Laulaja ja lauluntekijä Juha Tapio , 41, asuu Tuusulassa vaimonsa ja kahden vähän yli kymmenvuotiaan poikansa kanssa. Hän on julkaissut 12 albumia ja on onnellinen valmistaessaan perheelleen ruokaa.

Juha Tapio on samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana. Eikä muuta tarvitse ollakaan. Sen hän ymmärtää nyt.

Monot oli kiinnitetty remmeillä suksiin. Päässä oli tupsupipo. Kohta saisi kuumaa punaista mehua.

Sitä ennen pitäisi kuitenkin tehdä vielä aika monta kierrosta. Oli päiväkodin talviulkoilupäivä.

Kun kaverit kiersivät Vaasan hiihtokeskuksessa rinkiä lyhyillä suksillaan, Juha Tapio huomasi kyltin ja nuolen: 10 koo äm. Hän osasi lukea, vähän, ja tiesi, että koo äm tarkoitti kilometriä.

Pystyn mihin tahansa.

Tasaisen pläntin sauvominen on tylsää, tempaisenpa kympin lenkin, poika ajatteli. Hän jättäytyi toppahaalarijonon hännille ja kurvasi omille teilleen.

Miksen pystyisi. Pystyn mihin tahansa. Ei kukaan ehdi huomata, että puutun.

Ladulla vastaan tulevat koululaiset kysyivät: Oletko ihan yksin liikenteessä? Kohta tulee iso mäki, pitäisikö sinun kääntyä takaisin?

Ei tässä mitään hätää, Juha Tapio vastasi.

Jyrkässä mäessä vauhti kiihtyi. Ei sellaista vauhtia enää voinut hallita. Sauva putosi. Vesi valui silmistä. Sitten tuli puu ja rysähdys ja ajatus: miten tämä muka ei onnistunut?

Ehkä kaikki pettyvät

Tuntuu uskomattomalta, että nuo kaikki ovat tulossa katsomaan sinua, sanoi vaimo. Tampere-talon eteen kaarsi takseja. Bussipysäkiltä käveli lisää ihmisiä. Kaikki menivät ovesta sisään.

Oli lumisateinen tiistai-ilta helmikuussa 2007. Juha Tapio oli 33-vuotias ja yhä samanlainen tee se itse -mies kuin viisivuotiaana.

Tietävätköhän nuo, mistä on kyse? Minähän vain astelen tuonne ja laulan minun lauluja. Ehkä ne pettyvät.

Niin Juha Tapio mietti. Hän oli julkaissut kolme menestyslevyä peräkkäin. Kelpaat kelle vaan -kappale soi radiossa.

Kukaan ei pettynyt Tampereella. Eikä Ikaalisissa, Oulussa tai Outokummussakaan.

Olen tässä, Juha Tapio ajatteli lavalla ennen ensimmäistä kappaletta. Enää ei jännitä ja hävetä niin, että on vaikea puhua.

"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."
"Kerran tv-juontaja yritti saada yleisön nauramaan kysymällä, olenko pehmomies, joka haravoi kotipihalla lehtiä ja juo marjamehua. Ajattelin, ettei se kuulosta yhtään hullummalta."

Pilottirillit, edes

14-vuotias Juha Tapio oli asettanut mankan sopivalle etäisyydelle omassa huoneessaan, painanut rec-nappulaa ja äänittänyt c-kasetille seitsemän omaa biisiä.

”Mimmijuttuja ja nuoren miehen itsetuntokysymyksiä. Sellaista, mitä ei muuten oiein kehdannut sanoilla puhua.”

Äiti oli tehnyt vaaleaan tukkaan kotipermanentin, mutta ulkonäkö tuntui silti aika rumalta. Silmälasitkin nolottivat. Onneksi rillit olivat sentään samaa pilottimallia kuin Ritari Ässän aurinkolasit televisiossa.

Oma huone ja oma juttu

Yläasteen aulan kahvilassa myytiin joka perjantai Sulosen Leipomon tuoreita munkkeja Raittiusseura Ryhdin hyväksi. Ne maksoivat markan kappale.

"Olin pullapoika. Kannoin viikoittain viidestä kymmenen markkaa Ryhdin kassaan."

Ehkä munkkien osto vähän nolotti. Mutta ne maistuivat hyviltä.

Tai ehkä ei nolottanut. Sillä kappaleiden tekeminen oli tuonut itseluottamusta. Oli oma huone ja oma juttu.

"Jotenkin en enää ollut niin riippuvainen siitä, mitä muut ajattelevat. Lauluilla sai kunnioitusta, vaikkei muuten olisi ollut kovis. Potentiaaliset kiusaajat jättivät rauhaan."

Esiintyminen sen sijaan nolotti ja jännitti.

Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.
Kun Juha Tapio synnyttää laulua, ensin tulevat sävelet. Sitten hän alkaa miettiä, mitkä sanat niihin sopisivat.

Minun kappaleeni! Minun ääneni!

Ylistarossa oli kaksi teinien joukkoa rinnakkain ja limittäin: seurakuntanuoret ja urheilijat. Seurakuntanuorissa oli helppo rämpyttää kitaraa ja testata omia kappaleita muka puolihuolimattomasti. Muualla oli virallisempia iltamia, sinnekin alettiin pyytää esiintymään.

Ennen esiintymistä tuntui monta päivää siltä, että flunssa on tulossa. Minun kappaleeni! Minun ääneni! Minä siellä kaikkien edessä!

Lavalla piti pitää silmät auki, koska muuten olisi voinut tapahtua jotakin epämääräisen kamalaa. Kontrolli täytyi säilyttää. Helpottavinta oli katsoa sitä ihmistä, joka näytti olevan tyytyväinen kuulemaansa. Sellainen ihminen rauhoitti.

Kun lavalta pääsi pois, sinne halusi takaisin.

Sitten seuraava keikka alkoi pelottaa.

Sulla on ihana ääni

Parasta oli, jos joku tyttö tuli sanomaan, että "sulla on ihana ääni"

Tyttöystävien kanssa ei paljon puhuttu, mutta vaihdettiin luokkasormukset ja ripustettiin ne ketjusta kaulaan. Se oli varatun merkki. Kun limudiskossa tanssittiin hitaita, tyttöjen hengitys tuoksui purkalta.

Juha Tapio tapasi nykyisen vaimonsa, kun molemmat olivat 16-vuotiaita. Hän oli pitkä ja urheiluporukoissa kuten Juha Tapiokin.

Vaimo opiskeli laborantiksi ja Juha Tapio luokanopettajaksi. Kun laulukeikkoja alkoi kahden opettajavuoden jälkeen olla liikaa, molemmille oli selvää, mitä Juha Tapio oikeasti haluaa tehdä. Musiikkia.

”Jotkut kollegat sanovat, että soittaisivat, vaikkei olisi rahaa ostaa ruokaa tai maksaa vuokraa. Minun piti varmistaa, että töitä riittää. Sitten vasta hyppäsin.”

"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."
"Jotkut sanoitukset voivat vaikuttaa markan filosofialta, mutta uskon niiden sanomaan."

Nimeni on isä

Elämän voi nähdä tarinana, Juha ajattelee. Näin:

Ensin on kahden insinöörin poika nimeltä Juha Leevi Antero Tapio. Sitä poikaa isä neuvoo hankalissa tilanteissa järkähtämättä: kun opettelet, niin opit.

Kesäöitä vietetään serkkujen kanssa mummolassa, huoneissa tuoksuu vanhalta ja turvalliselta. Pikkusisko pääsee joskus illalla viereen lukemaan Aku Ankkoja taskulampun valossa.

Unta odotellessa kuunnellaan, kuinka eteisen ovivieteri pihahtaa, kun aikuiset käyvät tupakalla tai huussissa.

Aamulla eno vuolee leppäkeihään, jota heitetään kilpaa. Yöllä on katsottu mustavalkotelevisiosta Los Angelesin kesäolympialaisia.

Sitten, vähän yhtäkkiä, ei enää olekaan poika, vaan naisen puoliso. Sitten syntyy kaksi omaa poikaa ja onkin nimeltään isä.

Ja ehkä silloin vasta huomaa, ettei enää jännitä sen työn tekemistä, jota rakastaa. Että uskaltaa sulkea silmät lavalla.

Se ei ole mikään tietty oivalluksen hetki vaan vähitellen tuleva ymmärrys.

"Omaksi itsekseen tulemisessa on tärkeintä tajuta, että maailmassa on muitakin. On helpompi olla levollisesti juuri minä, kun huomaa, että on vain yksi monista."

"Silloin ei tarvitse miettiä, millainen pitäisi olla, että kelpaisi. Voi miettiä, miten voisi auttaa ja palvella muita."

En mitään en ketään

Melkein onnellisin Juha Tapio on jäähallilla, kun pojat pelaavat jääkiekkoa. Autossa on syöty evääksi ruisleipä ja banaani. Isän tehtävä on hytistä, rupatella muiden vanhempien kanssa ja olla ylpeä.

Illalla mennään saunaan. Sitten saatetaan katsoa Tähtien sota. Lapset ovat nyt siinä iässä, että heitä voi johdatella omien nuoruusfanitusten pariin.

Se on ihanaa. Ei ole kiire minnekään.

Joskus arkisimmasta onnesta syntyy uusi kappale ja joskus siitä tulee hitti. Kuten silloin, kun Juha Tapio ripusti pyykkejä kodinhoitohuoneessa ja pojat mekastivat trampoliinilla. Oli kesäkuun 2011 ensimmäinen lämmin ilta.

Juha Tapio katsoi kaikkea.

"Jokin salama iski. Pyykit tippuivat lattialle ja juoksin kitaralle."

Aikaa joka hiipii, sua kuljettaa pois jalanjälkineen, tartun hetkiin muistoihini kii, kuin tuuli repaleiseen purjeeseen. En mitään, en ketään enemmän kuin sua.

Nyt pitäisi itkettää

"Liikutuin teidän esiintymisestä niin, että kyyneleet virtas läpi keikan… Naurun sekainen itku ja liikutus tuli vielä seuraavana päivänäkin, kun kokemuksesta ystäville kerroin. <3"

"Takana rankka ero ja vakava masennus... mutta tänään elän onnellisempana kuin koskaan. Ilman laulujasi en olisi mitenkään selvinnyt."

Tällaista palautetta Juha Tapio saa paljon. Kuuntelijat laulavat keikoilla mukana, nauravat ja itkevät. Juha Tapio ei itke.

"Kun olen esiintyjän roolissa, hoidan työni. En ole muutenkaan kovin hyvä itkemään. Joissain tilanteissa jopa ajattelen, että nyt pitäisi ehkä itkettää. Mutta kun ei. Ehkä itken jotenkin sisäänpäin."

Juha Tapio ei kyynelehdi kauniin auringonlaskun nähdessään. Eikä hän keskustele loputtomasti henkeviä vaimonsa kanssa kynttilänvalossa.

Hän ja vaimo ovat olleet yhdessä yli kaksikymmentä vuotta.

"Se on hienoa ja kiehtovaa ja kiitollisuuden aihe. Ehkä siinä on jotakin samaa kuin musiikkiurassa. Jossain vaiheessa vain huomaa, että tätä onkin kestänyt näin kauan."

"Sitoutumista ja tahtoa on tietysti vaadittu, muttei yhdessä oleminen ole mitään kivireen vetämistä koskaan ollut."

Valo tulee sinusta

Kun koti on illalla hiljainen, Juha Tapio istuu sohvannurkassa kitara sylissä. Ikkunasta näkyy vaahtera.

Parhaat laulut syntyvät yöllä. Joku niistä saattaa saada inspiraationsa vaimosta, kuten Tykkään susta niin että halkeen.

Viiden sanan lause tuli mieleen delhiläisen lentokentän turvatarkastuksessa, onnellisen loman jälkeen. Ensin vähän nolotti, taas. Lause tuntui lapselliselta.

Se oli kuitenkin tosi. Tuli hitti.

Yhden kappaleen Juha Tapio halusi säveltää suoraan faneilleen.

Anna minun nähdä sun kasvosi, nähdä kuinka valosi loistaa. Anna minun kuulla sun äänesi, kuulla kuinka laulusi soi. Tänään on tullut sun päiväsi, nyt on sinun vuorosi loistaa.

"Jos joku sanoo, että lauluni on pelastanut elämän, niin enhän minä ole tehnyt sitä, vaan ihminen itse. Ei valo tule minusta, vaan jokaisesta itsestään."

Juha Tapio on hetken hiljaa.

"Korkeintaan heijastan sitä ja saan ihmisen ymmärtämään, miten suuri voima hänen sisällään on."

"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."
"Nuorena ajattelin, etten ainakaan komea ole. Äidin tekemä kotipermanentti ei auttanut asiaa. Nelikymppisenä osaan vihdoin olla itselleni armollinen."

Herätkää, jutellaan

Tie on musta, välillä ohitetaan huoltoasema, ne ovat yhtä rumia ja valaistuja kaikkialla.

Tänä vuonna Juha Tapiolla on ollut satakunta keikkaa. Laulujen jälkeen hän ajaa kotiin aina, jos voi.

50 kilometriä Tuusulaan, lukee kyltissä. Siitä käännytään.

Laittaessaan vilkun päälle Juha Tapio ajattelee sitä viisivuotiasta, joka karkasi kymmenen kilometrin lenkille, mutta kaatui lunta lahkeensuissa.

Poika nousi puun juurelta, etsi sauvat ja lähti hiihtämään takaisin. Paluumatkan hän itki ja pyyhki rään hihaan. Latu tuntui loputtomalta.

Lapsi ymmärsi, ettei kukaan pärjää aivan yksin. Vaikka siltä tuntuisi.

Kohta ollaan kotona. Juha Tapio kääntää avainta lukossa ja astuu eteiseen. Hän käy katsomassa poikiaan huoneen ovella. Siellä ne nukkuvat.

Sitten Juha Tapio avaa päällimmäisen Hesarin. Vaimo on pinonnut ne eteisen pöydälle. Häntä on odotettu.

Tekisi mieli herättää koko perhe heti. Sanoa, että nouskaa jo, keitetään kahvit, viipaloidaan kurkkua paahtoleivälle, jutellaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2015.

Lue lisää:

Juha Tapion vaimo Raija Tapio Gloria-lehdessä: "En pystyisi olemaan rauhallisessa työssä".

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhä polku rauhoittaa

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

KK:n numerossa 18/2014 kävimme metsämökissä Tammelan Susikkaalla. Siellä asuivat Korpiksi ja noidaksi kutsuttu Juha Jaakkola ja pikkuakka Irene Karlstedt, jotka luontaishoitivat ihmisiä ilmaiseksi. Lue, mitä heille kuului syksyllä 2016.

Irene: "Hoidot, joita annoimme Korpin kanssa, ovat tauolla. Metsässäkin käymme vähemmän. Korpin liikkuminen on niin kivuliasta.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut hortonomiksi, kaksi on vielä jäljellä. Parhaillaan opettelen suunnittelemaan avomaaviljelyä."

Korppi: "Kivut iskivät kaksi vuotta sitten. Ensin nousi verenpaine, siihen sain neljää troppia. Seuraavaksi tuli munuaisten vajaatoiminta, sitten hermosäryt koko kehossa. Kun nyt kävelen sata metriä metsään, minun pitää pysähtyä miettimään, miten pääsen sieltä takaisin.

Siitä tulee surumielisyys. Kun kivut ovat päällä, luonto ei pääse ihon alle.

Levollinen mieli ja mielenrauha ovat nyt suurin apu, mitä voin saada. Ne helpottavat kipua ja tekevät olemisen mielekkääksi. Kiirehdin hiljaa, teen hiljaa.

Sinä olet siinä. Kaikki on hyvin.

Joulun vietämme mökissämme kynttilän valossa. Pihalla lepattavat lyhdyt. Nautimme pirtin lämmöstä, omasta olemisestamme ja luonnon rauhasta. Sinä olet siinä, minä olen tässä, kaikki on hyvin."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Lue Korpin ja Irenen tarina:

Korppi ja akka hoitavat ihmisiä ilmaiseksi

 

Ville Virtanen

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Lauseeni on ruotsiksi Ingmar Bergmanin elokuvien takia. Mitä maailma olisi ilman niitä! Saan voimaa, kun ajattelen maailmaa, jossa on Ingmar Bergmanin elokuvia.

Kuolema on hauska asia. Lähdetään siitä. Se panee kaiken tärkeysjärjestykseen. Kun ajattelee kuolemaa, ymmärtää, mikä on tärkeää, pysyvää ja säilyvää.

Loppujen lopuksi elämä on oikeudenmukaista. Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään rotuun, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Se on kaikille yksi ja sama.

Ruotsin kieli on minulle tärkeä. Olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, että minusta on tullut kaksikielinen. Ruotsin oppiminen on konkreettinen saavutus elämässäni. Voin sanoa, että ton oon tehnyt. Mitäkö kieli on tuonut minulle? Rakkauden.”

 

Levy ”Jos on joskus eronnut, tämä kannattaa kuunnella. Levyllä prosessi käydään syvällisesti läpi. Islantilaisen Björkin uusin albumi on ajaton klassikko, jota saattavat vielä soittaa sinfoniaorkesterit.” Björk: Vulnicura (2015)

Festivaali ”Sodankylän elokuvajuhlat on huikea tapahtuma sekä maailman että Suomen elokuvalle. Kesäkuista reissua kannattaa alkaa suunnitella jo nyt, ettei se jää väliin.” msfilmfestival.fi

Elokuva ”Ohjaaja Jussi Hiltunen on lupaavimpia nuoren polven tekijöitä. Armotonta maata suosittelen etenkin isille ja pojille. Suhdetta käsitellään siinä syvällisesti ja koskettavasti.” Armoton maa ensi-illassa 20.1.

Kodin Kuvalehden lukijoiden ottamista luontokuvista koottiin kalenteri, jonka kantta komistaa Sanna-Mari Tervon upea kuva marraskuiselta patikkaretkeltä.

Lieksalainen Sanna-Mari kertoo ottaneensa kuvan Patvinsuon luonnonsuojelualueella.

”Olimme marraskuussa patikoimassa kaverini kanssa Teretin taukopaikalle. Oli rapsakka pakkanen, upea talvipäivä. Lumi kimalteli aamuauringossa."

Hoitoalalla työskentelevä Sanna-Mari on Kodin Kuvalehden tilaaja ja harrastaa valokuvausta lähes päivittäin. Kahden tyttären äiti ottaa kännykällä kuvia ulkoillessa, retkillä ja matkoilla.

"Ihan arkisia asioita. Tykkään kuvata myös asetelmia ja muita yksityiskohtia."

Jo ennen kuin hänen kuvansa valittiin KK:n lukijoiden luontokuvakalenteriin, Sanna-Mari suunnitteli, että voisi koota omista kuvistaan kalenterin.

"Kuvia kertyy kuitenkin aika paljon. Myös tauluja olisi kiva tehdä niistä."

Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.
Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.

Sanna-Mari sanoo olevansa tyytyväinen kuvaan, kun siinä ei häiritse mikään.

"Tykkään kirkkaista,värikkäistä kuvista. Vuodenajoista minulle rakkain on kesä, ja silloin tulee otettua kuviakin eniten marjastaessa, meloessa ja patikoidessa. Harrastusten parissa saa parhaimmat kuvat."