Hoida hipiääsi huolella

26.08.2010

Satsaa puhdistukseen, vältä samea iho.

Kuulutko niihin, jotka puhdistavat ihonsa parissa sekunnissa? Unohtuvatko pesurutiinit joskus kokonaan? Pesu on tärkeää, sillä kauniin ihon perusta on huolellinen puhdistus aamuin illoin. Jos puhdistus tökkii, iholle jää epäpuhtauksia, jotka talin kanssa tukkivat ihohuokoset. Hipiä alkaa näyttää samealta.

Aloita puhdistus kiinnittämällä hiukset ylös, jotta muistat puhdistaa myös hiusrajan ja kaulan. Valitse puhdistusaine ihotyyppisi, sen hetkisen tarpeen ja mieltymyksiesi mukaan.

Pese kädet ja levitä puhdistustuote kasvoille. Pyörittele tuotetta iholla ainakin minuutin ajan ja huuhtele haalealla vedellä tai pyyhi vanulapulla. Jos käytät runsaasti meikkiä, kaksoispuhdista iho eli toista käsittely. Vahva ja varsinkin vedenkestävä silmämeikki vaatii erillisen silmämeikinpoistoaineen, jolla meikki lähtee hellävaraisesti ohutta silmänympärysihoa rasittamatta. Kasvovedellä kostutettu vanulappu pyyhkäisee puhdistusaineen jäämät pois ja samalla ihon pH-arvo palautuu normaaliksi.

Aurinkoisen kauden jälkeen vitamiinipitoiset, kosteuttavat ja elvyttävät aineet palauttavat ihon tasapainoon.

Näin kesän jälkeen on hyvä käydä kosmetologilla hoidattamassa iho kuntoon. Samalla saat vinkit ihonhoitoon talven varalle.

Teksti Satu Schneider, kuva Jari Kesti




Lue myös:

Anna vyötärömakkaroille kyytiä!
Näin saat kadonneen vyötärösi takaisin.
Käyttöohje: leggingsit
Varo muffini-ilmiötä ja löpöleggingsejä.
Kuori samea ilme pois
Ihon kuoriminen on tärkeä juttu. Lue tästä kuorinnan ABC.
Näin hemmottelet jalkojasi
Jalat ansaitsevat 10 minuutin hemmottelun joka ikinen ilta.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Talviautoilussa minua pelottaa eniten


Tulokset | Aiemmin kysytyt