Pia Rendic joutui lapsena seksuaalisen hyväksikäytön uhriksi. Aikuisena hän on auttanut seksikaupan uhreja samoilla sanoilla, jotka auttoivat häntä: Se ei ollut sinun vikasi.

Onneksi ovi on lukossa. Sen takana riehuu vaari.

Olen kymmenvuotias ja kesälomalla mummolassa. Painaudun mummoa vasten, mummon pyjama tuoksuu turvalliselta. Ajattelen aamua, laitumen aamukastetta ja lehmiä. Seikkailuleikkejä serkun kanssa. Vaaria en ajattele.

Mummo on tottunut vaarin raivokohtauksiin. Pyydän mummoa lähtemään, jättämään riehuvan vaarin. Mummo ei lähde vaan jää.

OPIN JO LAPSENA, että pahalta ei pääse pakoon. Minua käytettiin seksuaalisesti hyväksi. Olin valtavan peloissani enkä uskaltanut kertoa kenellekään. Luin tätini antamia hengellisiä kirjoja, joissa kerrottiin hyvästä Jumalasta. Ne lohduttivat. Mietin, voisiko hän olla olemassa.

"Olen aina rakastanut eläimiä. Kuvassa olen 10-vuotiaana hoitoheppani Susien kanssa."
"Olen aina rakastanut eläimiä. Kuvassa olen 10-vuotiaana hoitoheppani Susien kanssa."

Muutin omilleni jo varhain ja keskityin lukion käyntiin. Kapinavaiheeni alkoi täysi-ikäisyyden tienoilla. Ajauduin huonoihin, hyväksikäyttäviin suhteisiin. Kiltit pojat eivät kiinnostaneet. Aina löytyi renttu, johon ihastua.

Kuten seksuaalisen hyväksikäytön uhrit usein, minäkin syyllistin itseäni. Minä annoin sen tapahtua, annoin manipuloida ja koskea itseäni, minä olen siis huono.

VIDEOTREFFIT-OHJELMASSA kiinnosti alun perin vain kuvauspalkkioksi luvattu matkapuhelin. Ohjelmassa nuorille sinkuille etsittiin treffikumppania. Minä olin parikymppinen, mutta en edes sinkku. Kuvauksissa kuitenkin tapasin Renen. Sain paljon enemmän kuin vain puhelimen.

Rene oli erilainen kuin kukaan siihen asti tapailemani poika, älykäs ja hauska. Lisäksi Rene oli katolilainen, ja kuvittelin sen tarkoittavan liki pyhimysmäistä kunnollisuutta. Tuolle ajatukselle olen jälkeenpäin itkenyt ja nauranut.

Seurustelimme pari myrskyisää vuotta, sitten menimme naimisiin. Kun esikoistyttäremme Regia syntyi, suhteemme ei ollut kunnossa. Kilpailimme, kumpi ehtii pettää ja loukata toista enemmän.

Kun Rene ilmoitti lähtevänsä telakkatöihin Venäjälle, olin varma, että avioliittomme on lopussa. Jäin kotiimme Suomeen, imetin vauvaa ja itkin.

Imetin vauvaa ja itkin. Olin varma, että avioliittomme on lopussa.

Minua lohdutti rukous. Tunsin, että Jumala oli totta ja lähelläni. Mieheni sen sijaan oli kaukana maantieteellisesti ja henkisesti.

AVIOLIITTOMME VOI KEHNOSTI, mutta päätimme juhlia Renen 30-vuotispäiviä ystäväporukalla baarissa Helsingissä. Baari-ilta kaverien kanssa peruuntui, kun Rene oli jo tullut lomalle Suomeen. Etsin Hesarin Menopalstalta vinkkiä, mitä voisimme tehdä kahdestaan.

Kaupungissa ei sinä päivänä tuntunut tapahtuvan mitään erityistä, oli vain tunnetun brittisaarnaajan hengellinen tilaisuus. Ehdotin sitä Renelle. Hämmästyin, kun hän suostui.

Se ilta muutti Renen ja elämämme. Rene oli viimeinen ihminen, jonka olin ajatellut tulevan uskoon, mutta niin kävi.

Avioliittomme ei korjaantunut yhdessä yössä, mutta saimme uuden alun. Puhuimme paljon, rukoilimme yhdessä, pyysimme ja saimme toisiltamme anteeksi. Rene palasi takaisin kotiin, ja sitouduimme toisiimme täysillä.

Siitä asti olemme tehneet avioliittotyötä omassa liitossamme. Lisäksi olemme olleet ryhmänvetäjinä avioliittoleireillä. Parisuhteen huoltamisen pitäisi olla lakisääteistä, niin tärkeää se on.

SEURAAVAT LAPSET SYNTYIVÄT hyvään avioliittoon. Koska suurin on R niin kuin rakkaus, nimet jatkavat R-sarjaa. Poikamme Repedeus on vuoden siskoaan Regiaa nuorempi, nyt he ovat 13- ja 12-vuotiaita. Rebecca on 9-vuotias ja Rafaela 7. Viidennen lapsemme, pojan, pitäisi syntyä helmikuussa.

En ole luonteeltani paapova kanaemo, mutta lasten syntymä herätti valtavan suojelunhalun. Pelkäsin, että heille tehtäisiin pahaa. En uskaltanut laskea heitä silmistäni, vahdin ja varjelin. Yökylään päästämistä en voinut edes harkita.

Metsäretkellä Pia, Rafaela ja Kyprokselta perheen mukana Suomeen muuttanut löytökoira Forlan. Vielä hetken Rafaela on perheen kuopus.
Metsäretkellä Pia, Rafaela ja Kyprokselta perheen mukana Suomeen muuttanut löytökoira Forlan. Vielä hetken Rafaela on perheen kuopus.

Tajusin, että suojeluni haittaisi vielä lapsiani. Ymmärsin myös, mistä pelkoni johtuivat. Lapsuuteni pelot ja hyväksikäyttökokemukset oli pakko käsitellä.

Kolmikymppisenä menin terapiaan. Vaikka muut olivat minua vastaan rikkoneet, minun piti itse korjata itseni. Tärkeitä olivat läheisten tuki ja terapeutin sanat: Se ei ollut sinun vikasi, se ei ole sinun häpeäsi.

TYÖELÄMÄSSÄ ETSIN PAIKKAANI eri aloilta. Aloitin monta koulutusta, loppuun olen suorittanut lastentarhanopettajan ja teologian maisterin tutkinnot. Kuutisen vuotta olin lentoemäntänä. Sitten kyllästyin kyselemään, ottaako asiakas maitonsa kahvilla vai ilman.

Palasin maan pinnalle ja päätin opiskella teologiaa. Tein graduni seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen vaikutuksista äitiyteen ja jumalasuhteeseen.

Eriarvoisuuden ja naiseuden teemat kiinnostivat yhä enemmän. Aloin ymmärtää, että aiemmin halveksimistani seksityöläisistä suurin osa on uhreja. Lähes jokaisen ilotytön tarinalla on surullinen alku, usein myös loppu.

LÄHETYSTYÖ ALKOI KIINNOSTAA minua ja Reneä. Mielessäni iti ajatus alistettujen naisten auttamisesta.

Vuoden kestäneen lähetystyökurssin jälkeen muutimme perheen kanssa Kyprokselle. Olin perehtynyt ihmiskauppaan ja halusin auttaa sen uhreja, mutta en vieläkään ollut tajunnut ihmiskaupan laajuutta ja julmuutta.

Seksiorjaksi joutumiset eivät olleet enää uutisia kaukaa vaan vieressäni istuvalle ihmiselle tapahtuneita, kamalia asioita. Naisia tilattiin kuin ruokia ruokalistalta: Saisiko olla vaaleaa vai tummaa, eurooppalaista vai aasialaista, kondomilla vai ilman?

En tajunnut ihmiskaupan laajuutta. Naisia tilattiin kuin ruokia ruokalistalta.

Häpeä ja pelko vangitsevat ihmiskaupan uhria vielä silloinkin, kun tämä on päässyt parittajiltaan pakoon. Monella ei ole paikkaa, minne palata jatkamaan elämäänsä. Yhdessä kyproslaisen järjestön kanssa perustin seksityöstä vapautuneille naisille siirtymäkodin, Puolivälintalon. Siellä hoin naisille samoja sanoja, jotka olivat aiemmin nostaneet minut syvyydestä: Tämä ei ole sinun vikasi. Häpeä ja syyllisyys eivät kuulu sinulle.

Perustin saarelle myös päiväkeskuksen bordelleista vapautuneiden naisten kohtaamispaikaksi. Tarjosimme naisille töitä korujen ja käsitöiden tekijöinä, opetimme kieliä ja puhuimme arjen vaikeuksista. Tahdoimme auttaa heitä kohti mahdollisimman tavallista elämää.

PALASIMME SUOMEEN vuosi sitten. Työni vetovastuu Kyproksella on nyt muilla, mutta osallistun päiväkeskuksen toiminnan johtamiseen Suomesta. Perustin Vapauta uhri -järjestön, ja päiväkeskus toimii sen alaisuudessa.

Perustamani järjestö valittiin syksyllä EU:n ihmiskaupan vastaisen työn foorumiin. Se on minulle todella iso juttu, enkä valita yhtään, vaikka se tarkoittaa ravaamista kokouksissa Brysselissä.

"Ihmiskaupan kasvot -kirjani julkaistamispäivä vuonna 2015 oli yksi elämäni parhaista päivistä."
"Ihmiskaupan kasvot -kirjani julkaistamispäivä vuonna 2015 oli yksi elämäni parhaista päivistä."

Usein ajatellaan, että ihmiskauppaa tapahtuu vain kaukana, mutta se koskee myös Suomea ja suomalaisia. Seksibisnes perustuu suurelta osin ihmiskauppaan myös täällä. Silti monien mielestä vain seksin myyminen pitäisi kieltää.

Tämä kiinnostaa minua kovasti. Samaan teemaan liittyy tekeillä oleva väitöskirjani, jossa tutkin yhtä tabua, kristittyjen pornon käyttöä. Käyn luennoimassa terveysalan ammattilaisille, opiskelijoille ja seurakuntien ihmisille ihmiskaupasta, seksuaalisuudesta sekä pornon vaikutuksista sen tekijään ja katsojaan.

Seksistä saa ja kuuluukin nauttia, mutta porno on mielestäni riistoa.

TÄMÄN VUODEN lopussa minusta tulee pappi. Se tuntuu hienolta ja oikealta.

Näkemieni ja kokemieni raskaiden asioiden vastapainoksi tahdon muistaa mummon opettaman viisauden: näe elämän hyvät hetket ja syö suklaata sängyssä.

"Koko perheemme Kyproksella lokakuussa 2015 vähän ennen kuin muutimme takaisin Suomeen."
"Koko perheemme Kyproksella lokakuussa 2015 vähän ennen kuin muutimme takaisin Suomeen."

"Elämä on hetkissä", mummo sanoi, kun lapsuuden kesinäni olimme tulleet pihasaunasta ja pujahtaneet puhtaisiin lakanoihin. Sitten vedimme yöpöydän laatikosta esiin punaista Royal-suklaata.

"Elämä on hetkissä", ajattelen nyt, kun illalla lasten nukahdettua rojahdan sänkyyn Renen viereen, tartun romaaniin ja kaivan yöpöydän laatikosta sinisen suklaalevyn.

Pia Rendic on 37-vuotias väitöskirjatutkija, joka asuu Hämeenlinnassa. Perheeseen kuuluvat it-alalla työskentelevä puoliso Rene sekä neljä lasta. Suurperhe on opettanut rennoksi, mutta silloin kun Pia stressaa, hän siivoaa kiivaasti.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/17.

Kirje ystävältä

Rakas Pia,

ystävyytemme alkaessa usko yhdisti meitä. Tapasimme joka viikko, luimme Raamattua yhdessä. Nauroimme paljon arjen komiikalle, mutta kerroimme toisillemme myös elämän kipeistä puolista. Arvostin avoimuuttasi ja rehellisyyttäsi, arvostan yhä.

Olen vuosia seurannut kamppailuasi ihmiskauppaa ja prostituutiota vastaan. Määrätietoisuutesi, energisyytesi, rohkeutesi ja vahva uskosi ovat usein saaneet minut haukkomaan henkeäni.

Ihailen sitkeyttäsi, jolla toteutat kutsumustasi piittaamatta siitä, mitä muut sinusta ajattelevat. Rohkeutesi on valanut minuunkin rohkeutta. Toivon, että jaksat jatkaa työtäsi, vaikka se varmasti tuntuu joskus taistelulta tuulimyllyjä vastaan.

On etuoikeus saada kutsua sinua ystäväkseni.

Lämpimin ajatuksin

Soile

Tässä on lasteni äiti, tiesi Hau Pham heti Lienin nähtyään. Lienin suurin rakkauden teko on miehensä vanhempien hoitaminen kaukana kotimaastaan.

Hau: Kun näin Lienin, tiesin heti, että siinä on tulevien lasteni äiti. Tapasimme vuonna 1994. Olin tullut Suomesta lomalle entiseen kotimaahani Vietnamiin ja menin hankkimaan paitoja Lienin perheen ompelimosta.

Lien: Olin vasta 17-vuotias ja ihan hirveän ujo. Hau pyysi vanhemmiltani lupaa viedä minut syömään.

Olin käynyt ulkona syömässä vain sukulaisteni kanssa. Minulla oli ollut muitakin kosijoita, mutta vanhempani eivät olleet hyväksyneet heitä. Vietnamissa perhe päättää tyttären avioliitosta.

Hau: Lien haluaisi päättää meidänkin tyttäremme tulevasta miehestä, kun taas minun mielestäni hänen kuuluu saada valita itse. Ehkä minä näen tämän asian suomalaisittain, koska olen asunut täällä 9-vuotiaasta asti. Suomalaisittain myös toimimme. Tytär saa valita itse.

Lien: Kuka voisi tietää äitiä paremmin, mikä on tyttärelle parasta? Ei kukaan.

"Menimme kihloihin kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen."

Hau: Minä tiesin aina, että kun tapaan sen oikean, olen hänen kanssaan loppuelämäni. Menimme kihloihin kaksi viikkoa ensitapaamisen jälkeen ja vuotta myöhemmin naimisiin. En ole koskaan halunnut irtosuhteita enkä loukata ketään, vähiten itseäni. Oli minulla ollut joitain suhteita ennen Lieniä, mutta ei niitä voi verrata tähän. Lien on kohtaloni. Samalla tavalla kun kengälle on oikea pari, hän on parini.

Lien: Kun menet ulos ja tapaat muita naisia, rukoilen, että sinä olisit oikea mies ainoastaan minulle.

Hau: Olet turhaan mustasukkainen etkä pidä siitä, että olen muille naisille ystävällinen. Se on yksi parisuhteemme haasteista.

Lien: Koskaan ei voi olla liian varma. Sydän on niin ihmeellinen, ja sydämesi on vain sinun. Sitä ei pysty pakottamaan.

Hau: Pelon takia Lien on halunnut pitää oman pankkitilin ja asunnon siitä huolimatta, että minun omaisuuteni kuuluu molemmille.

Lien: Haluan varmistaa, että jos jotain tapahtuu, en jää puille paljaille.

Hau: Järjestely sopii minulle. Olen aina ollut rehellinen. Kerroin jo kosiessani, etten ole rikas mies, mutta olen ahkera. Lupasin pitää Lienistä ja tulevista lapsistamme hyvää huolta. Kerroin myös, että tulevan vaimoni olisi hyväksyttävä se, että vanhempani tulevat osaksi perhettämme. Isäni oli jo silloin sairas.

Lien: Vuosi tapaamisemme jälkeen tulin Suomeen ja menimme saman tien naimisiin.

Lien Nguyen ja Hau Pham pyörittävät marketin salaattibaaria ja kahvilaa Helsingissä.
Lien Nguyen ja Hau Pham pyörittävät marketin salaattibaaria ja kahvilaa Helsingissä.

Hau: Järjestin Lienin töihin samaan ruokakauppaan, jossa itse työskentelin. Siitä lähtien olemme tehneet töitä yhdessä. Olen esimies, mutta molemmilla on yhtä paljon päätäntävaltaa. En halunnut itselleni työntekijää vaan vaimon ja elämänkumppanin.

Lien: Sanon aina, että sinä haaveilet liikaa, mutta olen usein väärässä. Monet unelmistamme ovat toteutuneet.

Hau: Esimerkiksi kotimme. Kävelimme usein iltakävelyllä tietyn rivitalon ohi. Sen pihalla aviopari teki yhdessä puutarhatöitä. Minä sanoin Lienille, että kuules vaimo, tuo tulee olemaan meidän kotimme.

"Äidistäni tuli suhteemme kovin koettelemus."

Lien: Vuotta myöhemmin muutimme siihen taloon.

Hau: Kaksikerroksinen koti oli suuri helpotus. Vanhempani saivat toisen kerroksen. Silti äidistäni tuli suhteemme tähän asti suurin koettelemus. Hän oli niin mustasukkainen vaimostani.

Lien: Se oli raskasta aikaa.

Hau: Lien kertoi, että kun en ollut paikalla, äitini haukkui häntä isälleni. Aluksi sitä oli vaikea uskoa, mutta tiesin, ettei Lien valehdellut. Ja kuulinhan minä haukut loppujen lopuksi itsekin, kun jäin kerran kotiin salakuuntelemaan.

Lien: Yritin laittaa kaikki sanat sisälleni piiloon ja ajattelin, ettei niitä ole. En voinut puolustautua ja sanoa vastaan. Minut on kasvatettu niin.

Hau: Tilanne kärjistyi niin, että Lien pyysi minua hankkimaan itselleen asunnon, jotta suhteemme kestäisi. Tein niin. Lien muutti, ja lapset jäivät asumaan minun ja vanhempieni luokse. Kun isäni teki kuolemaa, pyysin Lieniä palaamaan kotiin.

Lien: Anopille oli puhjennut dementia, eikä hän muistanut mitään aiemmista ilkeyksistä. Yhtäkkiä hänestä oli tullut kiltti, vanha nainen.

"Miksi juuri minä sain vanhemmat hoidettavakseni?"

Hau: Silti hänen hoitamisensa on välillä raskasta. Kun työpäivän jälkeen haistan jo ovella, että äitini on pissannut ja kakannut ties minne, on vaikea olla tuntematta katkeruutta. Miksi meistä sisaruksista juuri minä sain vanhemmat hoidettavakseni? Lähes aina katkeruus kuitenkin häviää, kun näen vaimoni ja lapseni. Meillä on hyvä perhe.

Lien: Tähän asti olemme pystyneet puhumaan ja selviämään haasteista.

Hau: Toisin kuin monet tuntemani ihmiset, jotka ovat tiistaina rakastuneita ja torstaina eroavat.

Lien: Meillä on ollut alusta asti sopimus, että jommankumman pitää ottaa riidassa lepyttäjän rooli. Molemmat eivät voi olla yhtä aikaa vihaisia. Opin sen vanhemmiltani. Joskus, kun Hau on ihan raivona, käsken häntä katsomaan peilistä, miten typerältä hän näyttää.

Hau: Töissä esimiehen pitää olla myös tiukka ja näyttää siltä.

Lien: Teemme pitkiä työpäiviä. Välillä olen hirveän väsynyt. Silloin menen lenkille tai jumppaan kotona.

Hau: Me teemme lasten kanssa kotitöitä sillä aikaa.

Lien: Hyvä mies hoitaa kotityöt.

Hau: En tee kaikkea, mutta mielestäni riittävästi. Minulle perheen ja parisuhteen hyvinvointi tulee ykkösenä, toisin kuin monella suomalaisella pariskunnalla. Tuntuu, ettei suhteissa osata sitoutua ja antaa anteeksi.

Lien: Ehkä elämä on liian helppoa täällä?

Hau: Sen takia ihmiset ehkä kuvittelevat, että vaihtamalla paranee, mutta jäävät loppujen lopuksi yksin. Minä ajattelen, että rakkaus on yhteisen elämän rakentamista ja vaikeuksista yli pääsemistä. Anteeksi antaminen ja saaminen ovat minulle sitä suurta rakkautta, josta kaikki koko ajan puhuvat.

Lien: Minä en osaa puhua rakkaudesta. Olen liian vanhanaikainen sellaiseen. En kerro rakastavani, mutta luotan, että Hau tietää sen. Minähän olen tullut tänne, synnyttänyt kaksi lasta ja jaan elämäni Haun kanssa.

Hau: Lien on myös hyvä äiti. Sekin on suuri rakkaudenteko.

Lien: Suurin rakkaudentekoni on Haun vanhempien hoitaminen.

"Olemme jo aika vanhoja romantiikkaan."

Hau: Mutta kyllä sinä välillä toivoisit minun olevan romanttisempi. Pitäisi olla kuin katsomiesi korealaisten rakkauselokuvien päähenkilö. Mielikuvitushahmo, joka oikeassa elämässä kuitenkin pettää naista.

Lien: Ehkä välillä kaipaisin enemmän romantiikkaa nyt, kun lapset ovat jo isompia, mutta toisaalta me olemme jo aika vanhoja.

Hau: Osaan minä nykyisin jo halata sinua. Olet opettanut sen minulle. Mutta rakkaudesta puhuminen on meille molemmille vaikeaa.

Lien: Jo sen sanomisen ajatteleminen tuntuu sydämessä kipuna.

Hau: Lapselle pystyn sanomaan, että rakastan sinua.

Lien: Minä katson sinua ja ajattelen niin, mutta en saa sitä ulos suustani. En tiedä, mitä tapahtuisi, jos sanoisin sen.

Hau: Ehkä me vielä saamme sen toisillemme sanottua. Kunhan tässä nyt vielä hetki hioudutaan yhdessä.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 9/2017.

Pienet rakkauden teot

Lien: Hau saa tavata ystäviään ja entisiä työkavereitaan, vaikka minusta olisi kiva olla vain perheen kesken.

Hau: Tunnemme toisemme niin hyvin, että tiedän, jos Lienillä on jokin hätänä, vaikka hän ei sitä suoraan sanoisikaan. Yritän aina korjata asian. Annan Lienin myös nukkua rauhassa.

Johannes ja Hanna Brotherus

Tanssija ja koreografi Hanna Brotherus halusi antaa lapsilleen kaiken: hoitaa heidät kotona, tehdä itse lastenruuat ja vaatteet. Kun lapset kasvoivat murrosikäisiksi, väsymys tuli vaivihkaa. 

"Minulla oli voimakas tarve suoda lapsilleni aito lapsuus, jossa soitetaan, leikitään ja leivotaan aamuisin voimaleipää. Halusin antaa heille kaiken hyvän, minkä olen saanut ja myös todella nähdä heistä jokaisen", koreografi ja tanssija Hanna Brotherus, 49, sanoo.

Hannalla on neljä lasta, Robert, Johannes, Amos ja Elsa, muusikko äänisuunnittelija Antti Ikosen kanssa. Nyt Hanna asuu Helsingin Töölössä ja on kihloissa muusikko Mikko Kuustosen kanssa.

Kun lapset olivat pieniä, Hanna ompeli lapsille eläinasuja, kuljetti heitä soittotunneille ja otti heidät mukaansa tanssiharjoituksiin.

"Se, että lapset ovat esiintyneet teoksissani pienestä asti, oli minulle myös sellainen ’ota heidät mukaan tai kuole’ -tyyppinen ratkaisu. En halunnut laittaa heitä alle 4-vuotiaina päiväkotiin, eivätkä lasten hoitopäivät voineet olla niin pitkiä kuin taiteilijan työpäivät."

"Jatkuvasti kuljimme kodin ja musiikkiopiston väliä. Johannes ja Elsa soittivat viulua, Robert kitaraa ja Amos selloa. Jokaisella oli kaksi omaa soittotuntia viikossa ja lisäksi ryhmätunti. Suzuki-menetelmään kuului vielä se, että joka päivä harjoitellaan aikuisen kanssa kotona ja aikuinen on mukana tunneilla. Sitten poljin fillarilla toiselle puolelle kaupunkia hakemaan luomuavokadoa, koska halusin tehdä kaikki lastenruuat itse ja piti olla kotona tehtyä leipää ja kotona tehdyt vaatteet, siis silitetyt vaatteet! Aika hullua."

Vähitellen iski väsymys.

"Tuli lasten murrosiät, ero lasten isästä, olivat rankat vuodet, jolloin lisäksi pikkusiskoni kuoli. Silloin joogasin ja ajattelin, että minulla on vain tämän yhden maton verran sitä, mitä voin kontrolloida. Johannes otti kantaakseen sisarustensakin huolia. Perheen toisena lapsena hänellä on sovittelijan rooli. Hänen kanssaan on myös helppo olla, sillä hän ei yritä muuttaa toista. Hän kuuntelee."

Lue lisää Hanna Brotheruksesta ja hänen pojastaan muusikko Johannes Brotheruksesta Kodin Kuvalehdestä 16/17.