Kotitarvepienviljelijä Kai Lehtinen ryhtyy kaikkiin kevätaskareisiin innokkaasti, koska rakastaa verstastaan.

PASKAHOMMA. KAUHON traktorin etukauhaan viimeisen kuorman hevosen lantaa ja kippaan sen kasvimaalle.  Haen tallin nurkalta talikon. Hikisin vaihe on levittää lanta tasaisesti.

Jokakeväinen lannan levitys on alkua istutuspuuhille. Meillä on peltohommissa selkeä työnjako. Minä olen siemennysvastaava ja nainen, joka meillä asuu, viljelyvastaava.

Siemennysvastaava siirtää keväisin muhineen lannan ja hakelämmityksestä kertyneen puuntuhkan kasvimaalle, jyrsii kaiken sekaisin ja tasoittaa pellon siemeniä varten.

Sen jälkeen, toukokuun puolella, alkaa viljelyvastaavan vuoro. 

Joustavaa työnjakoa on se, että siemennysvastaavakin pestataan välillä apupojaksi

VILJELYVASTAAVA JAKAA kasvimaan lohkoihin. Käytämme itse tehtyä puista vakojakolaitetta. Sen avulla yksi ihminen saa vedettyä kerralla neljä vakoa tasaisin välimatkoin.

Vakojen päihin laitetaan kepit pystyyn, sitten siemenet ja taimet vakoihin, vaot peitellään ja siemenpussit pujotetaan keppien päihin merkiksi. Sen jälkeen alkaa työn tulosten odottelu.

Kasvimaalla kasvaa joka vuosi muun muassa juureksia, sipuleita, purjoa, tomaatteja, salaatteja ja yrttejä. Sekaan mahtuu luikertelemaan kurpitsojen ja papujen varsia sekä monenlaista kukkaa.

Näin keväällä viljelyvastaava puhkuu intoa. Kesällä kaikkien kitkemisten, kastelemisten, haraamisten, hyttysten pistojen ja mullittamisten keskellä siemennysvastaavakin pestataan välillä apupojaksi. Tämä on sitä joustavaa työnjakoa.

Se oli ainoa kerta, kun olen mennyt sirkkelimiesten kevättapaamiseen Töölön sairaalaan

PIKKUHILJAA PITÄISI ottaa ruohonleikkuri ja klapikone esiin huoltoa varten. Viimeistään vapun tienoilla täytyy tehdä polttopuut talven aikana kaadetuista (naapurin) takamettän puista.

Klapikoneen kanssa olemme nykyään sinut. Vuosia sitten meillä oli pientä kitkaa. Sen seurauksena kone kuljetti hihnaa pitkin osan jalkaterääni klapipinon päällimmäiseksi.

Se oli ainoa kerta, kun olen mennyt sirkkelimiesten jokavuotiseen kevättapaamiseen Töölön sairaalaan. Helikopterikyydillä.

Kevätsiivousvapaan alueen raja kulkee nykyään ehdottomasti verstaan ovella 

KEVÄÄN HUOMAA siitäkin, että nainen, joka meillä asuu, saa siivousvimman. Nurkista kertyy roinaa pois heitettäväksi, ikkunat pestään ja talo kuurataan puhtaaksi.

Silloin on parempi pysytellä kaukana – tai niin sitä luulisi.

Tämän väärän oletuksen johdosta siivousvapaan alueen raja kulkee nykyään ehdottomasti verstaan ovella. Vuosia sitten siellä oli poissa ollessani tehty täydellinen siivous. Kaikki "turhat mutterinnäköiset ja muut irralliset ja kummalliset osat" oli viety roskiin ja nurkat imuroitu tarkkaan.

Jokainen verstaan omistava mies voi kuvitella sen järkytyksen, kun avaa oven ja näkee miehen täydellisen logiikan mukaan luodun järjestyksen sekoitettuna ja tärkeitten tavaroitten hävinneen.

Ja vaimo vieressä odottamassa kehuja. Sanoja ei vain tuntunut löytyvän.

Sitä virittyy lintujen laulun keskellä ihan uuteen vireystilaan

KEVÄTTALVEN HOMMIA on linnunpönttöjen puhdistaminen. Tallin ympärillä pyörii iso varpuslauma. Lapset rakensivat aikoinaan tallin seinälle viisi- ja kuusikoloiset rivitaloyksiöt linnuille.

Keväisiä kosinta- ja pesimäpuuhia tulee joka vuosi seurattua. Sitä virittyy itsekin lintujen laulun keskellä ihan uuteen vireystilaan.

Nainen, joka meillä asuu, katsoo ihmetellen ikkunasta, mikä siemennysvastaavaa mahtaa vaivata, kun se ottaa katiska kädessään muutamia tanssiaskelia pihalla. Kevättä ilmassa vissiin.

Hävisimme pojan kanssa ja ankerias voitti

PITÄISI HEITTÄÄ se katiskakin jokeen. Yleensä toukokuun alkupuolella vedestä nousee haukea.

Viime vuonna katiskassa oli harvinaisempi vieras, komea ankerias. Nainen, joka meillä asuu, vaati tunteikkaasti, että ankerias on päästettävä takaisin veteen, jotta se saa lähteä takaisin Sargassomereen kutemaan.

Kolme tytärtä nyökkäili äitinsä vieressä, joten tilanne päättyi 2–4 tappioon. Hävisimme pojan kanssa ja ankerias voitti.

Nyt sisältä lentää mattoja kaaressa ulos. Kevätsiivous on alkanut. Pitäisi varmaan mennä auttamaan ravistelemisessa.

Sitten voisi vaivihkaa udella, olisikohan naisellakin tänään vähän kevättä rinnassa.

 

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2013.

Puutarhan hoitaminen on terapeuttista, mutta joskus on kesiä, jolloin kannattaa keskittyä kasvattamaan rikkaruohoja. 

Mikään ei ole yhtä rentouttavaa kuin puutarhan hoitaminen, väitetään.

Itse on surkea mutta tyytyväinen puutarhuri. Istutan kyllä aina alkukesästä muutaman kukan ja teen kaikkeni pitääkseni ne hengissä, mutta rikkaruohot eivät minua häiritse. En aina edes erota, mikä on kukka ja mikä rikkaruoho, ja se tekee puutarhanhoidostani helpompaa kuin muilla.

Joskus kun tunnistan rikkaruohon, uskottelen itselleni, että se on oikeastaan aika kaunis. Jos se ei ole kaunis, ajattelen, että ainakin se on aliarvostettu. Siinä toinen hyvä syy olla nyhtämättä sitä irti.

Jos kesä on kiireinen tai muuten stressaava, suosittelenkin keskittymään rikkaruohojen kasvatukseen. Siinä on mahdoton epäonnistua, ja voi silti nauttia kasvun ihmeestä.

Sama pätee loppukesän puuhiin, kuten mustikoiden poimimiseen, omenoiden hilloamiseen, mansikoiden pakastamiseen, viinimarjojen mehustamiseen ja sienestämiseen.

Ne ovat ihania, rentouttavia asioita, joissa rentouttavinta voi joskus olla se, että ne jättää tekemättä.

 

Palstalla toimitus parantaa maailmaa yksi epäkohta kerrallaan.

"Ottaisinko koiran? Tekisi niin mieli", kaverini kysyi kerran Facebookissa.

Joku hänen tuttavistaan vastasi:

"Ota kuule ensin naapurin koira viikoksi lainaan. Ulkoiluta sitä rännässä ja pakkasessa aamukuudelta ja moppaa pari kertaa sen ripulit ja oksennukset. Ihan hirveä vaiva. Lapsetkin kyllästyvät viikossa, yksin saat ulkoiluttaa."

Olen kuullut monta kertaa samantyyppisen keskustelun.

Hankkisinko koiran? Älä. Siinä on hirveä vaiva.

Uskaltaisinko muuttaa? Alkaa seurustella? Erota? Vaihtaa ammattia?

Älä, älä, älä, älä. Ihan hirveä vaiva.

Minulla on koira ja voin vakuuttaa, että siinä on järjetön vaiva. Mutta vaiva on itse valittu eikä mitenkään vähennä sitä hillitöntä iloa, mitä koira tuo jokaiseen päivääni.

"Siitä on hirveästi vaivaa" on ehkä maailman hölmöin syy jättää jokin asia tekemättä. Lähes kaikista parhaista asioista on nimittäin vaivaa: Hyvän ruuan kokkaamisesta on vaivaa, lapsista on vaivaa, parisuhteesta on vaivaa, työstä on vaivaa, matkustamisesta on vaivaa, juhlien järjestämisestä ystäville on vaivaa, sukulaissuhteista on vaivaa, kukkien kastelemisesta on vaivaa, minkä tahansa taidon opettelemisesta on vaivaa.

Toisin sanoen elossa olemisesta on vaivaa.

Elämä, josta on riisuttu pois kaikki mahdollinen vaiva, ei ole vaivatonta vaan raskasta. Kun menettää halunsa nähdä yhtään vaivaa, kun ei jaksa enää edes nousta sängystä eikä pestä hiuksiaan, olo on kaikkea muuta kuin kevyt.

Ihminen tarvitsee vaivaa. Niin kauan kuin sitä jaksaa nähdä edes hiukan, kaikki on aika hyvin. 

Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Tätä mieltä: Parhaista asioista (kuten koirista) on eniten vaivaa

Koirastani Sintistä on oikeastaan hyvin vähän vaivaa. On tosi piristävää, kun painajaisuniyön jälkeen musta kuono tulee sängyn reunalleni, ja sanoo: "Jippii! Olet hereillä :0)!" Olen rakastanut aikaista aamulenkkiä Sintin kanssa joka aamu, jokaisena vuodenaikana! Ja Sintti on paras Mökki-kaveri :0). Kuntoni pysyy aika hyvänä, kun lenkitän Sinttiä 3 kertaa päivässä (2 lyhyttä ja 1 pidempi). Meinasin kirjoittaa vaivoista, mutta ne ovat niin pieniä, että ei kannata...
Lue kommentti