Laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio , 41, asuu Tuusulassa vaimonsa ja kahden vähän yli kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Hän on julkaissut 12 albumia ja on onnellinen valmistaessaan perheelleen ruokaa.

Juha Tapio on samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana. Eikä muuta tarvitse ollakaan. Sen hän ymmärtää nyt.

Monot oli kiinnitetty remmeillä suksiin. Päässä oli tupsupipo. Kohta saisi kuumaa punaista mehua.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä vielä aika monta kierrosta. Oli päiväkodin talviulkoilupäivä.

Kun kaverit kiersivät Vaasan hiihtokeskuksessa rinkiä lyhyillä suksillaan, Juha Tapio huomasi kyltin ja nuolen: 10 koo äm. Hän osasi lukea, vähän, ja tiesi, että koo äm tarkoitti kilometriä.

Pystyn mihin tahansa.

Tasaisen pläntin sauvominen on tylsää, tempaisenpa kympin lenkin, poika ajatteli. Hän jättäytyi toppahaalarijonon hännille ja kurvasi omille teilleen.

Miksen pystyisi. Pystyn mihin tahansa. Ei kukaan ehdi huomata, että puutun.

Ladulla vastaan tulevat koululaiset kysyivät: Oletko ihan yksin liikenteessä? Kohta tulee iso mäki, pitäisikö sinun kääntyä takaisin?

Ei tässä mitään hätää, Juha Tapio vastasi.

Jyrkässä mäessä vauhti kiihtyi. Ei sellaista vauhtia enää voinut hallita. Sauva putosi. Vesi valui silmistä. Sitten tuli puu ja rysähdys ja ajatus: miten tämä muka ei onnistunut?

Ehkä kaikki pettyvät

Tuntuu uskomattomalta, että nuo kaikki ovat tulossa katsomaan sinua, sanoi vaimo. Tampere-talon eteen kaarsi takseja. Bussipysäkiltä käveli lisää ihmisiä. Kaikki menivät ovesta sisään.

Oli lumisateinen tiistai-ilta helmikuussa 2007. Juha Tapio oli 33-vuotias ja yhä samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana.

Tietävätköhän nuo, mistä on kyse? Minähän vain astelen tuonne ja laulan minun lauluja. Ehkä ne pettyvät.

Niin Juha Tapio mietti. Hän oli julkaissut kolme menestyslevyä peräkkäin. Kelpaat kelle vaan -kappale soi radiossa.

Kukaan ei pettynyt Tampereella. Eikä Ikaalisissa, Oulussa tai Outokummussakaan.

Olen tässä, Juha Tapio ajatteli lavalla ennen ensimmäistä kappaletta. Enää ei jännitä ja hävetä niin, että on vaikea puhua.

"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."
"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."

Pilottirillit, edes

14-vuotias Juha Tapio oli asettanut mankan sopivalle etäisyydelle omassa huoneessaan, painanut rec-nappulaa ja äänittänyt c-kasetille seitsemän omaa biisiä.

”Mimmijuttuja ja nuoren miehen itsetuntokysymyksiä. Sellaista, mitä ei muuten oiein kehdannut sanoilla puhua.”

Äiti oli tehnyt vaaleaan tukkaan kotipermanentin, mutta ulkonäkö tuntui silti aika rumalta. Silmälasitkin nolottivat. Onneksi rillit olivat sentään samaa pilottimallia kuin Ritari Ässän aurinkolasit televisiossa.

Oma huone ja oma juttu

Yläasteen aulan kahvilassa myytiin joka perjantai Sulosen Leipomon tuoreita munkkeja Raittiusseura Ryhdin hyväksi. Ne maksoivat markan kappale.

"Olin pullapoika. Kannoin viikoittain viidestä kymmenen markkaa Ryhdin kassaan."

Ehkä munkkien osto vähän nolotti. Mutta ne maistuivat hyviltä.

Tai ehkä ei nolottanut. Sillä kappaleiden tekeminen oli tuonut itseluottamusta. Oli oma huone ja oma juttu.

"Jotenkin en enää ollut niin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelevat. Lauluilla sai kunnioitusta, vaikkei muuten olisi ollut kovis. Potentiaaliset kiusaajat jättivät rauhaan."

Esiintyminen sen sijaan nolotti ja jännitti.

Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.
Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.

Minun kappaleeni! Minun ääneni!

Ylistarossa oli kaksi teinien joukkoa rinnakkain ja limittäin: seurakuntanuoret ja urheilijat. Seurakuntanuorissa oli helppo rämpyttää kitaraa ja testata omia kappaleita muka puolihuolimattomasti. Muualla oli virallisempia iltamia, sinnekin alettiin pyytää esiintymään.

Ennen esiintymistä tuntui monta päivää siltä, että flunssa on tulossa. Minun kappaleeni! Minun ääneni! Minä siellä kaikkien edessä!

Lavalla piti pitää silmät auki, koska muuten olisi voinut tapahtua jotakin epämääräisen kamalaa. Kontrolli täytyi säilyttää. Helpottavinta oli katsoa sitä ihmistä, joka näytti olevan tyytyväinen kuulemaansa. Sellainen ihminen rauhoitti.

Kun lavalta pääsi pois, sinne halusi takaisin.

Sitten seuraava keikka alkoi pelottaa.

Sulla on ihana ääni

Parasta oli, jos joku tyttö tuli sanomaan, että "sulla on ihana ääni"

Tyttöystävien kanssa ei paljon puhuttu, mutta vaihdettiin luokkasormukset ja ripustettiin ne ketjusta kaulaan. Se oli varatun merkki. Kun limudiskossa tanssittiin hitaita, tyttöjen hengitys tuoksui purkalta.

Juha Tapio tapasi nykyisen vaimonsa, kun molemmat olivat 16-vuotiaita. Hän oli pitkä ja urheiluporukoissa kuten Juha Tapiokin.

Vaimo opiskeli laborantiksi ja Juha Tapio luokanopettajaksi. Kun laulukeikkoja alkoi kahden opettajavuoden jälkeen olla liikaa, molemmille oli selvää, mitä Juha Tapio oikeasti haluaa tehdä. Musiikkia.

”Jotkut kollegat sanovat, että soittaisivat, vaikkei olisi rahaa ostaa ruokaa tai maksaa vuokraa. Minun piti varmistaa, että töitä riittää. Sitten vasta hyppäsin.”

"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."
"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."

Nimeni on isä

Elämän voi nähdä tarinana, Juha ajattelee. Näin:

Ensin on kahden insinöörin poika nimeltä Juha Leevi Antero Tapio. Sitä poikaa isä neuvoo hankalissa tilanteissa järkähtämättä: kun opettelet, niin opit.

Kesäöitä vietetään serkkujen kanssa mummolassa, huoneissa tuoksuu vanhalta ja turvalliselta. Pikkusisko pääsee joskus illalla viereen lukemaan Aku Ankkoja taskulampun valossa.

Unta odotellessa kuunnellaan, kuinka eteisen ovivieteri pihahtaa, kun aikuiset käyvät tupakalla tai huussissa.

Aamulla eno vuolee leppäkeihään, jota heitetään kilpaa. Yöllä on katsottu mustavalkotelevisiosta Los Angelesin kesäolympialaisia.

Sitten, vähän yhtäkkiä, ei enää olekaan poika, vaan naisen puoliso. Sitten syntyy kaksi omaa poikaa ja onkin nimeltään isä.

Ja ehkä silloin vasta huomaa, ettei enää jännitä sen työn tekemistä, jota rakastaa. Että uskaltaa sulkea silmät lavalla.

Se ei ole mikään tietty oivalluksen hetki vaan vähitellen tuleva ymmärrys.

"Omaksi itsekseen tulemisessa on tärkeintä tajuta, että maailmassa on muitakin. On helpompi olla levollisesti juuri minä, kun huomaa, että on vain yksi monista."

"Silloin ei tarvitse miettiä, millainen pitäisi olla, että kelpaisi. Voi miettiä, miten voisi auttaa ja palvella muita."

En mitään en ketään

Melkein onnellisin Juha Tapio on jäähallilla, kun pojat pelaavat jääkiekkoa. Autossa on syöty evääksi ruisleipä ja banaani. Isän tehtävä on hytistä, rupatella muiden vanhempien kanssa ja olla ylpeä.

Illalla mennään saunaan. Sitten saatetaan katsoa Tähtien sota. Lapset ovat nyt siinä iässä, että heitä voi johdatella omien nuoruusfanitusten pariin.

Se on ihanaa. Ei ole kiire minnekään.

Joskus arkisimmasta onnesta syntyy uusi kappale ja joskus siitä tulee hitti. Kuten silloin, kun Juha Tapio ripusti pyykkejä kodinhoitohuoneessa ja pojat mekastivat trampoliinilla. Oli kesäkuun 2011 ensimmäinen lämmin ilta.

Juha Tapio katsoi kaikkea.

"Jokin salama iski. Pyykit tippuivat lattialle ja juoksin kitaralle."

Aikaa joka hiipii, sua kuljettaa pois jalanjälkineen, tartun hetkiin muistoihini kii, kuin tuuli repaleiseen purjeeseen. En mitään, en ketään enemmän kuin sua.

Nyt pitäisi itkettää

"Liikutuin teidän esiintymisestä niin, että kyyneleet virtas läpi keikan… Naurun sekainen itku ja liikutus tuli vielä seuraavana päivänäkin, kun kokemuksesta ystäville kerroin. <3"

"Takana rankka ero ja vakava masennus... mutta tänään elän onnellisempana kuin koskaan. Ilman laulujasi en olisi mitenkään selvinnyt."

Tällaista palautetta Juha Tapio saa paljon. Kuuntelijat laulavat keikoilla mukana, nauravat ja itkevät. Juha Tapio ei itke.

"Kun olen esiintyjän roolissa, hoidan työni. En ole muutenkaan kovin hyvä itkemään. Joissain tilanteissa jopa ajattelen, että nyt pitäisi ehkä itkettää. Mutta kun ei. Ehkä itken jotenkin sisäänpäin."

Juha Tapio ei kyynelehdi kauniin auringonlaskun nähdessään. Eikä hän keskustele loputtomasti henkeviä vaimonsa kanssa kynttilänvalossa.

Hän ja vaimo ovat olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta.

"Se on hienoa ja kiehtovaa ja kiitollisuuden aihe. Ehkä siinä on jotakin samaa kuin musiikkiurassa. Jossain vaiheessa vain huomaa, että tätä onkin kestänyt näin kauan."

"Sitoutumista ja tahtoa on tietysti vaadittu, muttei yhdessä oleminen ole mitään kivireen vetämistä koskaan ollut."

Valo tulee sinusta

Kun koti on illalla hiljainen, Juha Tapio istuu sohvannurkassa kitara sylissä. Ikkunasta näkyy vaahtera.

Parhaat laulut syntyvät yöllä. Joku niistä saattaa saada inspiraationsa vaimosta, kuten Tykkään susta niin että halkeen.

Viiden sanan lause tuli mieleen delhiläisen lentokentän turvatarkastuksessa, onnellisen loman jälkeen. Ensin vähän nolotti, taas. Lause tuntui lapselliselta.

Se oli kuitenkin tosi. Tuli hitti.

Yhden kappaleen Juha Tapio halusi säveltää suoraan faneilleen.

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa. Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka laulusi soi. Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.

"Jos joku sanoo, että lauluni on pelastanut elämän, niin enhän minä ole tehnyt sitä, vaan ihminen itse. Ei valo tule minusta, vaan jokaisesta itsestään."

Juha Tapio on hetken hiljaa.

"Korkeintaan heijastan sitä ja saan ihmisen ymmärtämään, miten suuri voima hänen sisällään on."

"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."
"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."

Herätkää, jutellaan

Tie on musta, välillä ohitetaan huoltoasema, ne ovat yhtä rumia ja valaistuja kaikkialla.

Tänä vuonna Juha Tapiolla on ollut satakunta keikkaa. Laulujen jälkeen hän ajaa kotiin aina, jos voi.

50 kilometriä Tuusulaan, lukee kyltissä. Siitä käännytään.

Laittaessaan vilkun päälle Juha Tapio ajattelee sitä viisivuotiasta, joka karkasi kymmenen kilometrin lenkille, mutta kaatui lunta lahkeensuissa.

Poika nousi puun juurelta, etsi sauvat ja lähti hiihtämään takaisin. Paluumatkan hän itki ja pyyhki rään hihaan. Latu tuntui loputtomalta.

Lapsi ymmärsi, ettei kukaan pärjää aivan yksin. Vaikka siltä tuntuisi.

Kohta ollaan kotona. Juha Tapio kääntää avainta lukossa ja astuu eteiseen. Hän käy katsomassa poikiaan huoneen ovella. Siellä ne nukkuvat.

Sitten Juha Tapio avaa päällimmäisen Hesarin. Vaimo on pinonnut ne eteisen pöydälle. Häntä on odotettu.

Tekisi mieli herättää koko perhe heti. Sanoa, että nouskaa jo, keitetään kahvit, viipaloidaan kurkkua paahtoleivälle, jutellaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2015.

Lue lisää:

Juha Tapion vaimo Raija Tapio Gloria-lehdessä: "En pystyisi olemaan rauhallisessa työssä".

Toimittaja Tarja Hirvasnoro on runoillut Kodin Kuvalehden Facebook-sivuille kuluvan vuoden jokaiselle päivälle nimipäivärunon.

Tiedämme, että toimittajat ovat tottuneita kielenkäyttäjiä, mutta kaikilla ei silti ole runoilun lahjaa.

Miten sinusta tuli noin mainio riimittelijä, Tarja?

”Koko nuoruuteni kului Juice Leskisen riimejään kuunnellen. Ne olivat samanlaisia puujalkarunoja kuin itsekin nyt kirjoitan, vaikka en tietenkään voi verrata omia tuotoksiani hänen teksteihinsä. Minusta on hauska leikkiä sanoilla.”

Onko sinulla ollut ennenkin tapana tehdä riimejä, esimerkiksi onnittelukortteihin?

”Ei muuten kuin kerran toisessa aikakauslehdessä, missä myös tein onnittelurunoja.”

Miltä on tuntunut keksiä 365 päivälle oma runo? Niitä on meinaan aika monta!

”Minulla on sellainen mielenhäiriö, että voin rentoutua tekemällä riimejä. Olen kirjoittanut runoja sellaisina hetkinä, jolloin aivot ovat paisuneet varsinaisesta työstä. Riimirunoilu sopii hyvin isompien henkilöjuttujen kirjoittamisen väliin. Se on kaukana vakavasta tai mistään tulostavoitteellisesta.”

"Riimittely on nautinnollista!"

Syntyvätkö ne helposti vai onko riimittely vaikeaa?

”Se on nautinnollista. Jotkut nimipäivät ovat olleet vaikeampia kuin toiset. Kaikki lähtee onniteltavan nimestä, ja olen myös halunnut, että loppusointu tulee aina nimestä. Rakenteita on kiva miettiä ja sitä, miten sanat kopistelevat toisiinsa.”

Mikä nimipäivä on ollut tähän mennessä vaikein sanoitettava?

”Kaikkein kököin tekemäni on mielestäni tähän mennessä Helenan onnittelu 31. heinäkuuta. Se on myös oma toinen nimeni. Saatan muuttaa sen vielä.”

”Samana päivänä saattaa myös olla uskomattoman monen nimen nimipäivä. Haluamme huomioida jokaisen sankarin. Yksi hankalimmista on Marjatan, Marian ja muiden nimipäivä 15. elokuuta. Silloin onniteltavia on 12 samana päivänä! Ne juuri ja juuri mahtuvat käytettävissä olevaan tilaan.”

"Ritvan riimissä sain hyödyntää rakastamaani pakkoruotsia."

Entä missä nimipäivissä olet mielestäsi onnistunut hyvin?

”Yksi vaikea oli Päiviö. Se tulee 30. kesäkuuta. Myös Ritva oli minusta hyvä – sen riimissä sain hyödyntää rakastamaani pakkoruotsia."

Nyt kun olet vuodeksi uponnut muiden onnitteluun, kerro vielä, vietätkö itse nimipäiviä.

”Kun olin lapsi, kyllä meillä silloin vielä vietettiin. Saattoi olla kakkuakin. Nykyisinkin vielä äitini aina soittaa ja onnittelee nimipäivänä. Itse en valitettavasti muista kenenkään nimipäiviä. Taitaa se pitkä perinne omalla kohdallani siis katketa.”

Kodin Kuvalehden nimipäiväonnittelujen visuaalisesta ilmeestä vastaa graafinen suunnittelija Johannes Laukkanen.

Miten läheinen voi auttaa alkoholistia? Mitä ei ainakaan kannata tehdä? Raitistunut alkoholisti Petri Kankaanpää antaa neljä neuvoa.

Alkoholistin läheinen joutuu pohtimaan usein vaikeita kysymyksiä, joista vaikein on ehkä tämä: Miten voin auttaa? Mitä minun ei ainakaan kannata tehdä?

Vaasalainen Petri Kankaanpää, 46, on raitistunut alkoholisti. Hän aloitti päihdekokeilut 10-vuotiaana ja raitistui vuonna 2010.  

Tässä Petrin neljä neuvoa alkoholistin läheisille:

1. Lakkaa ymmärtämästä liikaa. Lähde mieluummin pois. 

"Alkoholismi on sairaus. Sairauteen kuuluu se, että ihminen ei tajua omaa tilaansa. Juopon mielestä vika on aina muissa.

Niin oli minunkin mielestäni. En nähnyt itselläni minkäänlaista ongelmaa, ongelma oli vain läheisilläni.  Alkoholismi tekee ihmisestä kyynisen ja tunnekylmän, eikä suojamuuria murra mikään.

Kerran rupesin juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina.

Siksi uskon, että alkoholistia ei pidä ymmärtää liikaa. Ymmärtäminen vain mahdollistaa juomisen. 

Tietenkin voi jankuttaa, että mene hoitoon. Mutta ei se auta. Alkoholisti etsii syyn juomiselleen, sanoi tai teki läheinen ihan mitä tahansa.

Itse rupesin kerran juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina, oli siinä järkeä tai ei.

Neuvoisinkin: lakkaa ymmärtämästä ja häivy. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on ainut keino, joka toimii. Häipyminen on tavallaan tapa osoittaa alkoholistille rakkautta.

Itsekin jäin lopulta yksin. Olin juonut kaikki ystäväni, parisuhteeni, työpaikkani, rahani. Vasta kun saavutin pohjani, hakeuduin hoitoon." 

 2. Älä kaada viinoja lavuaariin.

"Moni läheinen etsii kotoa pulloja ja kaatelee viinoja lavuaariin, koska kuvittelee auttavansa.

Ei kannattaisi. Juoppo löytää viinansa aina. Tarve juoda on niin pakonomainen, ettei juomista estä mikään.

Kun viinat kaadetaan lavuaarista, alkoholistista tuntuu samalta kuin koirasta, jolta otetaan luu pois. Olo on epätoivoinen, vihainen ja hallitsematon, eikä viinanhimo ainakaan lievene." 

Alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa.

3. Kutsu alkoholisti sukujuhliin.

"Jos mietit, uskallatko kutsua juoppoa sukulaista vaikkapa ylioppilasjuhliin, kutsu vaan.

Useimmat puliveivarit ovat korostetun hyväkäytöksisiä ja nöyriä. Harvalla on tapana rähistä. 

Sitä paitsi alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa."

4. Raitistunutta alkoholistia ei tarvitse suojella.

"Jos läheisesi on raitistunut alkoholisti, voit ottaa rennosti. Sinun ei tarvitse suojella häntä viinalta. Jos hän tulee kylään, viinipulloja ei tarvitse piilottaa kaappiin.

Minua ei häiritse yhtään, jos kihlattuni ottaa joskus lasin tai kaksi punaviiniä. Viinanhimo ei iske vaan käy päinvastoin: viinin haju alkaa etoa minua niin, että karkaan kauemmas sohvalle istumaan.

Työpaikan pippaloissakin käyn, vaikka muut juovat. Pois lähden ajoissa, sillä en tykkää katsella kännistä menoa.

Välit vanhoihin ryyppykavereihin on kuitenkin viisainta katkaista. Itse en ehtinyt edes katkaista niitä, sillä kaikki neljä parasta juoppokaveriani ovat raitistumiseni jälkeen kuolleet.

Oli onnellinen ihme, että minulle kävi toisin."

ExVaimo

"Älä kaada viinoja lavuaariin" ja 3 muuta neuvoa alkoholistin läheiselle

Oma puoliso löysi aina minun tekemisistä tai tekemättä jättämisestä hyvän syyn juoda. Milloin koti oli liian sotkuinen että siellä olisi viihtynyt milloin liian siisti. Milloin olin liian hyvällä tuulella milloin nalkutin. Kun pyysin että hakisi apua niin se olin minä jonka oli syytä hakeutua hoitoon kun en koskaan ollut mihinkään tyytyväinen. Eihän mies voinut olla alkoholisti kun oli kuitenkin työpaikka ja perhe. Vaikka kalja maistuikin harva se ilta ja yhä harvemmin oli aamua jolloin ei...
Lue kommentti
Janka

"Älä kaada viinoja lavuaariin" ja 3 muuta neuvoa alkoholistin läheiselle

Lopulta minä sitten lähdin sen alkoholistin luota , olin yrittänyt aikaisemminkin lähteä , se ei vaan onnistunut - Rakkaus veti aina takaisin . Eikä se vieläkään ole kadonnut , muuttunut vain . Häntä se ei auttanut , eihän vieläkään ymmärrä olevansa alkoholisti . En usko että hän ymmärtää sitä ikinä , hän on vasta reilun 40v 😔😔
Lue kommentti

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti