May Remillä ei enää ole nälkä

Tiesitkö, että nälässä elävien ihmisten määrä kasvaa jatkuvasti? Ruoka ei ole loppumassa maailmasta, vaan kyse on sen epätasaisesta jakautumisesta. May Remin kaltaiset pienviljelijät ovat avainasemassa, jotta köyhien maiden ruokaturvaa voidaan kohentaa.
Läntisen Kambodzhan pienessä Keamonyn kylässä asuva May Rem on 54-vuotias leski. Hän viljelee riisiä yhden hehtaarin pellolla ja vihanneksia pienellä puutarhapalstalla. May Remin perhe on yksi kylän köyhimmistä. Hänen miehensä ja poikansa ovat menehtyneet malariaan, ja May Rem on kasvattanut yksin perheen viisi tytärtä. Neljä vuotta sitten May Remin elämässä tapahtui käänne parempaan. Hän pääsi Kirkon Ulkomaanavun järjestämään koulutukseen. May Rem on saanut tietoa muun muassa vihannesten viljelystä, kyläpankin toiminnasta ja omista oikeuksistaan
Uudet opit ovat merkinneet selvää parannusta May Remin perheen ruokaturvaan. Kälyjen keittiöpuutarhat vaihtuivat omaan kasvimaahan, jossa vihannekset nyt kasvavat siisteissä riveissä. Vesi puutarhan kasteluun saadaan omasta sadevesialtaasta, jonka May Rem on usean vuoden aikana itse kaivanut tytärtensä kanssa.
Osallistuminen koulutukseen oikeuttaa kyläpankin jäsenyyteen ja sitä kautta turvatumpaan toimeentuloon. May Rem pääsi ensimmäisen lainansa turvin kiinni yrittäjyyteen
Yrittäjäksi 30 eurolla
Kuivalla kaudella ruoasta on pulaa ja omavaraisuus kärsii. Hehtaarin kokoiselta riisipellolta ei riitä satoa koko vuoden tarpeisiin eikä altaasta riitä kasteluvettä kuivan kauden loppuu
Tilanne pakotti May Remin miettimään vaihtoehtoisia toimeentulon lähteitä. Monen muun kyläläisen tavoin hän on aloittanut pientä yritystoimintaa kyläpankista saadun lainan turvin.
May Rem kiertää päivittäin kylässä myymässä itse tekemiään jälkiruokia. Hän valmistaa jälkiruoat aamutuimaan ja lähtee sen jälkeen myymään niitä ovelta ovelle. Vakioasiakaskunta on jo olemassa, eikä tuotteita juuri jää yli päivän kierrokselta.
Ensimmäisen kerran May Rem sai kyläpankista 130 000 rielin lainan (32,50 euroa). Sillä hän osti sokeria ja kookosmaitoa ja laittoi bisneksensä pystyyn. Nyt toisen lainan avulla (200 000 rieliä = 50 euroa) hän pystyi jo laajentamaan sitä. Yhden jälkiruoan sijaan hän pystyy kaupittelemaan jo useita erilaisia herkkuja.
Kylän yhteinen haave
Tulevaisuus huolettaa May Remiä, mutta luottamus omiin mahdollisuuksiin on kasvanut koulutuksen ja lainan myötä. Hän uskoo pystyvänsä laajentamaan bisnestään vielä nykyisestä.
Haaveissa on parempi ja ravitsevampi ruoka. Jos rahaa olisi enemmän, pystyisi perhe ostamaan useammin sian- ja naudanlihaa. Nyt lihaa löytyy ruokapöydästä vain harvoin.
May Remin lisäksi myös muut kyläyhteisön jäsenet ovat hyödyntäneet koulutusta ja kyläpankin lainoja. Kylän yhteinen kehitys on edellytys nälän nujertamiseen. Oikeuksien ja mahdollisuuksien hyödyntäminen auttaa nyt pientä Keamonyn kyläyhteisöä toteuttamaan haaveet riittoisammasta ruoasta.
---
Kirkon Ulkomaanavun Tekoja-kampanja pureutuu ruokaturvaan. Kehitysmaiden puutteellinen ruokaturva ei tarkoita ainoastaan, että ruokaa ei määrällisesti olisi tarpeeksi. Kyse on myös resurssien puutteesta, ruoan ravintoköyhyydestä sekä ruoan epätasaisesta jakautumisesta ihmisten välillä.
Ulkomaanavun tavoitteena on tukea kehitysmaiden pienviljelijöiden toimia maataloustuottajina ja parantaa heidän mahdollisuuksiaan paikalliseen elintarviketuotantoon. Erityisryhmänä toimivat naiset, jotka muodostavat valtaosan kehitysmaiden pienviljelijöistä.
---
Teksti Maria Halava ja Eeva-Maria Laakso, Kuvat Lauri Soini