Säilö kesän kukkaloistoa talvipäivien iloksi. Kuivattuja ruusun terälehtiä voi käyttää sekä koristeena että ihanaa tuoksua tuomaan.
Kerää tuoksuvat ruusun nuput ja terälehdet talteen, ja kuivata ne varjoisassa paikassa.
Voit kuivattaa terälehdet irrallaan tai pistellä ne ohuella neulalla ompelulankaan ja kietaista langan lenkiksi.
Viileässä kuivuminen kestää kauemmin kuin lämpimässä, mutta ruusuista ei tule yhtä hauraita.
Nuput kuivuvat terälehtiä kauemmin.
Varmista, että ruusut ovat kauttaaltaan kuivia, sillä pienikin kosteus vähentää niiden säilyvyyttä.
Laita kuivatetut ruusut tiiviiseen lasipurkkiin, jossa ne välttyvät kolhuilta ja terälehtiin jäänyt ruusuöljy säilyy paremmin. Säilytä purkki lämmöltä ja valolta suojattuna komerossa.
Talvella on ihana ottaa ruusupurkki esiin ja vaikkapa täyttää koristeellinen vati kauniilla terälehdillä.
Yksittäiset terälehdet ovat myös juhlava ja hienostunut lisä kauniisti katettuun ruokapöytään.
Kuivatusvaiheessa lankaan pujotetut terälehdet voit ripustaa esimerkiksi vaatekaappiin tuomaan kesän tuoksumuistoja.
Myrkyttömiä oman puutarhan ruusuja voi käyttää myös ruokiin ja niiden koristeluun.
Muista myös