Emmi on koukussa ompeluun:
Emmi, 29, innostui harrastuksestaan niin, että opiskelee vaatetus­ompelijaksi.

Turkulainen Emmi Ellilä surauttaa saumurilla housut seitsemässä minuutissa.

Milloin jäit koukkuun ompelemiseen? Kun esikoiseni syntyi 2009, ostin hänelle paidan, jossa oli ihana kuva. Kuva haalistui ensimmäisessä pesussa. Minulta meni hermo, sillä olin maksanut vaatteesta kymmenen euroa. Sisuunnuin ja ompelin lapselle paidan papan vanhasta vaatteesta. Sitten ompelin housut. Nykyään esittelen ompeluksiani Mallikelpoinen-blogissani.

Miksi ompelet? Minun on pakko tehdä käsilläni jotain. Olen liian malttamaton lukeakseni, ja tyhjänpäiväinen tv-sarja ei anna minulle mitään.

Mitä tunteita ompeleminen sinussa herättää? Joskus vaivun epätoivoon. Kun olen ommellut ja purkanut vetoketjun kymmenen kertaa, päätän, että myyn ompelukoneen ja ostan kitaran. Toisaalta on ihanaa nähdä tekemäni vaate tyttärieni, mieheni tai pienen kummipoikani yllä ja huomata, kuinka he siitä tykkäävät.

Kolmevuotias Wilma (edessä) ja neljävuotias Ronja viihtyvät äidin tekemissä vaatteissa.
Kolmevuotias Wilma (edessä) ja neljävuotias Ronja viihtyvät äidin tekemissä vaatteissa.

Neulatyynyn Emmi teki limsapullon pohjasta. Täytteenä on Emmin rastoja.
Neulatyynyn Emmi teki limsapullon pohjasta. Täytteenä on Emmin rastoja.

Millainen ompelija olet? Kärsimätön ja nopea. En käytä valmiita kaavoja, vaan piirrän kaavat silmämääräisesti. Teen lasten peruspöksyt alle seitsemässä minuutissa ja aikuisten trikoo­paidan kahdessakymmenessä. Pystyn polkemaan saumuria ja ompelukonetta yhtä aikaa.

Mitä uhraat, että pääset ompelemaan? Nukun usein vain neljä tai viisi tuntia yössä, koska ompelen tyttöjen nukkuessa. En tekisi sitä, jos kärsisin unien menettämisestä. Tytötkin nukkuvat paremmin saumurin säksätyksessä.

Kuinka usein ompelet? Lähes päivittäin – siis illalla, yöllä ja viikonloppuisin. Jos tulee inspiraatio, huppari on tehtävä. Toki pitää muistaa myös parisuhde.

Tyttöjen vaatteista 98 prosenttia on Emmin tekemiä, muun muassa kaikki nämä mekot.
Tyttöjen vaatteista 98 prosenttia on Emmin tekemiä, muun muassa kaikki nämä mekot.

Emmi käyttää lähes pelkästään kotimaisia kankaita. Puudeli­mekko valmistui tyttärelle kevättalvella.
Emmi käyttää lähes pelkästään kotimaisia kankaita. Puudeli­mekko valmistui tyttärelle kevättalvella.

Mitä teet, jos et voi ommella? Vain 39 asteen kuume voi estää ompelemisen. Mökkivarustukseenikin kuuluu saumuri, ompelukone ja kankaita.

Mitä ompeleminen antaa sinulle? Olen saanut valtavasti samanhenkisiä ystäviä. Facebookin Saumanvara-yhteisössä on ompeluun hurahtaneita eri puolilta Suomea. Turussa kuulun ompeluseuraan, jossa järjestämme yhteisiä ompelupäiviä.

Mitä itse ajattelet riippuvuudestasi? Ompelu on terapeuttista. On ihanaa nähdä, kun metri kangasta muuttuu vaatteeksi. Tiedän nyt, missä vaatteet on valmistettu. En halua pukea lapseni päälle jotakin, jonka on tehnyt joku toinen lapsi toisella puolella maapalloa epäinhimillisissä oloissa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 12/2014.

Emmin vinkit aloittelijalle

  1. Aloita ompeleminen puuvillasta, sillä se ei veny. Hanki laadukkaat materiaalit ja välineet. Jos sinulla on mummon vanha Singer, huolla se säännöllisesti.
  2. Opettele perusasiat. Harjoittele ompelemaan suoraa saumaa ja tee vaikka kymmenen pussukkaa, jotta opit ompelemaan vetskarin.
  3. Hankkiudu kaltaistesi seuraan. Mene ompelu­kurssille ja liity ompeluyhteisöihin. Todennäköisesti naapurustostasi löytyy toinenkin ompelija.

Kun Juuso Erjanko ei voinut enää pelata jalkapalloa, intohimo vaihtui täytekakkuihin. Kahta samanlaista kakkua hän ei ole tehnyt.

Miten innostuit täytekakuista?

Olen aina tykännyt leipoa, mutta siihen ei ole ollut paljon aikaa. Halusin ammattifutariksi, mutta kolme vuotta sitten pelatessa murtuivat reisiluu ja lonkkanivel. Jouduin sairaalaan viikoksi.

Huoneessa oli iso telkkari, mutta siitä näkyi vain jenkkikanava, jolta tuli kakkuohjelmia. Kakkuja katsoessa syttyi kipinä: vau, tuollaistakin voisi tehdä!

Helppo koristelu syntyy valkoisesta sokerimassasta ja printatusta syötävästä valokuvasta.
Helppo koristelu syntyy valkoisesta sokerimassasta ja printatusta syötävästä valokuvasta.

Mikä sai sinut koukkuun?

Huomasin, miten erilaisia kakut voivat olla. Päätin kokeilla, mihin omat taidot riittäisivät. En alkuun tiennyt, millaisia kakkuja alkaisin tehdä.

Kun näen netissä hienon kakun, haluan tehdä samanlaisen, mutta vielä upeamman. Lopulta ideoin kakun aina alusta loppuun itse.

Myös maku on tärkeä. Haluan kakun täytteeksi jotain raikasta, joka sopii yhteen koristelussa käytettävän sokerimassan kanssa.

Montako kakkua olet tehnyt?

Pelkkiä kakkuja on syntynyt ainakin kolmekymmentä parin viime vuoden aikana. Kääretorttuja ja muffinsseja olen valmistanut vähintäänkin tuplasti. Kahta samanlaista kakkua en ole tehnyt, enkä varmaan teekään. Haluan aina uutta ja erilaista.

Jokaisesta Juuson tekemästä kakusta on muistona valokuva.
Jokaisesta Juuson tekemästä kakusta on muistona valokuva.

Mikä on suosikkityövaiheesi?

Syömistä tuskin lasketaan, joten koristelu on suosikkini. Se vaatii huolellisuutta, pitkää pinnaa ja kärsivällisyyttä.
Koristelen kakut lähes aina sokerimassalla. Siihen voi piirtää elintarviketussilla, ja massaa on helpompi muotoilla kuin marsipaania.

Olen harjaantunut taitavaksi massan käsittelijäksi. Mitä tasaisempaa massa on, sitä helpompi koristeita on tehdä.

Ideat koristeluihin vain tulevat. Viime kesänä tein pallogrillin muotoisen kakun, johon näpersin lihavartaat sokerimassasta. Ihan ensimmäinen kakkuni oli valtava lippalakki. Siskolleni tein syntymäpäiväksi käsilaukun, pomolle jättidonitsin ja tuttavalle tohtorinhatun.

Nappulakenkäkakun koristelussa vierähti lähes neljä tuntia.
Nappulakenkäkakun koristelussa vierähti lähes neljä tuntia.

Mistä joudut luopumaan täytekakkujen takia?

En ehdi olla paljon kavereiden kanssa. Kakkuihin menee valtavasti aikaa, jopa päiviä.

Perhe kannustaa kakkujen tekoon, ja vanhemmat kustantavat raaka-aineet. Tuttavatkin taitavat tykätä, koska olen saanut jo oikeita tilauksia. Ja kaverit tulevat mielellään syömään luomuksiani.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2016.

Juuson vinkit aloittelijoille

1. Varaa aikaa. Kakun koristeluun kuluu helposti tunteja, jopa päivä, jos tehtävänä on paljon yksityiskohtia. Koristeiden tekemistä kannattaa harjoitella.
2. Käytä kääretorttupohjaa. Isosta levystä on helppo muotoilla kappaleita.
3. Tee varasuunnitelma. Kukaan ei tiedä, millaisen kakun olit aikonut tehdä, joten voit muuttaa suunnitelmaa. Kerran korvasin kesken loppuneen sokerimassan hedelmillä.

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Elämällä on tapana tuoda mukanaan suruja. Surut eivät kuitenkaan saa värjätä kaikkea mustaksi. Mitä enemmän kohtaamme ikäviä asioita, sitä ahkerammin meidän pitäisi viljellä iloa ja etsiä uusia ilon lähteitä.

Voimalauseeni on ensimmäisestä romaanistani Suden Vuosi. Olen kirjoittanut sen itse, mutta ajatus on peräisin suosikkifilosofiltani Michel de Montaignelta. Montaigne koki elämässään paljon ikäviä asioita, mutta oli siitä huolimatta loputtoman iloinen ja utelias.

Elämässä on väistämättä paitsi valoja myös varjoja. Ilman varjoja emme erottaisi valoisia kohtia.”

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2017.

Kodin Kuvalehti täyttää 50 vuotta. Tässä juttusarjassa esittelemme ihmisiä, joihin liittyy luku viisikymmentä. Mustosten kolmas poika on nyt 50-senttinen. Hänestä kaivataan sählykaveria.

J-kirjaimella se alkaa, tämän 50-senttisen ihmisen nimi. Sen verran tiedetään, kun vanhemmat ovat nimeltään Jonna ja Janne ja isoveljet Joona ja Jasper.

Jonna ja Janne Mustosen kolmas poika syntyi Pohjois-Karjalan keskussairaalassa Joensuussa.

Etukäteen isoveli Joona, 8, toivoi, että vauva on söpö ja että hänestä tulee sählykaveri. Toinen toiveista on jo toteutunut. Joonan mielestä vauvan kädet ovat erityisen suloiset.

”Minä haluan laittaa oman sormen sen pienen nyrkin sisälle.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2017.

Henry Vistbacka soittaa ja laulaa kaduilla jopa 50 tuntia viikossa.

"Aloitin katusoittajana 11 vuotta sitten. Kaikki alkoi hetken mielijohteesta. Olin utelias kokeilemaan, miltä kadulla soittaminen tuntuu.

Alussa rämpytin vain 15:tä eri kappaletta. Olen ottanut jonkin verran laulu- ja soittotunteja, mutta pääosin olen itseoppinut muusikko.

Suomalaiset ovat melko ujoja, ja heillä on kynnys pysähtyä kuuntelemaan. Mutta jos yksikin ohikulkija pysähtyy, toisen ja kolmannenkin on helpompi pysähtyä.

Soitan 10–50 tuntia viikossa ja tienaan sen verran, että pärjään. Joskus saan 50 sentin kolikkoja, joskus 50 euron seteleitä. Keikkailen ja levytän useiden bändien kanssa ja toimin kansalaisjärjestöissä, mutta katusoitto on pääelinkeinoni.

Joskus saan 50 sentin kolikkoja, joskus 50 euron seteleitä.

Helsingissä Stockmannin nurkilla kolikoita antavat hyvinpukeutuneet suomenruotsalaisrouvat, Sörnäisissä taas laitapuolen kulkijat. Toisinaan rahaa antavat romanikerjäläiset. Ihmisen sosiaalinen asema ei määritä myötätunnon määrää.

Kerran soittoani pysähtyi kuuntelemaan mies, joka oli juuri päässyt vankilasta. Vaistosin, että hän oli jotenkin tosi sydän auki, ja päädyin tarjoamaan hänelle yösijan. Pidämme yhä yhteyttä, ja tavatessamme halaamme.

On myös ohikulkijoita, joihin kiinnitän huomiota vuodesta toiseen, mutta joiden kanssa en koskaan puhu. Ajan mittaan huomaan luonnostelevani heille elämäntarinoita. Mietin: mitä tuo ihminen on elämässään tehnyt ja kokenut?

Yksi mieleenpainuvimmista hahmoista on eräs viisikymppinen mies, joka pukeutuu aina kiiltäviin housuihin. Kerran näin, kuinka häntä vastaan käveli nuori nainen, joka oli myös pukeutunut kiiltäviin housuihin. Mies kääntyi katsomaan naisen perään. Jäin miettimään, kokikohan hän tunnistaneensa hengenheimolaisensa.”

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 10/2017.