Nostalgiset joulukarkit

01.12.2011

Marmeladia, murotryffeleitä ja muita ihania karamelleja tehtiin jo vuonna 1985.

Vuonna 1985 ei karamelleja ostettu samaan tapaan kuin nykyään. Mutta makean nälkä vaivasi silloinkin. Apu löytyi niin, että karamelleja valmistettiin itse. Lähes legendaarinen on murotryffeleiden ohje. Näitä pieniin muffinivuokiin tehtyjä karamelleja kutsuttiin myös ropsauksiksi. Niihin tarvitset riisimuroja, kaakaojauhetta ja kookosrasvaa.


Murotryffelit
(noin 50 kpl)

125g kookosrasvaa
2,5 dl tomusokeria
4 rkl kaakaojauhetta
1 rkl vanilliinisokeria
5 dl riisimuroja

Sulata kookosrasva ja lisää sokeri, kaakaojauhe ja vanilliini. Sekoita seos tasa-aineiseksi. Lisää riisimurot varovasti sekoittaen, etteivät ne rikkoudu. Nosta kahdella pikkulusikalla kokkareita suoraan paperimuotteihin, sihtaa tomusokeria tai ripottele raesokeria. Tryffelit on säilytettävä kylmässä.


Marmeladimakeiset
(noin 100-150 kpl koon mukaan)

25 g agaria
1 l vettä
1 kg sokeria
3 dl kiinteää omenasosetta
1,5 tl viinihappoa
päärynäesanssia
karamelliväriä

Mittaa agar ja vesi kattilaan turpoamaan seuraavaan päivään. Kuumenna seosta aluksi niin, että agar kokonaan liukenee veteen. Lisää sokeri ja jatka keittämistä hiljalleen, välillä hämmentäen, kunnes seos jäykistyy kiinteäksi lautaselle tiputettuna. Siirrä kattila sivuun ja anna keitoksen jäähtyä jonkin verran. Lisää omenasose ja jäähdytä seos edelleen melko haaleaksi. Lisää sitten viinihappo jauheena tai pieneen vesimäärään liotettuna. Liian kuumassa seoksessa aagari menettää hyydyttävän kykynsä. Lisää viimeksi esanssia ja karamelliväriä maun mukaan. Karamelliväri liotetaan pieneen nestemäärään. Käytä melko tumman väristä nestettä varoen, ettei makeisista tule liian tummia.


Kaada valmis massa reunalliseen vuokaan tai emaliuunipannulle noin cm:n paksuiseksi levyksi. Onnistunut keitos hyytyy nopeasti kiinteäksi, mutta paranee, jos saa seistä seuraavaan päivään. Leikkaa levy veitsellä paloiksi, jotka voit vielä kieritellä kidesokerissa. Sokeroitu pinta pysyy kuivana, jos keitos on kiehunut riittävästi. Marmeladit on hyvä säilyttää levyinä ja leikata siitä vain kerralla tarvittavat palat. Levystä voi myös ottaa pienillä metallisilla makeismuoteilla erilaisia kuvioita. Tähteeksi jääneet reunapalat voi käyttää jälkiruokien tai kakkujen koristeena.


Kaikki jouluun Kodin Kuvalehden joulusivuilta >

Lisää joulukaramellien ohjeita >



Kommentit


Antiikkiaikaa | 2011-12-21 18:56:38
"Vuonna 1985 ei karamelleja ostettu samaan tapaan kuin nykyään."
Herranjestas sentään! Mistähän kyseinen väite on keksaistu, siitäkö että netistä ei löytynyt yhtään ohjetta vuodelta kasiviis! Siis tuohan on suorastaan antiikin aikaa, tuskin silloin oli kauppojakaan olemassa ja rahakin oli joku ihme markka!
Siis jos nyt on nostalgista ja legendaarista muistella kasarijuttuja, niin johan on! Ei siitä todellakaan NIIN kovin kauan ole!
  • Kirjoita numeroina ilman välilyöntejä
    viisi seitsemän viisi

Lue myös:

Kuukauden toivejuttu -osio starttaa pian
Tarjoamme lukijoillemme valittuja nostalgia-aarteita lehtemme menneiltä vuosikymmeniltä.
Osattiin sitä ennenkin
Hanneke van Veen ja hänen miehensä Rob olivat edelläkävijöitä: nuukuuden asiantuntijoita jo vuonna 1995
Kevyenä ylös lamaannuksesta!
Aloitamme uuden Kuukauden toivejuttu -sarjamme painonpudotusaiheisella artikkelilla vuodelta 1992.
Jumppavaatteet Daisylle
Urheilullinen Daisy saa collegepuvun, säärystimet ja kietaisupuseron.


Uusi käyttäjä?   Rekisteröidy
 
Ongelmia kirjautumisessa?








Keväässä minulle tärkeintä on...


Tulokset | Aiemmin kysytyt