Nainen, joka Lehtisen luona asuu, pyysi elämysmatkalle. Kannattaa suostua jos mahdollisuus on, suosittelee näyttelijä ja kuuden lapsen isä.

NAINEN, JOKA MEILLÄ ASUU, kysyi yhtäkkiä kesällä, lähtisimmekö elämysmatkalle ihan kahdestaan.

Idea kuulosti niin hyvältä, että suostuin heti. Kaksin matkustaminen on ollut mahdollista liian harvoin.

Nyt päätimme lähteä verestämään muistoja Ahvenanmaan saaristoon, jossa nuorina ajelimme moottoripyörillä. Irrotin takapenkit vanhasta farmariautostamme ja heitin patjat ja peitot tilalle. Kahden hengen matkailuauto oli valmis.

Katolle vielä kajakki ja auton perään kiinni molempien vanhat polkupyörät, ja matka saattoi alkaa. Lähdimme Kustavin Vuosnaisiin, josta starttasimme lautalla kohti Brändön kuntaa.

Nukkuminen auton perässä alkeellisissa oloissa vahvistaa joko liittoa tai eropäätöstä.

KUN YLI 30 VUOTTA yhdessä ollut pariskunta lähtee kahdestaan reissuun, matkalta palataan joko yhdessä virkistyneinä kuin pitkän terapian jälkeen tai kumpikin omaa reittiään kiukkua tihkuen. Matkan alussa jännitin, kummin meille käy.

Mukana oli onneksi polkupyörä. Sillä olisin tarvittaessa päässyt takaisin kotiin, jos auton perävalot olisivat kaikonneet saaristoreitin mutkan taakse.

Aamuisin jätimme auton leiripaikalle meren rantaan ja lähdimme pyörillä tutustumaan ympäröiviin saariin. Niihin on kätevä mennä lautoilla ja losseilla.

Pyöräileminen hienoissa maisemissa on jo kokemus sinänsä. Lisäksi meille kummallekin sattui yhtä mukavaa matkaseuraa.

Illalla palasimme autolle. Nukkuminen auton perässä alkeellisissa oloissa vahvistaa joko liittoa tai eropäätöstä. Onneksi nainen, joka meillä asuu, on tottunut olemaan reissaajan matkassa ja tietää, että kolmen tähden hotellilomia ei näillä retkillä vietetä.

Ahtaassa autossa ei voi sateisena yönä kuin keskustella parisuhteesta.

YÖLLÄ OLI MUKAVA vierekkäin kuunnella tuulen ujellusta ja sateen ropinaa auton kattoa vasten. Tunnelma oli kuin nuoruusvuosina sateella telttaillessa. Nyt ei sentään tarvinnut pelätä teltan kastumista tai romahtamista. 

Ahtaassa autossa ei voi sateisena yönä kuin keskustella parisuhteesta. Nuoruusvuosina sitä muistaakseni tehtiin jotain muutakin, mutta en kyllä enää saa mieleeni, mitä se oli. 

Pariterapia kerran vuodessa on hyödyksi suhteelle kuin suhteelle. Jos leiriterapiasta selviää niin, että matka jatkuu samaan suuntaan, suhde lienee kaikin puolin kunnossa.

Näin me totesimme, kun valvoimme meren äärellä pienessä myräkässä ja keskustelimme elämän suurista ja pienistä asioista.

Nainen, joka meillä asuu, ei tietysti uskonut pätkääkään mutta esitti uskottavasti uskovansa.

RETKEILYN KOHOKOHTIA on ruokaileminen. Täytyy myöntää, että yksin reissatessa ruuat tuppaavat olemaan huomattavasti yksipuolisempia kuin silloin, kun intohimoinen kasviskokki on matkassa mukana.

Virvelini kulki Ahvenanmaallakin mukana pyörän sivussa. Kalaa onnistuimme saamaan siltojen pielistä, ja illalla saimme paistaa ahvenia pannulla.

Kökarin lautalla muistimme, että meillä oli parhaillaan hääpäivä. Väitin tietysti muistaneeni asian ja ajatelleeni romanttisesti muistuttaa siitä vasta Kökarin tuulisilla kallioilla. Nainen, joka meillä asuu, ei tietysti uskonut pätkääkään mutta esitti uskottavasti uskovansa.

Näin sitä voi helposti pitää sopua yllä, kun ei takerru pikkuseikkoihin vaan nauttii jokaisesta hyvästä hetkestä vaikka sormet vähän ristissä.

Virkistävää lomaa ei aina tarvitse suunnitella kuukausia. Joskus kannattaa lähteä ennakkoluulottomasti matkaan, jos kutsu käy.

Eikä aina tarvitse mennä merta edemmäs kalaan. Se pitkäaikainen, sitkeästi mukana kulkeva kumppani voi olla paras vaihtoehto matkaseuraksi. Odotan jo seuraavaa matkakutsua.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2015.

Toimittaja Tarja Hirvasnorolle pyöräily on ennen kaikkea pään huoltoa.

Pyöräilylenkkini ensimmäinen vartti on taas silkkaa hatutusta.

Ruumiillisesta rasituksesta se ei johdu, koska reitin alku on pelkkää alamäkeä. Se kumpuaa puhtaasti pääni sisältä. Siellä ilmeisesti asustaa joku, jonka mielestä mikään, mitä teen, ei ole tarpeeksi hyvää.

Etpä ole viitsinyt vetää intervalleja, kun ei pyöräily suju yhtään nopeammin kuin keväällä, sisäinen ääni natkuttaa.

Ja samaa junnausta se on muuten töissäkin, se jatkaa.

Ääni käy läpi joukon muitakin elämän osa-alueita, joissa olen epäonnistunut, ennen kuin se heittää bravuurinsa: Ja taas sinä kieriskelet itsesäälissä, vaikka pitäisi keskittyä kuntoiluun! Opettele jo keskittymään, aikuinen ihminen!

Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Seuraavat puoli tuntia pyörälenkistä ovatkin sitten jauhamista. Mieli jauhaa päivän harmitusteemaa, jalat polkimia, ja sekä pää että jalat ovat yhtä vihaisia. Hyvä niin, sillä reitin tiukimmat ylämäet osuvat tähän puolituntiseen.

Mutta samaan aikaan tapahtuu muutakin. Huomioni alkaa karkailla päätä kiristävän vanteen alta ympäristöön.

Kappas, osmankäämien sikarit ovat jo valmiita.

Mitä ihmettä, lauloiko tuolla pajulintu, vaikka nyt on jo melkein syksy?

Loppulenkin aikana hiki valuu kunnolla. Sen mukana – tämä on joka kerta yhtä ihmeellistä! – valuvat kuonat pään sisältä. Sisäisen äänen jurputus vaimenee ja pienenee. Lopulta se kuulostaa vain huvittavalta, vähän kuin kiukkuisesti kimittävältä sarjakuvahahmolta.

Luin juuri tutkimuksesta, jonka mukaan säännöllinen liikunta vähentää stressiä, masennusta, aggressiota ja kyynisyyttä. Niin se tosiaan taitaa tehdä.

Minulla se toimii myös käänteisesti: mitä useammin hatuttaa, sitä tehokkaammin kunto nousee.

Koska sukupuolittuneilla titteleillä ei ole väliä, vaihdetaan esi- ja virkamiehet naisiksi, kirjoittaa Tarja Hirvasnoro.

Kauhea hulabaloo siitä syntyi, kun Aamulehti ilmoitti ottavansa käyttöön sukupuolineutraalit tittelit. Jatkossa lehti ei kirjoita eduskunnan puhemiehestä vaan puheenjohtajasta. Palomies on pelastaja ja uskottu mies pelkkä uskottu.

Muutos loukkasi monia, ainakin some-metelistä päätellen.

Tiedättekö, jos minulta kysytään, niin ei mitään väliä. Minulle käy kaikki. Voin olla jatkossa vaikka lehtimies, jos päätetään kääntää ajan rattaita kunnolla taaksepäin ja palauttaa käyttöön kaikki perinteiset miestittelit.

Suomen ensimmäinen naistoimittaja Tekla Hultin joutui jopa anomaan vapautusta sukupuolestaan, ennen kuin hän pääsi opiskelemaan Keisarilliseen Aleksanterin Yliopistoon, mutta ihan niin perinteikkäiksi emme kai sentään rupea. Tai miksi ei. Jos yliopistosta tulee tiedemiehiä, niin jossain kohdassa sukupuoli joka tapauksessa vaihtuu.

Sitten on yksi vielä parempi idea. Se ei ole uusi enkä minä en ole sitä keksinyt, mutta minusta se pitäisi lopultakin ottaa käyttöön – koska sukupuolittuneet tittelit eivät kerta kaikkiaan haittaa ketään: vaihdetaan miespäätteiset tittelit naispäätteisiksi.

Kutsutaan siis liike- ja varusmiehiä sukupuoleen katsomatta liikenaisiksi ja varusnaisiksi. Päällikön tehtäviin edenneet miehet ovat vastedes esinaisia, ja tuomioistuimia valvoo eduskunnan oikeusasianainen Petri Jääskeläinen.

Ei se yhtään sen hassummalta kuulosta kuin eduskunnan puhemies Maria Lohela.