"Ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli niin rankka, että mietin, olinko hullu, kun ryhdyin tähän."

Atte Kohtaniemi on 22-vuotias ja omistaa huoltoaseman. Elämästä puuttuvat enää unelmien auto ja ihan tavallinen tyttö vierelle.

Atte Kohtaniemi lakaisee huoltoasemansa pihaa. Hän on 22-vuotias eikä näytä päivääkään vanhemmalta.

Touhutessaan Atte kysyy asiakkaittensa kuulumiset, kehaisee autot, päivittelee säät. Hän kuulostaa varmalta ja luontevalta, aikuiselta.

Atte ei suunnitellut pienenä tulevaisuuttaan, ei tullut sitä edes ajatelleeksi. Hän oli aina tiennyt, mitä halusi.

Atte halusi yrittäjäksi kuten isänsä, äitinsä, setänsä ja mummonsa. Vaihtoehtoja ei ollut. Kävi siis niin, automaattisesti ja suunnittelematta, että hän teki täsmälleen saman kuin isänsä aikoinaan: osti 20-vuotiaana oman huoltoaseman.

"En päättänyt ryhtyä yrittäjäksi. Minä vain kasvoin siihen. Vietin koko lapsuuteni isäni huoltoasemalla enkä koskaan harkinnut muuta", Atte sanoo.

"Mutta ilman iskää en olisi tähän uskaltautunut."

Atte osti huoltoaseman 20-vuotiaana aivan kuten Sakari-isänsä aikoinaan. "Arvostan iskän elämäntapaa. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta kapinoida sitä vastaan", Atte sanoo.
Atte osti huoltoaseman 20-vuotiaana aivan kuten Sakari-isänsä aikoinaan. "Arvostan iskän elämäntapaa. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta kapinoida sitä vastaan", Atte sanoo.

Atte löysi oman huoltamonsa heti armeijasta päästyään. Silloin hän kuuli, että Jaalan kylässä oli myytävänä pieni, rapistunut SEO, joka oli valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi.

Atte innostui heti. 20. joulukuuta 2014 hän allekirjoitti kauppakirjat.

Kaunokaiseksi 1970-luvulla rakennettua huoltamoa ei voi kutsua vieläkään, mutta söpömpää saa hakea. Atte on remontoinut yötä myöten, pessyt huoltamon ulkoseinätkin.

"Hinkkasin seiniä niin, että ne muuttuivat vihreistä valkoisiksi. Kyläläiset olivat innoissaan. Jaalassa on niin vähän mitään säpinää."

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli vaikea. Vaikeampi kuin Atte oli kuvitellut.

"Olen tehnyt jo hirveästi virheitä ja teen vielä monta lisää. Olen vähän liian pehmeä, aivan kuin iskä. Itseään on kovetettava, jotta pärjää."

Jaalan SEO on valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi. Atte on tittelistä ylpeä.
Jaalan SEO on valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi. Atte on tittelistä ylpeä.

Mitä äijä, osta rillit

Kassan takaa pilkottaa hiustupsu. Se on Atte. Hän on melkein kolme eikä ylety myyntitiskille.

Isä tuo korokkeen. Atte nousee sille ja tervehtii asiakasta:

"Terrrve Peunu, mitä äijä! Hieno ilma tänään!"

Atte ei osaa vielä ärrää, mutta small talkin hän osaa.

Isä näyttää, miten kassakonetta käytetään. Atte saa painaa itse.

Hän myy Hietsalon Peunulle kultasankaiset lukulasit. Peunu on vakiasiakas, käy isän huoltamossa joka päivä. Ne ovat Aten elämän ensimmäiset kaupat.

Atte, pieni apumies, pääsi pesemään isänsä huoltoaseman pihaa.
Atte, pieni apumies, pääsi pesemään isänsä huoltoaseman pihaa.

Myyminen tuntuu leikiltä. Atte tahtoo heti myydä lisää.

Varastosta hän löytää laatikollisen pölyisiä autonmerkkiavaimenperiä. Hän istahtaa huoltamon oven eteen ja huikkaa jokaiselle ohikulkijalle: "Osta avaimenperä."

Atte myy kaikki 50 avaimenperää. Saman tien hän myy myös vanhentuvat suklaapatukat.

Aten koko elämä mahtuu kotipihaan. Muutaman askelen päässä kotiovelta on Virve-äidin ompelimo. Sakari-isän huoltamoon ja varaosaliikkeeseen, Elimäen Varaosaan, Atte juoksee kymmenessä sekunnissa.

Seitsemänvuotiaasta asti Atte myy kassalla bensaa.

Joka päivä koulun jälkeen hän juoksee isän luo. Seitsemänvuotiaasta asti hän myy kassalla bensaa ja selittää asiakkaille kaiken jarrupaloista ja sytytystulpista.

Atte nauttii mölinästä, joka syntyy, kun naapuruston maanviljelijät paasaavat isän kanssa. Kotona on joskus turhankin hiljaista, sillä Atella ei ole sisaruksia.

Isä on aina huoltamollaan. Se ei haittaa, sillä Attekin on. Mutta iltaisin isä on niin väsynyt, ettei jaksa lähteä pelaamaan jalkapalloa.

"Se oli ainut asia, joka minua harmitti. Päätin jo pienenä, että jos minusta joskus tulee isä, teen töitä vain sen verran, että jaksan lähteä iltaisin lasteni kanssa potkimaan."

Autojen tuunailu on Sakarin ja Aten yhteinen harrastus. Vasemmalla Sakarin Plymouth Duster 340 vuodelta 1972, oikealla Aten Ford Escort Mk32 vuodelta 1979.
Autojen tuunailu on Sakarin ja Aten yhteinen harrastus. Vasemmalla Sakarin Plymouth Duster 340 vuodelta 1972, oikealla Aten Ford Escort Mk32 vuodelta 1979.

Liian hyvä sydän

Isä ei opettanut pikku-Atelle, kuinka firmaa pyöritetään. Atte oppi silti. Hän tarkkaili isän ilmeitä ja äänenpainoja ja oppi kaiken tämän:

Tervehdi, kun asiakas tulee. Kiitä, kun hän lähtee. Jos nainen tulee korjauttamaan autoaan, selitä asiat yhtä tosissasi kuin miehelle. Älä vitsaile tai nainen ei tule toista kertaa.

Jos kysyt, kuuntele vastaus. Älä koskaan vähättele ketään.

"Olen matkinut iskää aina. Ihan kaikessa. Olemme muutenkin samanlaisia, niin hyvässä kuin pahassa."

Hyvää on hilpeä luonne ja hyvä sydän. Kaikki Elimäellä tietävät, että Kohtaniemet eivät jätä kaveria pulaan.

Pahaa on liian hyvä sydän. Se ajaa ongelmiin.

Viimeksi sydämestä oli haittaa, kun lumiauramies törmäsi Aten bensamittariin. Mittari hajosi, mutta Atte halusi olla kiva ja lupautui hoitamaan asian vakuutusyhtiön kanssa.

"Kaikki meni pieleen. Turhaan tarjouduin maksumieheksi."

15-vuotiaana Atte ajoi kilpaa jokamiesluokassa. Palkintojaan hän väittää "kyläkisapokaaleiksi".
15-vuotiaana Atte ajoi kilpaa jokamiesluokassa. Palkintojaan hän väittää "kyläkisapokaaleiksi".

Yhdestä päätöksestään Atte ei jousta: Jos asiakas ei maksa laskujaan, hänelle Atte ei myy toista kertaa.

"Iskä saattaa sanoa, että myydään vaan, kyllä se vielä maksaa. Mutta minä en myy. Siinä olen tiukka."

Yhteistä Atelle ja isälle on myös puhina, jota he pitävät, kun mielessä pyörii liian monta hoitamatonta asiaa.

"Äiskä kutsuu sitä puuskutukseksi", Atte sanoo.

Jos stressi painaa, Atte puhuu äidille.

Koko viime vuoden Atte puuskutti. Hän teki töitä ja puuskutti viikonloputkin, kunnes tajusi, ettei tuntenut enää iloa, ei mitään.

Nykyään Atte omistaa viikonloppunsa löhöilyyn ja kavereiden tapaamiseen. Jos stressi painaa, hän puhuu äidille.

"Äiti on kuitenkin aina äiti. Vaikka hän ei sanoisi sanaakaan, huoleni pienenee, kun kerron sen hänelle. Joskus kyllä murehdin, jääkö äiti liian yksin, kun teemme isän kanssa töitäkin yhdessä. Mutta onneksi äidillä on juoksuharrastuksensa. Hän innostui siitä viime vuonna. Tänäkin viikonloppuna on kahdet kisat."

Se mistä ei puhuta

Atte asuu yhä lapsuudenkodissaan, samassa huoneessa kuin pikkupoikana. Mutta ei enää montaa päivää. Hän on juuri ostanut Korialta oman rivitaloasunnon, johon muuttaa elokuussa.

"Ei jännitä. On jo aikakin muuttaa."

Jotta rahat riittäisivät oman huoltamon pyörittämiseen, Atte työskentelee isänsä yrityksessä autonkuljettajana. Joka aamu kuudelta hän hyppää säiliöautoonsa ja lähtee kuljettamaan polttoöljyä kotitalouksille.

Kaikki autossa on jättimäistä. Pituutta on 24 metriä. Sisään mahtuu 50 000 litraa bensaa. Kun Atte käynnistää auton, hän tuntee itsensä täydellisen tyytyväiseksi.

"Tiedän tarkkaan, miten kärrini käyttäytyy ja miten peruutan niin, etten kolhi mitään. Ei se vaikeaa ole, mutta onhan se miehekästä. Tuntuu hyvältä hallita jotain niin hankalaa."

Atte hyppää säiliöautonsa rattiin aamukuudelta. "En malta nukkua pidempään. Työ on niin hauskaa."
Atte hyppää säiliöautonsa rattiin aamukuudelta. "En malta nukkua pidempään. Työ on niin hauskaa."

Omaa huoltamoaan Atte kutsuu harjoitusbensiksekseen. Tarkoittaako se, että hän haluaa vielä joskus jatkaa seuraajana isänsä huoltamolla?

"Ei siitä iskän kanssa ole koskaan puhuttu."

Atte miettii, hakee oikeita sanoja.

"Kyllä minä haluan sitä jatkaa. Sisimmässäni olen tiennyt sen aina. Onhan se perheyritys, ja iskä on tehnyt sen eteen niin ison työn. Ja olenhan minä ainut lapsi. Mutta ei se puheeksi ole tullut. Vielä."

Melkein suorat neuvot

Poika parka. Jaksaakohan se?

Nuo kaksi lausetta tulivat ensimmäisinä Virve-äidin mieleen, kun Atte ilmoitti ostavansa huoltoaseman Jaalasta. Virve oli elänyt Sakarin rinnalla 17-vuotiaasta ja nähnyt, mitä yrittäminen vaati.

Se vaatii muun muassa sen, että hyväksyy elämän, jossa lomaillaan korkeintaan viikko tai kaksi vuodessa.

"Juuri sitä Atte haluaa. Siksi tuen häntä", Virve sanoo.

Kotitalon vieressä on Virve-äidin ompelimo. "Suurin toiveeni on, että Atte löytäisi rinnalleen kivan tytön", Virve sanoo.
Kotitalon vieressä on Virve-äidin ompelimo. "Suurin toiveeni on, että Atte löytäisi rinnalleen kivan tytön", Virve sanoo.

Sakari kuuntelee vieressä, keikkuu vaimonsa ompelimon tuolilla ja jutustelee attemaisen leppoisaan tyyliin. Asiakkaat huoltamon puolella odottavat jo, mutta hetkisen hän malttaa istua paikoillaan.

Kun Sakari kuuli, että Atte haluaa huoltamon, hän ajatteli, että eihän siinä mitään.

"Mikäs siinä. Ei siinä oikein ollut mitään tunnetta, järkytystä nyt ei ainakaan. Kohtuullisen järkevän oloinen systeemihän se oli", Sakari sanoo.

"Atte hoiti pankkineuvottelut itse. Elimäen isoimmat herrat siellä tenttasivat nuorta miestä."

Taisit olla ylpeä?

"Se on ihan selvä."

Sakari on varma, että Atte pärjää. On se niin hyvä poika.

Sakari on varma, että Atte pärjää. On se niin hyvä poika.

"Jos vain osaisi antaa sille hyvät ohjeet. Ettei ainakaan samoja virheitä tekisi kuin minä."

Suoria neuvoja Sakari ei mielellään jakele. Mutta sen hän on Atelle sanonut, että älä ota alussa liikaa työntekijöitä. Jos töitä ei riitäkään, talous menee heti kuralle.

"Itse tein sen virheen. Otin alkuun miehiä vaikka kuinka. Ei mikään loistoidea 1990-luvun laman aikana."

Atte on kuunnellut. Hän on vuokrannut huoltamonsa kahvilan ulkopuoliselle yrittäjälle, ja suunnittelee vuokraavansa myös autokorjaamonsa.

Sen Sakari myöntää, että on ollut liian kiltti. Jos jollakin on hätä, hän säntää auttamaan, maksoi mitä maksoi. Viime vuosina hän on kyllä yrittänyt kovettaa luontoaan.

"Joskus jo uskallankin sanoa jollekin jotakin vastaan. Ikä sen tekee ihan väkisin."

Omituisen tyytyväinen

Lapsena Atella oli säästökirja. Se oli isän keksintö ja toimi näin: aina kun Atte moppasi tunnin lattioita, säästökirjaan merkittiin ruksi. Yksi ruksi vastasi yhtä työtuntia, yksi tunti viittä euroa.

Kun Atte tarvitsi viisi euroa nallekarkkeihin, isä veti viivan yhden ruksin yli.

Kymmenvuotiaana Atte oli kerännyt niin paljon rukseja, että pystyi ostamaan huoneeseensa telkkarin.

"Eihän lapselle rahaa kannata tuosta vain heitellä. Eihän se niin opi, mistä raha tulee", Sakari sanoo.

Vaikka Atte teki töitä, hän ehti myös päristellä moottoripyörillä kavereittensa kanssa.

"Jossain vaiheessa tajusin, että olen erilainen kuin kaverini", Atte sanoo.

Urheilemaan Atte ei ehdi, mutta säiliöauton tankkaaminen käy voimailusta.
Urheilemaan Atte ei ehdi, mutta säiliöauton tankkaaminen käy voimailusta.

Atte oli säästänyt seitsemänvuotiaasta ja kuunteli hiljaa, kun kaverit voivottelivat rahapulaansa. Hän ei halunnut lukioon vaan ammattikoulun kuljetuslinjalle. Hän tiesi, mitä isona aikoi, toisin kuin muut, ja oli elämäänsä tyytyväinen, toisin kuin muut. Eikä hän tuskaillut vaihtoehtojen edessä.

Sitä paitsi Atte oli tottunut rupattelemaan itseään vanhempien kanssa.

"Olen vieläkin vähän ujo. Jos tapaan uusia, omanikäisiäni tyyppejä, en välttämättä keksi sanottavaa. Vanhojen kanssa osaan jutella aina."

Atte ei maalta muuta. Kaupungissa ei olisi tilaa hengittää.

Suurin osa Aten lapsuudenkavereista on muuttanut Elimäeltä opiskelemaan. Atte ei maalta muuta. Kaupungissa ei olisi tilaa hengittää.

"Olen tottunut siihen, että tunnen jokaisen vastaantulijan. Tänne minä kuulun."

Elimäellä asuu alle 3 000 ihmistä. Kun kunta vuonna 2009 liitettiin Kouvolaan, Kela ja Alko lakkautettiin. Ruokakauppoja on enää yksi.
Siinä on hyvätkin puolensa. Tietää aina, mistä ruokansa ostaa eikä liikenne jumita koskaan.

"Paitsi jos tiellä on traktori", Atte lisää.

Rakkaudesta työhön

Työntekoa Atte rakastaa. On rakastanut aina. Jos isältä ei irronnut hommia huoltamolla, pieni Atte meni kotiin kysymään äidiltä, saisiko pestä vessan.

"Kun maatalojen pojilla oli toukoajat, ne paiskivat ihan hulluna töitä. Kaveripiirissäni sitä arvostettiin. Mitä sitä muka edes tekisi, jos ei töitä?" Atte kysyy.

Sakari nyökyttelee.

"Eihän ihminen pysty elämään ilman työtä! Lannistuuhan se, sairastuu ihan", hän sanoo.

"Jos on töissä vain kahdeksan tuntia, tuntuu, että jotain on ihan pielessä."

Atte ja Sakari viihtyvät töissä aamukuudesta iltaseitsemään, usein myöhempäänkin. He eivät vain malta lopettaa.

"Jos on töissä vain kahdeksan tuntia, tuntuu, että jotain on ihan pielessä. Silloinhan sitä vasta alkaa lämmetä", Sakari sanoo.

Virve ei ole patistanut miestään töistä kotiin. Joka vuosi hän kuitenkin muistuttaa, voitaisiinko lomailla edes viikko, mennä Lappiin tai Kanarialle.

Kerran Virve ja Sakari yrittivät lomailla kotona. Se oli virhe.

Siitä tuli sellainen loma, että Sakari meni joka aamu huoltamolleen, mutta ei työvaatteissa vaan sortseissa.

Pölyt pois, pesunesteet riviin.
Pölyt pois, pesunesteet riviin.

Parasta yrittäjyydessä on vapaus. Sillä vapaiksi Sakari ja Atte itsensä tuntevat, vaikka ovat töissään kiinni läpi vuorokauden 365 päivää vuodessa. He ovat tilivelvollisia vain itselleen. Se riittää.

Mutta toivooko Sakari, että Atte jatkaisi hänen seuraajanaan?

Sakari ja Atte ovat kovia puhumaan, mutta tästä ei ole puhuttu. Ei tällä tavalla ääneen. Siksi Sakarin on hiukan mietittävä vastaustaan.

"Kuhan nyt kattellaan", hän sanoo.

"Vielähän minäkin tässä kerkiän tehdä töitä. Äitini myi vielä 80-vuotiaana leipää veljeni huoltoasemalla, Pukaron Paronilla. Jos lopetan 30 vuoden päästä, Attekin on melkein jo eläkkeellä, etkös olekin? Että kuhan nyt kattellaan."

Atte on samaa mieltä.

"Kattellaan, mihin maailma menee."

Se on elimäkeläinen ilmaus ja tarkoittaa suurin piirtein: Lupaan jatkaa elämäntyötäsi, iskä.

Kaksi unelmaa

Huoltamon ostaminen ei ollut Atelle haave vaan itsestään selvä askel, josta ei tarvinnut edes haaveilla.

Onko hänellä sitten haavetta?

"On. Mitsubishi Lancer Evolution IX", Atte vastaa sekuntiakaan epäröimättä.

Atte näki auton ollessaan isän kanssa autonäyttelyssä vuonna 2006. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

"Siitä asti olen halunnut sen. Jokin sen muotoilussa vain iskee minuun."

Unelma ei ole mahdoton. Atte laskeskelee, että jos ei olisi käyttänyt kaikkia säästöjään huoltamoonsa, auto olisi hänellä jo.

Huoneessaan Atella on Play Station -nurkkaus. "Pelailen vain autopelejä."
Huoneessaan Atella on Play Station -nurkkaus. "Pelailen vain autopelejä."

On Atella toinenkin unelma. Ehkä vieläkin suurempi kuin Mitsubishi Lancer Evolution IX.

"Haluaisin perheen. Jonkun, jonka kanssa voisin olla. Ja lapsia. Haaveilen tavallisesta elämästä, en mistään ihmeellisestä. Siitä, että saisin käydä töissä ja matkustella joskus. Uskon, että se on ihan saavutettavissa."

"Ehkä tytöt palaavat tänne joskus. Toivottavasti."

Ongelma on se, että Elimäellä ei ole nuoria naisia. Nekin vähät, jotka ovat olleet, ovat muuttaneet opiskelemaan. Eikä uusia ilmesty.

"Ehkä tytöt palaavat tänne joskus. Toivottavasti."

Atte tietää jo, millaisen tytön vierelleen haluaisi.

"Normaalin. Sellaisen, jolla on oma tahto ja jalat maassa. Ehkä sen tietää, kun se oikea tulee vastaan. Niin minä uskon."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 14/2016.

Miten läheinen voi auttaa alkoholistia? Mitä ei ainakaan kannata tehdä? Raitistunut alkoholisti Petri Kankaanpää antaa neljä neuvoa.

Alkoholistin läheinen joutuu pohtimaan usein vaikeita kysymyksiä, joista vaikein on ehkä tämä: Miten voin auttaa? Mitä minun ei ainakaan kannata tehdä?

Vaasalainen Petri Kankaanpää, 46, on raitistunut alkoholisti. Hän aloitti päihdekokeilut 10-vuotiaana ja raitistui vuonna 2010.  

Tässä Petrin neljä neuvoa alkoholistin läheisille:

1. Lakkaa ymmärtämästä liikaa. Lähde mieluummin pois. 

"Alkoholismi on sairaus. Sairauteen kuuluu se, että ihminen ei tajua omaa tilaansa. Juopon mielestä vika on aina muissa.

Niin oli minunkin mielestäni. En nähnyt itselläni minkäänlaista ongelmaa, ongelma oli vain läheisilläni.  Alkoholismi tekee ihmisestä kyynisen ja tunnekylmän, eikä suojamuuria murra mikään.

Kerran rupesin juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina.

Siksi uskon, että alkoholistia ei pidä ymmärtää liikaa. Ymmärtäminen vain mahdollistaa juomisen. 

Tietenkin voi jankuttaa, että mene hoitoon. Mutta ei se auta. Alkoholisti etsii syyn juomiselleen, sanoi tai teki läheinen ihan mitä tahansa.

Itse rupesin kerran juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina, oli siinä järkeä tai ei.

Neuvoisinkin: lakkaa ymmärtämästä ja häivy. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on ainut keino, joka toimii. Häipyminen on tavallaan tapa osoittaa alkoholistille rakkautta.

Itsekin jäin lopulta yksin. Olin juonut kaikki ystäväni, parisuhteeni, työpaikkani, rahani. Vasta kun saavutin pohjani, hakeuduin hoitoon." 

 2. Älä kaada viinoja lavuaariin.

"Moni läheinen etsii kotoa pulloja ja kaatelee viinoja lavuaariin, koska kuvittelee auttavansa.

Ei kannattaisi. Juoppo löytää viinansa aina. Tarve juoda on niin pakonomainen, ettei juomista estä mikään.

Kun viinat kaadetaan lavuaarista, alkoholistista tuntuu samalta kuin koirasta, jolta otetaan luu pois. Olo on epätoivoinen, vihainen ja hallitsematon, eikä viinanhimo ainakaan lievene." 

Alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa.

3. Kutsu alkoholisti sukujuhliin.

"Jos mietit, uskallatko kutsua juoppoa sukulaista vaikkapa ylioppilasjuhliin, kutsu vaan.

Useimmat puliveivarit ovat korostetun hyväkäytöksisiä ja nöyriä. Harvalla on tapana rähistä. 

Sitä paitsi alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa."

4. Raitistunutta alkoholistia ei tarvitse suojella.

"Jos läheisesi on raitistunut alkoholisti, voit ottaa rennosti. Sinun ei tarvitse suojella häntä viinalta. Jos hän tulee kylään, viinipulloja ei tarvitse piilottaa kaappiin.

Minua ei häiritse yhtään, jos kihlattuni ottaa joskus lasin tai kaksi punaviiniä. Viinanhimo ei iske vaan käy päinvastoin: viinin haju alkaa etoa minua niin, että karkaan kauemmas sohvalle istumaan.

Työpaikan pippaloissakin käyn, vaikka muut juovat. Pois lähden ajoissa, sillä en tykkää katsella kännistä menoa.

Välit vanhoihin ryyppykavereihin on kuitenkin viisainta katkaista. Itse en ehtinyt edes katkaista niitä, sillä kaikki neljä parasta juoppokaveriani ovat raitistumiseni jälkeen kuolleet.

Oli onnellinen ihme, että minulle kävi toisin."

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.