Liha-makaronilaatikko

08.06.2010

Herkullinen, täyttävä ja halpa ateria. Lasten ikuinen suosikki.

Tätä ruokaa muuntelet mainiosti lisäämällä sekaan kasviksia ja mausteita tai korvaamalla lihan kalalla, kanalla, makkaralla tai juustolla.

4–6 hengelle

5 dl (noin 300 g) makaronia
400 g jauhelihaa
1 sipuli
7–7½ dl maitoa
3 isoa munaa
1–2 tl suolaa
½–1 tl rouhittua mustapippuria

1. Keitä makaronit suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi. Kumoa siivilään ja valuta vesi pois.
2. Kuullota silputtu sipuli pannulla öljyssä. Paista jauheliha kypsäksi sipulin kanssa.
3. Sekoita maito ja munat keskenään ja mausta munamaito suolalla ja pippurilla.
4. Yhdistä ainekset ja kumoa voideltuun uunivuokaan. Paista 175-asteisessa uunissa 50–60 minuuttia. Paista ensin alatasolla 30 minuuttia ja loppuaika keskitasolla. Laatikko on valmis, kun munamaito on hyytynyt ja laatikon pinta on saanut kauniin paistovärin.

       


Vinkit!
- Keitä 1/2 l makaronia, noin 2 l vettä ja 2 tl suolaa. Kypsentämätöntä pastaa tarvitaan 1–11/2 dl eli noin 50–70 g henkilöä kohti.
- Uuniruokia varten jätä pasta hiukan kovemmaksi, sillä se kypsyy vielä uunissa.
- Lisää pasta kiehuvaan veteen. Sekoita, jotta makaronit eivät tartu kiinni toisiinsa. l Munamaito miedontaa laatikon makuja. Huomioi se suolaamisessa ja muussa maustamisessa.
- Paista 150–175 asteessa 50–60 minuuttia tai 200 asteessa noin 40 minuuttia  – ensin alatasolla, lopuksi ylätasolla. Saat mehevämmän lopputuloksen, kun laatikko on kypsynyt miedommalla lämmöllä.

Kokeile eri vaihtoehtoja
- Korvaa makaroni esimerkiksi penne- tai fusillipastalla. Kokeile myös maustettuja ja eri viljoista tehtyjä pastoja.
- Vaihtele mausteita ja kokeile eri jauhelihoja.
- Korvaa jauheliha 100 grammalla kaiser- tai baierwursti-makkarapaloja, 100 grammalla amerikanpekonisilppua ja 50 grammalla emmentaljuustopaloja. Mausta ripauksella muskottipähkinää. Viimeistele parmesaaniraasteella.
- Vanhan ajan makaronilaatikkoon tarvitaan 5 dl makaronia ja munamaito, jossa on 1/2 dl maitoa, 3 munaa, 1 tl suolaa ja 1/2 tl sokeria. Kypsennä 150 asteessa noin 1–11/2 tuntia.
- Lisää sekaan 100 g pilkottua savukinkkua tai pekonia.
- Lisää jauhelihaseokseen makua antamaan 1 dl ketsuppia tai 1/2 dl tomaattipyreetä ja 1 tl paprikajauhetta.
- Kasvisversion saat korvaamalla jauhelihan vaikkapa samalla määrällä paistettuja sieniä tai esikypsennettyjä kasviksia.
- Lohimakaronilaatikko syntyy raaoista lohikuutioista. Savukala tai 1/2 dl tilli- ja ruohosipulisilppua antavat lisää makua.
- Ripottele laatikon pinnalle 1–2 dl juustoraastetta.

Tiesitkö tämän?
Pohjoisitalialainen laatikko tarjotaan yleensä jauho-muna-voitaikinalla vuoratussa ja päällystetyssä vuoassa. Se syntyy myös ilman taikinaa. Valmista ruoka sileästä pennestä, ilman munamaitoa.
- Ruskista jauhelihan kanssa 50 g paistettua pekonisilppua, 2 pilkottua ja paistettua broilerinmaksaa, paloiteltu porkkana ja varsisellerin varsi.
- Lisää pannulle 1 dl punaviiniä. Kiehauta. Kun viini on haihtunut pannulta, lisää 2 dl lihalientä ja 1 rkl tomaattipyreetä. Hauduta 1/2 tuntia ja yhdistä seos voideltuun vuokaan keitetyn pennen, 1 1/2 dl kerman ja 125 g paloitellun emmentaljuuston kanssa.
- Ripottele pinnalle parmesaaniraastetta.
- Paista 175 asteessa 20 minuuttia.

Teksti Marja Samuli, kuvat Jarno Kovamäki.

 




Lue myös:

Jauhelihamureke
Jauhelihamureke on lapsiperheen kestosuosikki, jonka voi loihtia uuteen uskoon yrteillä, kasviksilla tai vaikka sienillä.
Mansikkakakku
Mehevän mansikkakakun perusta on kuohkea sokerikakkupohja ja runsas täyte. Tällä ohjeella olet kakkumestari huomaamattasi.
Risotto
Yllättävän vaivaton pääruoka tai lisuke. Pääraaka-ainetta vaihtamalla risotto muuntuu monenmoiseksi herkuksi.
Ruskea kastike
Niin helppoa ja hyvää.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt