Joskus vielä teen jotain villiä, rohkeaa ja yllättävää, Minna McGill kirjoittaa pääkirjoituksessaan.

Olin yhtenä huhtikuun aamuna junassa, kun tajusin, että kuukausilippuni oli jäänyt toisen takin taskuun. Loppumatkan istuin kauhusta jäykkänä paikallani. Ei lipunmyyntiä siinä vaunussa ja tarkastaja voisi tulla milloin vain.

Kerroin asiasta myöhemmin ystävälle.

Hui kamala, totesi hän.

Haaveilen siitä, että joskus vielä repäisen.

Meitä kahta yhdistää tunnollisuus, kuuliaisuus, varovaisuus ja varman päälle ottaminen. Haaveilemme kyllä siitä, että joskus vielä repäisemme. Teemme jotain villiä, rohkeaa, yllättävää, huomiota herättävää tai täysin odottamatonta.

Sitä päivää tässä vieläkin odotellaan.

Rohkeita ihmisiä on paljon. Luen heistä mielelläni. Yksi vaihtaa työpaikkaa noin vain, toinen kotia, ammattia tai maata. Entä he, jotka reppureissaavat yksin pitkin maailmaa? Hui, sanon minä.

Siedän arjen monotonisuutta, ja rutiinit ovat kannatelleet elämän kriiseissä. Silloin ihan parasta terapiaa on ollut hinkata tiskiallas putipuhtaaksi ennen nukkumaanmenoa. Siinä on riittävästi arjen benjihyppyä varovaiselle varautujalle.

Ja sitten on vielä teinit.

Onneksi teineille sopii mitä parhaiten tavallinen ja tylsä vanhempi.

Onneksi heille sopii mitä parhaiten tavallinen ja tylsä vanhempi. Mitä näkymättömämpi, sen parempi.

Muistin sen taas, kun tässä yhtenä päivänä yritin hieman liikaa ja tekstasin teinille Thxs.

Maailman pisimmän hämmästelevän hymiörivin kera hän vastasi: Älä kirjoita noin – sano vaan kiitos.

Repäise tässä sitten.

Ihanaa huhtikuuta!

Artikkeli on Kodin Kuvalehden numeron 8 pääkirjoitus.

Puutarhan hoitaminen on terapeuttista, mutta joskus on kesiä, jolloin kannattaa keskittyä kasvattamaan rikkaruohoja. 

Mikään ei ole yhtä rentouttavaa kuin puutarhan hoitaminen, väitetään.

Itse on surkea mutta tyytyväinen puutarhuri. Istutan kyllä aina alkukesästä muutaman kukan ja teen kaikkeni pitääkseni ne hengissä, mutta rikkaruohot eivät minua häiritse. En aina edes erota, mikä on kukka ja mikä rikkaruoho, ja se tekee puutarhanhoidostani helpompaa kuin muilla.

Joskus kun tunnistan rikkaruohon, uskottelen itselleni, että se on oikeastaan aika kaunis. Jos se ei ole kaunis, ajattelen, että ainakin se on aliarvostettu. Siinä toinen hyvä syy olla nyhtämättä sitä irti.

Jos kesä on kiireinen tai muuten stressaava, suosittelenkin keskittymään rikkaruohojen kasvatukseen. Siinä on mahdoton epäonnistua, ja voi silti nauttia kasvun ihmeestä.

Sama pätee loppukesän puuhiin, kuten mustikoiden poimimiseen, omenoiden hilloamiseen, mansikoiden pakastamiseen, viinimarjojen mehustamiseen ja sienestämiseen.

Ne ovat ihania, rentouttavia asioita, joissa rentouttavinta voi joskus olla se, että ne jättää tekemättä.

 

Palstalla toimitus parantaa maailmaa yksi epäkohta kerrallaan.

"Ottaisinko koiran? Tekisi niin mieli", kaverini kysyi kerran Facebookissa.

Joku hänen tuttavistaan vastasi:

"Ota kuule ensin naapurin koira viikoksi lainaan. Ulkoiluta sitä rännässä ja pakkasessa aamukuudelta ja moppaa pari kertaa sen ripulit ja oksennukset. Ihan hirveä vaiva. Lapsetkin kyllästyvät viikossa, yksin saat ulkoiluttaa."

Olen kuullut monta kertaa samantyyppisen keskustelun.

Hankkisinko koiran? Älä. Siinä on hirveä vaiva.

Uskaltaisinko muuttaa? Alkaa seurustella? Erota? Vaihtaa ammattia?

Älä, älä, älä, älä. Ihan hirveä vaiva.

Minulla on koira ja voin vakuuttaa, että siinä on järjetön vaiva. Mutta vaiva on itse valittu eikä mitenkään vähennä sitä hillitöntä iloa, mitä koira tuo jokaiseen päivääni.

"Siitä on hirveästi vaivaa" on ehkä maailman hölmöin syy jättää jokin asia tekemättä. Lähes kaikista parhaista asioista on nimittäin vaivaa: Hyvän ruuan kokkaamisesta on vaivaa, lapsista on vaivaa, parisuhteesta on vaivaa, työstä on vaivaa, matkustamisesta on vaivaa, juhlien järjestämisestä ystäville on vaivaa, sukulaissuhteista on vaivaa, kukkien kastelemisesta on vaivaa, minkä tahansa taidon opettelemisesta on vaivaa.

Toisin sanoen elossa olemisesta on vaivaa.

Elämä, josta on riisuttu pois kaikki mahdollinen vaiva, ei ole vaivatonta vaan raskasta. Kun menettää halunsa nähdä yhtään vaivaa, kun ei jaksa enää edes nousta sängystä eikä pestä hiuksiaan, olo on kaikkea muuta kuin kevyt.

Ihminen tarvitsee vaivaa. Niin kauan kuin sitä jaksaa nähdä edes hiukan, kaikki on aika hyvin. 

Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Tätä mieltä: Parhaista asioista (kuten koirista) on eniten vaivaa

Koirastani Sintistä on oikeastaan hyvin vähän vaivaa. On tosi piristävää, kun painajaisuniyön jälkeen musta kuono tulee sängyn reunalleni, ja sanoo: "Jippii! Olet hereillä :0)!" Olen rakastanut aikaista aamulenkkiä Sintin kanssa joka aamu, jokaisena vuodenaikana! Ja Sintti on paras Mökki-kaveri :0). Kuntoni pysyy aika hyvänä, kun lenkitän Sinttiä 3 kertaa päivässä (2 lyhyttä ja 1 pidempi). Meinasin kirjoittaa vaivoista, mutta ne ovat niin pieniä, että ei kannata...
Lue kommentti