Johanna Karusuo pani tuulemaan potkujen jälkeen. Jo kaksi viikkoa myöhemmin hän istui koulussa opiskelemassa ravintola-alaa.

Johanna Karusuo, 40:

"Sain yt-neuvotteluissa potkut toimistopäällikön työstäni 17 vuoden jälkeen. Sokkihan se oli, vaikka aavistuksia oli ilmassa. Niin suureen elämänmuutokseen ei voi varautua etukäteen.

Eniten jäi ikävä työkavereita, mutta surkeimpanakaan hetkenä en ollut huolissani tulevaisuudesta. Aina on ollut sellainen olo, että keksin kyllä jotakin. Perhe ja ystävät ovat tukeneet.

Paninkin tuulemaan aika nopeasti. Jo kaksi viikkoa potkujen jälkeen istuin koulussa ja kuuntelin, kuinka opettaja kertoi ravintola-alan trendeistä. Ihmettelin, miten erilaiselta tuntuu opiskella aikuisena. Ei tarvitse vahdata kellosta, koska tunti loppuu. Jokaisella oppitunnilla on tarkoitus.

En ole varma, mitä aion tulevaisuudessa tehdä, mutta jotakin ravintola-alaan ja ruokaan liittyvää se todennäköisesti on.

Kolmena vuonna olemme mieheni ja ystäväni kanssa osallistuneet ruokakarnevaali Ravintolapäivään. Silloin kuka tahansa saa myydä kokkaamaansa ruokaa puistoissa ja kaduilla. Kojussamme tarjotaan rakastamaamme meksikolaista ruokaa.

Tuntuu onnelliselta seistä tiskin takana ja ojentaa annoksia iloisille ihmisille.

Olemme kehitelleet täydellisiä tacotäytteitä, ja 11- ja 14-vuotiaat lapsemme ovat kaupanneet vieressä jälkkäriksi mokkapaloja. Ihmisiä on riittänyt jonoksi asti. Mistään pikkupuuhastelusta ei ole kyse, sillä kaupasta on kannettu raaka-aineiksi 40 kiloa lihaa ja laatikollinen limejä.

Kymmenen vuoden kuluttua minulla on ehkä pieni ravintola Helsingissä ja toinen Espanjassa. Tai ehkä jotain ihan muuta.

Ennen kuin teen isoja päätöksiä tulevaisuudestani, haluan syventää tietojani ja taitojani. Epävarmuus ei ahdista tai pelota vaan tuntuu mahdollisuudelta: kaikki tiet ovat avoinna!

Olisi tyhmää odottaa unelmien toteuttamista eläkeikään asti. Liian monet odottavat. Nyt olen nelikymppinen, eikä mikään ole vielä liian myöhäistä."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2016.

Tänään päästään jälleen nauttimaan mykistävistä esityksistä Vain elämää -ohjelmassa. Toni Wirtanen paljasti KK:lle kotinsa lempipaikan – ja mitä kamalaa siellä kerran tapahtui.

Toni Wirtasen lempipaikka kotona on ehdottomasti autotalli. Se on paikka, jonne hän vetäytyy näpertämään käsillään.

Vaikka kotoa löytyisi muutakin puuhasteltavaa, Toni mielellään viettää aikaansa autotallissa.

"Kutsun autotalliani mancaveksi eli miesluolaksi. Olen pitkään harrastanut radio-ohjattavien lentokoneiden rakentamista", Toni kertoo.

Toni arvelee, että lentokoneiden rakentelua olisi ehkä pitänyt tehdä kymmenvuotiaana.

"Mutta kun se ei silloin ollut mahdollista, otan nyt lapsuuttani takaisin."

Puhdas autotalli aiheutti parisuhdekriisin

Toni tietää tarkalleen, mihin jokainen tavara autotallissa kuuluu.

Kerran hänen tyttöystävänsä erehtyi siivoamaan autotallissa Tonin ollessa keikkamatkalla.

"Ensimmäinen parisuhdekriisimme alkoi siitä. Olin juuri tullut keikalta takaisin, ja palatessani tyttöystävä kertoi iloisesti siivonneensa autotallin."

Tyttöystävä esitteli laatikoita, joihin hän oli järjestänyt autotallin ruuvit, pienet omaansa ja suuret omaansa. 

"Valitettavasti hän ei tiennyt, että olin juuri purkanut autotallissa yhden lentokoneen moottoreineen ja asetellut ruuvit purkujärjestyksessä. Järkytyin siinä hetkessä niin paljon, etten pystynyt edes sanomaan mitään!" Toni muistelee vanhaa sattumusta. 

Vain elämää Nelosella tänään 22.9. kello 20. Tänään vietetään Sannin päivää.

Jos miestä väsyttää, vaimo ja vaari pitävät huolen siitä, ettei työmaalla lorvailla, kirjoittaa Kai Lehtinen.

Rakennusprojekti on alkanut. Verstaamme paloi tammikuussa, ja koko kevät on mennyt rakennuslupa-asioissa. Toukokuussa pääsimme vihdoin töihin.

Kaksikerroksisesta rakennuksesta kertyy uskomaton määrä palojätettä. Raunioista löytyi vain joitakin pieniä muistoksi säästettäviä asioita, kuten hevosen kuolaimet, palaneita kolikoita ja kärventynyt painonnostotanko. Enimmäkseen keräsimme tuhkaa, metalliromua ja palaneita puun kappaleita.

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon oppaiden mukaan turhasta roinasta vapautuminen tuo energiaa, joka parantaa elämänlaatua.

"Sitä energiaa, minkä tavaroista vapautumisen pitäisi tuoda, olen vielä odotellut."

Kaiken A ja O on taito järjestää koti kerralla. Ei kuulemma pidä jahkailla, vaan tehdä muutos nopeasti. Jos on ripeä, yhdessä päivässä saa paljon aikaan.

Väittäisin, että paljon saa aikaiseksi jo parissa tunnissa. Siinä ajassa saattaa päästä eroon esimerkiksi kaikista talon miesväen tavaroista ihan lopullisesti.

SITÄ ENERGIAA, minkä tavaroista vapautumisen pitäisi tuoda, olen vielä odotellut. Ennemminkin tuntuu, että raunioitten katsominen vei pitkän aikaa loputkin voimavaroista.

Onneksi vaari toimi rakennusprojektissa epävirallisena päällysmiehenä. Kun katsoo hänen vauhtiaan, on pakko vain pyyhkiä hikeä hihaan ja lisätä tahtia.

Vaari kärrää muurareille betonia kottikärryillä, kantaa tiiliä ja lautoja tai kaivaa lapiolla salaojaa kovaan savimaahan. Nuorisokin vain haaveilee tauoista, kun ei kehtaa jäädä kakkoseksi.

"On opittava luottamaan ja päästämään irti. Muustakin kuin verstaan tavaroista."

Töihin vaari tulee käytyään aamulla ensin lenkillä. Ei tarvitse kaukaa hakea syytä siihen, mistä nainen, joka meillä asuu, on saanut valtavan energiansa, jonka hän kohdistaa elinikäiseen rakennusprojektiinsa eli minuun.

Muutokset kuuluvat elämään, ja ne on yleensä vain hyväksyttävä. Suunnittelemattomat ja äkilliset muutokset voi olla vaikeinta hyväksyä, varsinkin jos niitä ei ole toivottu.

Epävarmuus voi ahdistaa. Silloin pitää vain luottaa, että asiat järjestyvät niin kuin ne yleensä tuppaavat tehdä.

"Parisuhdetta rakennusprojekti koettelee aina. Jos rojahdan rättiväsyneenä sohvalle, niin heti kysytään, että loppuivatko työt."

TÄSTÄ ON esimerkkinä tyttären muutto Amerikkaan. Asiaan on ollut pakko sopeutua.

Onneksi on olemassa kaiken maailman skypejä ja whatsappeja, joilla yhteydenpito käy näppärästi. Hämmästyttävää se silti aina on, kun tietokone isketään keittiön pöydälle ja tytär puhuu niitä näitä tavallaan ihan lähellä ja kuitenkin fyysisesti kaukana toisella puolella maapalloa.

On opittava luottamaan ja päästämään irti. Muustakin kuin verstaan tavaroista.

Parisuhdetta rakennusprojekti koettelee aina. Jos rojahdan rättiväsyneenä sohvalle, niin heti kysytään, että loppuivatko työt. Eiväthän ne mihinkään loppuneet, mutta mies loppuu, jos ei saa välillä levätä.

TÄYTYY MYÖNTÄÄ, että ihan helpolla ei ole päässyt se nainenkaan, joka heiluttelee heti imurin letkua sohvan alla, kun yritän ottaa päiväunet.

Muutoksia on nimittäin hoitoalallakin sitä tahtia, että hirvittää. YT-neuvotteluja käydään ja ihmisiä irtisanotaan. Epävarmuus työpaikasta vie välillä yöunet. Muutosta on tulossa, mutta tarkkaan ei tiedetä, millaista.

Tarvittaessa voin toimia suosittelijana, mikäli työt loppuvat: "Tarjolla on tehokas ja työtä pelkäämätön sairaanhoitaja. Osaa panna asiat ja miehet järjestykseen ja on takuulla luotettava. Ja aina oikeassa. Mielellään kolmeen vuoroon päivittäin. Omaa pitkän kokemuksen haastavasta omaishoidettavasta. Kestävää laatua ja huumorintajuinen." 

Kolumni on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2017.