"Ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli niin rankka, että mietin, olinko hullu, kun ryhdyin tähän."

Atte Kohtaniemi on 22-vuotias ja omistaa huoltoaseman. Elämästä puuttuvat enää unelmien auto ja ihan tavallinen tyttö vierelle.

Atte Kohtaniemi lakaisee huoltoasemansa pihaa. Hän on 22-vuotias eikä näytä päivääkään vanhemmalta.

Touhutessaan Atte kysyy asiakkaittensa kuulumiset, kehaisee autot, päivittelee säät. Hän kuulostaa varmalta ja luontevalta, aikuiselta.

Atte ei suunnitellut pienenä tulevaisuuttaan, ei tullut sitä edes ajatelleeksi. Hän oli aina tiennyt, mitä halusi.

Atte halusi yrittäjäksi kuten isänsä, äitinsä, setänsä ja mummonsa. Vaihtoehtoja ei ollut. Kävi siis niin, automaattisesti ja suunnittelematta, että hän teki täsmälleen saman kuin isänsä aikoinaan: osti 20-vuotiaana oman huoltoaseman.

"En päättänyt ryhtyä yrittäjäksi. Minä vain kasvoin siihen. Vietin koko lapsuuteni isäni huoltoasemalla enkä koskaan harkinnut muuta", Atte sanoo.

"Mutta ilman iskää en olisi tähän uskaltautunut."

Atte osti huoltoaseman 20-vuotiaana aivan kuten Sakari-isänsä aikoinaan. "Arvostan iskän elämäntapaa. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta kapinoida sitä vastaan", Atte sanoo.
Atte osti huoltoaseman 20-vuotiaana aivan kuten Sakari-isänsä aikoinaan. "Arvostan iskän elämäntapaa. Minulla ei ole ollut mitään tarvetta kapinoida sitä vastaan", Atte sanoo.

Atte löysi oman huoltamonsa heti armeijasta päästyään. Silloin hän kuuli, että Jaalan kylässä oli myytävänä pieni, rapistunut SEO, joka oli valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi.

Atte innostui heti. 20. joulukuuta 2014 hän allekirjoitti kauppakirjat.

Kaunokaiseksi 1970-luvulla rakennettua huoltamoa ei voi kutsua vieläkään, mutta söpömpää saa hakea. Atte on remontoinut yötä myöten, pessyt huoltamon ulkoseinätkin.

"Hinkkasin seiniä niin, että ne muuttuivat vihreistä valkoisiksi. Kyläläiset olivat innoissaan. Jaalassa on niin vähän mitään säpinää."

Ensimmäinen vuosi yrittäjänä oli vaikea. Vaikeampi kuin Atte oli kuvitellut.

"Olen tehnyt jo hirveästi virheitä ja teen vielä monta lisää. Olen vähän liian pehmeä, aivan kuin iskä. Itseään on kovetettava, jotta pärjää."

Jaalan SEO on valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi. Atte on tittelistä ylpeä.
Jaalan SEO on valittu aikoinaan Suomen rumimmaksi huoltoasemaksi. Atte on tittelistä ylpeä.

Mitä äijä, osta rillit

Kassan takaa pilkottaa hiustupsu. Se on Atte. Hän on melkein kolme eikä ylety myyntitiskille.

Isä tuo korokkeen. Atte nousee sille ja tervehtii asiakasta:

"Terrrve Peunu, mitä äijä! Hieno ilma tänään!"

Atte ei osaa vielä ärrää, mutta small talkin hän osaa.

Isä näyttää, miten kassakonetta käytetään. Atte saa painaa itse.

Hän myy Hietsalon Peunulle kultasankaiset lukulasit. Peunu on vakiasiakas, käy isän huoltamossa joka päivä. Ne ovat Aten elämän ensimmäiset kaupat.

Atte, pieni apumies, pääsi pesemään isänsä huoltoaseman pihaa.
Atte, pieni apumies, pääsi pesemään isänsä huoltoaseman pihaa.

Myyminen tuntuu leikiltä. Atte tahtoo heti myydä lisää.

Varastosta hän löytää laatikollisen pölyisiä autonmerkkiavaimenperiä. Hän istahtaa huoltamon oven eteen ja huikkaa jokaiselle ohikulkijalle: "Osta avaimenperä."

Atte myy kaikki 50 avaimenperää. Saman tien hän myy myös vanhentuvat suklaapatukat.

Aten koko elämä mahtuu kotipihaan. Muutaman askelen päässä kotiovelta on Virve-äidin ompelimo. Sakari-isän huoltamoon ja varaosaliikkeeseen, Elimäen Varaosaan, Atte juoksee kymmenessä sekunnissa.

Seitsemänvuotiaasta asti Atte myy kassalla bensaa.

Joka päivä koulun jälkeen hän juoksee isän luo. Seitsemänvuotiaasta asti hän myy kassalla bensaa ja selittää asiakkaille kaiken jarrupaloista ja sytytystulpista.

Atte nauttii mölinästä, joka syntyy, kun naapuruston maanviljelijät paasaavat isän kanssa. Kotona on joskus turhankin hiljaista, sillä Atella ei ole sisaruksia.

Isä on aina huoltamollaan. Se ei haittaa, sillä Attekin on. Mutta iltaisin isä on niin väsynyt, ettei jaksa lähteä pelaamaan jalkapalloa.

"Se oli ainut asia, joka minua harmitti. Päätin jo pienenä, että jos minusta joskus tulee isä, teen töitä vain sen verran, että jaksan lähteä iltaisin lasteni kanssa potkimaan."

Autojen tuunailu on Sakarin ja Aten yhteinen harrastus. Vasemmalla Sakarin Plymouth Duster 340 vuodelta 1972, oikealla Aten Ford Escort Mk32 vuodelta 1979.
Autojen tuunailu on Sakarin ja Aten yhteinen harrastus. Vasemmalla Sakarin Plymouth Duster 340 vuodelta 1972, oikealla Aten Ford Escort Mk32 vuodelta 1979.

Liian hyvä sydän

Isä ei opettanut pikku-Atelle, kuinka firmaa pyöritetään. Atte oppi silti. Hän tarkkaili isän ilmeitä ja äänenpainoja ja oppi kaiken tämän:

Tervehdi, kun asiakas tulee. Kiitä, kun hän lähtee. Jos nainen tulee korjauttamaan autoaan, selitä asiat yhtä tosissasi kuin miehelle. Älä vitsaile tai nainen ei tule toista kertaa.

Jos kysyt, kuuntele vastaus. Älä koskaan vähättele ketään.

"Olen matkinut iskää aina. Ihan kaikessa. Olemme muutenkin samanlaisia, niin hyvässä kuin pahassa."

Hyvää on hilpeä luonne ja hyvä sydän. Kaikki Elimäellä tietävät, että Kohtaniemet eivät jätä kaveria pulaan.

Pahaa on liian hyvä sydän. Se ajaa ongelmiin.

Viimeksi sydämestä oli haittaa, kun lumiauramies törmäsi Aten bensamittariin. Mittari hajosi, mutta Atte halusi olla kiva ja lupautui hoitamaan asian vakuutusyhtiön kanssa.

"Kaikki meni pieleen. Turhaan tarjouduin maksumieheksi."

15-vuotiaana Atte ajoi kilpaa jokamiesluokassa. Palkintojaan hän väittää "kyläkisapokaaleiksi".
15-vuotiaana Atte ajoi kilpaa jokamiesluokassa. Palkintojaan hän väittää "kyläkisapokaaleiksi".

Yhdestä päätöksestään Atte ei jousta: Jos asiakas ei maksa laskujaan, hänelle Atte ei myy toista kertaa.

"Iskä saattaa sanoa, että myydään vaan, kyllä se vielä maksaa. Mutta minä en myy. Siinä olen tiukka."

Yhteistä Atelle ja isälle on myös puhina, jota he pitävät, kun mielessä pyörii liian monta hoitamatonta asiaa.

"Äiskä kutsuu sitä puuskutukseksi", Atte sanoo.

Jos stressi painaa, Atte puhuu äidille.

Koko viime vuoden Atte puuskutti. Hän teki töitä ja puuskutti viikonloputkin, kunnes tajusi, ettei tuntenut enää iloa, ei mitään.

Nykyään Atte omistaa viikonloppunsa löhöilyyn ja kavereiden tapaamiseen. Jos stressi painaa, hän puhuu äidille.

"Äiti on kuitenkin aina äiti. Vaikka hän ei sanoisi sanaakaan, huoleni pienenee, kun kerron sen hänelle. Joskus kyllä murehdin, jääkö äiti liian yksin, kun teemme isän kanssa töitäkin yhdessä. Mutta onneksi äidillä on juoksuharrastuksensa. Hän innostui siitä viime vuonna. Tänäkin viikonloppuna on kahdet kisat."

Se mistä ei puhuta

Atte asuu yhä lapsuudenkodissaan, samassa huoneessa kuin pikkupoikana. Mutta ei enää montaa päivää. Hän on juuri ostanut Korialta oman rivitaloasunnon, johon muuttaa elokuussa.

"Ei jännitä. On jo aikakin muuttaa."

Jotta rahat riittäisivät oman huoltamon pyörittämiseen, Atte työskentelee isänsä yrityksessä autonkuljettajana. Joka aamu kuudelta hän hyppää säiliöautoonsa ja lähtee kuljettamaan polttoöljyä kotitalouksille.

Kaikki autossa on jättimäistä. Pituutta on 24 metriä. Sisään mahtuu 50 000 litraa bensaa. Kun Atte käynnistää auton, hän tuntee itsensä täydellisen tyytyväiseksi.

"Tiedän tarkkaan, miten kärrini käyttäytyy ja miten peruutan niin, etten kolhi mitään. Ei se vaikeaa ole, mutta onhan se miehekästä. Tuntuu hyvältä hallita jotain niin hankalaa."

Atte hyppää säiliöautonsa rattiin aamukuudelta. "En malta nukkua pidempään. Työ on niin hauskaa."
Atte hyppää säiliöautonsa rattiin aamukuudelta. "En malta nukkua pidempään. Työ on niin hauskaa."

Omaa huoltamoaan Atte kutsuu harjoitusbensiksekseen. Tarkoittaako se, että hän haluaa vielä joskus jatkaa seuraajana isänsä huoltamolla?

"Ei siitä iskän kanssa ole koskaan puhuttu."

Atte miettii, hakee oikeita sanoja.

"Kyllä minä haluan sitä jatkaa. Sisimmässäni olen tiennyt sen aina. Onhan se perheyritys, ja iskä on tehnyt sen eteen niin ison työn. Ja olenhan minä ainut lapsi. Mutta ei se puheeksi ole tullut. Vielä."

Melkein suorat neuvot

Poika parka. Jaksaakohan se?

Nuo kaksi lausetta tulivat ensimmäisinä Virve-äidin mieleen, kun Atte ilmoitti ostavansa huoltoaseman Jaalasta. Virve oli elänyt Sakarin rinnalla 17-vuotiaasta ja nähnyt, mitä yrittäminen vaati.

Se vaatii muun muassa sen, että hyväksyy elämän, jossa lomaillaan korkeintaan viikko tai kaksi vuodessa.

"Juuri sitä Atte haluaa. Siksi tuen häntä", Virve sanoo.

Kotitalon vieressä on Virve-äidin ompelimo. "Suurin toiveeni on, että Atte löytäisi rinnalleen kivan tytön", Virve sanoo.
Kotitalon vieressä on Virve-äidin ompelimo. "Suurin toiveeni on, että Atte löytäisi rinnalleen kivan tytön", Virve sanoo.

Sakari kuuntelee vieressä, keikkuu vaimonsa ompelimon tuolilla ja jutustelee attemaisen leppoisaan tyyliin. Asiakkaat huoltamon puolella odottavat jo, mutta hetkisen hän malttaa istua paikoillaan.

Kun Sakari kuuli, että Atte haluaa huoltamon, hän ajatteli, että eihän siinä mitään.

"Mikäs siinä. Ei siinä oikein ollut mitään tunnetta, järkytystä nyt ei ainakaan. Kohtuullisen järkevän oloinen systeemihän se oli", Sakari sanoo.

"Atte hoiti pankkineuvottelut itse. Elimäen isoimmat herrat siellä tenttasivat nuorta miestä."

Taisit olla ylpeä?

"Se on ihan selvä."

Sakari on varma, että Atte pärjää. On se niin hyvä poika.

Sakari on varma, että Atte pärjää. On se niin hyvä poika.

"Jos vain osaisi antaa sille hyvät ohjeet. Ettei ainakaan samoja virheitä tekisi kuin minä."

Suoria neuvoja Sakari ei mielellään jakele. Mutta sen hän on Atelle sanonut, että älä ota alussa liikaa työntekijöitä. Jos töitä ei riitäkään, talous menee heti kuralle.

"Itse tein sen virheen. Otin alkuun miehiä vaikka kuinka. Ei mikään loistoidea 1990-luvun laman aikana."

Atte on kuunnellut. Hän on vuokrannut huoltamonsa kahvilan ulkopuoliselle yrittäjälle, ja suunnittelee vuokraavansa myös autokorjaamonsa.

Sen Sakari myöntää, että on ollut liian kiltti. Jos jollakin on hätä, hän säntää auttamaan, maksoi mitä maksoi. Viime vuosina hän on kyllä yrittänyt kovettaa luontoaan.

"Joskus jo uskallankin sanoa jollekin jotakin vastaan. Ikä sen tekee ihan väkisin."

Omituisen tyytyväinen

Lapsena Atella oli säästökirja. Se oli isän keksintö ja toimi näin: aina kun Atte moppasi tunnin lattioita, säästökirjaan merkittiin ruksi. Yksi ruksi vastasi yhtä työtuntia, yksi tunti viittä euroa.

Kun Atte tarvitsi viisi euroa nallekarkkeihin, isä veti viivan yhden ruksin yli.

Kymmenvuotiaana Atte oli kerännyt niin paljon rukseja, että pystyi ostamaan huoneeseensa telkkarin.

"Eihän lapselle rahaa kannata tuosta vain heitellä. Eihän se niin opi, mistä raha tulee", Sakari sanoo.

Vaikka Atte teki töitä, hän ehti myös päristellä moottoripyörillä kavereittensa kanssa.

"Jossain vaiheessa tajusin, että olen erilainen kuin kaverini", Atte sanoo.

Urheilemaan Atte ei ehdi, mutta säiliöauton tankkaaminen käy voimailusta.
Urheilemaan Atte ei ehdi, mutta säiliöauton tankkaaminen käy voimailusta.

Atte oli säästänyt seitsemänvuotiaasta ja kuunteli hiljaa, kun kaverit voivottelivat rahapulaansa. Hän ei halunnut lukioon vaan ammattikoulun kuljetuslinjalle. Hän tiesi, mitä isona aikoi, toisin kuin muut, ja oli elämäänsä tyytyväinen, toisin kuin muut. Eikä hän tuskaillut vaihtoehtojen edessä.

Sitä paitsi Atte oli tottunut rupattelemaan itseään vanhempien kanssa.

"Olen vieläkin vähän ujo. Jos tapaan uusia, omanikäisiäni tyyppejä, en välttämättä keksi sanottavaa. Vanhojen kanssa osaan jutella aina."

Atte ei maalta muuta. Kaupungissa ei olisi tilaa hengittää.

Suurin osa Aten lapsuudenkavereista on muuttanut Elimäeltä opiskelemaan. Atte ei maalta muuta. Kaupungissa ei olisi tilaa hengittää.

"Olen tottunut siihen, että tunnen jokaisen vastaantulijan. Tänne minä kuulun."

Elimäellä asuu alle 3 000 ihmistä. Kun kunta vuonna 2009 liitettiin Kouvolaan, Kela ja Alko lakkautettiin. Ruokakauppoja on enää yksi.
Siinä on hyvätkin puolensa. Tietää aina, mistä ruokansa ostaa eikä liikenne jumita koskaan.

"Paitsi jos tiellä on traktori", Atte lisää.

Rakkaudesta työhön

Työntekoa Atte rakastaa. On rakastanut aina. Jos isältä ei irronnut hommia huoltamolla, pieni Atte meni kotiin kysymään äidiltä, saisiko pestä vessan.

"Kun maatalojen pojilla oli toukoajat, ne paiskivat ihan hulluna töitä. Kaveripiirissäni sitä arvostettiin. Mitä sitä muka edes tekisi, jos ei töitä?" Atte kysyy.

Sakari nyökyttelee.

"Eihän ihminen pysty elämään ilman työtä! Lannistuuhan se, sairastuu ihan", hän sanoo.

"Jos on töissä vain kahdeksan tuntia, tuntuu, että jotain on ihan pielessä."

Atte ja Sakari viihtyvät töissä aamukuudesta iltaseitsemään, usein myöhempäänkin. He eivät vain malta lopettaa.

"Jos on töissä vain kahdeksan tuntia, tuntuu, että jotain on ihan pielessä. Silloinhan sitä vasta alkaa lämmetä", Sakari sanoo.

Virve ei ole patistanut miestään töistä kotiin. Joka vuosi hän kuitenkin muistuttaa, voitaisiinko lomailla edes viikko, mennä Lappiin tai Kanarialle.

Kerran Virve ja Sakari yrittivät lomailla kotona. Se oli virhe.

Siitä tuli sellainen loma, että Sakari meni joka aamu huoltamolleen, mutta ei työvaatteissa vaan sortseissa.

Pölyt pois, pesunesteet riviin.
Pölyt pois, pesunesteet riviin.

Parasta yrittäjyydessä on vapaus. Sillä vapaiksi Sakari ja Atte itsensä tuntevat, vaikka ovat töissään kiinni läpi vuorokauden 365 päivää vuodessa. He ovat tilivelvollisia vain itselleen. Se riittää.

Mutta toivooko Sakari, että Atte jatkaisi hänen seuraajanaan?

Sakari ja Atte ovat kovia puhumaan, mutta tästä ei ole puhuttu. Ei tällä tavalla ääneen. Siksi Sakarin on hiukan mietittävä vastaustaan.

"Kuhan nyt kattellaan", hän sanoo.

"Vielähän minäkin tässä kerkiän tehdä töitä. Äitini myi vielä 80-vuotiaana leipää veljeni huoltoasemalla, Pukaron Paronilla. Jos lopetan 30 vuoden päästä, Attekin on melkein jo eläkkeellä, etkös olekin? Että kuhan nyt kattellaan."

Atte on samaa mieltä.

"Kattellaan, mihin maailma menee."

Se on elimäkeläinen ilmaus ja tarkoittaa suurin piirtein: Lupaan jatkaa elämäntyötäsi, iskä.

Kaksi unelmaa

Huoltamon ostaminen ei ollut Atelle haave vaan itsestään selvä askel, josta ei tarvinnut edes haaveilla.

Onko hänellä sitten haavetta?

"On. Mitsubishi Lancer Evolution IX", Atte vastaa sekuntiakaan epäröimättä.

Atte näki auton ollessaan isän kanssa autonäyttelyssä vuonna 2006. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä.

"Siitä asti olen halunnut sen. Jokin sen muotoilussa vain iskee minuun."

Unelma ei ole mahdoton. Atte laskeskelee, että jos ei olisi käyttänyt kaikkia säästöjään huoltamoonsa, auto olisi hänellä jo.

Huoneessaan Atella on Play Station -nurkkaus. "Pelailen vain autopelejä."
Huoneessaan Atella on Play Station -nurkkaus. "Pelailen vain autopelejä."

On Atella toinenkin unelma. Ehkä vieläkin suurempi kuin Mitsubishi Lancer Evolution IX.

"Haluaisin perheen. Jonkun, jonka kanssa voisin olla. Ja lapsia. Haaveilen tavallisesta elämästä, en mistään ihmeellisestä. Siitä, että saisin käydä töissä ja matkustella joskus. Uskon, että se on ihan saavutettavissa."

"Ehkä tytöt palaavat tänne joskus. Toivottavasti."

Ongelma on se, että Elimäellä ei ole nuoria naisia. Nekin vähät, jotka ovat olleet, ovat muuttaneet opiskelemaan. Eikä uusia ilmesty.

"Ehkä tytöt palaavat tänne joskus. Toivottavasti."

Atte tietää jo, millaisen tytön vierelleen haluaisi.

"Normaalin. Sellaisen, jolla on oma tahto ja jalat maassa. Ehkä sen tietää, kun se oikea tulee vastaan. Niin minä uskon."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 14/2016.

Näyttelijä Maria Ylipään voimalause:

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

"Virheitä ei lasketa.

Kuulin lauseen kollegalta, ja minusta se pätee hyvin luovaan työhön ja elämään yleensä. Se on armollinen ajatus.

Meillä ihmisillä on taipumus ajatella, että kaikessa pitäisi aina onnistua. Se johtaa siihen, että samaa alkaa odottaa myös toisilta. Kun oppii suhtautumaan omiin virheisiinsä armollisesti, on helpompaa olla armollinen muitakin kohtaan.

Luovassa työssä moka lahja. Se voi viedä poluille, jonne ei tietoisesti löytäisi. Siitä muistutan itseäni, jos jokin asia elämässä tai esityksessä menee huonosti. Virhe saa helposti turhan ison painoarvon omassa mielessä, vaikka yleensä yleisö ei edes huomaa koko juttua.

Virhe ravistelee ja tuo tähän hetkeen. Meidät näyttelijät se saa olemaan lavalla hereillä ja aistit valppaina. Lupa virheisiin antaa vapautta tekemiseen, itselle ja muille."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 8/2017.

Teininä pojat haukkuivat Eveliina Talvitietä millitissiksi. Siitä ulkonäön kommentointi alkoi, eikä se ole vieläkään loppunut. Feminismi on Eveliinan reitti vapauteen.
Sitä hän suosittelee muillekin.

Isoäidillä oli tapana silittää lapsenlapsensa poskea ja kysyä: tuletkos pyörän tarakalle kyytiin?

Äiti otti syliin. Hän ei usein kehunut, mutta toisteli Eveliinalle: kyllä sinä elämässä pärjäät.

Isä ei ottanut syliin, mutta halasi lujaa. Isän suurin kehu oli: sinä olet erittäin fiksu.

Eveliina Talvitie muistaa isoäidin, äidin ja isän kauniit sanat. Hän muistaa myös monta vähättelevää ja loukkaavaa lausetta, jotka on elämänsä aikana saanut kuulla.

Lauseet saivat hänet haaveilemaan tasa-arvoisesta maailmasta, jossa kukaan ei arvioi, alista tai lokeroi ketään sukupuolen mukaan. Kukaan ei huuda rakennustyömaalta minihameiselle tytölle, että hyvä perse. Samasta työstä maksetaan sama palkka. Nainen voi leipoa pullia koulun myyjäisiin tai olla leipomatta. Mies voi leipoa pullia koulun myyjäisiin tai olla leipomatta.

"Feminismi on vapautta olla niin monimutkainen kuin haluan."

"Feminismi on minulle reitti vapaampaan tilaan. Se on vapautta olla juuri niin monimutkainen kuin haluan."

Tullakseen feministiksi Eveliinan piti kasvaa aikuiseksi. Jotta maailma muuttuisi edes vähän, hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

"Se kertoo ikääntymistarinani tytöstä riivinraudaksi."

Inhottavat hölskyrinnat

Tanssinopettaja ennen esitystä: "Jos jollakulla on liian isot rinnat, ne täytyy litistää. Näyttää karmealta, kun ne hölskyvät!"

Eveliina on kaksitoistavuotias ja iloinen, ettei ole se tyttö, joka lähtee etsimään pukuhuoneesta teippiä tai sideharsoa.

Hän on millitissi. Millitissin rinnat ovat millimetrin kokoiset. Määritelmän on keksinyt samassa lähiössä asuva poika. Kun poika huutaa sanan pihalla perään, pojan kaverit nauravat.

On parempi olla millitissi kuin hölskytissi. Mieluiten Eveliina olisi ajattelematta rintoja lainkaan, mutta ulkonäöstä puhutaan jatkuvasti. Aina joku vertaa, arvostelee ja kommentoi.

"Meitä mittailtiin kisassa, joihin meidät oli lupaa kysymättä ilmoitettu."

"Tuntui, että minua ja muita tyttöjä mittailtiin kisassa, johon meidät oli lupaa kysymättä ilmoitettu ja jossa yleisöä oli miellytettävä. Catwalkille oli noustava silloinkin, kun halusi olla katseilta piilossa."

Huomio ahdistaa ja hivelee kutkuttavasti, samaan aikaan.

Tanssitunnin jälkeen Eveliina polkee pyörällä kotiin ja kävelee portaat neljänteen kerrokseen. Ollaan Porissa, Musan lähiössä vuonna 1982.

Äiti on taas iltavuorossa, perushoitajana sairaalassa. Vanhemmat ovat eronneet viisi vuotta aikaisemmin, ja Eveliina on ainoa lapsi. Edessä on monta tuntia yksin hiljaisessa kodissa.

Eveliina makaa vatsallaan eteisen lattialla ja lukee vuorotellen Dostojevskia ja Angelika-kirjoja: Angelika ja sulttaani, Kreivitär Angelika, Angelika uhmaa kohtaloa. Hän lukee myös läksynsä, sillä hän on kiltti kympin tyttö.

Kun koulun biologiantunnilla on sukupuolivalistuksen vuoro, Eveliina saa kuulla, miten perheissä äiti ja isä tekevät vauvoja. Hänelle opetetaan myös, että jos ehkäisy esiaviollisessa suhteessa pettää - ja hyvin usein se pettää - tyttö joutuu pulaan.

Iltapäivisin Eveliina leikkii parhaan ystävänsä kanssa barbeilla. Pitkästyttyään vaatteidenvaihtoleikkiin he leikkaavat nukeilta hiukset ja nylkyttävät barbien alastomia muovikehoja vastakkain. Nää harrastais sitä seksiä!

Kun vieras mies yritti etelänmatkalla raahata 19-vuotiaan Eveliinan ravintolan vessaan, Eveliina mietti, oliko hän hymyillyt miehelle liian kutsuvasti.
Kun vieras mies yritti etelänmatkalla raahata 19-vuotiaan Eveliinan ravintolan vessaan, Eveliina mietti, oliko hän hymyillyt miehelle liian kutsuvasti.

Hyvä tytär on nöyrä

Tuntematon vastaantulija kadulla: "Kunhan muutama vuosi kuluu, teet miehet hulluiksi."

Eveliina nolostuu. Murrosiän kapina alkaa myöhään, 17-vuotiaana, mutta kun se alkaa, kaikki tapahtuu rytinällä. Tanssiminen saa jäädä. Läksyjä ei tehdä. Kun äiti on yötöissä, Eveliina lähtee kavereiden kanssa kiertämään Ränniä.

"Heittäydyin bimboksi, koska silloin pääsi helpommalla."

Ränni on kortteli keskellä kaupunkia. Jostain syystä kaikki nuoret kävelevät sitä ympäri, kiertävät Länsipuistosta Gallen-Kallelan kadulle yhä uudelleen. Oluttehdas levittää maltaan tuoksua pakkasiltaan.

Jos vastaan tulee tiettyjä poikia, pysähdytään juttelemaan. Ette te Kesoilil lähtis? kysyy joku. Eveliina hymyilee ja nyökyttelee.

"Heittäydyin bimboksi, koska silloin pääsi helpommalla. Vaimensin pohdiskelevaa ja kärjekästä puoltani ja esitin vähän tyhmää. Ajattelin, että se kuuluu pelin henkeen."

Kotona Eveliina paiskaa huoneensa oven kiinni niin, että eteisen peili helisee ja melkein tippuu. Äiti irrottaa oven ja vie sen verkkokellariin. Paljon enempää hän ei voi tehdä, likka ei kuuntele eikä usko ja karkaa iltaisin ulos.

"Keksin jatkuvasti tapoja nitkuttaa kiltin tytön rajoja, eikä äiti osannut antaa yhtään periksi."

Äidillä on käsitys siitä, millainen on hyvä tytär: Kiitollinen ja nöyrä. Aikuinen syntymästä saakka mutta samalla sellainen, joka pysyy aina äidin lapsena.

Barbie seisoo varpaillaan

Torjuttu mies baarissa valomerkin jälkeen: "En olisi noin rumaa pannutkaan."

Yliopisto tuntuu suurelta, sisään mennään pyöröovista. Pitäisi opiskella kirjallisuustiedettä, mutta tarjolla on liikaa mielenkiintoisia kursseja ja liikaa vapautta, jotta voisi keskittyä yhteen alaan.

Maailma avautuu. Naisen ei kuulu vain miellyttää.

Eveliina lukee filosofiaa, yhteiskuntatieteitä ja naistutkimusta. Maailma avautuu. Niin sanottu naisellisuus - passiivisuus, alistuvuus - ei olekaan sisäsyntyistä vaan yhteiskunnan rakentamaa. Naisen ei kuulu vain miellyttää ja olla katseen kohteena. Hän voi katsoa myös itse.

Ilmankos oma rooli oli aina tuntunut ahtaalta!

Feminismi on tuttu aate, tietysti, mutta kukaan ei ole puhunut siitä aiemmin. Ei äiti, isä, kerhotäti, opettaja, isoäiti, terveydenhoitaja eikä rippikoulun pastori.

Nyt Eveliina puhuu Ysibaarissa ja yliopiston lounasravintolassa ystäviensä kanssa siitä, onko naisilla ja miehillä yhteiskunnassa yhdenvertainen mahdollisuus haluta ja valita, miten elää elämäänsä.

Eveliina on parikymppinen, kirjapinot kasautuvat yksiön sängyn viereen, seinänvierustan ruskea puutuoli on isän poikamiesboksin peruja.

Hän perustaa ystäviensä kanssa feministisen Koti ja Järjestys -lehden ja kirjoittaa siihen Barbien kuvitteellisen haastattelun. Eveliina kysyy Barbielta muun muassa, miksi tämä seisoo koko ajan varpaillaan, eikö se ole raskasta.

Yhteinen lehti on vähän kuin yhteinen bändi. 1980-luvun Porissa bändejä oli vain pojilla.

Eveliina ei lähde baarista kenenkään mukaan, ellei itse halua. Hän oppii: oma ruumis ei ole alennusmyyntikamaa.

”Nyt 46-vuotiaana ymmärrän, miksi minusta tuli tällainen riivinrauta. Syy on yksinkertainen: eletty elämä.”
”Nyt 46-vuotiaana ymmärrän, miksi minusta tuli tällainen riivinrauta. Syy on yksinkertainen: eletty elämä.”

Avioeroon tuomittu

Myyjä morsiuspukuliikkeessä: "Oi, hääpäivä tulee olemaan elämäsi tärkein päivä, tässä on kaunis mekko."

Kaikkialla kahisee valkoisia mekkoja. Valaistus on kirkas. Kolmekymppinen Eveliina on tullut ystävänsä kanssa katsomaan valikoimaa, hän on menossa naimisiin.

Myyjä ei saa koskaan tietää olevansa väärässä.

Paljon hääpäivää merkittävämpi päivä on esimerkiksi se, jolloin postiluukusta kymmenen vuotta myöhemmin lennähtää kirje, jossa lukee: teidät on tuomittu avioeroon.

"Se oli järisyttävän surullinen hetki. Joku järkevämpi olisi arkistoinut paperin heti, minä jätin sen lojumaan."

Jollakin tavalla eropäätös tuntuu kipeältä, vaikka se on yhteinen.

"Sukupuoli määrittää sitä, mitä ihmiseltä odotetaan."

"Sukupuoli määrittää ihmistä sekä sitä, mitä hänen odotetaan tekevän. Elämäni tuntui kaarelta, jolle odotukset voi sijoittaa ihanteellisille paikoilleen. Kaikelle on oma aikansa: koulutus, puoliso, työpaikka, asunto, lapsi, auto, koira, toinen lapsi."

Eveliinalla on koulutus, työpaikka ja asunto, mutta muu puuttuu. Joidenkin mielestä olisi kiire hankkia loputkin.

"Jos elämänkaaren vaiheet eivät seuraa tosiaan kauniissa järjestyksessä, ympäristössä herää epäilys siitä, että kyseisen henkilön elämästä puuttuu hallinta."

Erokirjeen luettuaan Eveliina kävelee postiluukulta keittiöön ja nostaa muutaman lasin tiskikoneeseen. Juuri nyt ei tee mieli soittaa kenellekään, entiselle aviomiehelle korkeintaan. Liitto päättyi, mutta ystävyys jatkuu.

Eveliina miettii näyttelijä Katharine Hepburnin sanoja: "Jos teet aina sitä, mikä on mielestäsi kiinnostavaa, ainakin yksi ihminen on tyytyväinen."

Pömpöttääkö maha?

Puolituttu illanvietossa: "Koskas sinä lapsia hankit? Kohta alkaa olla kiire."

Eveliinan häiden jälkeen alkavat kyselyt raskaudesta. Vatsaa mittaillaan katseella.

Eveliina ei halua lasta. Hän ei tiedä, miksi.

Kyselyiden tahti kiihtyy neljänkymmenen ikävuoden lähestyessä. Sen ylityttyä kysyvät vain harvat, hekin matalalla ja osaaottavalla äänellä.

Eveliina ei halua lasta. Hän ei tiedä, miksi.

"Ajattelen, etten osaisi olla edes välttävän hyvä äiti. Tai ehkä olen itsekäs tai laiska. Joskus mietin hetken, vaivaako minua jokin, koska kyllähän melkein kaikki toivovat lapsia."

Lapsettomuus ei ole ilo tai suru, vaan fakta. Jokainen utelija tuntuu olettavan, että elämä ilman lasta on kriisi, jota pitäisi selitellä. Joskus kysely muuttuu rasittavaksi.

Eveliina haluaisi reagoida jotenkin, yllättää kyselijät. Mutta vain kerran hän tekee ilkeän tempun, eräänlaisen ihmiskokeen. Hän sepittää sydäntä särkevän tarinan siitä, miten on aikoinaan turhaan yrittänyt tulla raskaaksi.

"Yksityiskohdat ja tunteet nappasin lukemistani lehtijutuista. Sain osakseni empatiaa ennen kokemattomalla tavalla. Puolen tunnin kuluttua kerroin keksineeni kaiken. Empatia loppui ja sain kunnon läksytyksen."

Eveliina pääsee eron jälkeen kokemaan myös lapsiperhe-elämää. Hän katselee miesystävänsä lapsen kanssa Madagaskar-elokuvaa dvd:ltä ja vetää lapsen sohvalla kainaloon.

Ripotellessaan raejuustoa lapsen pinaattilettujen päälle hän miettii, miksi lapseton nainen on monen mielestä luonnoton, mutta mies ei.

Eveliina muistaa, mitä paikallinen ystävä Camille kertoi hänelle Beninissä: Etiopiassa lapsettomia naisia kutsutaan nimellä memen, ei mikään. Ei nainen, ei ihminen.

Viime kesänä Eveliina kiersi ympäri Suomen etsimässä hylättyjä autiotaloja. Yksi niistä oli isoäidin. Vuoden 1978 asuntoautoon mahtui matkan aikana kaikki tarpeellinen.
Viime kesänä Eveliina kiersi ympäri Suomen etsimässä hylättyjä autiotaloja. Yksi niistä oli isoäidin. Vuoden 1978 asuntoautoon mahtui matkan aikana kaikki tarpeellinen.

Reffikutsu rinsessalle

Entinen esimies pikkujouluissa: "Sinä olit ihan tyttö, kun aloitit meillä."

1990-luvun laman aikaan tuntuu siltä, että töitä on hankittava nopeasti ja paljon, muuten menettää mahdollisuutensa. Senaatintorille kerääntyy 40000 mielenosoittajaa vaatimaan itselleen töitä.

Eveliina työskentelee toimittajana, viestintäpäällikkönä ja kirjoittaa tietokirjoja. Kun hän kirjoittaa kolumnissaan, ettei Suomi ole tasa-arvoinen maa, palautepostissa saapuu peniksen kuva ja ehdotus: "Lähtisikö rinsessa reffeille?"

Joku lähettää palautetta anorektisuudesta, toinen vääränlaisista kengistä.

Eveliinaa loukkaa vähättely. Tytöksi kutsuminen.

Suoria solvauksia enemmän Eveliinaa loukkaa vähättely. Tytöksi kutsuminen, kun ikää on kolmekymmentä vuotta. Kokousten muuttuminen miesten keskinäiseksi vitsailutuokioksi.

Sellaisessa seurassa on vaikea pärjätä, ellei ota hyvän jätkän roolia.

"Aliarviointi on harvoin niin selkeää, että pomo kourii persettä. Kyseessä on enemmän pinnan alla oleva asenne, joka saa epävarmaksi. Silloin tuntuu, ettei mikään osaaminen ja tekeminen riitä."

"Katsotaas, miten likan käy" -ilmapiirissä itsestään ei saa parasta irti.

Kakko ja poppana

Poliitikko: "Suomi on tasa-arvoinen maa, se on todettu hallitusohjelman nykytila-analyysissa."

Joskus Eveliina on raivoissaan, joskus hän on ärsyyntynyt. Väitteet siitä, että tasa-arvo toteutuu Suomessa, turhauttavat. Esimerkiksi tällaiset: Ovathan asiat Afganistanissa paljon huonommin. Saivathan suomalaiset naiset äänioikeudenkin maailman ensimmäisten naisten joukossa.

"Miten pitkään äänioikeudesta on tunnettava kiitollisuutta?"

"Se tapahtui yli sata vuotta sitten. Miten pitkään yhdestä äänioikeudesta on tunnettava kiitollisuutta? Olisiko kehityksen pitänyt pysähtyä siihen?"

Ennen nukkumaanmenoa Eveliina katsoo peiliin. 28-vuotiaana hän kirjoitti kolumnissaan, että rypyt ovat ainoastaan kauniita. Enää hän ei ole aivan samaa mieltä. Toisaalta rypyillä ei ole väliä.

"En oikein ymmärrä, miksi on kohteliasta sanoa jonkun näyttävän ikäistään nuoremmalta. Vanheneminen ei harmita. Se harmittaa, että miehestä tulee ikääntyessään kokenut, mutta naisesta tulee ainoastaan vanha."

Isoäiti ei elämänsä aikana käyttänyt kertaakaan feministi-sanaa, Eveliina miettii. Hän hoiti kaksi lasta ja maatilan, pyyhki pöydälle kaatuneen maidon, heräsi aamulla paistamaan kakkoa, rapsutti kukkapenkin samettiruusuja, kutoi poppanaa ja nosti väsyneet jalat lauantaisaunassa ylös.

Mistä isoäiti mahtoi haaveilla?

 

46-vuotias tietokirjailija ja viestinnän ammattilainen asuu Helsingissä. Eveliinan kirja Miten helvetissä minusta tuli feministi (WSOY) ilmestyi elokuussa 2016. Kyseessä on kirjailijan sanoin "ikääntymistarina tytöstä riivinraudaksi". Eveliina harrastaa joogaa, seinäkiipeilyä, taidetta sekä kiihkeää keskustelua itseään fiksumpien ihmisten kanssa.

Vierailija

Eveliina Talvitie: "Feminismi on vapautta olla niin monimutkainen kuin haluan"

On olemassa pariskunta, jolla on tarve ja pakkomielle ja addiktio lietsoa vihaa ja tätä kautta tuhota jonkun elämää He manipuloivat ihmisiä vihaamaan ja tekemään jollekin järjestelmällistä haittaa. Järjestäytynyt vaino -ihmisten manipulointi haitan tekoon ja vihaamaan esim tekemällä itsestään uhrinsa uhrin tai muita puolustavan sankarin -värvääjien värvääminen -valheiden systemaattinen levittäminen -yksityisyyden rikkominen rikollisesti tarkoituksena saada pilkan kohteeksi jolloin kohteesta...
Lue kommentti