Naudanfileepihvi ja konjakkikermakastike

24.08.2010

Naudanfileepihvi ja konjakki-kermakastike ovat klassinen pari. Juhlaruoka syntyy yhdellä pannulla pikavauhtia.

4 annosta

4 naudan ulko- tai sisäfileepihviä
(120–150 g kappale)
1 rkl voita
1 rkl ruokaöljyä
suolaa
pippuria

Kastike
½ rkl kokonaisia viherpippureita
½ rkl kokonaisia rosepippureita
2 rkl konjakkia tai brandyä
1 dl vettä
1 rkl lihafondia
2 dl kermaa

---

1. Ota liha lämpenemään huoneen lämpöön puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna voi ja öljy paistinpannulla täydellä teholla. Kun voi on sulanut ja siitä muodostunut vaahto alkaa laskeutua, lisää pannulle kaksi pihviä. Ripottele pihveille suolaa ja mustapippuria.
2. Tarvittaessa pienennä hieman lämpöä. Käännä pihvit noin minuutin kuluttua tai heti, kun niissä on kauniin ruskea paistopinta. Suolaa ja pippuroi paistetut puolet sillä aikaa, kun alapuoli ruskistuu taas kunnolla. Nosta pihvit lautaselle. Paista kaksi seuraavaa pihviä samalla tavalla ja nosta ruskistuttuaan sivuun.
3. Lisää pannulle pippurit ja kuumenna niitä hetki. Lisää seuraavaksi konjakki ja melkein heti myös vesi ja lihafondi. Vesi irrottaa pannusta kaikki lihan herkulliset paistoaromit.
4. Kun vesi kiehahtaa, lisää kerma.
5. Kun kerma kiehahtaa, lisää ruskistetut pihvit. Anna pihvien hautua kermakastikkeessa puolikypsiksi. Pihvien paksuudesta riippuen siihen menee 1/2–2 minuuttia.
6. Tarjoile pihvit perunoiden ja keitettyjen tai höyrytettyjen vihannesten kanssa.


Vinkit!


- Ulkofileepihvit ovat ohuempia kuin sisäfileepihvit,
siksi ne kypsyvät nopeammin, joten varo kypsentämästä
niitä liian kypsiksi ja kuiviksi.

- Medium eli puolikypsä on naudanfileepihvien
mehukkain kypsennysaste.

- Käytä juhlaruokaan ja kalliiden pihvien kastikkeeseen
mielellään täysrasvaista kuohu- tai vispikermaa.

- Pihvien lisäkkeeksi sopivat peruna ja höyrytetyt
vihannekset, esimerkiksi parsakaali tai pavut.

Kannattaa kokeilla
- Samalla ohjeella voi valmistaa myös naudan sisäpaistista
ohueksi nuijittuja lehtipihvejä. Niiden kypsennyksessä riittää
pelkkä ruskistaminen ja lämmitys kastikkeessa.

- Broilerin ohuet rintafileepihvit ja possun sisäfileestä leikatut
pienet pihvit sopivat myös tämän ohjeen mukaan kypsennettäviksi.

- Saat kastikkeeseen uutta makua juustolla. Sulata 50–100 g
sinihomejuustoa, viherpippurisulatejuustoa tai pippurijuustoa
(esimerkiksi Musta Pekka) kastikkeeseen. Tällöin voit jättää
lihafondin pois, jotta lopputulos ei ole liian suolainen.

- Jos käytät konjakkia tai brandyä mausteena, alkoholipitoisuus
häviää, kun kastike kiehahtaa. Vain maku jää.

- Riistapihveille (hirvelle tai porolle) sopii makeanhappamella
karpalo- tai puolukkamarmeladilla maustettu kastike.
Ohjeen määrään riittää 1–2 ruokalusikallista.


Teksti Kaisa Torkkeli, kuvat Jarno Kovamäki




Lue myös:

Vorschmack
Vorschmackilla on saksalainen nimi ja venäläinen alkuperä. Suomessa se on tunnettu marsalkka Mannerheimin suosikkiruokana, jota hän nautti Savoy-ravintolassa Helsingissä.
Silakkapihvit
Silakkapihvit ovat halpaa herkkua, ja ne valmistuvat nopeasti. Perkaa kalat itse tai valmista pihvit valmiista fileistä.
Murotaikina
Murotaikinasta voi loihtia helposti edullisia ja näyttäviä herkkuja kahvipöytään. Taikina sopii niin pikkuleipiin, tartaletteihin kuin makeisiin piiraisiinkin.
Perunamuhennos
Millainen on sinun mummonmuusisi? Ilmava ja pumpulinpehmeä, karkea ja kunnon purutuntuman antava vaiko kastikkeeksikin sopiva, valuvan löysä sose? Valmista helppo ja maistuva perunamuhennos itse.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt