Kysyimme lapsilta: Mitä aikuisten keksimää sääntöä ihmettelet? Näin he vastasivat.

1. Syö lautanen tyhjäksi.

Saara, 6: "Kotona äiti ja isä laittavat ruokaa lautaselleni. Usein ne laittavat liikaa, vaikka sanon monta kertaa: STOP.

Minulla on aika pieni maha, enkä jaksa syödä aina lautasta tyhjäksi. Aikuisten mielestä pitää. Miksi ne luulevat, ettei lapsi tiedä itse, milloin sen maha on täynnä?"

2. Ensin pitää syödä kunnon ruoka.

Emma, 8: "Ei ole pakko. Ihan hyvin voi syödä ensin herkkuja. Ei se ole vaarallista, se on vaan eri järjestys."

3. Näytäpäs huoneesi!

Onni, 10: "Aina kun meille tulee kylään vieraita, joilla on lapsi, äiti ja isi sanovat: Näytäpäs huoneesi! Vaikka en tuntisi yhtään sitä lasta, minun pitää heti esitellä sille huoneeni. Sitten menemme kahdestaan huoneeseeni ja seisomme hiljaa ja on noloa.

Joskus äiti vielä huutaa perään: ESITTELE LELUSI!

Miksi pitäisi? Eihän äitikään pyydä ketään vierasta aikuista heti makkariinsa ja ala esitellä hienoimpia tavaroitaan."

4. Pelatkaas jotain lautapeliä!

Onni, 10: "Sitten kun olemme tulleet sen vieraan lapsen kanssa huoneestani, äiti ja isi sanovat: Pelatkaas jotain kivaa lautapeliä!

Se tuntuu ihan oudolta, koska ei me ikinä pelata kotona lautapelejä. Ei meillä edes ole kuin joku vanha Afrikan tähti, josta puuttuvat kaikki nappulat.

Miksi ei voi pelata pleikkaa niin kuin yleensä?"

5. Karkista tulee maha kipeäksi.

Emma, 8: "Mummi ja äiti sanovat aina, että älä syö enempää karkkia, muuten tulee maha kipeäksi. Ei ole totta. Voi tulla oksennus, jos syö tosi paljon, mutta ei satu mahaan.

Miksi ne silti sanovat niin?"

6. Pitää syödä, vaikka ei tykkää.

Roope, 7: "Joskus ruoka maistuu tosi pahalta. Maistan sen omassa suussani, niin siitä tiedän, jos se on pahaa.

Pitääkö aikuisenakin syödä pahanmakuista? Vai vaan lapsena?"

7. Menepä omaan sänkyyn.

Saara, 6: "Haluaisin nukkua äidin ja isän välissä. Joskus saan, mutta yleensä ne sanovat: Menepäs nyt reippaasti omaan sänkyyn.

Miksi pelkästään lasten pitää nukkua yksin? Miksi vain aikuisille tehdään isoja sänkyjä, joissa ne saavat nukkua vierekkäin?"

8. Nyt kyllä puet enemmän päälle.

Roope, 7: "Äidin ja isän mielestä minulla on aina liian vähän vaatteita, vaikka ei ole. On ihan lämmin, koska juoksen melkein aina.

Miksi aikuiset luulevat, etten tiedä itse, koska minun on kylmä?"

9. Menepäs vessaan pieraisemaan.

Kasper, 11: "Joka kerta kun minulta pääsee pieru, iskä sanoo: Hyhhyh, menepäs vessaan pieraisemaan.

Mitä järkeä? Pieruhan on semmoinen, joka vaan tulee. Ei aikuinenkaan voi suunnitella, että juoksenpas nyt vessaan, kun pieru on ehkä pian tulossa. Ei ainakaan iskä."

 

Eletty elämä saa näkyä naisessa, miehessä ja sohvassa.

Meillä on sohvakalusto, jonka hankimme parikymmentä vuotta sitten. Tämä nykyinen kalusto, kuten edellinenkin, hankittiin osto- ja myyntiliikkeestä. Se on 1950-luvun mallia, vankkatekoinen ja kestävä.

Viime keväänä korjasin sohvakaluston, koska puuosat alkoivat irrota liitoksistaan ja sisusmateriaali putoilla lattialle. Korjauksen jälkeen sohvalla on taas hyvä istua, ja se sai lisää käyttöaikaa monta vuotta. Istuessani ihailen sohvan kestävää kangasta ja kaunista muotoilua, laatutyötä ja kestämään tehtyä.

Kertakäyttökulttuuri ja prameilevat sisustuselementit ovat vallanneet kodit.

Esineitten elinkaari on lyhentynyt. Huonekaluja ei ole tehty kestämään sukupolvelta toiselle. Lastulevy ei vedä vertoja kokopuulle.

Nainen, joka meillä asuu, arvostaa kaikkea vanhaa.

OLEN ITSEKIN VANKASTI 1950-luvun lopun mallia. Toisen jalkaterän kärjestä on muutama osakin irronnut vuosien varrella, mutta korjaamalla jalka sai lisää käyttöikää. Jouset rungossani vähän natisevat, mutta hyötykäyttöä se ei estä.

Lukuisten pienten korjausten jälkeen me sohvan kanssa sovimme kodin sisustukseen elämää nähneinä, riittävän hyväkuntoisina ja tyyliin sopivina.

Huonekaluissa pitää näkyä elämisen jälki. Naarmuista ja uurteista näkyy, että kalusteista on tullut rakkaita.

Eletty elämä jättää jäljet myös ikääntyvään mieheen. Elämä suruineen ja iloineen näkyy rypyissä ja ryhdissä, tahroissa ja halkeamissa.

Nainen, joka meillä asuu, arvostaa kaikkea vanhaa. Toivoa sopii, että omakin arvoni vain nousee vanhetessa, kun antiikin leima alkaa vielä paremmin näkyä ulospäin.

Tärkeintä on mukava pehmeys ja rento olo ja pintaa silittäessä tuntuvat kuopat ja muhkurat.

JOSKUS NÄKEE HARRASTETTAVAN liiankin tunnollisesti kierrätystä, kun vanha puoliso on vielä ihan käyttökelpoisena lajiteltu pois ja tilalle otettu uudempi malli.

Vanhaa tuunatessa säästää kuitenkin luontoa ja vähentää haitallisia ympäristövaikutuksia.

Vanhan ja tutuksi kuluneen arvostaminen koskee naisiakin. Eletyn elämän pitää näkyä heissä kuten sohvassakin.

Ei ole niin noko nuukaa pinnan pieni kuluminen. Tärkeintä on mukava pehmeys ja rento olo ja pintaa silittäessä tuntuvat kuopat ja muhkurat.

Peilikuvassani kaikki on takuuvarmasti luonnonkaunista luomulaatua.

NUORUUDEN JA KAUNEUDEN pakkomielteinen ihannoiminen on johtanut kosmeettisten leikkausten lisääntymiseen niin, että epänormaalista on tullut melkein normaalia.

Jo ihan nuoretkin otattavat yhdestä paikasta pois rasvaa ja suurentavat toista. Silikonilla taidetaan kitata nykyään enemmän ihmistä kuin aikanaan omaa moottoripyörääni.

Taannoin katselin vessassa omaa peilikuvaani ja totesin, että joistakin paikoista roikkuu ja että ryppyjä on kertynyt samalla kun nuoruuden salskeus on muuttunut iäkkään miehekkääksi charmiksi. Totesin, että kaikki on takuuvarmasti luonnonkaunista luomulaatua.

Nainen, joka meillä asuu, nyökkäsi vieressäni, mutta olin huomaavinani naururyppyjen syvenevän hänen naamassaan. Mitäköhän sekin taas tarkoitti?

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2016.

Roc Mummi.

Kai Lehtisen kolumni: Ryppyisenä nainen on rakkaampi

Järkimiehen puhetta on koko kolumni. Näinhän se menee, vanhetessaanse viinikin paranee. On turhaa väkisin näyttää nuoremmalta mitä on!Näyttää vain koomiselta. Sillä ihminen on niin vanha kun tuntee olevansa, se tulee sudämestä. Mitä kalustoihin yms tulee, niissähän on tunnerarvoa, mitä niitä kaikkia vaihtamaan. Minullakin muiden muuassa esim. pöytä 30 vuoden takaa, naarmuja, kolhuja joita lapset ovat tehneet, mikä sen kauniinpaa😍Nyt lastenlasten mukava siinä hypistellä ja rapsutella. Siis aika...
Lue kommentti

Jos sinunkin lapsesi saisi arvion luonteestaan kahdelta eri opettajalta, saattaisit yllättyä.

Muisto vuosien takaa Pekingistä, Kiinasta.

Esikouluikäisen tyttäreni koulussa oli vanhempainilta. Hän opiskeli luokalla, jossa aamupäivän oppitunnit piti amerikkalainen opettaja englanniksi ja iltapäivätunnit kiinalainen opettaja kiinaksi.

Ensin keskustelin kahden kesken amerikkalaisen opettajan kanssa.

"Meillä on ongelma. Tyttärenne on tosi ujo. Hän ei ilmaise itseään kovin voimakkaasti tunnin aikana", opettaja sanoi.

Huolestuin. Mietimme opettajan kanssa, mikä auttaisi lastani pääsemään eroon ongelmastaan.

Sen jälkeen siirryin viereiseen huoneeseen juttelemaan kiinalaisen opettajan kanssa.

"Voitte olla ylpeitä. Tyttärenne on tosi ujo", opettaja kehui.

"Hän on oikein rauhallinen, keskittyy ja kuuntelee hienosti."

Kumpikin opettaja oli oikeassa.

Tiesin silti heti, kumman palautteen kertoisin kotona: sen, joka saisi tyttäreni säteilemään, uskomaan itseensä taas vähän enemmän.

Se tekisi arasta vähitellen ehkä myös rohkean.