Miia sairastui autismiin puolitoistavuotiaana. Nyt hän on 24-vuotias.

Taina Joki-Sipilä sai uskomattomat voimat, kun toinen hänen kaksosistaan sairastui autismiin. Siitä sai alkunsa perheyritys, hoitokoti, jossa tukea saavat muutkin autistit.

"Tyttäremme Miia oli puolitoistavuotias, kun hän alkoi oksentaa. Välillä oli muutama päivä väliä, sitten oksentelu taas jatkui. Kummastelin sitä, sillä Miialla ei ollut kuumetta tai muita oireita. Kaksossisar Moona pysyi terveenä.

Siihen asti olimme eläneet tavallista, kiireistä lapsiperheen elämää. Olin töissä vastasyntyneiden teholla eli keskolassa ja tein hoitovapaallani välillä sinne keikkoja. Mieheni oli metsäkoneyrittäjä.

"Janita, Jasmiina, Moona ja Miia. Kaksoset ovat puolivuotiaita."
"Janita, Jasmiina, Moona ja Miia. Kaksoset ovat puolivuotiaita."

Siihen aikaan meillä oli neljä alle nelivuotiasta lasta. Kotielämä oli tasapainottelua unen ja valveen rajamailla.

ALUKSI EPÄILIN, että Miialla oli allergia. Korvasin maidon soijalla ja kokeilimme erilaisia ruokavalioita. Mikään ei tuntunut auttavan.

Oksentelu jatkui viikkoja ja laantui. Sitten huomasin, että Miian käytös alkoi muuttua. Hän halusi olla vain yksikseen eikä tuntunut katsovan silmiin, vaikka yritimme saada häneen kontaktia.

Mieheni kanssa nimesimme Miian Lonely rideriksi, yksinäiseksi ratsastajaksi. Hän tuntui helpolta lapselta, ei tarvinnut mitään ja oleili vain itsekseen.

Vähän ennen Miian ja Moonan 2-vuotissyntymäpäivää äitini alkoi epäillä, että Miiasta oli tullut kuuro. Tein testin. Menin toiseen päähän taloa ja rapistelin karkkipaperia. Miia kuuli sen heti. Kuulossa ei siis ollut mitään vikaa.

Miian käytös muuttui. Lapsi katosi johonkin.

Vähitellen Miian käyttäytymisen muutos paheni. Ennen hän ja Moona tekivät asioita yhdessä, nuolivat astianpesukoneesta lusikoita ja touhusivat keittiössä kaikenlaista pikkupuuhaa. Vauhtia riitti.

Nyt Miia saattoi pyöritellä käsissään jotain tavaraa, ja jos häntä kutsui selän takaa, hän ei kääntynyt katsomaan. Sanat jäivät pois. Aluksi Miia oli osannut jopa enemmän sanoja kuin sisarensa.

Olin varma, että jotain on pahasti pielessä. Etsin epätoivoisesti tietoa netistä. Epäilin dysfasiaa, MBD:tä tai autismia.

Neuvolassa minua ei uskottu, kun kerroin Miian oudosta käytöksestä. Lopulta päätin tilata kotiin psykologin. Hänen kanssaan täytin autismin arviointilomakkeen, ja hänen arvionsa oli sama, mitä olin itsekin epäillyt ja pelännyt.

Menin neurologille mukanani psykologin tekemä arvio. Siellä se vahvistettiin todeksi. Miialla diagnosoitiin autismikirjon häiriö.

MIIALLE TEHTIIN paljon tutkimuksia. Ilmeni, että hänellä on mahdollisesti geneettinen alttius autismiin.

Lapsi katosi johonkin. Hän ei oppinut puhumaan eikä kehittynyt ikätovereidensa lailla.

"Moona ja Miia kehittyivät samaan tahtiin 1,5-vuotiaiksi saakka."
"Moona ja Miia kehittyivät samaan tahtiin 1,5-vuotiaiksi saakka."

Jokainen autistilapsi on oma persoonansa. Yhteistä heille on aistiyliherkkyys. Kirkkaat valot ja kovat äänet stressaavat lapsia ja voivat saada heidät pois tolaltaan. Suihkussa pelkkä veden ääni sai Miian panemaan kädet korvilleen ja vajoamaan polvilleen.

Minussa heräsi valtava taistelutahto lapseni puolesta. Etsin väsymättä tietoa autismista ja yritin epätoivoisesti saada Miian pois sen syövereistä. Kannoin häntä sylissä, lauloin hänelle, pidin katsekontaktissa ja yritin harjoituttaa hänen taitojaan. Jos hän oppi pienimmänkin asian, annoin suuret fanfaarit.

Keskitin kaiken huomioni Miiaan. Kaksossisar Moona kehittyi normaalisti ja jäi siksi vähemmälle huomiolle, samoin muut sisarukset. He tunsivat välillä miltei vihaa siitä, että yksi lapsi määräsi tahdin ja kaikki tehtiin hänen mukaansa.

Koko perheestämme tuli tavallaan autisti, sillä autistilapsen kanssa on erittäin vaikea mennä minnekään. Kylään emme viitsineet lähteä, sillä vierailuilla Miian perässä sai juosta koko ajan. Muuten hän purki vaate- ja jääkaapit. Myös kotona häntä piti vahtia. Rakensimme tonttimme reunaan aidan ja portin, mutta ne eivät pidelleet Miiaa. Olimme väsyneitä, sillä lapsi myös nukkui huonosti.

Kerran kuukaudessa saimme Miialle hoitopaikan viikonlopuksi. Silloin vain makoilimme sohvalla.

Miialle ei löytynyt hoitopaikkaa, johon hänet olisi voinut huoletta viedä. Osaamista ja tietoa autismista ei ollut riittävästi. Kun kerran kuukaudessa saimme Miialle hoitopaikan viikonlopuksi, nautimme siitä, että saimme vain makoilla sohvalla. Ei tarvinnutkaan koko ajan valvoa yhtä lasta ja pelätä, että hän karkaa ja joutuu vaaraan.

SITTEN SAIN AJATUKSEN. Minä perustaisin autistikodin. Työskentelisin siellä ja pystyisin olemaan Miian elämässä mukana. Samalla muutkin autistit pääsisivät hoitoon. Rakentaisin paikan, jossa otettaisiin kaikessa huomioon autistit ja heidän tarpeensa.

Vuonna 2011 päätin irtisanoutua Liedon terveyskeskuksesta, jossa työskentelin sairaanhoitajana. Vaikka mieheni toimii yrittäjänä, en itse tiennyt yrittämisestä sen kummempaa. Aloin kuitenkin tehdä yrityssuunnitelmaa. Hain koulutukseen ja suoritin yrittäjän ammattitutkinnon.

Osakeyhtiö tuntui sopivalta, ja sen perustaminen vaati 2 500 euron sijoituksen. S-kaupan bonustilillä oli vähän rahaa, ja loput nostin Visa-kortilla. Sitten piti hankkia vielä rahat yrityksen perustamiseen.

Mies naureskeli, että en saisi mistään tarvitsemaani summaa. Minä uskoin vahvasti, että onnistun. Ensimmäinen pankki ei myöntänyt lainaa. Toinen pankki sen sijaan uskoi heti ideaani ja myönsi lainan. Ehtona oli, että Finnvera takaa puolet summasta.

Ensimmäinen neuvottelu Finnveran kanssa oli tiukka ja kylmäkiskoinen. Hoitosuunnitelmani ei kiinnostanut heitä. Minua taas eivät kiinnostaneet numerot. Ajattelin, että teen töitä sydämellä, en bisnesmielessä.

Sitten päätin, että odottakaapa, minä vielä näytän. Seuraavaa neuvottelua varten laskin mieheni kirjanpitäjän kanssa tarkat numerot, joita minulta vaadittiin. Saimme kuin saimmekin Finnveralta myönteisen päätöksen, ja pankki myönsi lainan.

Tein hoitokodin piirustukset ruutupaperille.

TEIN ITSE hoitokodin piirustukset ruutupaperille, ja arkkitehti muutti ne viralliseen muotoon. Otimme rungot talopakettina. Olin pääsuunnittelija, työskentelin rakennuksella, siivosin työmaata ja suoritin sosiaali- ja terveydenhoitoalan johtajakoulutuksen Turun yliopistossa. Tein palo- ja pelastussuunnitelmat, riskikartoitukset ja turvallisuusselvitykset.

Koko omaisuutemme kiinnitettiin lainojen vakuudeksi. Olin valmis menettämään kaiken ja muuttamaan vaikka vuokra-asuntoon. Tärkeintä minulle oli se, että olin päässyt kiinni elämäntehtävääni.

Jälkeenpäin olen ihmetellyt, miten selvisin kaikesta. Ehkä maailma antaa hyvää, kun siihen suhtautuu myönteisesti. Kun Miia Matilda Koti avattiin 2013, sen kaikki 12 paikkaa tulivat heti täyteen.

OLEN ONNELLINEN siitä, että tyttärelläni on nyt hyvä olla. Työskentelen palveluvastaavana Miia Matilda Kodissa ja olen Miia Matilda -osakeyhtiön toimitusjohtaja. Hoitokodissa työskentelee 15 autismiin perehtynyttä henkilöä.

Taina on viiden aikuisen lapsen äiti, joka nauttii puutarhanhoidosta.
Taina on viiden aikuisen lapsen äiti, joka nauttii puutarhanhoidosta.

Miian kaksossisko Moona valmistui kokiksi ja työskentelee hoitokodissamme. Esikoisemme Janita on päivätoiminnan vastuuhenkilö ja autismikonsultti, toinen lapsemme Jasmiina on vammaistyöhön suuntautunut sosionomi, tekee työvuorolistat ja sijaistaa minua.

Jesse-kuopuksemme oli vartija. Hän vaihtoi alaa ja halusi tänne ohjaajaksi. Nyt hän suorittaa oppisopimuksella lähihoitajan pätevyyttä. Mieheni huolehtii kiinteistönhuollosta.

Toisinaan on vaativaa olla lapsilleen sekä äiti että pomo. Minun on pitänyt opetella uusi työrooli lasteni kanssa. Lasten on pitänyt oppia, ettei esimiehelle puhuta niin kuin äidille. Lasten pyynnöstä pyrin kotona olemaan puhumatta työasioita. Töissä saan olla pomo mutta kotona vain äiti.

Kaikki lapsemme ovat vapaasta tahdostaan tulleet töihin Miia Matilda Kotiin.

Minua ilahduttaa, että kaikki lapsemme ovat vapaasta tahdostaan tulleet töihin Miia Matilda Kotiin, vaikka jossain vaiheessa he olivat väsyneitä siihen, miten paljon autistinen sisar vaikutti perhe-elämäämme.

Kun siirryn sivuun, lapset jatkavat yritystä. Moni ulkopuolinen on jo halunnut ostaa yritykseni, mutta en missään nimessä myy sitä. Pian alamme rakentaa autismiosaamiskeskus PikkuMiaa. Sinne vanhemmat voivat tuoda alle 18-vuotiaat autistilapsensa ja vaikeasti kehitysvammaiset lapsensa tilapäishoitoon ja asumisharjoitteluun.

Meillä käy paljon vieraita oppimassa, sillä hoitokoti on ainoa laatuaan Suomessa. Lapsilleni olen sanonut, että kun Miiasta joskus aika jättää, he saavat tehdä tälle talolle mitä haluavat. Siihen saakka pidämme tämän omana perheyrityksenä.

HOITOKODISSA JOKAINEN päivä on tarkasti rakennettu. Päivän kulku on visualisoitu asukkaille kuvakorteilla, ja illalla tiedetään, mistä seuraava päivä koostuu. Jos suunnitelmiin tulee muutos, se ilmoitetaan muutoskortilla. Kaikki asukkaat tietävät koko ajan, mitä tekevät, kenen kanssa ja miten kauan. Se luo levollisuutta. Aistiyliherkkyys on otettu huomioon rakennusmateriaaleissa, jotka vähentävät kaikua. Valaistus on epäsuora, jotta se ei häikäisisi.

Miia on muuttanut elämäni. Ilman häntä ja hänen autismiaan olisin jäänyt työhöni sairaalaan, pelkästään mukavuusalueelleni.

"Vuonna 1986 työskentelin kehitysvammalaitoksella. Näitä kahta lasta rakastin valtavasti."
"Vuonna 1986 työskentelin kehitysvammalaitoksella. Näitä kahta lasta rakastin valtavasti."

On kyse ehkä sielunsopimuksesta tyttäreni ja minun välillä, yhteisestä matkastamme. Lakkasin suremasta Miian kohtaloa, kun oivalsin, että kyseessä on hänen elämänsä juuri sellaisena kuin hän on nyt. Aiemmin surin sitä, ettei hän saa poikaystävää, ei voi kokea rakkautta parisuhteessa eikä voi mennä töihin. Sitten tajusin, että ei Miia niitä ajattele. Olin siirtänyt omat haaveeni Miiaan ja surin niiden toteutumattomuutta.

Miia ajattelee hyvää ruokaa ja mukavaa oloa. Hänellä ei ole rahahuolia eikä särkynyttä sydäntä. Sen oivallettuani oloni helpottui.

Miian ja muiden hoitokotimme autistien elämä on täällä. He ovat tyytyväisiä, kunhan saavat olla omanlaisiaan."

Taina Joki-Sipilä on 52-vuotias sairaanhoitaja. Hän perusti Lietoon autistien kuntoutus- ja hoivakoti Miia Matildan, jossa myös hänen tyttärensä Miia asuu. 

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 23/2016.

Kirje ystävältä

Rakas Taina

Olet koskettanut minua hyvin syvästi, kuten varmasti monia muitakin erityislasten vanhempia. Sinun autistilapsesi on jo täysi-ikäinen, minun vasta muutaman vuoden.

Minusta tuntuu, että tunnistat minussa omaa itseäsi aikaisemmista elämänvaiheistasi. Olet kohdannut erityislapsen vanhempana kaikki ne vaiheet, joita minä vasta pikkuhiljaa käyn läpi: huolen lapsen tulevaisuudesta ja siitä, kuka häntä hoitaa, kun meitä ei enää ole.

Sinussa on valtavasti rakkautta kaikkea elollista kohtaan. En osaa edes kuvitella työmäärää, jonka olet tehnyt luodaksesi Miia Matildasta paikan, jossa autistiasukkailla on hyvä olla. Siitä asti, kun tutustuin sinuun ja hoitokotisi periaatteisiin, on sydämessäni uinunut toive, että jonain päivänä lapseni saa elää siellä.

Olet ensimmäisiä ihmisiä, joiden kautta olen alkanut luottaa lapseni tulevaisuuteen. Saan sinulta valtavasti toivoa. Luotat ja tiedät, että asiat järjestyvät, kunhan jaksamme uskoa sydämemme voimalla unelmiin ja luoda todeksi sen, mistä haaveilemme.

Rakkaudella Emilia

Miten läheinen voi auttaa alkoholistia? Mitä ei ainakaan kannata tehdä? Raitistunut alkoholisti Petri Kankaanpää antaa neljä neuvoa.

Alkoholistin läheinen joutuu pohtimaan usein vaikeita kysymyksiä, joista vaikein on ehkä tämä: Miten voin auttaa? Mitä minun ei ainakaan kannata tehdä?

Vaasalainen Petri Kankaanpää, 46, on raitistunut alkoholisti. Hän aloitti päihdekokeilut 10-vuotiaana ja raitistui vuonna 2010.  

Tässä Petrin neljä neuvoa alkoholistin läheisille:

1. Lakkaa ymmärtämästä liikaa. Lähde mieluummin pois. 

"Alkoholismi on sairaus. Sairauteen kuuluu se, että ihminen ei tajua omaa tilaansa. Juopon mielestä vika on aina muissa.

Niin oli minunkin mielestäni. En nähnyt itselläni minkäänlaista ongelmaa, ongelma oli vain läheisilläni.  Alkoholismi tekee ihmisestä kyynisen ja tunnekylmän, eikä suojamuuria murra mikään.

Kerran rupesin juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina.

Siksi uskon, että alkoholistia ei pidä ymmärtää liikaa. Ymmärtäminen vain mahdollistaa juomisen. 

Tietenkin voi jankuttaa, että mene hoitoon. Mutta ei se auta. Alkoholisti etsii syyn juomiselleen, sanoi tai teki läheinen ihan mitä tahansa.

Itse rupesin kerran juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina, oli siinä järkeä tai ei.

Neuvoisinkin: lakkaa ymmärtämästä ja häivy. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on ainut keino, joka toimii. Häipyminen on tavallaan tapa osoittaa alkoholistille rakkautta.

Itsekin jäin lopulta yksin. Olin juonut kaikki ystäväni, parisuhteeni, työpaikkani, rahani. Vasta kun saavutin pohjani, hakeuduin hoitoon." 

 2. Älä kaada viinoja lavuaariin.

"Moni läheinen etsii kotoa pulloja ja kaatelee viinoja lavuaariin, koska kuvittelee auttavansa.

Ei kannattaisi. Juoppo löytää viinansa aina. Tarve juoda on niin pakonomainen, ettei juomista estä mikään.

Kun viinat kaadetaan lavuaarista, alkoholistista tuntuu samalta kuin koirasta, jolta otetaan luu pois. Olo on epätoivoinen, vihainen ja hallitsematon, eikä viinanhimo ainakaan lievene." 

Alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa.

3. Kutsu alkoholisti sukujuhliin.

"Jos mietit, uskallatko kutsua juoppoa sukulaista vaikkapa ylioppilasjuhliin, kutsu vaan.

Useimmat puliveivarit ovat korostetun hyväkäytöksisiä ja nöyriä. Harvalla on tapana rähistä. 

Sitä paitsi alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa."

4. Raitistunutta alkoholistia ei tarvitse suojella.

"Jos läheisesi on raitistunut alkoholisti, voit ottaa rennosti. Sinun ei tarvitse suojella häntä viinalta. Jos hän tulee kylään, viinipulloja ei tarvitse piilottaa kaappiin.

Minua ei häiritse yhtään, jos kihlattuni ottaa joskus lasin tai kaksi punaviiniä. Viinanhimo ei iske vaan käy päinvastoin: viinin haju alkaa etoa minua niin, että karkaan kauemmas sohvalle istumaan.

Työpaikan pippaloissakin käyn, vaikka muut juovat. Pois lähden ajoissa, sillä en tykkää katsella kännistä menoa.

Välit vanhoihin ryyppykavereihin on kuitenkin viisainta katkaista. Itse en ehtinyt edes katkaista niitä, sillä kaikki neljä parasta juoppokaveriani ovat raitistumiseni jälkeen kuolleet.

Oli onnellinen ihme, että minulle kävi toisin."

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.