Laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio , 41, asuu Tuusulassa vaimonsa ja kahden vähän yli kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Hän on julkaissut 12 albumia ja on onnellinen valmistaessaan perheelleen ruokaa.

Juha Tapio on samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana. Eikä muuta tarvitse ollakaan. Sen hän ymmärtää nyt.

Monot oli kiinnitetty remmeillä suksiin. Päässä oli tupsupipo. Kohta saisi kuumaa punaista mehua.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä vielä aika monta kierrosta. Oli päiväkodin talviulkoilupäivä.

Kun kaverit kiersivät Vaasan hiihtokeskuksessa rinkiä lyhyillä suksillaan, Juha Tapio huomasi kyltin ja nuolen: 10 koo äm. Hän osasi lukea, vähän, ja tiesi, että koo äm tarkoitti kilometriä.

Pystyn mihin tahansa.

Tasaisen pläntin sauvominen on tylsää, tempaisenpa kympin lenkin, poika ajatteli. Hän jättäytyi toppahaalarijonon hännille ja kurvasi omille teilleen.

Miksen pystyisi. Pystyn mihin tahansa. Ei kukaan ehdi huomata, että puutun.

Ladulla vastaan tulevat koululaiset kysyivät: Oletko ihan yksin liikenteessä? Kohta tulee iso mäki, pitäisikö sinun kääntyä takaisin?

Ei tässä mitään hätää, Juha Tapio vastasi.

Jyrkässä mäessä vauhti kiihtyi. Ei sellaista vauhtia enää voinut hallita. Sauva putosi. Vesi valui silmistä. Sitten tuli puu ja rysähdys ja ajatus: miten tämä muka ei onnistunut?

Ehkä kaikki pettyvät

Tuntuu uskomattomalta, että nuo kaikki ovat tulossa katsomaan sinua, sanoi vaimo. Tampere-talon eteen kaarsi takseja. Bussipysäkiltä käveli lisää ihmisiä. Kaikki menivät ovesta sisään.

Oli lumisateinen tiistai-ilta helmikuussa 2007. Juha Tapio oli 33-vuotias ja yhä samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana.

Tietävätköhän nuo, mistä on kyse? Minähän vain astelen tuonne ja laulan minun lauluja. Ehkä ne pettyvät.

Niin Juha Tapio mietti. Hän oli julkaissut kolme menestyslevyä peräkkäin. Kelpaat kelle vaan -kappale soi radiossa.

Kukaan ei pettynyt Tampereella. Eikä Ikaalisissa, Oulussa tai Outokummussakaan.

Olen tässä, Juha Tapio ajatteli lavalla ennen ensimmäistä kappaletta. Enää ei jännitä ja hävetä niin, että on vaikea puhua.

"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."
"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."

Pilottirillit, edes

14-vuotias Juha Tapio oli asettanut mankan sopivalle etäisyydelle omassa huoneessaan, painanut rec-nappulaa ja äänittänyt c-kasetille seitsemän omaa biisiä.

”Mimmijuttuja ja nuoren miehen itsetuntokysymyksiä. Sellaista, mitä ei muuten oiein kehdannut sanoilla puhua.”

Äiti oli tehnyt vaaleaan tukkaan kotipermanentin, mutta ulkonäkö tuntui silti aika rumalta. Silmälasitkin nolottivat. Onneksi rillit olivat sentään samaa pilottimallia kuin Ritari Ässän aurinkolasit televisiossa.

Oma huone ja oma juttu

Yläasteen aulan kahvilassa myytiin joka perjantai Sulosen Leipomon tuoreita munkkeja Raittiusseura Ryhdin hyväksi. Ne maksoivat markan kappale.

"Olin pullapoika. Kannoin viikoittain viidestä kymmenen markkaa Ryhdin kassaan."

Ehkä munkkien osto vähän nolotti. Mutta ne maistuivat hyviltä.

Tai ehkä ei nolottanut. Sillä kappaleiden tekeminen oli tuonut itseluottamusta. Oli oma huone ja oma juttu.

"Jotenkin en enää ollut niin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelevat. Lauluilla sai kunnioitusta, vaikkei muuten olisi ollut kovis. Potentiaaliset kiusaajat jättivät rauhaan."

Esiintyminen sen sijaan nolotti ja jännitti.

Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.
Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.

Minun kappaleeni! Minun ääneni!

Ylistarossa oli kaksi teinien joukkoa rinnakkain ja limittäin: seurakuntanuoret ja urheilijat. Seurakuntanuorissa oli helppo rämpyttää kitaraa ja testata omia kappaleita muka puolihuolimattomasti. Muualla oli virallisempia iltamia, sinnekin alettiin pyytää esiintymään.

Ennen esiintymistä tuntui monta päivää siltä, että flunssa on tulossa. Minun kappaleeni! Minun ääneni! Minä siellä kaikkien edessä!

Lavalla piti pitää silmät auki, koska muuten olisi voinut tapahtua jotakin epämääräisen kamalaa. Kontrolli täytyi säilyttää. Helpottavinta oli katsoa sitä ihmistä, joka näytti olevan tyytyväinen kuulemaansa. Sellainen ihminen rauhoitti.

Kun lavalta pääsi pois, sinne halusi takaisin.

Sitten seuraava keikka alkoi pelottaa.

Sulla on ihana ääni

Parasta oli, jos joku tyttö tuli sanomaan, että "sulla on ihana ääni"

Tyttöystävien kanssa ei paljon puhuttu, mutta vaihdettiin luokkasormukset ja ripustettiin ne ketjusta kaulaan. Se oli varatun merkki. Kun limudiskossa tanssittiin hitaita, tyttöjen hengitys tuoksui purkalta.

Juha Tapio tapasi nykyisen vaimonsa, kun molemmat olivat 16-vuotiaita. Hän oli pitkä ja urheiluporukoissa kuten Juha Tapiokin.

Vaimo opiskeli laborantiksi ja Juha Tapio luokanopettajaksi. Kun laulukeikkoja alkoi kahden opettajavuoden jälkeen olla liikaa, molemmille oli selvää, mitä Juha Tapio oikeasti haluaa tehdä. Musiikkia.

”Jotkut kollegat sanovat, että soittaisivat, vaikkei olisi rahaa ostaa ruokaa tai maksaa vuokraa. Minun piti varmistaa, että töitä riittää. Sitten vasta hyppäsin.”

"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."
"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."

Nimeni on isä

Elämän voi nähdä tarinana, Juha ajattelee. Näin:

Ensin on kahden insinöörin poika nimeltä Juha Leevi Antero Tapio. Sitä poikaa isä neuvoo hankalissa tilanteissa järkähtämättä: kun opettelet, niin opit.

Kesäöitä vietetään serkkujen kanssa mummolassa, huoneissa tuoksuu vanhalta ja turvalliselta. Pikkusisko pääsee joskus illalla viereen lukemaan Aku Ankkoja taskulampun valossa.

Unta odotellessa kuunnellaan, kuinka eteisen ovivieteri pihahtaa, kun aikuiset käyvät tupakalla tai huussissa.

Aamulla eno vuolee leppäkeihään, jota heitetään kilpaa. Yöllä on katsottu mustavalkotelevisiosta Los Angelesin kesäolympialaisia.

Sitten, vähän yhtäkkiä, ei enää olekaan poika, vaan naisen puoliso. Sitten syntyy kaksi omaa poikaa ja onkin nimeltään isä.

Ja ehkä silloin vasta huomaa, ettei enää jännitä sen työn tekemistä, jota rakastaa. Että uskaltaa sulkea silmät lavalla.

Se ei ole mikään tietty oivalluksen hetki vaan vähitellen tuleva ymmärrys.

"Omaksi itsekseen tulemisessa on tärkeintä tajuta, että maailmassa on muitakin. On helpompi olla levollisesti juuri minä, kun huomaa, että on vain yksi monista."

"Silloin ei tarvitse miettiä, millainen pitäisi olla, että kelpaisi. Voi miettiä, miten voisi auttaa ja palvella muita."

En mitään en ketään

Melkein onnellisin Juha Tapio on jäähallilla, kun pojat pelaavat jääkiekkoa. Autossa on syöty evääksi ruisleipä ja banaani. Isän tehtävä on hytistä, rupatella muiden vanhempien kanssa ja olla ylpeä.

Illalla mennään saunaan. Sitten saatetaan katsoa Tähtien sota. Lapset ovat nyt siinä iässä, että heitä voi johdatella omien nuoruusfanitusten pariin.

Se on ihanaa. Ei ole kiire minnekään.

Joskus arkisimmasta onnesta syntyy uusi kappale ja joskus siitä tulee hitti. Kuten silloin, kun Juha Tapio ripusti pyykkejä kodinhoitohuoneessa ja pojat mekastivat trampoliinilla. Oli kesäkuun 2011 ensimmäinen lämmin ilta.

Juha Tapio katsoi kaikkea.

"Jokin salama iski. Pyykit tippuivat lattialle ja juoksin kitaralle."

Aikaa joka hiipii, sua kuljettaa pois jalanjälkineen, tartun hetkiin muistoihini kii, kuin tuuli repaleiseen purjeeseen. En mitään, en ketään enemmän kuin sua.

Nyt pitäisi itkettää

"Liikutuin teidän esiintymisestä niin, että kyyneleet virtas läpi keikan… Naurun sekainen itku ja liikutus tuli vielä seuraavana päivänäkin, kun kokemuksesta ystäville kerroin. <3"

"Takana rankka ero ja vakava masennus... mutta tänään elän onnellisempana kuin koskaan. Ilman laulujasi en olisi mitenkään selvinnyt."

Tällaista palautetta Juha Tapio saa paljon. Kuuntelijat laulavat keikoilla mukana, nauravat ja itkevät. Juha Tapio ei itke.

"Kun olen esiintyjän roolissa, hoidan työni. En ole muutenkaan kovin hyvä itkemään. Joissain tilanteissa jopa ajattelen, että nyt pitäisi ehkä itkettää. Mutta kun ei. Ehkä itken jotenkin sisäänpäin."

Juha Tapio ei kyynelehdi kauniin auringonlaskun nähdessään. Eikä hän keskustele loputtomasti henkeviä vaimonsa kanssa kynttilänvalossa.

Hän ja vaimo ovat olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta.

"Se on hienoa ja kiehtovaa ja kiitollisuuden aihe. Ehkä siinä on jotakin samaa kuin musiikkiurassa. Jossain vaiheessa vain huomaa, että tätä onkin kestänyt näin kauan."

"Sitoutumista ja tahtoa on tietysti vaadittu, muttei yhdessä oleminen ole mitään kivireen vetämistä koskaan ollut."

Valo tulee sinusta

Kun koti on illalla hiljainen, Juha Tapio istuu sohvannurkassa kitara sylissä. Ikkunasta näkyy vaahtera.

Parhaat laulut syntyvät yöllä. Joku niistä saattaa saada inspiraationsa vaimosta, kuten Tykkään susta niin että halkeen.

Viiden sanan lause tuli mieleen delhiläisen lentokentän turvatarkastuksessa, onnellisen loman jälkeen. Ensin vähän nolotti, taas. Lause tuntui lapselliselta.

Se oli kuitenkin tosi. Tuli hitti.

Yhden kappaleen Juha Tapio halusi säveltää suoraan faneilleen.

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa. Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka laulusi soi. Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.

"Jos joku sanoo, että lauluni on pelastanut elämän, niin enhän minä ole tehnyt sitä, vaan ihminen itse. Ei valo tule minusta, vaan jokaisesta itsestään."

Juha Tapio on hetken hiljaa.

"Korkeintaan heijastan sitä ja saan ihmisen ymmärtämään, miten suuri voima hänen sisällään on."

"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."
"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."

Herätkää, jutellaan

Tie on musta, välillä ohitetaan huoltoasema, ne ovat yhtä rumia ja valaistuja kaikkialla.

Tänä vuonna Juha Tapiolla on ollut satakunta keikkaa. Laulujen jälkeen hän ajaa kotiin aina, jos voi.

50 kilometriä Tuusulaan, lukee kyltissä. Siitä käännytään.

Laittaessaan vilkun päälle Juha Tapio ajattelee sitä viisivuotiasta, joka karkasi kymmenen kilometrin lenkille, mutta kaatui lunta lahkeensuissa.

Poika nousi puun juurelta, etsi sauvat ja lähti hiihtämään takaisin. Paluumatkan hän itki ja pyyhki rään hihaan. Latu tuntui loputtomalta.

Lapsi ymmärsi, ettei kukaan pärjää aivan yksin. Vaikka siltä tuntuisi.

Kohta ollaan kotona. Juha Tapio kääntää avainta lukossa ja astuu eteiseen. Hän käy katsomassa poikiaan huoneen ovella. Siellä ne nukkuvat.

Sitten Juha Tapio avaa päällimmäisen Hesarin. Vaimo on pinonnut ne eteisen pöydälle. Häntä on odotettu.

Tekisi mieli herättää koko perhe heti. Sanoa, että nouskaa jo, keitetään kahvit, viipaloidaan kurkkua paahtoleivälle, jutellaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2015.

Lue lisää:

Juha Tapion vaimo Raija Tapio Gloria-lehdessä: "En pystyisi olemaan rauhallisessa työssä".

Kodin Kuvalehdellä on nyt mahtavat 50 000 Facebook-kaveria! Juhlaviikon kunniaksi esittelemme ulkosuomalaisia lukijoitamme ja heidän ruokatottumuksiaan. Tällä kertaa esittäytyy Australian Melbournessa asuva Airi Repetti.

Airi Repetti, miten päädyit Melbourneen?

"Olen asunut Australiassa jo 23 vuotta, sillä mieheni on syntyperäinen melbournelainen.

Tyttäremme Laura, 22, on jo työelämässä, ja Sonja, 20, opiskelee Melbournen yliopistossa. Laura ja Sonja ovat sekä Australian että Suomen kansalaisia ja puhuvat englannin lisäksi myös suomea. Molemmat asuvat vielä kotona."

"Suomesta kaipaan paistettuja silakoita ja rahkapiirakkaa." 

Millaista ruokaa syötte arkena?

"Perheemme ruokakulttuuri on muovautunut sekoitukseksi suomalaista, italialaista ja australialaista keittiötä.

Aamiaiseksi syön yleensä kaurapuuroa ja mustikoita. Syön sitä monena aamuna viikossa."

"Käymme joka vuosi keräämässä mustikoita läheisellä mustikkatilalla, ja pari vuotta sitten minua haastateltiinkin marjojen keruusta täkäläiseen The Age -lehteen."

Airi Repetti antoi australialaislehteen suomalaisen mustikkapiirakkaohjeen.
Airi Repetti antoi australialaislehteen suomalaisen mustikkapiirakkaohjeen.

"Torstaisin meillä syödään yleensä lasagnea, jonka minä valmistan - vuosia sitten suomalaislehdestä talteenotetun ohjeen mukaan. Se on koko perheen suosikkiruoka."

Lasagnea suomalaisohjeella.
Lasagnea suomalaisohjeella.

Mitä ruokaa kaipaat Suomesta?

"Kaipaan paistettuja silakoita ja rahkapiirakkaa. Nykyään kaupoista saa jo erikoisempiakin aineksia, mutta valmiin ruoan maku ei aina ole se muistojen herkku, milloin mistäkin syystä.

Myös täkäläisen kaasu-uunin käyttö vaikuttaa makuun, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että pullasta tulee siinä paljon mehevämpää! Kesti aikansa ennen kuin totuin kaasun käyttöön, mutta nyt en kyllä enää vaihtaisi sähköhellaan.

Täytekakkuja täällä ei osata leipoa. Ne ovat yleensä tosi kuivia, ja leipomoistakin ostetut kauniit luomukset varsin mauttomia ja ylimakeita."

Naistenviikolla nimipäiviään viettävät sisarukset Leena-Maija, Saara, Reetta ja Johanna tietävät, että sisarussuhde kestää kaikki elämän myrskyt. Nimipäivät vietettiin kesäisin perheen kotipaikalla maalla, johon kutsuttiin niin naapureita kuin sukulaisiakin.

Sisarukset Saara Karttunen, 37, Reetta Oksanen, 35, Johanna Manninen, 31 ja Leena-Maija Karttunen, 29, juhlivat nimipäiviään naistenviikolla ikäjärjestyksessä, peräkkäisinä päivinä. Nimipäivänsankareiden vanhemmat kovasti väittävät, että kyseessä on sattuma.  

"Luulen, että ehkä kolme ensimäistä nimeä on valittu sattumalta, neljännes on jo jatkettu tarkoituksella", Saara arvelee. 

Neljä sisarusta kasvoivat maatilalla Tervon Talluskylässä, jossa heidän kotipitäjänsä tunnetaan nimellä Väärän tila.

Lapsuuden nimipäiväjuhliin kuului äidin leipoma mansikkakakku.

Perheessä nimipäiviä juhlittiin koko perheen, joskus jopa lähisukulaisten ja naapureiden voimin. Naiset muistavat, että lapsuuden nimipäiväjuhliin kuului äidin leipoma mansikkakakku, pieniä lahjoja ja pionit, jotka äiti antoi ottaa kukkapenkistä talteen.  

"Nimipäivät olivat meillä varmaan siksikin niin iso juttu, kun maaseudulla virikkeitä on vähemmän verrattuna kaupunkiin. On kiva kutsua ystäviä kylään, juoda kahvia ja syödä kakkua yhdessä", Saara miettii. 

Maatilatöitä ja lapsuudenleikkejä

Lapsuuden kesiä muistellessa kaikkia naurattaa, sillä lypsykarjatilan hoitamiseen liittyy paljon hauskoja muistoja. Sisarusten kesäloma alkoi joka vuosi niin, että pelloilta kerättiin kivet ja tehtiin perunaa.

"Muistan vieläkin, kun tehtiin yhteisiä kesälomareissuja ja katseltiin muiden peltoja miettien, että tuolla asuu onnellisia lapsia, kun ei näy pelloilla kiviä", Reetta nauraa. Johanna vielä jatkaa, että vaikka lapset tekivätkin osansa tilan eteen, pakko ei koskaan ollut. Isää ja äitiä autettiin maatilatöissä mielellään.  

"Aika nuorena jo siskojen kanssa ymmärrettiin, että jos me ei auteta vanhempia, niin he joutuvat tekemään työt kahdestaan yötä myöten", Leena-Maija kertoo.

"Halusin auttaa vanhempia maatilan hoidossa niin paljon, että rippikouluikäisenä suunnittelin kesän rippileirinkin niin, että pääsisin kotiin heinäntekoon", Johanna tunnustaa.

Kerran teimme Johannan kanssa sopimuksen, että samalla, kun hän kitkee kasvimaata, minä luen hänelle ääneen Harry Potter -kirjaa. - Leena-Maija Karttunen

"Myönnän, että joskus keksin keinoja laistaa maatilatöistä. Kerran teimme Johannan kanssa sopimuksen, että samalla, kun hän kitkee kasvimaata, minä luen hänelle ääneen Harry Potter -kirjaa. Johannalle se sopi hyvin, sillä hän taas ei välittänyt lukemisesta ja oli ahkera", Leena-Maija kertoo.  

Maatilan kesiin kuului myös paljon tyttöjen yhteisiä leikkejä. Kerran tytöt tekivät sahajauhokasasta kirkon ja leikkivät häitä. Reetta oli urkuri, Saara pappi, Johanna morsian ja Leena-Maija sulhanen.  

"Silloin meidän äiti jopa ajoi 40 kilometrin päähän Pielavedelle ja osti meille häälahjan", Reetta nauraa.

 Äiti lähti usein mukaan lastensa leikkeihin ja tällä kertaa kuvasi tyttärien häät. Hääleikissä Johanna oli morsiamena ja Leena-Maija sulhasena.
Äiti lähti usein mukaan lastensa leikkeihin ja tällä kertaa kuvasi tyttärien häät. Hääleikissä Johanna oli morsiamena ja Leena-Maija sulhasena.

Äidillä oli tapana lähteä mukaan tyttärien leikkeihin. Siskot muistelevat kertaa, jolloin äiti suostui heille hammaslääkärileikkiin potilaaksi. 

"Leikki tosin loppui lyhyeen, kun äiti sattui kesken kaiken kysymään, että kenenköhän suussa hammaslääkärin välineitä oli käytetty viimeksi. Reetta ja Saara vastasivat, että kissan", Leena-Maija kikattaa. 

Sisarussuhde kuin omenapuu

Väärän sisarukset ovat tiimi, jossa voi tukeutua toinen toiseensa tilanteessa kuin tilanteessa. 

"Olen joskus kuvaillut meitä omenapuuna, jossa on jalostettuja oksia. Yksi oksa kasvattaa tiettyä omenaa, ja toinen kasvattaa toista, mutta runko on sama", Reetta kuvailee.  

Oma sisko on sellainen PMMP:n sanojen mukainen paskapäinen paras kaveri, jolle suuttuu kaikkein eniten, mutta kaikkein tiukimmassa tilanteessa siskot ovat heitä, joihin voi aina tukeutua. - Johanna Manninen

"Oma sisko on sellainen PMMP:n sanojen mukainen paskapäinen paras kaveri, jolle suuttuu kaikkein eniten, mutta kaikkein tiukimmassa tilanteessa siskot ovat heitä, joihin voi aina tukeutua", Johanna luonnehtii. Hän jatkaa, että silloin, kun hän masentui, siskoista sai kaikkein tärkeimmän tuen. 

"Olen puhunut Reetan kanssa satoja tunteja puhelimessa ja kaikkein tiukimpana hetkenä Leena-Maija tuli luokseni hoitamaan lapsia", Johanna kertoo. 

Sittemmin elämä on vienyt tyttöjä eri suuntiin. Sisarukset ovat asuneet jo pitkään eri paikkakunnilla, mutta kauimmaksi lähti Saara, joka tekee tällä hetkellä lähetystyötä Siperiassa.  

Siskoa ymmärtää puolesta sanastakin. - Saara Karttunen

"Siskoa ymmärtää puolesta sanastakin. On hassua, mutta tuntuu, että etäisyys on lähentänyt meitä. Onneksi nykyisin on netti ja WhatsApp, joten pidämme yhteyttä, vaikka asunkin kaukana", Saara kertoo.

Leena-Maija, Johanna, Reetta ja Saara näkevät toisiaan nykyisin koko porukalla kerran tai pari vuodessa.
Leena-Maija, Johanna, Reetta ja Saara näkevät toisiaan nykyisin koko porukalla kerran tai pari vuodessa.

"Myönnetään tosin, että kun yhdelle soittaa, kuulee kaikkien kuulumiset samalla. Tarina saattaa tosin matkalla muuttua vähän", Leena-Maija nauraa. 

Pitkän etäisyyden vuoksi siskot näkevät nykyisin koko porukalla kerran tai pari vuodessa. Tänä kesänä yhteisesti tavataan taas nimipäivien merkeissä, Väärällä. Leena-Maija vakuuttaa, että mansikkakakkua on taas tiedossa.

"Ja haetaan pionit kukkapenkistä. Tosin ehkä nyt meidän lapset käyvät poimimassa ne meille äidin kukkapenkistä. Luvan kanssa tietenkin", Johanna toteaa. 

Kodin Kuvalehdellä on nyt mahtavat 50 000 Facebook-kaveria! Juhlaviikon kunniaksi esittelemme ulkosuomalaisia lukijoitamme ja heidän ruokatottumuksiaan. Nyt esittäytyy Anu Besson Australian Perthista.

Anu Besson, milloin muutit Perthiin?

"Olen asunut Perthissä, Australian länsirannikolla, kesäkuusta 2011 asti. Perthiä kutsutaan maailman eristyneimmäksi kaupungiksi, sillä täältä on yli 2 000 kilometriä lähimpään isoon kaupunkiin Adelaideen. Asun täällä ranskalaismieheni kanssa." 

Millainen on tyypillinen arkiruokasi?

"Se vaihtelee. Mieheni on ranskalainen ja tällä hetkellä syömme anopin kokkaamia ruokia, koska hän on kylässä. Tyypilliset ruuat ovat erilaisia salaatteja ja proteiinia, kuten grillikanaa, kananmaksaa, lampaankyljyksiä tai munakasta."

Lounassalaatti australialaiseen tyyliin. Toisessa annoksessa graavilohta, avokadoa, juureksia ja vihanneksia; toisessa grillattua paprikaa, kesäkurpitsaa, tomaattia ja vuohenjuustoa. Kastikkeena maustettu majoneesi.
Lounassalaatti australialaiseen tyyliin. Toisessa annoksessa graavilohta, avokadoa, juureksia ja vihanneksia; toisessa grillattua paprikaa, kesäkurpitsaa, tomaattia ja vuohenjuustoa. Kastikkeena maustettu majoneesi.

"Kun olemme kaksin, ostamme arkena usein takeawayta: intialaista, japanilaista, thaimaalaista tai vietnamilaista ruokaa. Nämä ovat tyypillisesti erilaisia mausteisia riisi- tai nuudeliannoksia kanan kera.

Australialainen ruokavalio on hyvin vaihteleva, koska maassa asuu rikas kirjo eri kulttuureja. Aussit tykkäävät grillata, myös gourmet-purilaiset ovat suosittuja."

Mitä suomalaisia ruokia teet siellä?

"En juuri tee suomalaisia ruokia, ellei lihapullia lasketa. Syön lounaaksi ostosalaatteja tai take away -annoksia, ja illalla kokkaamme usein salaattia ja lihaa.

Täältä ei saa yhtä laajaa valikoimaa jugurtteja, viilejä, ruokakermoja tai piimää kuin Suomesta, enkä kaipaa perunapohjaisia ruokia."

Anu suosii salaatteja. Herkullisia ja tuoreita raaka-aineita on Perthistä helppo löytää.
Anu suosii salaatteja. Herkullisia ja tuoreita raaka-aineita on Perthistä helppo löytää.

"Ruisleipää leivon itse Ikean valmisjauhoista. Annan taikinan kohota yli yön uunissa, jolloin siihen tulee hapan vivahde oikean ruisleivän tapaan.

Suomalaisruokia syön lähinnä suomalaisten juhlissa, kuten jouluna ja juhannuksena Perthin Suomi-talolla: itsetehdyt suomiherkut katoavat aina parempiin suihin hetkessä ja keräämme näin varoja Suomi-talon toimintaan."

Mitä australaisessa ruokakulttuurissa ihailet tai ihmettelet?

"Aussit syövät paljon avokadoja ja punajuuria, etenkin aamiaisella, lounaalla ja brunssilla. Äskettäin eräs ministeri jopa väitti, että nuoret tuhlaavat rahansa avokadoihin asuntolainojen sijasta!

Australia on kahvilakulttuurin mekka, ja pizzerian tai pubin sijaan lähes joka lähiössä on suosittu kahvila tai useampi, joissa perheet ja kaverit kokoontuvat viikonloppuisin. Aussit rakastavat kahvia, ja se onkin täällä ensiluokkaista: jokainen kuppi tehdään kahvilassa tilauksesta, vastajauhetuista pavuista, sitä ei koskaan kaadeta kahvipannusta.

Läpi vuoden jatkuva kesäinen sää kannustaa yhteisölliseen terassi-, piknik-, ja grillauskulttuuriin."

 Pavlova eli marenkitorttu suosittu jälkiruoka Australiassa erityisesti jouluna.
 Pavlova eli marenkitorttu suosittu jälkiruoka Australiassa erityisesti jouluna.

Kodin Kuvalehdellä on nyt mahtavat 50 000 Facebook-kaveria! Juhlaviikon kunniaksi esittelemme ulkosuomalaisia lukijoitamme ja heidän ruokatottumuksiaan. Tällä kertaa esittäytyy Lea Laitinen Espanjan Fuengirolasta.

Lea Laitinen, mitä arkeesi Fuengirolassa kuuluu?

"Muutin tänne kuusi vuotta sitten. Päiväni alkaa yleensä perhoskoirani Unan kanssa lenkillä, ja lenkkiin kuuluvat myös cafe con leche ja croissant eli voisarvi lähikahvilassa.

Muuten päiväni ovat vaihtelevia. Kodin askareiden lisäksi niihin voi kuulua kuntosalia, vaellusta vuorilla, ystävien vierailuja läheltä tai Suomesta sekä Aurinkorannikon suomalaisen seurakunnan vapaaehtoistoimintaa."

Millainen on tyypillinen arkiruokasi?

"Syön lähinnä kasvisruokaa kuten linssipataa, parsakeittoa ja smoothieita. Myös uunissa suolakuoressa paistettu kala maistuu. Vihannekset ja hedelmät saa torilta taatusti tuoreina."

Linssipata on yksi Lean lempiruuista.
Linssipata on yksi Lean lempiruuista.

Mitä suomalaisia ruokia teet siellä?

"Eräässä naistenlehdessä oli 50-luvulla pikaleivosten ohje, jota teen yhä usein. Ohjeessa käytettiin hapanta kermaa, joka emänniltä jäi, kun ei ollut jääkaappeja. Itse laitan kerman tilalle maustamatonta jugurttia. Tarjoan näitä pikaleivoksia yllättäen piipahtaville ystävilleni.

Rekat tuovat viikottain suomalaisia elintarvikkeita Fuengirolaan, joten lähes kaikkea on saatavilla. Kaipaan Suomesta kuitenkin uunissa valmistettua ohrapuuroa ja puolukkakeittoa."

Pikaleivokset syntyvät 1950-luvun reseptillä.
Pikaleivokset syntyvät 1950-luvun reseptillä.

Mikä paikallinen ruoka on herkkuasi?

"Paella. Valmistan sitä yleensä suuren annoksen ja nautin ystävien kanssa."