Joulun parhaat lahjat ovat itse tehtyjä. Muista lähimmäistäsi valokuvista askarrelulla lahjalla tai tee kokkaavalle ystävälle oma reseptikirja.
Kuvahaitari
|
Tarvikkeet: pahvia kangasta valokuvia liimaa
Leikkaa valokuvat saman kokoisiksi. Leikkaa pahvista valokuvien kokoisia paloja. Levitä liimaa paloille ja aseta ne kankaalle vieri viereen. Leikkaa kankaan ylimääräiset reunat noin 2 cm:n pituisiksi ja liimaa ne pahvin toiselle puolelle. Liimaa pahvirivistön toiselle puollelle myös kangas. Liimaa kuvat. |
Kuvakuutio
|
Tarvikkeet pahvia valokuvia maalarinteippiä liimaa
Leikkaa kuutiota varten pahvista kuusi 8 x 8 cm:n palaa. Kiinnitä ne toisiinsa kuutioksi maalarinteipin avulla. Leikkaa valokuvista kuution sivun kokoisia paloja ja liimaa ne kuutioon. |
Valokuvarasia
|
Tarvikkeet: puinen rasia maalia valokuva valkoisat paperia liimaa kuviosakset
Maalaa rasia ja anna kuivua. Jos valokuvassa ei ole jo valmiiksi valkoista koristereunaa, leikkaa valkoisesta paperista valokuvaa noin 5 mm reunoiltaan leveämpi pala tavallisilla saksilla. Liimaa kuva paperin keskelle. Koristele valkoinen reuna kuviosaksilla, siten, että valkoista reunaa jää noin 3 mm. Liimaa valokuva rasian kanteen keskelle.
|
Itse tehty reseptikirja
|
Tarvikkeet tyhjä muistiinpanokirja kahta eri kangasta liimaa (koristenauhaa)
Leikkaa kankaasta hieman kirjan kansia suurempi pala. Liimaa kangas kirjan päälle, taita reunat kansien sisäpuolelle. Leikkaa toisesta kankaasta kirjaan "nimilappu". Kirjaile lappuun haluamasi teksti tai kirjoita se kankaaseen tussilla. Liimaa nimilappu kirjan kanteen. Halutessasi voit liimata kanteen myös rusetille solmittavan nauhan, jolla kirjan saa kiinni. |
Ohjeet Hanna Haavisto, kuvat Arto Vuohelainen
Lue myös:
Anna aineeton lahja >
Joulun herkulliset ruokalahjat > Palaa takaisin joulusivulle >
______________________________________________________________________