Lihapata

03.09.2010

Herkullisen lihapadan salaisuus on punaviini. Voit antaa padan muhia miedossa lämmössä parikin tuntia, sillä maku vain syvenee hauduttaessa.

4–6 annosta

600 g naudanlihaa (sisä-, paahto-, ulko- tai kulmapaistia)
2 porkkanaa
4–6 pientä keltasipulia tai salottisipulia
3–4 valkosipulinkynttä
200 g tuoreita herkkusieniä
1–2 rkl ruokaöljyä
2 rkl vehnäjauhoja
1 dl vettä
2 rkl lihafondia
tai 1 lihaliemikuutio
2 rkl tomaattipyreetä
½ tl rouhittua mustapippuria
1 tl kuivattua timjamia
3–4 dl punaviiniä
(suolaa)

----

1. Leikkaa liha 2 x 2 sentin kuutioiksi. Kuori ja paloittele porkkanat reiluiksi paloiksi.
Kuori sipulit ja jätä niihin kanta, jotta sipulit säilyvät kokonaisina. Leikkaa suuremmat
sipulit kahtia ja jätä pienemmät kokonaisiksi. Puhdista herkkusienet.

2. Kuumenna tilkka öljyä paistinpannulla ja ruskista lihat 2–3 erässä. Siirrä ruskistunut
erä pataan. Ruskista pannulla kevyesti myös kasvikset ja sienet.

3. Ripottele vehnäjauhot ruskistettujen kasvisten ja lihojen päälle pataan. Sekoita kevyesti.
Huuhtele paistinpannun aromit talteen desilitralla vettä, ja kaada liemi pataan.

4. Nosta pata liedelle ja lisää kaikki mausteet sekä fondi ja pyree. Kaada lopuksi
punaviiniä pataan niin, että lihat ja kasvikset lähes peittyvät.

5. Kun pata kiehahtaa, laske lämpöä hieman alle keskilämmön. Nosta kansi päälle ja
anna ruuan hautua lihan sitkeydestä riippuen 1–1 1/2 tuntia. Sekoittele välillä.
Lisää tarvittaessa. suolaa. Padan voi hauduttaa myös uunissa kannen alla 150 asteessa.


Vinkit!

- Murea sisä- ja paahtopaisti maksavat enemmän kuin hieman sitkeämmät
ulko- ja kulmapaisti. Rauhallinen haudutus pehmentää kaikki lihalaadut.

- Varaa sisä- ja paahtopaistin hauduttamiseen aikaa noin 1 tunti ja ulko- ja
kulmapaistille reilu 1 1/2 tuntia.

- Hauduta aina kannen alla ja tarkista silloin tällöin nesteen määrä padassa.
Lisää tarvittaessa vettä tai viiniä.

- Jos pata tuntuu lopuksi liian nestemäiseltä, ota kansi pois ja anna ylimääräisen
nesteen haihtua ilmaan padan poreillessa. Lisää suola vasta lähes valmiiseen pataan.



Kannattaa kokeilla

- Käytä naudanlihan sijaan lampaanpaistia.

- Voit korvata punaviinin kokonaan tai osaksi tomaattimurskalla. Jätä silloin vehnäjauhot
pois, sillä murskan rakenne riittää saostamaan padan. Jos käytät tomaattimurskaa, padan
lisäkkeeksi sopii murennettu fetajuusto.

- Punaviinin voi korvata kokonaan myös lihaliemellä, jonka voi valmistaa fondista
tai liemikuutiosta.

- Korvaa osa lihasta juureksilla: sellerillä, palsternakalla ja lantulla. Jätä juurekset reiluiksi
paloiksi ja leikkaa liha puolestaan melko pieneksi, jotta kaikki kypsyvät yhtä aikaa.

- Tuo pataan hieman tulista vivahdetta lisäämällä ripaus chiliä ja viilennä lopputulos
nokareella paksua jogurttia, ranskankermaa tai smetanaa.

- Jeera, korianteri, kardemumma ja kaneli tuovat pataan Lähi-idän ja
Pohjois-Afrikan makumaailmaa.




Lue myös:

Ruskea kastike
Niin helppoa ja hyvää.
Liha-makaronilaatikko
Herkullinen, täyttävä ja halpa ateria. Lasten ikuinen suosikki.
Caesarsalaatti
Caesarsalaatin juju on kastike, josta löytyy etikkaa, anjovista, valkosipulia ja öljyä. Salaattia on helppo muunnella tykötarpeiden mukaan.
Paistetut ahvenfileet
Pyyntituoreet ahvenfileet ovat lähiuokaa parhaimmillaan. Kokonaisen kalan fileointi on helpompaa kuin uskoisi.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt