Keikan väliajalla Anne tarkistaa, että Jarilla on kaikki hyvin. "Osaan tulkita jo kulmakarvan asennosta, milloin Jari haluaa olla yksin."

Ilman Anne Niemistä ja Peppe Puttaata Jari Sillanpää olisi pulassa. Tehokaksikko huolehtii, että Jarilla on hyvä mieli, rahaa tilillä ja piimää jääkaapissa.

Kaksi ihmistä tietää laulajatähti Jari Sillanpäästä kaiken. He ovat Jarin assistentit Anne Nieminen, 52, ja Peppe Puttaa, 63.

Anne ja Peppe tietävät, että Jari syö halkaistuista leivistä vain päälliosan. Syytä he eivät ole tulleet kysyneeksi. Niin vain on ollut niin kauan kuin he ovat hänelle leipiä voidelleet.

He tietävät, ettei Jarin leivän päälle saa laittaa kasviksia eikä kinkkua. Juustoa pitää olla niin paljon, että leipä peittyy. Tosin ei mitä tahansa juustoa, vaan herrgårdsostia eli kartanojuustoa, jota assistentit luonnehtivat ”aika väkeväksi ja kermaiseksi”.

”Jarilla on absoluuttinen makuaisti. Hän saattaa sanoa: Anne, tää maito on ollut jääkaapissa omenan vieressä! Hän maistaa sen”, Anne sanoo ja pyöräyttää silmiään.

Jarin suosikki on tällä hetkellä ranskanleipä. Sitä edelsi ruisleipäkausi.

Lempijuoma on aina sama: piimä.

Peppe (oik.) pyyhkäisee Annen suupielestä pullanmurut. "Olemme hoivaajatyyppejä. Ei mahda mitään."
Peppe (oik.) pyyhkäisee Annen suupielestä pullanmurut. "Olemme hoivaajatyyppejä. Ei mahda mitään."

Anne ja Peppe tietävät pomostaan kaiken, turhan ja tärkeän, hyvän ja huonon, sen minkä voi tietää toisesta vain, kun elää tarpeeksi kauan hänen vieressään.

20 vuotta he ovat opetelleet ymmärtämään Jari Sillanpäätä. Nyt he osaavat pitää hänestä huolta.

”Meidän tehtävämme on tehdä Jarin elämä helpoksi”, Peppe kiteyttää.

Onks mulla varaa?

”Käyks nää kinkkuleivät?” Anne kysyy kuvaajalta.

”Mietittiin kato Peppen kanssa, että Helsingin seudulta voi tulla jotain pimpparullia, jotka ei syö lihaa.”

Ollaan Vehmaalla, Peppen kotitalossa.

Kinkkukysymys on näissä peltomaisemissa olennainen, sillä Peppe on tehnyt elämäntyönsä sikatilan emäntänä. Tänä syksynä hän on jäänyt eläkkeelle, ja tilan on ottanut hoitaakseen Peppen ja Kari-puolison poika Arne, 31.

Peppe on se, jolle Jari soittaa saadessaan idean.

Viime aikoina Peppe on vähentänyt myös töitään Jarin assistenttina. Lonkat ovat alkaneet reistailla, öiset ajomatkat painaa, syntyipä keväällä ensimmäinen lapsenlapsikin, pieni Emil.

Siksi Peppe ei enää kierrä Jarin ja Annen mukana keikoilla, vaan hoitelee Jarin raha-asioita ja faniklubia kotonaan. Peppe on se, jolle Jari soittaa saadessaan uuden investointi-idean.

Kotonaan Peppe hoitaa Jarin raha-asioita. "Olen aina huolissani kaikesta. Anne ei hätkähdä mistään."
Kotonaan Peppe hoitaa Jarin raha-asioita. "Olen aina huolissani kaikesta. Anne ei hätkähdä mistään."

Peppe (oik.) on Emil-vauvan isoäiti. Anne hyppyyttää.
Peppe (oik.) on Emil-vauvan isoäiti. Anne hyppyyttää.

”Jari kysyy: Peppe, onks mulla tähän varaa? Minä vastaan, että javisst, jos unohdat ne neljä muuta ideaasi.”

Annen vastuulla on huolehtia, että Jari on oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

”Jari kysyy: Anne, mitä mulla on huomenna? Sitten kerron.”

Anne on organisaattori, joka hallitsee Jarin aikatauluja matemaattisen tarkasti. Hän sopii Jarin haastattelut ja toimii tämän keikkakuskina. Tavallisena keikkaviikonloppuna Anne ajaa 1 500–2 000 kilometriä. Hän rakastaa ajamista, vaikka ei osaa peruuttaa, eikä päästä muita rattiin edes pyydettäessä.

”Minun on saatava istua ratin takana itse. Kaikissa autoissa. Muuten minulle tulee levoton olo.”

Fani 93 ja fani 1005

Kaikki alkoi Jarin äänestä. Anne kuuli sen ensimmäisen kerran tammikuussa 1996 Tampereen Anttilan lavalla. Sillä sekunnilla kun nuori tangokuningas avasi suunsa, Annesta tuli fani.

”Se ääni. Se oli ihan käsittämätön.”

Nimikirjoitusta jonottaessaan Anne huomasi, että Jarin silmät olivat punaiset. Syynä oli krapula edellisen illan kultalevyjuhlista. Anne kaivoi käsilaukustaan päänsärkylääkkeen ja ojensi sen Jarille. Jari kiitti. Niin alkoi hoivasuhde.

"Mitään sellaista en ollut ennen kokenut."

Samana vuonna Jaria kuuli ensimmäistä kertaa myös Peppe. Hän muistaa yhä istumapaikan, jolla Seinäjoen teatterissa istui, kun Jari alkoi laulaa.

”Se ääni ja läsnäolo. Mitään sellaista en ollut ennen kokenut.”

Annesta tuli faniklubin jäsen numero 93, Peppestä numero 1 005.

Toisiinsa naiset tutustuivat seuraavana vuonna fanimatkalla Lontoossa. Kummastakin oli tullut superfani, jonka harrastuksena oli kiertää ympäri Suomea Jarin keikoilla. Anne ja Peppe ystävystyivät. He saattoivat käydä katsomassa saman konsertin kaksitoista kertaa.

Joistakin tuttavista fanitus oli kummallista. Peppen aviomiehen, maanviljelijä Kari Puttaan mielestä ei. Jahtasihan hänkin hirviä.

”Kari ymmärsi minua. Ihan samalla tavalla hänkin tohkeili kavereittensa kanssa, että tuolta se hirvi tuli ja tuonne se meni”, Peppe sanoo.

”Samat saakelin hirvet siellä on metsässä, ja silti se on joka kerta eri kokemus. Aina se on sama Jarikin ja silti aina eri konsertti."

Vuosien mittaan Jari alkoi tunnistaa Annen ja Peppen kasvot. Hän näki ne jokaisella keikallaan, aina eturivissä.

Keikkojen jälkeen kolmikolla oli tapana jutella. Joskus käytiin grillillä.

Kun Anne ja Peppe vilahtivat Jarin 40-vuotissynttäreillä kuvatussa televisiopätkässä, fanien keskustelupalstalla alkoi sinkoilla katkeria viestejä.

”Siellä ihmeteltiin, että tuollaiset läskit! Eikö se Jari yhtään edustavamman näköisiä löytänyt!” Peppe sanoo.

”Jarille ei ystävyydessä merkitse, oletko kaunis, ruma, köyhä vai rikas.”

Peppe pelkää lööppejä

Anne ja Peppe. Nämä kaksi ovat yhtä, eikä toisesta voi puhua ilman toista. Muusikkopiireissä heidät tunnetaan yksikkönä, Annena-ja-Peppenä. Aina silloin tällöin joku havahtuu kysymään: onko teillä sukunimiä ollenkaan?

"Me ollaan kuin Madonna ja Rihanna."

”Vastaamme, että ei. Me ollaan kuin Madonna ja Rihanna.”

Yhteinen assistentin-ura alkoi syksyllä 2009, kun Peppen puhelin soi.

”Nu har Lilja slutat”, Jari sanoi.

Jarin manageri Lilja oli ilmoittanut jäävänsä vuorotteluvapaalle. Peppe ja Jari olivat hiljaa. Sitten Jari sanoi,että eiköhän me tästä kolmistaan selvitä. Hän palkkasi naiset saman tien assistenteikseen.

Ensimmäinen kevät oli kamala. Anne ja Peppe lojuivat Annen sängyllä ja suunnittelivat Jarin kevätkiertuetta. Peppen kädessä oli Suomen kartta, johon hän ruksi mahdollisia konserttipaikkoja: Kajaani, Iisalmi, Varkaus...

Naiset katsoivat toisiaan. Oikeasti, me kaksi tässä yöpaidoissamme. Mekö suunnittelisimme Siltsun kiertueen?

”Tajusin, että ei jumankaut, minä olen sairaanhoitaja ja Peppe sikatilan emäntä. Ei meistä ole tähän”, Anne sanoo.

Silloin tuttu manageri Olli Peuhu rohkaisi: Kyllä te pärjäätte, teillähän on täydellinen koulutus. Jos osaatte hoitaa lapsia ja sikoja, osaatte hoitaa myös muusikoita.

Anne ja Peppe päättivät yrittää.

Ilman Annea Peppe olisi hypännyt sikalansa paskasäiliöön.

He ottivat selvää, miten varataan konserttisali (otetaan puhelin ja soitetaan). He selvittivät, montako mainosta konsertista kannattaa julkaista paikallislehdessä (kolme riittää, neljäs on turha). He tekivät virheitä: varasivat liian pieniä saleja ja järjestivät konsertin pikkukaupunkiin, jossa oli talviloma.

Öisin Peppe ei saanut unta. Hänen mielessään pyörivät iltapäivälehtien tulevat lööpit: Sillanpään alamäki alkoi! Anne ja Peppe tuhosivat Jarin!

”Olin tulossa hulluksi. Anne hoki, että et varmana tule ja kyllä me pärjätään, vaikka ei osata yhtään mitään.”

Yhden huonosti nukutun yön jälkeen Peppe jäi tuijottamaan sikalansa paskasäiliötä ja ajatteli: tuonne kun hyppäisin, ei tarttis enää hermoilla.

Se oli Karille liikaa. Hän pysäytti Peppen sikalan ovelle ja ilmoitti, että jos Peppe ei alkaisi järkiintyä, hän lähettäisi tämän Amerikkaan.

”Kari kai arveli, että Amerikassa en näkisi niitä lööppejä.”

Kiertue onnistui. Lööppejä ei tullut.

Anne nousee keikka-auton rattiin.
Anne nousee keikka-auton rattiin.

Jari saa kiukutella

Elokuu 2016, sunnuntai, kello 18.59. Konsertti Haminassa alkaa minuutin päästä, mutta Jari Sillanpäätä ei näy.

Tasan seitsemältä parkkipaikalle kurvaa matkailuauto. Ratin takana on Anne. Jari astuu ulos. Hän haluaa keskittyä. Anne tietää sen eikä häiritse.

Näin alkaa jokainen keikka: viime tipassa. Se on Jarin toive. Hän muuttuu levottomaksi, jos joutuu hengaamaan keikkapaikalla minuuttiakaan liian aikaisin.

Jari nousee lavalle noin sata kertaa vuodessa. Joka kerran lavan vieressä seisoo Anne. Hänen tehtävänään on huolehtia, että Jarilla on kaikki hyvin.

Anne tarkkailee Jarin ilmeitä ja yrittää tulkita, mikä painaa: Janottaako, tuonko vesipullon? Häiritseekö eturivin fanin videokuvaaminen, käynkö huomauttamassa?

Samalla Anne pyörittää prompteria. Sen kuvaruudulta Jari näkee laulujen sanat siltä varalta, että sattuu unohtamaan ne.

Tällä kertaa Jari unohtaa. Hän alkaa takellella ja vilkaisee huolestuneena prompteriin, mutta se ei pyöri, sillä Anne ei pyöritä sitä. Hän lähettelee tekstiviestejä Peppelle.

Jari luo lavalta kireitä katseita. Anne ei huomaa.

Jokaiselta keikalta Anne lähettää Peppelle liudan tekstiviestejä. Esimerkiksi tällaisia:

Jari just lavalle. Katsomo täynnä.

Aloitusbiisinä Ihmisiä suviyössä.

Bändi tänään ihanannäköinen, punaiset kravatit.

Bohemian Rhapsodyn jälkeen yleisöltä kolmen minuutin aplodit seisaallaan.

Usein hän lähettää myös videonpätkän. Siten Peppe pääsee paremmin tunnelmaan.

”Lähetän täyden raportin keikan joka sekunnista”, Anne sanoo.

”Peppelle kerron kaiken. Jari tietää ja ymmärtää sen."

Peppelle Anne raportoi myös Jarin mielialat, hyvät ja huonot tuulet.

”Kiertueilla minä olen Jaria lähimpänä. Totta kai hän saa kiukutella minulle. Kärsivällisyyteni on loputon, olenhan sairaanhoitaja.”

Takaisin Anne ärähtää harvoin, mutta kun ärähtää, ilma puhdistuu.

”Kerran lauoin Jarille pari valittua sanaa, ja hän veti sen jälkeen ihan huikean keikan.”

Anne asuu yksin. Höyrynsä hän purkaa Peppelle. Peppe taas vuodattaa murheensa Karille. Kari on ainut, joka ei kinaa kenenkään kanssa. Jos Peppe haastaa riitaa, Kari lähtee pellolle.

Anne ja Peppe soittelevat toisilleen vähintään neljä kertaa päivässä. Telkkariakin he katsovat yhdessä.

Kun Peppe analysoi Tähdet tähdet -ohjelmaa Annen kanssa puhelimitse, Kari katsoo samaa ohjelmaa yksin toisesta telkkarista. Kun Peppe ja Kari lähtevät lomamatkalle, Anne tulee aina mukaan.

”Oudolta tuntuisi jos ei tulisi”, Kari sanoo.

Anne uskoo aina, että asioilla on tapana järjestyä. Peppe on empaattinen murehtija, jonka motto kuuluu: Jos jokin voi mennä persiilleen, se menee.

Kun asenteet yhdistää, syntyy ystävyys, joka kannattelee kumpaakin.

”Jos Peppeä ei olisi, olisin jo ajat sitten hypännyt benjihypyn ilman narua”, Anne sanoo.

”Ilman Annea olisin siellä paskasäiliössä”, Peppe sanoo.

Keikalta syöpäosastolle

Kerran kun Anne ajeli keikkakuskina, Peppe lähetti hänen kännykkäänsä kuvan. Kuvassa Peppen lapsenlapsi Emil-vauva nukkui autossa.

Hetken päästä Anne vilkaisi auton taustapeiliin ja näki jotain yhtä suloista: Jarin ja tämän miesystävän Siimin nukkumassa takapenkillä päät vastakkain, käsi kädessä.

”Otin Peppelle kuvan ja kirjoitin: Kato, minunkin vauvat nukkuu.”

Anne hoivaa, halusi Jari tai ei. Anne asuu Lempäälässä, mutta siivoaa Helsingissä käydessään Jarin kämpän, laittaa astiat tiskikoneeseen, vie roskat, pesee pyykit, kokkaa ja käy ostamassa jääkaappiin piimää.

Ei hänen tarvitsisi, hoitaisi Jari hommat itsekin. Annen kädet vain alkavat siivota itsestään. Ne alkavat pyyhkiä pöytiä ja loihtia täydellisiä juustoleipiä,  eikä hän mahda niille mitään. Kyläillessään hän siivoaa Peppenkin keittiön. Ainut, jota Anne ei hoida, on Anne.

”Näkisittepä kämppäni! Täys kaaos. Eikä häiritse minua yhtään.”

Anne kutsuu itseään ikisinkuksi. Hänellä on kuulemma tarpeeksi näissäkin ihmissuhteissa, eikä hän halua lapsia. Paitsi hoivata tietenkin. Aina, kun on keikkatauko, Anne työskentelee sairaanhoitajana lasten syöpäosastolla Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Samalla osastolla hän on on ollut töissä 26 vuotta.

Anne valitsi ammattinsa 16-vuotiaana, kun pikkuveli Pasi sairastui leukemiaan. Kuukausia Anne istui 3-vuotiaan Pasin vieressä. Tunnelma Tampereen keskussairaalan käytävillä oli hänestä erityinen. Intensiivinen. Sen selvemmin hän ei osaa asiaa selittää.

Kun Pasi parani, Anne päätti, että isona hänestä tulee lasten syöpäosaston sairaanhoitaja.

"Se oli ainut vaihtoehtoni."

Anne ei halua luopua kummastakaan ammatistaan. Mieluummin hän paiskii kuukauden töitä ilman vapaapäivää.

Kolme tuntia puhumatta

Vuosia Jari jakoi nimikirjoituksia. Jokaisen keikan jälkeen hän istui kaksi tuntia kirjoittamassa nimeään ja juttelemassa faniensa kanssa. Vuonna 2003 hän lopetti nimmarijonot. Anne ja Peppe ymmärtävät, miksi.

Moni hakee Jarilta lohtua, jopa parannusta. Ihmisillä on tarve vuodattaa hänelle polvileikkauksensa ja sydänsurunsa, ja hän kuuntelee.

"Mutta ei yksi ihminen voi ottaa vastaan kymmenentuhannen ihmisen paskoja. Ei niin pysy terveenä", Anne sanoo.

Peppen mielestä karisma on myös rasite. Kun Jari laulaa, jokainen kuvittelee: oih, hän laulaa suoraan minulle. Siitä seuraa omituisia ylitulkintoja.

Joku kysyy: Jari, miksi katsoit minua keikalla niin pahasti? Toinen kirjoittaa: Jari, kun katsoit minua sillä tavalla jännästi lavalta, tiesin kyllä, mitä ihanaa yritit minulle viestittää.

Joskus Anne ja Peppe ihmettelevät, miksi juuri he päätyivät Jarin uskotuiksi.

"Vieläkin tulee sellaisia hetkiä, että herranjumala, toi on Jari Sillanpää ja se haluaa olla meidän kanssa. Miksi? Mehän ollaan ihan tavallisia!"

Ehkä juuri siksi. Ehkä Jari tuntee olonsa kotoisaksi, koska saa puhua Peppen kanssa äidinkieltään ruotsia. Tai ehkä kyse on siitä, että Annen ja Peppen kanssa Jari voi hengähtää. Olla vain.

"Meidän kyydissä Jari voi olla kolmituntisen ajomatkan puhumatta, eikä hiljaisuus tunnu meistä yhtään vaivaannuttavalta. Hän tietää, ettei meitä tarvitse viihdyttää", Anne sanoo.

Ihmiselle, joka viihdyttää työkseen, se voi olla helpotus.

Arvonimi: tytöt

Jari kutsuu Annea ja Peppeä tytöikseen. Se on arvonimi. Ilman tyttöjään hän ei pärjäisi.

Tyttöjensä kanssa Jari haluaa viettää myös vapaa-aikaansa. Yhdessä on lomailtu muun muassa Yhdysvalloissa, Thaimaassa ja Brasiliassa. Mukaan tulee aina myös Kari.

Jari on Annen ja Peppen silmissä yhä tähti.

"Ulkomaillakin Jari kääntää tuntemattomien katseet. Karisma näkyy kävelytyylistä, ryhdistä, joustavista askelista", Peppe sanoo.
Lomilla Jari on se, joka ehdottaa, mitä tehdään. Annelle ja Peppelle se sopii.

"Meille käy kaikki! Justin Timberlaken konserttikin Jenkeissä oli Jarin idea. Siellä nukahdimme Karin kanssa seisaalleen", Peppe sanoo.

Eniten Peppe ja Anne ihailevat Jarin kykyä innostua. Kun hän innostui tuulimyllyn rakentamisesta, hän selvitti kaiken megawateista hyötysuhteisiin.

"Sitten kiersin hänen kanssaan Euroopassa tuulivoimamessuilla", Peppe sanoo.

"Me kaksi olemme yhtä. Jos toinen lopettaisi nämä hommat, toinen olisi lirissä", Anne ja Peppe sanovat.
"Me kaksi olemme yhtä. Jos toinen lopettaisi nämä hommat, toinen olisi lirissä", Anne ja Peppe sanovat.

Kun Jarin äiti kuoli, Anne ja Peppe kutsuttiin hautajaisiin. Kun Jari osti uuden asunnon, hän esitteli Annelle, että tuossa on sitten sinun huoneesi. Joka kerta Helsingissä käydessään Anne yöpyy Jarin luona. Kun Anne täytti 50, Jari tarjosi hänen läheisilleen yllätysillallisen Näsinneulassa.

"Silloin tuli itku", Anne sanoo.

Joskus Anne ja Peppe ovat mukana suunnittelupalavereissa. Kerran palaverissa kerrottiin, että Jarin uuden kappaleen nimeksi oli tulossa Elämän kevät.

"Kysyin Warnerin kolmikymppiseltä Pequlta, tietääkö hän, mitä 'voi elämän kevät' tarkoittaa. Ei Pequ tiennyt. Hän oli niin nuori. Kerroin, että minun ja Annen ikäiset naiset huokaavat niin, kun meillä on asiat ihan päin honkia", Peppe sanoo.

Laulun nimi vaihdettiin. Siitä tuli Malagaan.

On assistentin työssä huonokin puoli. Se, etteivät Anne ja Peppe pysty enää istahtamaan keikoilla muun yleisön joukkoon, nauttimaan vain.

"Miettisin kuitenkin, onkohan Jarilla nälkä tai jano", Anne sanoo.

"Mutta onhan tämä ihan mieletöntä. Saada nyt olla osa Jarin elämää, osa kaikkea tätä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 19/2016.

 

Anne Nieminen
52-vuotias Anne työskentelee laulaja Jari Sillanpään assistenttina sekä sairaanhoitajana lasten syöpäosastollaTampereen yliopistollisessa sairaalassa.
Asuu yksin Lempäälässä.

Peppe Puttaa
63-vuotias entinen sikatilan emäntä jakaa assistentin työt Annen kanssa. Peppe asuu Vehmaalla miehensä Karin kanssa.

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhä polku rauhoittaa

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

Katriinan vinkit aloittelijalle

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

"Viranhoidossa pitää aina olla niin kohtelias ja miellyttävä, mutta urheillessa voi olla äkäinen", sanoi presidentti Mauno Koivisto Ylen tv-haastattelussa vuonna 1988. Listasimme presidentti Koiviston 10 ikimuistoista lausahdusta.

1. Myönteisyydestä 

"Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan."

(Presidentti Mauno Koiviston viimeiseksi jäänyt haastattelu, Helsingin Sanomat 2013)

2. Rakkaudesta

"Vanhempani olivat todella kunnollisia ihmisiä. He pitivät järjestyksestä ja olivat todella säästäväisiä. Siitä olen kiitollinen. Vaimoni arvostelee minua aina, tai yleensä, ja tuo esiin naisnäkökulmia. Joskus sitä tekee myös tyttäreni. Mielestäni he kuuntelevat minua ja toisinaan saan heiltä erinomaisia neuvoja. Olen kiitollinen myös heille." 

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Minä pidän rauhallisista ihmisistä, jotka vaativat aikaa."

3. Vapaudesta

"Tässä (presidentin virassa) on kovin vähän mahdollisuuksia tehdä asioita vapaasti oman mielen mukaan. Siksi olen aina halunnut jättää jotakin kokonaan itselleni. Olen pannut vastaan sanomalla "ei käy", "ei noin" ja "mahdotonta”, ja suostunut vasta pitkien neuvottelujen jälkeen, jotta vapaus valita säilyisi. Silti valinnanvaraa on liian vähän. Se on valtiomiesten kohtalo."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Kyllä se siitä."

4. Ryhtymisestä

"Tarttis tehrä jotain."

(Hokema, johon Koiviston kerrotaan turvautuneen urallaan usein) 

5. Rauhallisuudesta 

"Minä pidän rauhallisista ihmisistä, jotka vaativat aikaa. Joskus toki on kiirehdittävä, jos aikaa ei ole. Mutta jos on aikaa, on tärkeää, että mietitään ja keskustellaan kunnolla. Minä pidän rauhallisuudesta."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

6. Luottamuksesta 

"Kyllä se siitä."

(Vaalipuheiden loppulause vuonna 1988)

7. Hiljaisuudesta 

"Kun joutuu oleman niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä kuin minä, on hyvin tärkeätä, että on joku paikka jossa on yksityisyyttä sillä tavalla, että voi harrastaa sitä mitä itse haluaa. Ja tietysti minulle on myös hyvin tärkeätä, että voi tehdä jotakin käsillänsä, voi käyttää niitä työkaluja joita minulla on, joilla minä olen joskus leipääni ansainnut. Siinä tämmöinen oma persoonallisuus vähän säilyy paremmin kuin jos olisi koko ajan muitten ihmisten kanssa. (...) Kyllä se on hyvin tärkeätä myöskin, että saa kootuksi itseänsä välillä. Hiljaisuudessa."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Ihmiset, joiden toimeentulo on turvattu, pyytävät eivät ainoastaan enemmän vaan enemmän-enemmän."

8. Urheilusta

"Kyllä, lauloin kuorossakin. Se toi kauneutta aikaan, jossa oli hyvin vähän kauneutta. Sellainen oli tärkeää nuorelle ihmiselle. Urheilua olen harrastanut pidempään ja intensiivisemmin. Sekin on minulle tärkeää ei vain ruumiilliselta kannalta, vaan myös henkisesti. Voisi sanoa niin, että siinä saa olla vihainen kajoamatta silti toisiin. Viranhoidossa pitää aina olla niin kohtelias ja miellyttävä, mutta urheillessa voi olla äkäinen."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

9. Ahneudesta

"Ihmiset, joiden toimeentulo on turvattu, pyytävät eivät ainoastaan enemmän vaan enemmän-enemmän."

(Puhe 1995 Kansantaloudellisessa yhdistyksessä)

10. Itsehillinnästä

"Kuule, minulla on sellainen kokemus, että ei pidä provosoitua kun provosoidaan."

(Uuden Suomen haastattelu, 2008)