[TÄTÄ MIELTÄ] Jokaisen vanhemman pitäisi kysyä lapseltaan, jääkö joku leikin ulkopuolelle. 

Ei ketään voi pakottaa leikkimään toisen kanssa, sanoi 11-vuotiaan Ainon opettaja huolestuneelle äidille. Eihän Ainoa kuitenkaan kiusata.

Mutta Ainolla ei ole ystäviä. Sen pitäisi riittää huolen aiheeksi aikuisille.

Kuvittele Aino: 11-vuotias tyttö, pyöreät posket, tarralenkkarit. Tukka aina viimeistään iltapäivällä poninhännästä karannut. Aika arka ääni ja mainio hiljainen huumorintaju. Kanin kuvia vaatekaapin ovessa.

Kaikki on ihan ok, vastaa Aino, kun äiti kyselee ystävistä.

Aino ei ole koskaan ala-asteaikanaan tuonut kavereita koulusta kotiin.

Hän ei ole ainoassakaan luokkakavereiden WhatsApp-viestiryhmässä. Niitä on ainakin kahdeksan.

Ehkä joskus, kaikki on ok, hän vastaa, jos äiti kysyy, miksi ei. Viihdyn ihan hyvin yksin, hän sanoo, kun äiti pyytää kutsumaan jonkun kylään.

Pari kertaa Ainon äiti on käynyt aamuvälitunnin aikaan koulun pihalla vakoilemassa rakennustelineen takana. Aino seisoo yksin ulko-oven luona.

Sitten Ainon äiti on lähtenyt töihin, rintaa on puristanut huolesta.

"Tyttö pärjää hyvin koulussa" - riittääkö se?

Tyttö pärjää hyvin koulussa, opettaja sanoo. Niin pärjääkin. Ei kukaan ole hänelle ilkeä, opettaja jatkaa. Sekin saattaa olla totta.

Paitsi jos ajatellaan, että myös yksin jättäminen voi olla kiusaamista. Se, että yksi porukasta on näkymätön. Kukaan ei huutele tai töni, mutta kukaan ei katso kohti tai puhu.

Myös yksin jättäminen voi olla kiusaamista. Se, että yksi porukasta on näkymätön.

Kun Ainolla on synttärit, hän kutsuu äidin patistamana kotiin muutaman tytön, kertoo nimet empien. Kaikilla tuntuu olevan ihan hauskaa, Ainon äidistä tuntuu.

Mutta juhlien jälkeen Aino tulee taas yksin koulusta ja kaikki on entisellään.

Kaverin numero puhelimessa voi olla tärkeä

Eräänä päivänä Ainon äiti soittaa minulle (sillä Ainon äiti on ystäväni). Luokkakaveri on pyytänyt hänen tyttärensä iltapäivällä kotiinsa! Aino on luvannut mennä.

Illalla Ainon äiti soittaa uudelleen. Aino oli kotiutunut iloisena. Huppari oli jäänyt puoliksi riisumatta, toisesta hihasta, hänellä oli niin kiire kertoa, mitä kaikkea pariin tuntiin oli mahtunut.

Tytöt aikovat tavata myös ensi viikolla.

Hamahelmiä, läksyjä, syksyn lehtien peittämällä trampoliinilla pomppimista, kaverin kanssa. Tavallisia juttuja, mutta Ainon perheelle uusia.

Tytöt aikovat tavata myös ensi viikolla. He ovat vaihtaneet puhelinnumeroita. Ainon puhelimessa on uusi numero perheen ja sukulaisten lisäksi, ihan oma.

Yksinäinen lapsi tarvitsee viisaita aikuisia

Myöhemmin saan kuulla, että Ainon uudella kaverilla on viisas äiti.

Äiti oli kysynyt tyttäreltään luokkakuvaa katsoessaan jokaisen oppilaan kohdalla: Onko hänellä kavereita? Kenen kanssa Anni yleensä leikkii, entä Henri?

Ainon kohdalla vastaus oli ollut hiljaisuus. Siksi Aino kutsuttiin kylään.

Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa, mutta usein rohkaisu riittää.

Jokainen yksinäinen lapsi tarvitsee tuekseen viisaita aikuisia. Vanhempia, luokkakavereiden vanhempia, opettajia.

Ketään ei voi pakottaa olemaan toisen kanssa, mutta usein rohkaisu riittää.

Jokaisen vanhemman pitäisi kysyä lapseltaan, jääkö joku leikin ulkopuolelle. Ja kertoa, ettei se ole oikein.

Yhdenkään lapsen ei pitäisi seistä yksin koulun pihalla ja ajatella, ettei hän kelpaa mukaan.

Toimittaja Tarja Hirvasnorolle pyöräily on ennen kaikkea pään huoltoa.

Pyöräilylenkkini ensimmäinen vartti on taas silkkaa hatutusta.

Ruumiillisesta rasituksesta se ei johdu, koska reitin alku on pelkkää alamäkeä. Se kumpuaa puhtaasti pääni sisältä. Siellä ilmeisesti asustaa joku, jonka mielestä mikään, mitä teen, ei ole tarpeeksi hyvää.

Etpä ole viitsinyt vetää intervalleja, kun ei pyöräily suju yhtään nopeammin kuin keväällä, sisäinen ääni natkuttaa.

Ja samaa junnausta se on muuten töissäkin, se jatkaa.

Ääni käy läpi joukon muitakin elämän osa-alueita, joissa olen epäonnistunut, ennen kuin se heittää bravuurinsa: Ja taas sinä kieriskelet itsesäälissä, vaikka pitäisi keskittyä kuntoiluun! Opettele jo keskittymään, aikuinen ihminen!

Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Seuraavat puoli tuntia pyörälenkistä ovatkin sitten jauhamista. Mieli jauhaa päivän harmitusteemaa, jalat polkimia, ja sekä pää että jalat ovat yhtä vihaisia. Hyvä niin, sillä reitin tiukimmat ylämäet osuvat tähän puolituntiseen.

Mutta samaan aikaan tapahtuu muutakin. Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Kappas, osmankäämien sikarit ovat jo valmiita.

Mitä ihmettä, lauloiko tuolla pajulintu, vaikka nyt on jo melkein syksy?

Loppulenkin aikana hiki valuu kunnolla. Sen mukana – tämä on joka kerta yhtä ihmeellistä! – valuvat kuonat pään sisältä. Sisäisen äänen jurputus vaimenee ja pienenee. Lopulta se kuulostaa vain huvittavalta, vähän kuin kiukkuisesti kimittävältä sarjakuvahahmolta.

Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan säännöllinen liikunta vähentää stressiä, masennusta, aggressiota ja kyynisyyttä. Niin se tosiaan taitaa tehdä.

Minulla se toimii myös käänteisesti: mitä useammin hatuttaa, sitä tehokkaammin kunto nousee.

Koska sukupuolittuneilla titteleillä ei ole väliä, vaihdetaan esi- ja virkamiehet naisiksi, kirjoittaa Tarja Hirvasnoro.

Kauhea hulabaloo siitä syntyi, kun Aamulehti ilmoitti ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit. Jatkossa lehti ei kirjoita eduskunnan puhemiehestä vaan puheenjohtajasta. Palomies on pelastaja ja uskottu mies pelkkä uskottu.

Muutos loukkasi monia, ainakin some-metelistä päätellen.

Tiedättekö, jos minulta kysytään, niin ei mitään väliä. Minulle käy kaikki. Voin olla jatkossa vaikka lehtimies, jos päätetään kääntää ajan rattaita kunnolla taaksepäin ja palauttaa käyttöön kaikki perinteiset miestittelit.

Suomen ensimmäinen naistoimittaja Tekla Hultin joutui jopa anomaan vapautusta sukupuolestaan, ennen kuin hän pääsi opiskelemaan Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon, mutta ihan niin perinteikkäiksi emme kai sentään rupea. Tai miksi ei. Jos yliopistosta tulee tiedemiehiä, niin jossain kohdassa sukupuoli joka tapauksessa vaihtuu.

Sitten on yksi vielä parempi idea. Se ei ole uusi enkä minä en ole sitä keksinyt, mutta minusta se pitäisi lopultakin ottaa käyttöön – koska sukupuolittuneet tittelit eivät kerta kaikkiaan haittaa ketään: vaihdetaan miespäätteiset tittelit naispäätteisiksi.

Kutsutaan siis liike- ja varusmiehiä sukupuoleen katsomatta liikenaisiksi ja varusnaisiksi. Päällikön tehtäviin edenneet miehet ovat vastedes esinaisia, ja tuomioistuimia valvoo eduskunnan oikeusasianainen Petri Jääskeläinen.

Ei se yhtään sen hassummalta kuulosta kuin eduskunnan puhemies Maria Lohela.