Aikuinen Aino ovella,joka aikoinaan vei isän ensimmäiseen asuntoon vanhempien eron jälkeen.

Toimittaja Aino Salonen oli 20 vuotta sitten kummajainen: avioerolapsi, joka asui yhtä paljon äidin ja isän luona. Hän kertoo, mitä jälkiä kodista toiseen kulkeminen jätti.

Muutama hassu kortteli. Ei matka eikä mikään. Näin ajattelin lapsena ja ajattelen nyt aikuisena.

Isän ullakkoasunnossa kaikuivat ortodoksikirkon kellot ja keittiön katossa roikkui nyrkkeilysäkki. Äiti asui ensimmäisessä kerroksessa, joten ikkunasta pääsi nopeasti leikkimään pihan lasten kanssa.

Olin neljävuotias ja yksi Suomen tuhansista avioerolapsista.

1990-luvun alkuvuosina vanhempani muuttivat erilleen. Olin neljävuotias ja yksi Suomen tuhansista avioerolapsista.

Isän ensimmäisessä uudessa kodissa tein antiikkisesta astiakaapista barbitalon. Talonmiehen yksiö vanhan kotimme pihassa oli tilapäisasunto, mutta minusta metka. Varsinkin sen kylpyamme.

Koululainen äidin kodin sisäpihalla. Isän luokse oli lyhyt kävelymatka.
Koululainen äidin kodin sisäpihalla. Isän luokse oli lyhyt kävelymatka.

Ei elatusmaksuja, tapaamisoikeuksia tai kiistoja huoltajuudesta. Yhteishuoltajuus, oma huone kahdessa eri kodissa ja puolet ajasta kummankin vanhemman luona.

Tämä ratkaisu oli vanhemmilleni itsestään selvä. He muuttivat samaan kaupunginosaan, jotta minulla oli kävelymatka asunnosta toiseen. Usein olin viikon yhdessä paikassa, joskus kaksi viikkoa. Tiettyä vaihtopäivää ei ollut, koti vaihtui silloin, kun se oli kaikille mutkattominta.

Minä vietin niin äidin kuin isänkin luona ihan tavallista arkea.

Viikonloppuisän kanssa käydään yleensä mäkkärissä ja Lintsillä. Minä vietin niin äidin kuin isänkin luona ihan tavallista arkea, johon kuului huoneen siivousta, läksyjen tekoa ja riitoja.

Nyt tällä järjestelyllä on nimi: vuoroasuminen. Ja siitä puhutaan paljon. Tutkimustuloksia siitä, onko se lapsen eduksi, on puolesta ja vastaan. Netin keskustelupalstoilla kuohuu: yksi syyttää kovasanaisesti vuoroasumisen valinneita vanhempia itsekkyydestä, toinen kertoo, että heillä malli toimii.

Äidin apuna leipomassa.
Äidin apuna leipomassa.

Ruotsissa ja Australiassa perhepolitiikka kannustaa vuoroasumiseen. Ruotsissa lapsi voi esimerkiksi olla kirjoilla molempien vanhempien luona, Suomessa vain toisen. Lapsilisänkin voi meillä saada vain toinen vanhemmista.

En muista ikinä tunteneeni oloani hylätyksi.

Jotkut kritisoivat järjestelyä sillä, että lapsi kokee kodin vaihtumisen hylkäämisenä. Itse en muista ikinä tunteneeni oloani hylätyksi.

Olin outolintu

Valtaosa lapsista jää eron jälkeen edelleen asumaan äidin kanssa. Vuonna 2010 äidin ja lasten perheitä oli viisi kertaa enemmän kuin isästä ja lapsista koostuvia perheitä.

Laajennettuja tapaamisoikeussopimuksia, siis käytännössä vuoroasumista, on tilastoitu vasta muutaman vuoden. Viime vuonna niitä sovittiin reilut 2 000. Kaiken kaikkiaan sopimuksia huollosta, tapaamisoikeudesta ja asumisesta tehtiin yli 45 000. Tosin kahden kodin lapset eivät aina näy tilastoissa, koska kaikki eivät tee järjestelystä kirjallista sopimusta.

Vanhemmat vastasyntyneen kanssa uudessa asunnossa Helsingin Kalliossa.
Vanhemmat vastasyntyneen kanssa uudessa asunnossa Helsingin Kalliossa.

Enää vuoroasuminen ei ole tavatonta, mutta 1990-luvun alussa tunsin olevani kummajainen. Ala-asteella kaikkien koulukavereideni vanhemmat olivat yhdessä – ellei toinen vanhemmista ollut kuollut.

Outouteni ei pysynyt salassa. Äitini kirjoitti ystävänsä kanssa kirjan erokokemuksista, ja Yleisradio teki perheestäni dokumenttielokuvan.

"Sähän oot se telkkarin erolapsi."

Välillä joku tunnisti. Telinevoimistelutunnilla vieras tyttö kysyi, oliko minulla ennen punaiset hiukset.

"Sähän oot se telkkarin erolapsi", hän hihkaisi, kun vastasin myöntävästi.

Ulkoleikkejä isän kanssa.
Ulkoleikkejä isän kanssa.

Huomio ei koskaan tuntunut kivalta, koska lasta tai nuorta hävettää lähes kaikki. Lapsi solahtaisi mieluiten joukkoon. Kouluikäisenä halusin tavallisemman nimen ja pyysin äitiäni pukeutumaan farkkuihin ja t-paitaan, kuten kaverini äiti.

Yhtä lailla joskus haikailin tavallisena pidetyn perhe-elämän perään. Kadehdin serkkujen ydinperheonnea: äiti, isä, poika, tytär, koira ja kolme kerrosta rivitalossa.

Kritiikki kirpaisee

Kasvatustieteen tohtori Hannariikka Linnavuori haastatteli viisi vuotta sitten ilmestyneessä väitöskirjassaan kahden kodin lapsia. Selvisi, että vuoroasuminen oli sen kokeneista lapsista paras vaihtoehto. Lapsille oli tärkeää, että läheinen suhde molempiin vanhempiin säilyi.

Erityisen kivuliasta on, jos ratkaisua kritisoivat läheiset aikuiset, kuten isovanhemmat.

Linnavuoren mukaan aiemmasta tutkimuksesta käy ilmi, että vanhempien riitelyn lisäksi ympäristön paheksunta on rankkaa lapselle. Erityisen kivuliasta on, jos ratkaisua kritisoivat läheiset aikuiset, kuten isovanhemmat.

"Isommat lapset myös seuraavat keskustelua vuoroasumisesta lehdistä ja televisiosta. Heistä saattaa tuntua, että tuossa puhutaan minusta ja minun elämäntilanteestani", Linnavuori sanoo.

Äidin ja isän viimeinen yhteinen koti. Ennen remonttia sai piirtää seiniin.
Äidin ja isän viimeinen yhteinen koti. Ennen remonttia sai piirtää seiniin.

Yläasteikäisenä luin Helsingin Sanomien yleisönosastosta kirjoituksen, jossa surkuteltiin avioerolapsia. Minua ärsytti. Päätin, että jonakin päivänä vielä kerron, että ei se niin kamalaa ole.

Avioero on arkipäivää, mutta sanalla on inhottava kaiku. Avioerolapsi kuulostaa yhtä masentavalta. Ihan kuin olisin mennyt jotenkin rikki.

Perheestäni kertoneesta tv-dokumentista vyörysi palautetta. Osa katsojista kommentoi, että helppoahan se on huudella arvoalueelta Helsingin keskustasta. Dokumentissa kun ei mainittu, että vanhempani asuivat vuokralla eivätkä kylpeneet rahassa. Ero osui laman syvimpään vaiheeseen, joten he menettivät leijonanosan yhteisen omistusasuntonsa arvosta, kun myivät sen. Kummallakaan ei ollut varaa jäädä asuntoon yksin.

Molemmat vanhempani katsoivat esitystäni koulun kevätjuhlassa.

Otan nyt, 13 vuotta tv-dokumentin ilmestymisen jälkeen, yhteyttä sen ohjanneeseen Mirja Metsolaan. Hän kertoo huomanneensa, että vanhempani olivat pohtineet vakavasti parastani. Metsola iloitsi etenkin loppukohtauksesta, jossa molemmat vanhempani katsoivat esitystäni koulun kevätjuhlassa.

"Sellaisen näkeminen antaa erotuskaisille ihmisille konkretiaa, jotain johon tarttua. Te olitte hyviä roolimalleja. Sain dokumentista kiitosta esimerkiksi Yksin- ja yhteishuoltajien liitosta ja yksityisiltä ihmisiltä", hän sanoo.

Koska minulla oli tärkeimmät tavarat molemmissa kodeissa, mukanani kulki usein vain reppu.

Aihe kosketti myös Metsolaa itseään, koska hän oli eronnut pienten lastensa isästä joitakin vuosia aiemmin.

Matkalaukkuelämää

Koska minulla oli tärkeimmät tavarat molemmissa kodeissa, mukanani kulki usein vain reppu. Joskus koulukirja oli unohtunut toisen vanhemman luokse, mutta se oli nopeasti noudettu.

Kun surffasin kahden kodin välillä, sain vapautta ja vastuuta. Opin varhain pakkaamaan laukkuni. Siksi kasaan nykyäänkin kamppeeni tehokkaasti.

Nelivuotiaan syntymäpäivä.
Nelivuotiaan syntymäpäivä.

Nyt aikuisena tajuan, että vanhempieni ero ja kahdessa kodissa kasvaminen ovat opettaneet minulle paljon.

Joulut olen erosta asti viettänyt samalla tavalla: ensin isän sukulaisilla, sitten äidin mökillä. Vaihto tapahtui usein huoltoasemalla. Tätä joku kauhisteli. Meitä nauratti, sehän oli kaikkein kätevintä. Nyt kadehdin kuitenkin välillä kavereita, jotka rauhoittuvat jouluna. Minä ravaan paikasta toiseen.

Sekoan aina laskuissani, kun mietin, montako kertaa olen muuttanut. Varhaisteininä minulla oli ollut kymmenen kotia. Kun jo lapsena muutti vähän väliä – sekä äidin että isän kanssa – ei muutto toiseen kaupunginosaan, kaupunkiin tai maahan hätkäytä aikuisenakaan.

Koskaan en ole pitänyt itseäni juurettomana.

Lapsuuteni ei ole sidoksissa yhteen paikkaan, vaan se on siroteltuna ympäri ämpäri, erinäisiin asuntoihin ja huoneihuoneisiin. Muutamissa niistä äitini ja isäni asuivat yhdessä, useimmissa erikseen. Kaikkiin liittyy rakkaita muistoja.

Kotini on siellä, missä olen. Koskaan en ole pitänyt itseäni juurettomana.

Koti-ikävä on aina ollut minulle tuntematon käsite, enkä juuri haikaile ihmisten perään. Ovathan he olemassa, vaikka eivät olisi paikalla. En ikävöinyt äitiä, kun olin isän luona, tai päinvastoin.

Onnellisia, erikseen

Tänä vuonna ilmestyneessä Friends with Kids -elokuvassa nainen ja mies hankkivat lapsen yhdessä, vain ystävinä. Yhdessä kohtauksessa tuttavaperheen isä lyttää parin ratkaisun. Säpsähdän. Kritisoija itse kittaa viskiä ja puhuu itkuiselle vaimolleen rumasti – kyllä heidän lapsensa mahtavat olla onnellisia.

Romanttinen komedia Hollywoodista vaatii onnellisen lopun. Arvata saattaa, ettei siihen kuulu kahta kotia.

Vanhempani eivät enää rakasta toisiaan, mutta he rakastavat minua.

Samassa elokuvassa ymmällään olevalle lapselle selitetään, että hänellä on kaksi kotia, koska hän on "niin erityinen". Se on tuskin toimiva strategia. Minun oli lapsena helppo ymmärtää ja hyväksyä totuus: vanhempani eivät enää rakasta toisiaan, mutta he rakastavat minua, ja siksi asun molempien luona.

Tuttavapiirissäni olen huomannut, että ero on usein lapsille sitä raskaampi, mitä myöhemmin se tapahtuu. Rajuimmillaan vanhemmat kertoivat teini-ikäiselle, että eroavat ja ovat roikkuneet vuosia yhdessä vain hänen takiaan.

Vanhempien eron aikoihin.
Vanhempien eron aikoihin.

Minulla on ainoastaan yksi muistikuva vanhemmistani yhdessä, ja se on ikävä riita. Koska he erosivat, minulla on lukematon määrä onnellisia muistoja molemmista erikseen. Lapsikin ymmärsi, että jos kaksi ihmistä voivat paremmin erossa, ei heidän ole järkeä olla yhdessä.

En usko, että kukaan hyötyy onnen teeskentelystä. Kun olin vielä pieni, vanhempien ero oli tuskattomin tapa hajottaa perheemme. Tuntuu hassulta puhua perheestä, koska minulle me kolme emme ole mikään yksikkö. Mutta se ei tarkoita, ettei minulla olisi ollut perhettä.

Jotkut muistoni ovat saaneet kultareunuksen.

Yllättäen jotkut muistoni ovat saaneet kultareunuksen. Vanhempieni viimeinen yhteinen koti oli mielessäni pitkään suuri ja hieno. Äiti korjaa joskus kuvitelmani: huoneeni oli pikkuruinen.

Opiskeluaikana kävelen Helsingissä kruununhakalaisen kerrostalon sisäpihan läpi ja huvitun. Valtava piha onkin ankea ja pramea karuselli pieni ja rähjäinen.

Realismia rakkaudessa

Myös äitini vanhemmat ovat eronneet. Myönnän, että mielessäni kävi joskus takavuosina, että apua, se periytyy.

Ystäväni vanhemmat ovat olleet yhdessä teini-iästä asti. Huomaan, että ystäväni pitää rakkautta pyhänä. Minä en. Jos oppii neljän vanhana, että perhe ei ole pysyvä instituutio, se vaikuttaa väistämättä ajatusmaailmaan.

Koululainen poseeraa balettipuvussa.
Koululainen poseeraa balettipuvussa.

En ole ikinä hinkunut naimisiin. Rakastuneenakin tiedostan, että tila tuskin on ikuinen. Uskon, että ihminen voi rakastua useamman kerran elämänsä aikana – tai olla rakastumatta ollenkaan.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vanhempien avioero heikentää lasten myöhempiä parisuhteita. Jo aiemmin on havaittu, että vanhempien avioero lisää lapsen kielteisiä asenteita avioliittoa kohtaan, vähentää luottamusta parisuhteessa ja lisää todennäköisyyttä erota.

Joku voisi pitää minua kyynisenä. Omasta mielestäni olen realisti.

Mutta jos ei elä pilvilinnassa, ei voi tippua sieltä. Tiedän, että elämään, rakkauteen ja parisuhteeseen kuuluu mutkia ja että elämä jatkuu niiden jälkeenkin.
Joku voisi pitää minua kyynisenä. Omasta mielestäni olen realisti.

Isyyden vallankumous

Äidinisäni kuoleman jälkeen löytyneistä papereista selvisi, että hän halusi oikeuden tavata lapsiaan yhtenä sunnuntaina kuukaudessa. Ajat ovat muuttuneet siitä, kun isovanhempani erosivat 1960-luvulla, mutta tasa-arvoisesti jaettuun vanhemmuuteen on vielä matkaa.

"Voidaan puhua isyyden vallankumouksesta, kasvatustieteen tohtori Jouko Huttunen sanoo.

"Vielä 50 vuotta sitten koti oli miehelle kuin hotelli. Nykyään miehet paitsi vaihtavat vaippoja ovat myös päässeet perheen tunne-elämän ytimeen."

Metsäreissu mökillä.
Metsäreissu mökillä.

Isyystutkija Huttusen mielestä vuoroasumisen kriitikot ovat kiinni äidin ylivertaisessa vanhemmuudessa.

"Jos isä on syntymästä asti ollut lapselle läheinen, on yhtä tuskallista olla erossa isästä kuin äidistä."

Hannariikka Linnavuoren tapaan Huttunen peräänkuuluttaa joustavampia ratkaisuja lapsen tapaamiseen ja asumiseen eron jälkeen. Sosiaalityöntekijät eivät edelleenkään rohkaise vuoroasumiseen, mitä tutkijat ihmettelevät.

Miehillä on yhtä lailla oikeus ja velvollisuus vanhemmuuteen.

En usko, että on yksinomaan äitien tai isien vika, että suurin osa suomalaisistaperheistä päätyy eron jälkeen siihen, että lapsi asuu äidin luona. Mutta se on sääli. Miehillä on yhtä lailla oikeus ja velvollisuus vanhemmuuteen.

Mikä ihmeen puolikas?

Olin kahdeksanvuotias, kun meillä oli kylässä mies. Minua kiinnosti lähinnä, onko hänellä lemmikkieläimiä. Vanhempani kun ovat allergisia, enkä saanut lemmikkiä. Villakoiria vain, hän vastasi. Petyin, kun tajusin, että hauvat ovat pölyä.

Kahdessa kodissani näin mies- ja naisystäviä jälkikasvuineen.

Kahdessa kodissani näin mies- ja naisystäviä jälkikasvuineen. Osa suhteista päättyi, mutta moni ihminen rikastutti elämääni. Inhoan sanoja isäpuoli tai sisarpuoli. Äitini miestä, sitä kohta parikymmentä vuotta kuvioissa ollutta villakoiratyyppiä, kutsun etunimellä. Niin sanottu velipuoleni on minulle kokonainen veli.

Ei uusperheen elämä ole kivutonta. Kun olin teini-iässä, äitini mies ja minä olimme välillä sodassa, lähinnä siivouksesta. Nykyään kun hän huoltaa pyytämättä pyörääni ja raahaa painavia kirjalaatikoitani hissittömissä muutoissa, tajuan, kuinka onnekas olen. Minulla on tavallaan kaksi isää.

Äidin kodissa.
Äidin kodissa.

Isänisäni muistotilaisuudessa luin ääneen äitini kirjoittaman adressin, koska hän ei päässyt paikalle. Muiden onnellisten muistojen lisäksi äitini kiitti entistä appiukkoaan lämpimästä kohtelusta myös eron jälkeen: vaarini lähetti silloinkin äidilleni purjoja kasvimaaltaan.

Vanhempani eivät pitäneet keskenään yhteyttä muuten kuin minuun liittyvissä asioissa. Heidän mukanaan erosivat kaksi perhettä, jotka olivat tunteneet toisensa pitkään.

Ylioppilasjuhlissani tuntui erityiseltä, että molemmat suvut olivat paikalla.

Ylioppilasjuhlissani tuntui erityiseltä, että molemmat suvut olivat paikalla. Kysymykseen ei tullut, että pitäisimme erilliset juhlat.

Vaikka vanhempieni välit eivät olleet erityisen lämpimät, luottamus säilyi. Kun pikkuveljeni oli muutaman kuukauden vanha, isäpuoleni joutui töihin ja äitini oli menossa teatteriin. Silloin isäni tuli hoitamaan minua ja vauvaa.

11-vuotias Aino ja vastasyntynyt pikkuveli.
11-vuotias Aino ja vastasyntynyt pikkuveli.

Yhtä oikeaa ei ole

Lukioaikana olin lapsenvahtina parivuotiaalle tytölle. Kerran hänen äitinsä kertoi minulle, että hän on eroamassa miehestään. Sanoin, että kyllä kaikki järjestyy. Kerroin, että minullakin oli ihana lapsuus, vaikka vanhempani erosivat. Nuori äiti näytti helpottuneelta. Isäkin otti asian puheeksi, kun seuraavan kerran tapasimme.

Tietenkään vuoroasuminen ei onnistu kaikilta. Joidenkin täytyy asua eri kaupungeissa, toisilla ei ole varaa kahteen kotiin tavaroineen. Jos lapsella on kaksi kotia, on molempien tunnuttava kodilta eikä väliaikaisilta nurkilta.

Joskus tilanne on niin tulehtunut tai ongelmat niin vakavia, että lapsen vuoroasuminen tuskin onnistuu. Kaikista ei myöskään ole huoltajiksi. Pitkä, riitaisa prosessi oikeudenkäynteineen ei sekään varmasti ole lapsen tai vanhempien etu.

Inhottavaa on toisen vanhemman mustamaalaaminen lapsen kuullen.

Tärkeintä on, että aikuiset pystyvät hoitamaan lapsen hoidon asiallisesti. Yhteiset pelisäännöt on voitava sopia, eikä lasta voi käyttää viestinviejänä. Inhottavaa on toisen vanhemman mustamaalaaminen lapsen kuullen – siitä minullakin on vähän kokemusta. Yhdetkään vanhemmat kun eivät ole täydellisiä.

Aikuiset ja heidän parisuhteensa ovat monenlaisia, ja niin ovat lapsetkin yksilöitä ja elävät eri kehitysvaiheita. Joku toinen voi kokea kaksi kotia traumaattisena.

Tutkija Hannariikka Linnavuori muistuttaa, että vanhempien on pystyttävä kommunikoimaan myös silloin, kun lapsi asuu toisen luona ja tapaa toista. Ja silloinkin lapsi joutuu pakkaamaan tavaroitaan ja vaihtamaan paikkaa.

Lapsuuden kotikatu ei herätä ikäviä muistoja.
Lapsuuden kotikatu ei herätä ikäviä muistoja.

Vanhempieni erosta on nyt yli 20 vuotta. Katselen porttikongeja ja ovia, jotka joskus johtivat kahteen eri kotiin.

Päällimmäinen ajatukseni on, että ei siinä ole mitään ihmeellistä. Keksin aika monta merkityksellisempää asiaa. Kuten sen, että isäni lähetti äidilleni sähköpostia, kun nuorena aloin seurustella. Tai sen, että äitiäni itketti, kun minä erosin.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 17/2012.

Yh

Erolapsen tarina: Aino asui yhtä paljon äidin ja isän luona

Jännää tuo kannustaminen eroon, ett parempi niin kuin huono suhde. Voi olla myös niin, että suhde ja ydinperhe on ollut ihan hyvä, mutta toinen vaan lähtee esim hetkellisen ihastuksen vuoksi ja katuukin myöhemmin. Hyvin useinkin elämä on voinut olla hyvääkin. Lapselle pitäisi siis sallia sekin surun tunne, että kaikki muuttui huonommaksi. Eikä ne hyvät muistot häviä, täytyyhän niillä saada olla lupa olla olemassa...
Lue kommentti
Ria Hafren
Seuraa 
Liittynyt17.8.2015

Erolapsen tarina: Aino asui yhtä paljon äidin ja isän luona

Muutin erilleen mihestäni, kun lapsemme oli 1-vuotias hänen tultuaan väkivaltaiseksi minua kohtaan. Aika pian suhteemme kuitenkin tuli hyväksi ajatellen lastamme. Meillä oli yhtieshuoltajuus niin, että lapsemme oli hänellä vuoropäivin ja joka toinen viikonloppu. Se toimi oikein hyvin. Vietimme lapsen syntymäpäiviä yhdessä. Joitakin jouluakin. Meillä oli molemmilla vaativat työt (ylitöitä, matkoja...). Joustimme. Noh. Ei se aina ruusuista ollut. Kun lapsemme oli 15 v., isä ei kestänyt hänen...
Lue kommentti

KK:n numerossa 18/2014 kävimme metsämökissä Tammelan Susikkaalla. Siellä asuivat Korpiksi ja noidaksi kutsuttu Juha Jaakkola ja pikkuakka Irene Karlstedt, jotka luontaishoitivat ihmisiä ilmaiseksi. Lue, mitä heille kuului syksyllä 2016.

Irene: "Hoidot, joita annoimme Korpin kanssa, ovat tauolla. Metsässäkin käymme vähemmän. Korpin liikkuminen on niin kivuliasta.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut hortonomiksi, kaksi on vielä jäljellä. Parhaillaan opettelen suunnittelemaan avomaaviljelyä."

Korppi: "Kivut iskivät kaksi vuotta sitten. Ensin nousi verenpaine, siihen sain neljää troppia. Seuraavaksi tuli munuaisten vajaatoiminta, sitten hermosäryt koko kehossa. Kun nyt kävelen sata metriä metsään, minun pitää pysähtyä miettimään, miten pääsen sieltä takaisin.

Siitä tulee surumielisyys. Kun kivut ovat päällä, luonto ei pääse ihon alle.

Levollinen mieli ja mielenrauha ovat nyt suurin apu, mitä voin saada. Ne helpottavat kipua ja tekevät olemisen mielekkääksi. Kiirehdin hiljaa, teen hiljaa.

Sinä olet siinä. Kaikki on hyvin.

Joulun vietämme mökissämme kynttilän valossa. Pihalla lepattavat lyhdyt. Nautimme pirtin lämmöstä, omasta olemisestamme ja luonnon rauhasta. Sinä olet siinä, minä olen tässä, kaikki on hyvin."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Lue Korpin ja Irenen tarina:

Korppi ja akka hoitavat ihmisiä ilmaiseksi

 

Ville Virtanen

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Lauseeni on ruotsiksi Ingmar Bergmanin elokuvien takia. Mitä maailma olisi ilman niitä! Saan voimaa, kun ajattelen maailmaa, jossa on Ingmar Bergmanin elokuvia.

Kuolema on hauska asia. Lähdetään siitä. Se panee kaiken tärkeysjärjestykseen. Kun ajattelee kuolemaa, ymmärtää, mikä on tärkeää, pysyvää ja säilyvää.

Loppujen lopuksi elämä on oikeudenmukaista. Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään rotuun, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Se on kaikille yksi ja sama.

Ruotsin kieli on minulle tärkeä. Olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, että minusta on tullut kaksikielinen. Ruotsin oppiminen on konkreettinen saavutus elämässäni. Voin sanoa, että ton oon tehnyt. Mitäkö kieli on tuonut minulle? Rakkauden.”

 

Levy ”Jos on joskus eronnut, tämä kannattaa kuunnella. Levyllä prosessi käydään syvällisesti läpi. Islantilaisen Björkin uusin albumi on ajaton klassikko, jota saattavat vielä soittaa sinfoniaorkesterit.” Björk: Vulnicura (2015)

Festivaali ”Sodankylän elokuvajuhlat on huikea tapahtuma sekä maailman että Suomen elokuvalle. Kesäkuista reissua kannattaa alkaa suunnitella jo nyt, ettei se jää väliin.” msfilmfestival.fi

Elokuva ”Ohjaaja Jussi Hiltunen on lupaavimpia nuoren polven tekijöitä. Armotonta maata suosittelen etenkin isille ja pojille. Suhdetta käsitellään siinä syvällisesti ja koskettavasti.” Armoton maa ensi-illassa 20.1.

Kodin Kuvalehden lukijoiden ottamista luontokuvista koottiin kalenteri, jonka kantta komistaa Sanna-Mari Tervon upea kuva marraskuiselta patikkaretkeltä.

Lieksalainen Sanna-Mari kertoo ottaneensa kuvan Patvinsuon luonnonsuojelualueella.

”Olimme marraskuussa patikoimassa kaverini kanssa Teretin taukopaikalle. Oli rapsakka pakkanen, upea talvipäivä. Lumi kimalteli aamuauringossa."

Hoitoalalla työskentelevä Sanna-Mari on Kodin Kuvalehden tilaaja ja harrastaa valokuvausta lähes päivittäin. Kahden tyttären äiti ottaa kännykällä kuvia ulkoillessa, retkillä ja matkoilla.

"Ihan arkisia asioita. Tykkään kuvata myös asetelmia ja muita yksityiskohtia."

Jo ennen kuin hänen kuvansa valittiin KK:n lukijoiden luontokuvakalenteriin, Sanna-Mari suunnitteli, että voisi koota omista kuvistaan kalenterin.

"Kuvia kertyy kuitenkin aika paljon. Myös tauluja olisi kiva tehdä niistä."

Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.
Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.

Sanna-Mari sanoo olevansa tyytyväinen kuvaan, kun siinä ei häiritse mikään.

"Tykkään kirkkaista,värikkäistä kuvista. Vuodenajoista minulle rakkain on kesä, ja silloin tulee otettua kuviakin eniten marjastaessa, meloessa ja patikoidessa. Harrastusten parissa saa parhaimmat kuvat."

 

 

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

"Ystäväni stressasi hulluna synnytyssuunnitelmastaan. 'Mitä laitoit omaasi?' hän kyseli. 'En mitään', vastasin, ja se on totta.

Kun tyttäreni Adele seitsemän vuotta sitten syntyi, ainoa suunnitelmani oli tulla kotiin sairaalasta vauvan kanssa. Arvelin, että kätilöt ja lääkärit tietävät kyllä minua paremmin, miten homma hoituu. On turha stressata siitä, mistä ei paljon tiedä ja mihin ei juuri pysty vaikuttamaan. 'Tee vaan niinku ne sanoo', kannustin ystävää.

Sama pätee esimerkiksi laihduttamiseen. Olen pudottanut kolmekymmentä kiloa kuudessa vuodessa tutuilla asiantuntijaneuvoilla: säännöllisillä ateriaväleillä, liikunnalla, kärsivällisyydellä ja terveellisillä valinnoilla.

Siis tekemällä just niin kuin sanotaan."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2016.

Tv-sarja "Ikisuosikkiini Gilmoren tytöt saa tänä syksynä jatkoa Netflixillä. Silloin lapsi menee viikonlopuksi hoitoon ja äiti valtaa sohvan." Gilmore Girlsin uudet jaksot alkaen 25.11.2016, netflix.com/fi

Lastenkirja "Suosikkimme Töölön kirjasto avautui elokuussa remontin jälkeen. Tyttäreni lainaa sieltä maailmanmaineeseen nousseita Neropatin päiväkirja -sarjakuvaromaaneja." Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja (Otava)

Jalkapallo "Minulla on HJK:n kausikortti ja käyn matseissa tyttäreni kanssa säännöllisesti. Meille se on tyttöjen laatuaikaa. Suosittelen Veikkausliigan matseja ihan jokaiselle!" veikkausliiga.com