Kai Lehtinen tietää, että itse tehdyllä lahjalla on paljon painoarvoa. Varsinkin, jos se on tehty sementistä.

KAIKKI ALKOI JOSKUS syyskuun alkupuolella. Olin palannut kotiin työreissulta. Pihalla oli muutama tyhjä sementtisäkki, ja tallirakennuksen vieressä näkyi kovettunutta sementtiä.

Seurasin jälkiä pannuhuoneeseen.

Näky oli omituinen. Koko pannuhuone oli täynnä kovettuvia sementtitekeleitä. Ämpäreiden päälle oli heitelty sementissä kasteltuja froteepyyhkeitä. Kuivunutta sementtiä oli saavissa, ja oli sitä roiskunut ympäristöönkin.

Menin ihmeissäni sisälle. Nainen, joka meillä asuu, tervehti ovella nopeasti ja riensi sotkuisissa vaatteissaan ulos. Kainalossaan hän kantoi vanhoja pyyhkeitä ja pöytäliinoja.

Huokaisin syvään. Tiesin, että nyt on taas keksitty jonkinlainen projekti, johon minäkin saan osallistua.

Seurasin naista pannuhuoneeseen ja sain kuulla, että tekeillä oli lyhtyjä. Niitä oli tarkoitus valmistaa joululahjoiksi, ja materiaalina käytettiin pyyhkeitä ja pöytäliinoja.

Voisi melkein sanoa, että sementtilapio karkasi käsistä.

IDEA SEMENTTITÖIHIN OLI tullut työkavereilta. Jos muilla harrastuksen mittasuhteet ovat samaa luokkaa kuin meillä, lyhtyjä taitaa olla kylällä pian joka toisessa pihassa.

Voisi melkein sanoa, että sementtilapio karkasi käsistä.

Ensimmäinen erä oli kuulemma mennyt pieleen, kun nainen, joka meillä asuu, oli sementin sijasta ostanut karkeaa kuivabetonia.

Seuraava kokeilu oli onnistunut, etenkin kun sementtiä oli tajuttu sekoittaa poraan kiinnitetyllä sekoittajalla. Sen seurauksena koko pora oli kuivuneen sementin peitossa, ja sitä oli mahdotonta sammuttaa, koska katkaisija oli jämähtänyt jumiin maksimiasentoon.

Tässä kohtaa minä osallistuin projektiin.

Miksiköhän parisuhteelle ei ole tehnyt hyvää valaa yhdessä esimerkiksi rakennusten perustuksia?

Puhdistin poran ja sain sen jälkeen aikani kuluksi sekoitella sopivan paksuista tavaraa. Kuulin, kuinka yhdessä tekeminen on mukavaa ja kuinka se tekee hyvää parisuhteellekin.

Jotenkin sitä kuravelliä sekoittaessani jäin kyllä miettimään, että miksiköhän parisuhteelle ei kaikkina näinä vuosina ole tehnyt hyvää valaa yhdessä esimerkiksi rakennusten perustuksia.

Täytyy pitää tämä mielessä ensi kerran kun kaivan betonimyllyn esiin.

Luvassa on paljon piparkakkutaloja kovempaa kamaa. 

TEIMME SIEMENISTÄ syksyn mittaan vielä muunlaisiakin kynttilänalusia. Saunarakennuksen yläkerta alkaa olla täynnä erinäköisiä sementtitöitä, joita on maalattu, lakattu ja ties mitä.

Kaikkien tuttujemme kannattaakin varautua siihen, että perinteisiä piparkakkutaloja ei meiltä tänä vuonna tule lahjaksi. Luvassa on paljon kovempaa kamaa. 

Koska meillä on monena vuonna tehty koko joulukuu piparkakkutaloja, olen jo tottunut puuhaan. Tänä vuonna rakennelmat vain ovat vähän erilaisia.

Aattoillan odotettu nautinto on, kun istahdan rauhassa saunan lauteille joulumuorin kanssa.

LAHJOJA TEHDESSÄ TULEE aina ajatelleeksi lahjan saajaa. Se kai on yksi itse tehtyjen lahjojen tarkoituksistakin. Itse tehdyillä lahjoilla on myös paljon painoarvoa, varsinkin kun ne on tehty sementistä.

Toisinaan ajattelen ennen joulua, että voi kunpa voisin ohittaa koko juhlan vähin äänin. Joka puolella näkyvä kaupallistunut joulunvietto ahdistaa ja haluaisin osallistua siihen mahdollisimman vähän.

Mukavinta joulussa on se, että ainakin meillä koko perhe viettää sitä vielä yhdessä.

Aattoillan odotettu nautinto on, kun pääsen illalla myöhään istahtamaan rauhassa saunan lauteille joulumuorin kanssa. Viimeistään silloin joulurauha asettuu mieliin.

Eri asia on se, mihin sitä itsensä tänä vuonna joulusaunan jälkeen kuivaa. Jäiköhän niitä pyyheliinoja yhtään jäljelle vai tuikkivatko ne kaikki sementtiin käärittyinä lyhtyinä sukulaisten, ystävien ja naapurien pihoilla?

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2014.

Kaikki ei välttämättä mene pieleen, vaikka nukahtaisikin kesken ensitreffien.

EN NOUSE AAMUISIN YLÖS. Meillä laskeudutaan takaperin parvelta alas. Aamuvarhain kömmin vieressä nukkuvan yli ja hapuilen pimeässä askelmien kohtaa, jotta alastulo sujuisi suurin piirtein hallitusti.

Laskeutuessani parven alta kuuluu tasainen pauke. Se alkaa kun herään ja vasta suunnittelen liikkeellelähtöä. Tarkkaavainen koira huomaa hengitysääneni muutoksen ja tajuaa, että aamun riemullinen jälleennäkeminen on taas edessä. Häntä kiihdyttää tahtia, kunnes pääsen alas.

EN PÄRJÄÄ VÄHILLÄ YÖUNILLA. Jos olen väsynyt, saan unen päästä kiinni vaikka valot palaisivat ja nuorisolauma kolistelisi iltapalaa keittiössä. Nukahdan saman tien, kun painan pään tyynylle. Jos olen herännyt aikaisin, saan helposti otettua päivätorkut, kun vain asetun makuuasentoon.

Ihminen viettää sängyssä ison osan elämästään, jopa kolmanneksen, ja toivon mukaan mahdollisimman hyvin nukkuen. Unen puute vaikuttaa mielialaan ja suorituskykyyn.

Itsestäni tiedän, että jos en saa nukuttua tarpeeksi, olen ärtynyt ja väsynyt enkä jaksa kunnolla keskittyä. En kykenisi tekemään töitä säännöllisessä yövuorossa. Yksikin valvottu yö laittaa elimistöni hälytystilaan.

"Lapsista oli hauskaa, kun satua lukiessani nukahdin kesken lauseen."

Hyvistä unenlahjoistani on riittänyt naurua. Lapsista oli pienenä hauskaa, kun nukahdin iltasatua lukiessani kesken lauseen. Olen myös nukahtanut kesken keskustelun ja herätessäni ihmetellyt, kun vieras on tehnyt kiusaantuneena kotiinlähtöä isännän nukkuessa tuolissa.

Television ääreen nukahdan helposti. Pitkät ajomatkat ovat täysin mahdottomia.

Muistanpa nuoruudestani, miten kerran nukahdin ensitreffeillä. Saatoin tyttöä kotiin, ja halasimme autossa kotiportilla. Tyttö piti minua erityisen romanttisena, kun pidin häntä niin kauan sylissäni. Vasta vuosien kuluttua uskalsin kertoa, että tosiasiassa olin autuaasti nukahtanut pää hänen olkapäällään. No, siitä huolimatta nukumme edelleen vierekkäin.

AIKANAAN SAMASSA SÄNGYSSÄ nukkui iso osa lapsistammekin. Täytyy myöntää, että niihin aikoihin nukkuminen saattoi itsellä jäädä vähäiseksi, kun molemmissa kainaloissa nukkui hikinen lapsi, jota ei raaskinut siirtää kauemmaksi.

Vierelle tunkevia ei ole enää jonossa.

Lapset ovat jo isoja eikä vierelle tunkevia ole enää jonossa. Ainoastaan kissat saattavat nukkua jalkopäässä tai tyynyllä.

Nukun paremmin, kun makuuhuone on viileä. Jos menen ensimmäisenä nukkumaan, käännän patterin pienelle.

Seuraava sänkyyn tulija kääntää sen täysille, jolloin minä herään yöllä hikisenä ja nousen kääntämään patteria pienemmälle. Näin saatamme kuntoilla pitkin yötä parven rappuja ylös ja alas, kunnes sitkeämpi lopulta voittaa. Tässä iässä yöjuoksu tarkoittaa tätä tai sitten vuorotellen vessassa ravaamista.

TOTUUDEN NIMESSÄ täytyy myöntää, että se mitä alussa kerroin, ei pidä paikkansa. Siis, että kömpisin aamulla aikaisin vieressä nukkuvan yli. Se vieressä nukkuva on sen verran aamuvirkku, että herää ja laskeutuu aina ensimmäisenä. Hyvänä kakkosena tulen kuitenkin perässä.

Mutta koira kyllä odottaa parven alla heräämistäni.

Joskus vielä teen jotain villiä, rohkeaa ja yllättävää, Minna McGill kirjoittaa pääkirjoituksessaan.

Olin yhtenä huhtikuun aamuna junassa, kun tajusin, että kuukausilippuni oli jäänyt toisen takin taskuun. Loppumatkan istuin kauhusta jäykkänä paikallani. Ei lipunmyyntiä siinä vaunussa ja tarkastaja voisi tulla milloin vain.

Kerroin asiasta myöhemmin ystävälle.

Hui kamala, totesi hän.

Haaveilen siitä, että joskus vielä repäisen.

Meitä kahta yhdistää tunnollisuus, kuuliaisuus, varovaisuus ja varman päälle ottaminen. Haaveilemme kyllä siitä, että joskus vielä repäisemme. Teemme jotain villiä, rohkeaa, yllättävää, huomiota herättävää tai täysin odottamatonta.

Sitä päivää tässä vieläkin odotellaan.

Rohkeita ihmisiä on paljon. Luen heistä mielelläni. Yksi vaihtaa työpaikkaa noin vain, toinen kotia, ammattia tai maata. Entä he, jotka reppureissaavat yksin pitkin maailmaa? Hui, sanon minä.

Siedän arjen monotonisuutta, ja rutiinit ovat kannatelleet elämän kriiseissä. Silloin ihan parasta terapiaa on ollut hinkata tiskiallas putipuhtaaksi ennen nukkumaanmenoa. Siinä on riittävästi arjen benjihyppyä varovaiselle varautujalle.

Ja sitten on vielä teinit.

Onneksi teineille sopii mitä parhaiten tavallinen ja tylsä vanhempi.

Onneksi heille sopii mitä parhaiten tavallinen ja tylsä vanhempi. Mitä näkymättömämpi, sen parempi.

Muistin sen taas, kun tässä yhtenä päivänä yritin hieman liikaa ja tekstasin teinille Thxs.

Maailman pisimmän hämmästelevän hymiörivin kera hän vastasi: Älä kirjoita noin – sano vaan kiitos.

Repäise tässä sitten.

Ihanaa huhtikuuta!

Artikkeli on Kodin Kuvalehden numeron 8 pääkirjoitus.