Työajat ovat turhia

17.11.2011

Yrittäjä ja luovuusguru Saku Tuominen sanoo suorat sanat suomalaisten työajoista ja tekemisen tavoista.

Työajat pitää poistaa.

Minusta on järkevämpää, että ihmisille määritellään selkeät tehtävät ja he saavat itse päättää, koska ja missä he niitä tekevät. Jos joku on niin tehokas, että hän saa kaiken tehtyä kolmessa päivässä, se pitää sallia ja antaa loppuviikko vapaaksi. Kun sanon suomalaisille johtajille, että työajat pitäisi poistaa, he vastaavat usein, ettei se ole realismia isoissa firmoissa. Miksei? Maailma on täynnä isoja pörssiyrityksiä, joissa se toimii. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa amerikkalainen Best Buy, jonka liikevaihto yli 15 miljardia dollaria.

Teemme töitä kuin koululaiset.

Me käyttäydymme töissä kuin pienet lapset ja olemme henkisesti kuin peruskoululaisia. Kun vastaan tulee pienikin ongelma, ensimmäinen reaktio on valittaa ja huutaa esimiestä apuun sen sijaan, että ratkaisisimme ongelmat itse. Laitamme meileihimme cc:ksi esimiehen, mikä vastaa kouluaikojen opettajalle vietyä omenaa. Haluamme, että esimies näkee kuinka ahkeria ja kilttejä me olemme olleet.

Vietämme liikaa aikaa työpaikalla.

Jos ihminen miettii asioita uupuneena ja tylsistyneenä työpöytänsä ääressä, hän on ahkera. Jos hän menee miettimään asioita jäätelötötterö kädessä torille, hän lintsaa.Työpäivässämme on paljon tehtäviä, jotka olisi järkevä tehdä muualla kuin toimistossa. Koko työkulttuurimme perustuu edelleen tehdastyön ja kellokortin logiikalle, vaikka valtaosa työstämme on tietotyötä, joka vaatii ajatusten työstämistä, ideointia ja suunnittelua. Siihen toimisto ei aina ole paras ympäristö.

Työkulttuurimme perustuu kyttäämiseen.

Emme luota aikuisiin ihmisiin. Kyttäämme ja kontrolloimme työntekijöitä, ja se tapahtuu tehokkuuden ja luovuuden kustannuksella. Järkevämmässä työviikossa asioita rytmitetään ja niputetaan. Järkevää on pitää rutiinipalaverit lyhyinä ja hoitaa keskittymistä vaativat asiat muualla kuin avokonttorissa. Poikkeuksen muodostavat tietysti paikalla olemista vaativat ammatit, kuten kirurgin, bussinkuljettajan tai vaikkapa kokin työt.
Ihmiset eivät uuvu, koska he tekevät paljon töitä.

Ihmiset uupuvat enemmän ja helpommin kuin koskaan. En usko, että suurin ongelma on se, että he tekevät liikaa töitä. Isompi ongelma on se, että työtehtävät ovat epämääräisiä. Vaikka töitä tekisi valtavasti, tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi. Se uuvuttaa. Ihminen saa tyydytystä saadessaan jotain aikaan.

Palaverit ovat sekä liian lyhyitä että pitkiä.

Vatvomme tunnin asioita, jotka olisi mahdollista päättää kymmenessä minuutissa ja toisaalta me yritämme ratkaista haastavia asioita aivan liian lyhyessä ajassa. Päivät täyttyvät tehottomasta puuhailusta (säätämisestä), ja tästä seuraa, että ajaudumme tekemään kunnon töitä lähinnä vain iltaisin ja viikonloppuisin.

Emme keskity huolella mihinkään. Kun palaamme illalla kotiin, yritämme laskea kierroksia valkoviinillä. Sen seurauksena nukumme huonosti ja tarvitsemme kahvia saadaksemme aamulla koneemme käyntiin. Vietämme päivämme kahvin ja valkoviinin välimaastossa.

Huonosta johtamisesta puhutaan paljon, mutta ehkä kaikkein suurin johtamisongelma on jokaisen työtä tekevän korvien välissä. Harva osaa johtaa itseään.

 

Teksti Mervi Juusola, kuvat Mikko Hannula


Mitä mieltä sinä olet? Kommentoi!

 

LUE MYÖS

Vanha ihminen, älä alistu! - Vappu Taipale >

Nuoret ja netti - Olavi Sydänmaalakka >

 



Kommentit


Edellinen 1   2   3   4   5 Seuraava

Totta joka sana | 2011-11-18 20:14:48
Voi kun oli upeaa lukea Saku Tuomisen kommentteja, koska ne ovat kuin omasta suustani. Tästä olen puhunut ja ja tulen puhumaan jatkossakin! Olen kokenut olevani outo lintu, mutta onneksi minulla on lajitovereita...

Kun olin myynti-ja markkinointityössä, tein työni tehokkaasti. Kotona vieläkin ripeämmin kuin toimistolla. Silloin mietin samaa: Työajat pitää poistaa. Eräs työnantajani velvoitti istumaan toimistossa kahdeksan tuntia päivittäin, toinen ymmärsi kotitoimistopäivien päälle... Kuinka ollakaan, tämän jälkimmäisen tulokset olivat paljon paremmat.

Kyllä, tästä lähtien johdan itseäni. Mieluiten omassa yrityksessäni.
Raudanluja keskittyminen ja toiminta | 2011-11-19 16:11:29
Hyvin sanottu,

Väitän että normaali kahdeksan tunnin päivä sisältää niin paljon höttöä, että työtehtävät voi hoitaa nk. Focus-day menetelmällä:
Sulje työhuoneen ovi, Facebook, twitter ja jopa kännykkä. Keskity täydellisesti 50 minuutin ajan työtehtävääsi, pidä 10 minuutin tauko ja repäise toiset 50 minuuttia. Siinä se!
Joka paikassa kytätään | 2011-11-20 18:01:52
Saku on oikeassa mutta tuohon on todella pitkä matka. Itse työskentelen media-alalla ja kyttääminen on päivittäistä. Etätyöpäivä poikii sekä johdon tasolla että työntekijöissä ajatuksen siitä että lintsaan.

Ja tosiaan 8 tuntia on oltava töissä vaikka ei syntyisi mitään järkevää.

Ne pärjäävät hyvin jotka tekevät pitkää päivää ja kuuluttavat sen kaikille. Ja jotka jaksavat joka välissä mielistellä johtoa joka asiasta.

Kyllästyttää. Itse teen työni hyvin ja väitän osaavani paljon alastani mutta arvostusta ei tule kun lähden neljältä hakemaan lapsia ja olen pari kertaa kritisoinut johdon päätöksiä.
Justiinsa... | 2011-11-20 18:28:01
Itse en taas näe mitenkään mahdollisena tehdä omaa työtäni etätyönä. Ja olen siis kaupan alalla töissä. Kukahan siellä palvelisi asiakkaita, jos kukaan ei ole paikalla? Kuka hoitaisi siivoamiset, jos siistijät eivät olisi työpaikoillaan? Kuka opettaa lapsia, kuka leikkaa hiuksia, kuka hoitaa sairaita, kuka vartioi... jne jne. Myönnän, että on olemassa paljonkin noita toimistotöitä, joita voisi varsin hyvin tehdä etänä, mutta on myös paljon niitä muita, jossa on vain pakko olla paikalla. Itse olen sitä mieltä, että jos työntekijä tuntee olevansa "kytätty", niin ko. työntekijän toimissa on jotain hämärää. Itseäni kun ei vaivaa yhtään, vaikka joudun olemaan sen koko työpäiväni ajan jopa valvontakameroiden tavoitettavissa, koska en tee työaikani sellaista, mitä esimieheni ei saisi tietää ;) Ja kyllä... mietin kyllä työasioita myös työpaikkani ulkopuolella, mutten koe sen itseäni rasittavaksi. Lieneeköhän näiden valittajien siis aihetta vaihtaa alaa, jos eivät kerran sopeudu siihen työhön ja työaikaan, joka heillä on.
ASIAA! | 2011-11-22 15:34:19
Voi varjele kun tuo Sakun kirjoittama työelämä olisikin mahdollista. Se ei olisi keneltäkään pois, mutta ne, jotka haluavat tai pystyvät, voisivat tehdä työnsä silloin kuin haluavat, aikatauluista toki kiinni pitäen. Itselläni on kaksi eri koulutusta ja vankka kokemus, mutta koska minulle ei ole korkeakoulututkintoa, niin en koskaan pääse työpaikassani ylenemään, enkä muualtakaan saa parempaa palkkaa kuin nykyinen palkkani on. "Ongelma" on se, että suoriudun työstäni puolet nopeammin kuin muut vastaavaa työtä tekevät. Joten puolet työajastani surffailen netissä ja hoidan omia asioitani. Kivaa, joo ehkä, mutta äärettömän tylsistyttävää. Enempää töitä en viitsi ottaa, koska meillä on tapana se, että jos joku vapaaehtoisesti auttaa toista, niin hommat siirtyvät sinulle lopullisesti ja ajatellaan, että koska sillä ei ole tarpeeksi töitä, ladataan lisää kuormaa. Sekin olisi ok, mutta kun ne extratyöt ovat pomojen omia hommia, joita he eivät haluaisi tehdä ja yrittävät työntää ne muille. Ja vaikka tekisin kolmen ihmisen työt, niin rahaa ei tule latin haulia lisää...
Onko tuollaisia firmoja olemassa? | 2011-11-22 15:38:52
Minä lähtisin tuollaiseen hommaan heti! Hoidan työni hyvin ja tehokkaasti ja vihaan sitä, että kun työ on tehty, niin joudun vielä roikkumaan työpaikalla muutaman tunnin, koska työaika (lue: työssäoloaika) on se 8 tuntia.
Sitä tuotetaan, mitä mitataan! | 2011-11-22 22:13:30
Sitä tuotetaan, mitä mitataan. Mieleeni on jäänyt eräässä työpaikassani kellokorttikoneella klo 15.55 päivittäin seissyt jono... siinä porukka seisoi ja odotti 5 minuuttia, ja sitten kellokortti leimattiin :)
Täyttä asiaa! | 2011-11-23 10:07:08
Ihan loistava kirjoitus!!
Vähemmistön etuoikeus? | 2011-11-23 13:27:06
Ne jotka pystyvät etätyöhön, joko yrittäjänä tai harvinaista kyllä - pomojensa suostumuksella - kuuluttavat asiasta ihmettelevinä, hieman muiden yläpuolelta, miksiköhän te työn raskaan raatajat, valittajat, kaikki, ette tee samaa ratkaisua kuin nyt niin hyvinvoiva minä.
Hyvä että asiasta puhutaan, mutta valitettavasti useat vaan eivät vielä etätyöhön pysty.
motivaatio | 2011-11-23 13:51:08
Mistä esim. myyntityössä tietää koska työt on tehty? Sehän on ihan loputonta työtä? Se ei lopu koskaan.

Itse olen sitä mieltä että joustoa tulee olla, mutta jonkinlaiset raamit pitää sentään olla. Jos työt tulee tehtyä 2 tunnissa ja työpäivä kestää 8h, niin onko silloin työtä liian vähän? Kai se joku peruste palkanmaksullekin tulee olla.

Vaikka itselläni on motivaatiota töissä, niin jos saisin tulla ja mennä ihan miten tahdon niin kyllä se perhe ja harrastukset äkkiä alkaisi imeä sitä työaikaa... Paremmin sitä kuitenkin vapaa-ajalla viihtyy kuin töissä.
Jos kaikki tulee ja menee miten haluaa, niin miten yrityksen sisäiset palaverit ja tiedonkulku? Aika kaaosta olisi silloin ja esim. nopeaa reagointia vaativat toimet hankala toteuttaa, kun ei tiedä kuka on milloin missäkin.
Mutta se on totta, että joustoa tarvitaan puolin ja toisin. Työntekijällä pitää olla happea, se on ehto työssäviihtymiselle.
Joustavat työajat on mielestäni hyvä idea ja esim. vähimmäistyöaika.
Tosin asiakaspalvelussa ym. ei onnistu, siis joustavuus. Silloin on oltava paikalla kun pulju on auki.

Edellinen 1   2   3   4   5 Seuraava

  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kaksi viisi kaksi



Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Tänä vuonna paastoan


Tulokset | Aiemmin kysytyt