Miehen joulu

24.11.2011

Mahtuuko naisten, lasten, lahjojen ja jouluruokien väliin jonnekin vielä mies?

Kodin Kuvalehden toimituksen naiset tilasivat kolumnin siitä, millainen joulu olisi, jos mies saisi päättää.

Mikäs siinä. Heti alkuun pitää tosin tuottaa pettymys, jos odotat hassunhauskaa syväluotausta miehen kummalliseen sielunelämään. Miehen ihannejoulu ei nimittäin eroa naisen ihannejoulusta.

On mukavaa olla kotona läheisten ihmisten kanssa, työntää saunan jälkeen jalat villasukkiin ja nenä aromilasiin, luoda hyväksyvä silmäys koristeltuun kuuseen ja aloittaa pitkä ja hidas ruokailu. Katsella kun lapset avaavat lahjoja ja ryhtyvät sen jälkeen leikkimään niiden pahvipakkauksilla.

Mutta ennen kuin on aattoon päästy, on käyty läpi miehen sielua korventava joulua valmistavien viikkojen kiirastuli. Sillä vaikka mies nauttii samoista asioista kuin nainen, hänelle ei välttämättä ole samaa halua ja kykyä niiden järjestämiseen.

Tai ainakaan omaan tuttavapiiriini ei kuulu miehiä, jotka oma-aloitteisesti jyystäisivät keittiökaappeja juuriharjalla, rakentelisivat joulukransseja tai pohtisivat sopisiko astioiden kanssa paremmin pitsiliina vai se ihana metsänvihreä.

Suomalaisen työn liitto selvitti, että joka kymmenes suomalainen käyttää jouluvalmisteluihin melkein kahden viikon työpanoksen. Naisia, epäilisin. Mies ei saisi kulumaan kahta viikkoa kinkun, konjakkipullon ja parin lahjan ostamiseen.

Tai en tiedä, voi niitä sellaisiakin olla. Ehkä ei vaan ole tullut äijien kanssa puheeksi.

Naisen laittaa toimimaan se, että joulu on pyhä, ja joulun pyhyys taas syntyy siitä, että se eroaa arjesta riittävässä määrin. Riittävän eron taas määrittää nainen. Pyhän ja arjen ero syntyy hampaat irvessä siivoamisesta ja hysteerisestä valmistautumisesta johonkin sellaiseen, johon miehen mielestä valmistaudutaan parhaiten ottamalla lokoisasti.

Miksei voisi järjestää suursiivousta tammikuussa, kun ei ole parempaakaan tekemistä, miettii mies runnoessaan ylipöyheää jäistä viljelykuusta perheauton sisätiloihin. Muunlaiset kuin ylipöyheät viljellyt eivät nykyään enää kelpaa – tai ei ainakaan uskalla kokeilla.

Eipä löytynyt seuralaisia kuusenhakuun taaskaan, tuumii mies kohmeisin pihkaisin sormin ja yrittää kömpelösti harjailla roskia irti penkeistä. Neulasia löytyy autosta vielä kesäkuussakin.

Viisas mies toteuttaa naisen tahdon. Kunhan sen ensin ymmärtää.
Vähän niin kuin naistuttavani, jonka mies aina laittoi tyytyväisenä voileipiä illalliseksi. Nainen halusi lämpimän ruuan ja miehen laiskuudesta kiukkuisena keitteli vuorollaan iltaruuaksi perunoita, kunnes sai vihdoin kakaistua ulos tämän nuorta lempeä riivaavan työnjaollisen epäkohdan ja patriarkaalisen naista sortavan rakenteen.

Spagettisoosia vääntää nyt arvattavasti vaimolleen tämäkin hämmentynyt mies ja miettii, että mistähän se armas niin yhtäkkiä taas pimahti.
Ei suomalainen mies halua naistaan pissittää epäreilulla työjaolla, kunhan ei suomalainen nainen laita miestään laittelemaan turhanaikaisia kiviä polkujensa pieliin.

Niin että ymmärrän kyllä, että jouluvalmisteluja on muitakin kuin kinkun paisto ja viinojen osto. Kun sen kärsivällisesti selittää.

Naisen ja miehen tasa-arvoa on pohdittu hämmästyttävän vähän perheen sisäisen työnjaon kannalta. Esimerkiksi nuorten isien ylitöitä on muistettu paheksua vuosikaudet, miesten kun pitäisi olla kotona tukemassa vaimojaan ja luomassa kontaktia lapsiinsa.

Ilahtuneena luin Stakesin erikoistutkijan Johanna Lammi-Taskulan väitöskirjasta, joka käsittelee vanhempainvapaan käyttöä. Väitöskirjan mukaan monet isät kokevat olevansa vastuussa perheen taloudesta ja elätyksestä, kun taas vastaavasti äidit mieltävät lasten kasvatusvastuu kuuluvan ensisijaisesti itselleen.

Ei siis ole miesten salaliitto eikä ilkeyttä, että rahasta ja omasta perheenelättäjän roolistaan murehtivat isät jättävät vanhempainvapaansa käyttämättä. Tämä ei tarkoita sitä, että tilanne pitäisi hyväksyä. Sitä pitäisi osata varoa.

Jos nimittäin perheen äiti käyttää yksin koko vanhempainvapaan, vanhemmille muodostuu helposti erilliset kokemusmaailmat perheen arjesta, ja kotityöt eriytyvät enemmän sukupuolen mukaan, kertoo Lammi-Taskulan väitöskirja.

Sen saman mekanismin ansiosta mies jää avioeron sattuessa usein tyhjän päälle.

Niin että nyt kiireesti tappelemaan jouluhommien työnjaosta, vielä ehtii vallan mainiosti. Ettei sitten aattona tarvitse.

Kyösti Pärssinen

Julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2007

Lue myös kaikki joulusta

 



Kommentit


Pelkkää asiaa, Kyösti! | 2011-12-15 18:57:46
Kyllä on hyvä että, toimituksesta löytyy miesnäkökulma. Niinkuin Kyösti totesi; ei mies tahallaan hankaloita perheelämää. Se on vaan tosiasia että, mies kokee asiat erilailla. Ei huomaa pölypalleroita, sormenjälkiä lasipöydässä, sohvan kulahtanutta olemusta, ym...
Kyllä Joulu tulee varmasti ilman suursiivoustakin. Eikä sitä ruokaakaan tarvitse raahata mielinmäärin, sillä eihän sitä samaa ruokaa jaksa syödä viikko tolkulla ja tuhlausta on heittää ruokaa roskikseen.
Kohtuullisen rentouttavaa ja sopuisaa Joulua niin naisille kuin miehillekin.
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    kaksi viisi yksi

Lue myös:

Jouluiset kukka-asetelmat
Joulukukat luovat hetkessä kotiin joulutunnelman. Mitäpä jos korvaisit perinteisen joulutähden tai hyasintin tänä vuonna kauniilla kukka-asetelmalla?
Joulun herkulliset ruokalahjat
Hemmottele ystävääsi ja valmista maukas ruokalahja. Joulusinapin ja leivonnaisten lisäksi voit pakata lahjapakettiin vaikkapa mausteöljyä tai espressotryffeleitä. Itse tehdyt ruokalahjat ovat aina tervetulleita!
Paketointi-ideoita
Kaipaatko vaihtoehtoja kaupan räikeille lahjapapereille ja pakettikorteille? Mitä jos käärisit lahjat tänä vuonna itse tehtyyn joulupaperiin tai paketoisit ne kankaalla päällystettyihin laatikoihin? Myös lahjapusseja on helppo valmistaa itse tapetista. Kauniin joulupaketin kruunaa itse tehty pakettikortti.
Koristele koti joulutunnelmaan
Tee itse helppoja jouluisia koristeita, joilla luot kotiin lämmintä joulutunnelmaa.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt