Perhe kyräili kulmien alta, kun Kai Lehtinen raahasi matkalaukun esiin.

ON PALJON, MITÄ en tähän ikään mennessä ole tehnyt. Olen esimerkiksi elänyt yli viisikymppiseksi ilman, että olisin kertaakaan käynyt Kanariansaarilla tai juuri missään turistikohteissa. Lomamatkani suuntautuvat mieluiten pohjoiseen omalle mökille.

Tähän oli tulossa muutos marraskuussa.

Olin sopinut näyttelijäkollegan kanssa viikon työkeikasta Kanariansaaria kiertävällä laivalla. Tarkoitus oli esiintyä viikon aikana muutaman kerran, joten vapaa-aikaakin olisi jäänyt kohtuullisesti.

Päätin suostua keikkaan, kun kerran työn ohessa pääsisi täysihoidolla katsastamaan hienoja maisemia eikä ilmoissakaan kaiketi olisi valittamista. Tulisi valoisa piristys kaamosajan keskelle.

Nainen, joka meillä asuu, sanoi heti, että samaan hintaan kuuluisi kyllä vaimonkin päästä mukaan. Sanoin, että se olisi mukavaa, jos vain olisi mahdollista.

Harmittelin tilannetta ja pidin muutenkin matalaa profiilia.

Esitin, että lähestyvä lähtö tuntui lähes rasitteelta: olla nyt viikko erossa perheestä, polttamassa nahkaa kansituolissa hienoissa maisemissa. Kyllähän sitä mieluummin kotona remontoisi pannuhuonetta tai uusisi hevosaitausta.

Paljon muitakin rästihommia oli mielessä, mutta kummasti ne jäivät taka-alalle lähtöpäivän lähestyessä.

Illalla lähdin pojan kanssa pelaamaan lentopalloa ja huomasin hyräileväni oolaspalmasia.

PÄIVÄÄ ENNEN LÄHTÖÄ matkafiilikset olivat jo korkealla ja innostusta vaikea pidätellä. Perhe kyräili kulmien alta, kun raahasin matkalaukun esiin.

Mietin, mistä tähän hätään saisin uimahousut, kun en sellaisia omista. Kotona ja mökillä uin omassa rannassa, ei siellä uimahousuja tarvita.

Mietin ääneen, että kyllähän sieltä periltä uimahousuja löytyy, ja pamautin matkalaukun kiinni.

Illalla lähdin vielä pojan kanssa pelaamaan lentopalloa ja huomasin hyräileväni oolaspalmasia. Pojan kanssa olin sopinut, että hän veisi minut aamuyöllä lentokentälle.

Vaimo näytti lähes vahingoniloiselta sanoessaan, että ei sinun tarvitsekaan huolestua niistä uimahousuista.

YRITYSSANEERAUS TARKOITTAA, että velallinen ei pysty suoriutumaan veloistaan. Sen avulla ylivelkaantuneen toimintaa yritetään tervehdyttää. Yrityssaneeraus voi pelastaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneen yrityksen ja estää sen päätymästä konkurssiin.

Miten tämä sitten liittyy ensimmäiseen Kanarian-matkaani? Se selvisi, kun palasin illalla lentopallo-ottelusta.

Nainen, joka meillä asuu, oli vastassa eteisessä. Ihmettelin hänen kummallisen näköistä virnistystään.

Vaimo näytti lähes vahingoniloiselta sanoessaan, että ei sinun tarvitsekaan huolestua niistä uimahousuista.

Kysyin, että miten niin.

Vaimo nauroi ja ilmoitti, etten ole lähdössä mihinkään. 

Naureskelin takaisin ja sanoin, että tietenkin mieluummin jäisin kotiin, mutta äkkiä se viikko menee ja kyllä te täällä pärjäätte.

Vaimoa nauratti entistä enemmän. Hän sai tuskin sanottua, että ihan oikeasti et ole lähdössä mihinkään: laivayhtiö on joutunut yrityssaneeraukseen ja matka on peruttu.

Kauhea ikävä, mutta älä huolehdi kotiasioista.

KESTI VIELÄ TOVIN, ennen kuin uskoin. Parilla puhelinsoitolla asia varmistui.

Minua harmitti eniten niiden tilanne, jotka olivat ehkä pitkään säästäneet lomaa varten ja ottaneet töistä vapaata. Itselleni ei varsinaisesti tullut tappioita, vaikka palkka keikasta jäi tietysti saamatta.

Viikko kului rattoisasti pannuhuoneessa pannua korjatessa. Tukalan kuuma sielläkin tuli. Ja kotona riitti pitkäksi aikaa riemua aiheesta "kun isä etelään lähti".

Nainen, joka meillä asuu, lähetti tekstiviestejä. Ensimmäinen tuli heti ensimmäisenä aamuna, kun olin nokisena pannua puhdistamassa:

"Joko laiva on liikkeellä? Aurinko tietysti paistaa ja on hiki. Kauhea ikävä, mutta älä huolehdi kotiasioista. Kyllä me pärjätään. Pidä hauskaa, ota rennosti ja nauti!"

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2014. 

Toimittaja Tarja Hirvasnorolle pyöräily on ennen kaikkea pään huoltoa.

Pyöräilylenkkini ensimmäinen vartti on taas silkkaa hatutusta.

Ruumiillisesta rasituksesta se ei johdu, koska reitin alku on pelkkää alamäkeä. Se kumpuaa puhtaasti pääni sisältä. Siellä ilmeisesti asustaa joku, jonka mielestä mikään, mitä teen, ei ole tarpeeksi hyvää.

Etpä ole viitsinyt vetää intervalleja, kun ei pyöräily suju yhtään nopeammin kuin keväällä, sisäinen ääni natkuttaa.

Ja samaa junnausta se on muuten töissäkin, se jatkaa.

Ääni käy läpi joukon muitakin elämän osa-alueita, joissa olen epäonnistunut, ennen kuin se heittää bravuurinsa: Ja taas sinä kieriskelet itsesäälissä, vaikka pitäisi keskittyä kuntoiluun! Opettele jo keskittymään, aikuinen ihminen!

Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Seuraavat puoli tuntia pyörälenkistä ovatkin sitten jauhamista. Mieli jauhaa päivän harmitusteemaa, jalat polkimia, ja sekä pää että jalat ovat yhtä vihaisia. Hyvä niin, sillä reitin tiukimmat ylämäet osuvat tähän puolituntiseen.

Mutta samaan aikaan tapahtuu muutakin. Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Kappas, osmankäämien sikarit ovat jo valmiita.

Mitä ihmettä, lauloiko tuolla pajulintu, vaikka nyt on jo melkein syksy?

Loppulenkin aikana hiki valuu kunnolla. Sen mukana – tämä on joka kerta yhtä ihmeellistä! – valuvat kuonat pään sisältä. Sisäisen äänen jurputus vaimenee ja pienenee. Lopulta se kuulostaa vain huvittavalta, vähän kuin kiukkuisesti kimittävältä sarjakuvahahmolta.

Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan säännöllinen liikunta vähentää stressiä, masennusta, aggressiota ja kyynisyyttä. Niin se tosiaan taitaa tehdä.

Minulla se toimii myös käänteisesti: mitä useammin hatuttaa, sitä tehokkaammin kunto nousee.

Koska sukupuolittuneilla titteleillä ei ole väliä, vaihdetaan esi- ja virkamiehet naisiksi, kirjoittaa Tarja Hirvasnoro.

Kauhea hulabaloo siitä syntyi, kun Aamulehti ilmoitti ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit. Jatkossa lehti ei kirjoita eduskunnan puhemiehestä vaan puheenjohtajasta. Palomies on pelastaja ja uskottu mies pelkkä uskottu.

Muutos loukkasi monia, ainakin some-metelistä päätellen.

Tiedättekö, jos minulta kysytään, niin ei mitään väliä. Minulle käy kaikki. Voin olla jatkossa vaikka lehtimies, jos päätetään kääntää ajan rattaita kunnolla taaksepäin ja palauttaa käyttöön kaikki perinteiset miestittelit.

Suomen ensimmäinen naistoimittaja Tekla Hultin joutui jopa anomaan vapautusta sukupuolestaan, ennen kuin hän pääsi opiskelemaan Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon, mutta ihan niin perinteikkäiksi emme kai sentään rupea. Tai miksi ei. Jos yliopistosta tulee tiedemiehiä, niin jossain kohdassa sukupuoli joka tapauksessa vaihtuu.

Sitten on yksi vielä parempi idea. Se ei ole uusi enkä minä en ole sitä keksinyt, mutta minusta se pitäisi lopultakin ottaa käyttöön – koska sukupuolittuneet tittelit eivät kerta kaikkiaan haittaa ketään: vaihdetaan miespäätteiset tittelit naispäätteisiksi.

Kutsutaan siis liike- ja varusmiehiä sukupuoleen katsomatta liikenaisiksi ja varusnaisiksi. Päällikön tehtäviin edenneet miehet ovat vastedes esinaisia, ja tuomioistuimia valvoo eduskunnan oikeusasianainen Petri Jääskeläinen.

Ei se yhtään sen hassummalta kuulosta kuin eduskunnan puhemies Maria Lohela.