"Kokemukset ovat opettaneet huomaamaan pienet, hyvät asiat ja nauttimaan niistä", Päivi-Maarit Luukkonen sanoo. Sylissä lapsenlapsi Oona.

Päivi-Maarit Luukkosen mies ei koskaan palannut sukellukselta, jonka piti olla vain tavallinen päiväretki ystävien kanssa. Yhtäkkiä täytyi selvitä kaikesta yksin vieraassa maassa kahden pienen lapsen kanssa.

"Seisoin lukemattomat kerrat yksin jalkapallokentän laidalla ja murehdin. Surin sitä, että mieheni jätti minut yksin. Sitä, ettei pojillani ollut isää ja sitä, että olin yksin vastuussa kaikesta. Mutta periksi en antanut, koska se olisi ollut tärkeää myös Omerille, edesmenneelle miehelleni. Hänkin olisi vienyt poikia urheiluharrastuksiin, herännyt viikonloppuaamuisin voitelemaan sämpylöitä jalkapallojoukkueen kahvioon ja tukenut heitä väsymättä. Päätin, että selviän, vaikka sitten hammasta purren.

En voinut korvata pojilleni isää, vaikka olin niin hyvä äiti kuin pystyin. Antero oli neljävuotias ja Alexander vasta 15 kuukautta vanha, kun mieheni Omer tai Omppu, kuten häntä kutsuin, kuoli.

"Elämä jatkuu ja olen sinut kuoleman kanssa, mutten usko, että suru häviää koskaan."

Olen miettinyt usein, että kunpa voisin elää ihan tavallista, tylsää arkea. Mutta uskon korkeampaan suunnitelmaan ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Minun suurin menetykseni on ollut mieheni kuolema.

En ymmärrä käsitettä ”päästä yli”. Elämä jatkuu ja olen sinut kuoleman kanssa, mutten usko, että suru häviää koskaan.

Nyt suren sitäkin, ettei mieheni koskaan nähnyt ihanaa lapsenlastamme Oonaa.

Lentolippu maailmalle

Vuonna 1984 puristin kädessäni lentolippuja suureen maailmaan. Olin tuore ylioppilas. En saanut opiskelupaikkaa ja takana oli kariutunut parisuhde. Kun ystäväni vinkkasi minulle suomalaista au pairia etsivästä perheestä San Fransiscossa, suunnitelmani oli selvä.

Perheeni ja ystäväni pelkäsivät, että jäisin sille tielleni, mutta vannoin, ettei niin kävisi. Olin feministi henkeen ja vereen – minun päätäni ei kukaan mies kääntäisi.

"Ei kestänyt kuin puolitoista kuukautta, kun olin umpirakastunut komeaan amerikkalaiseen opiskelijapoikaan."

Vannomatta paras. Ei kestänyt kuin puolitoista kuukautta, kun olin umpirakastunut komeaan amerikkalaiseen opiskelijapoikaan.

Omppu kolahti ensi hetkestä. Hän opiskeli Berkeleyn yliopistossa ja minä pidin päivisin huolta au pair -perheen lapsesta. Tapasimme iltaisin ja viikonloppuisin. Kun Omppu polvistui eteeni kahden viikon seurustelun jälkeen, vastasin empimättä: Yes!

Avioparina takaisin

Au pair -vuoteni lopussa sanoin Ompulle, että jos hän on tosissaan kanssani, hänen on lähdettävä tutustumaan kotimaahani. Matkustin Suomeen ja Omppu seurasi muutaman kuukauden kuluttua. Talvella 1986 palasimme Yhdysvaltoihin – avioparina.

Tunsin kotiutuneeni Kaliforniaan, kun aloin nähdä unenikin englanniksi. Omppu valmistui ja minä opiskelin graafisen viestinnän insinööriksi. Aina ei ollut helppoa, mutta viihdyin ja olin onnellinen parisuhteessani.

"Me onnelliset Omerin siskon häissä 1980-90-luvun taitteessa. Minä olin morsiusneitona ja puin kiltisti päälleni morsiamen valitseman puvun."
"Me onnelliset Omerin siskon häissä 1980-90-luvun taitteessa. Minä olin morsiusneitona ja puin kiltisti päälleni morsiamen valitseman puvun."

Olin toivonut isoa perhettä, ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi vuonna 1991. Äitiysloma oli hyvin lyhyt ja koin syyllisyyttä siitä, että Antero meni hoitoon vain nelikuisena. Kun Alex syntyi kolme vuotta myöhemmin, jäin kotiin hoitamaan häntä.

Asuimme pienessä kalifornialaisessa merenrantakaupungissa Lompocissa, kun Omppu sai työtarjouksen Nokian tehtaalta Salosta. Asunto oli myymättä, mutta suunta oli selvä: muuttaisimme Suomeen.

Omppu oli aina ollut seikkailuhenkinen ja harrasti urheilusukeltamista. Elokuisena lauantaina vuonna 1995meidän piti pitää pihakirppis ja myydä pois turhat tavarat. Ompun ystävät pyysivät kuitenkin häntä mukaansa sukeltamaan, ja minä kehotin häntä lähtemään.

Lappu sheriffiltä

Omppu ei ollut palannut, kun tulin illalla kotiin. En osannut huolestua. Menin autotallin kautta suoraan sisään, joten en nähnyt sheriffin ulko-oveen jättämää lappua.

Myöhemmin illalla puhelin soi ja Ompun sukelluskaveri soitti. Hän oli sekaisin ja hoki vain olevansa tosi pahoillaan. Hän puhui niin sekavia, että lopetin puhelun. Ymmärsin kuitenkin, että jotakin vakavaa on sattunut.

"Kokosin itseni. Luin iltasadun ja laitoin lapset nukkumaan. Itkimme ystäväni kanssa koko yön."

Kokosin itseni, sillä lapset olivat vielä hereillä. Luin iltasadun ja laitoin heidät nukkumaan. Sitten soitin ystävälleni ja pyysin hänet luokseni. Sain vielä samana iltana yhteyden sheriffiin, ja hän kertoi, että mieheni oli luultavasti hukkunut. Itkimme ystäväni kanssa koko yön.

Omppu oli jostain syystä joutunut muista eroon ja vajonnut meren pohjaan. Häntä etsittiin vielä seuraavanakin päivänä. Ihmiset yrittivät rohkaista, mutta tiesin, että Omppu ei enää palaa. Hän löytyi hukkuneena. Lääkäri epäili kuolinsyyksi typpinarkoosia. Hänen mukaansa kuolema oli lempeä. Toivon, että hän oli oikeassa.

Naapuriapu kannatteli

Äitini tuli Suomesta luoksemme kolmeksi viikoksi. Amerikkalaisia sanotaan usein tekoystävällisiksi, mutta oma kokemukseni on toisenlainen. Olin onnellinen kaikesta tuesta. Ystäväni lensi maan toiselta puolelta Virginiasta luoksemme. Ompun ystävä vastasi hautajaisjärjestelyistä, ja tutut hoitivat lapsiamme.

Pahinta oli yksinäisyys. Omppu oli ollut paras ystäväni, ja nyt minulta puuttui ihminen, jonka kanssa olisin halunnut jakaa kaiken – myös tämän tragedian.

"Hyvä ystäväni asui 90-luvun lopulla Venetsian lähellä. Leskeksi jäätyäni vierailin siellä usein poikieni kanssa."
"Hyvä ystäväni asui 90-luvun lopulla Venetsian lähellä. Leskeksi jäätyäni vierailin siellä usein poikieni kanssa."

Arki vaati paljon. Lähdin loppusyksystä lasten kanssa Venetsiaan ystäväni luokse, joulun vietimme Suomessa. Palasimme Kaliforniaan enää valmistelemaan muuttoa.

Keväällä 1996 asuin taas Suomessa yli vuosikymmenen poissaolon jälkeen. Byrokratia tuntui raskaalta ja juoksin eri toimistoissa hoitamassa paperiasioita. Lapsetkin väsyivät siihen. Kerrankin 2-vuotias Alex istui vaunuissa ja katsoi minua epäuskoisena: ”Ei Kelaan!”

"Kun minä olin surusta sekaisin, lapset pitivät itsensä koossa, mutta kun aloin selvitä, he alkoivat oirehtia."

Lapset ovat uskomattomia. Kun minä olin surusta sekaisin, he pitivät itsensä koossa, mutta kun aloin selvitä, he alkoivat oirehtia. En voinut sulkea vessan ovea, sillä Antero pelkäsi, että katoaisin niin kuin daddy.

Halusin olla aluksi lasten kanssa kotona, mutta sain elämästä kiinni vasta sitten, kun aloitin työni mainossuunnittelijana. Selviytymistäni auttoivat terapia ja vertaistuki. Nuorilla leskillä on aktiivista toimintaa; keskustelupalsta netissä, juhlia ja vertaistukiryhmiä. On helpottavaa puhua saman kokeneiden kanssa.

Uusi rakkaus

Tapasin Jarin nuorten leskien bileissä vuonna 2003. On aivan tavallista, että keskustelu alkaa kysymyksestä: Mihin puolisosi kuoli? Jari taisi ottaa vähän nokkiinsa avauksestani mutta leppyi, kun pyysin häntä tanssimaan. Tanssimme koko illan. Siitä lähtien puhuimme puhelimessa joka päivä, jopa viisi tai kuusi tuntia.

Jari oli jäänyt leskeksi vasta vuotta aiemmin, mutta tunteet veivät voiton. Kun lähdimme yhteiselle lomalle poikieni ja Jarin kahden tyttären kanssa vain neljän kuukauden seurustelun jälkeen, yhteiset leskiystävämme löivät vetoa, ettemme palaisi pariskuntana – niin harvinaista on, että vertaisryhmässä syntynyt suhde kestää. Mutta suhteemme kesti loman ja on kestänyt paljon muutakin.

"Tuntui ihanalta ja melkein epätodelliselta, että elämässäni oli taas tosi rakkaus."

Yhdeksän kuukauden jälkeen meillä oli yhteinen tontti ja aloimme rakentaa taloa Espooseen. Uusi koti valmistui vuonna 2006, ja vuotta myöhemmin minusta tuli rouva Luukkonen. Tuntui ihanalta ja melkein epätodelliselta, että elämässäni oli taas tosi rakkaus.

Niin meillä aikuisilla kuin lapsillakin oli totuttelemista, mutta olemme selvinneet kaikesta. Paljon on mahtunut vuosikymmeneen, jonka olemme olleet yhdessä. Uuvuin rakennusprojektin aikana, mutta toivuin ystävien ja terapian avulla. Viisi vuotta sitten minusta tuli isoäiti,
kun Jarin tytär sai suloisen Manuel-pojan.

"Ihana yllätyslapsenlapseni Oona syntyi viime vuonna ja täytti juuri vuoden."
"Ihana yllätyslapsenlapseni Oona syntyi viime vuonna ja täytti juuri vuoden."

Viimeisin yllätys ja kriisin paikkakin oli poikani uutinen. Reilu vuosi sitten 17-vuotias poikani ja hänen vuotta nuorempi tyttöystävänsä kertoivat odottavansa lasta. Olin kauhuissani. Ensišokki muuttui pian iloksi, ja nuoret vanhemmat ovat pärjänneet hyvin.

Vietän paljon aikaa Oonan kanssa ja käyn hänen kanssaan vauvauinnissa. Joskus minua luullaan Oonan äidiksi, mutta ei se mitään. Minusta on mukavaa olla nuori isoäiti.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 7/2013.

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhä polku rauhoittaa

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

Katriinan vinkit aloittelijalle

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

"Viranhoidossa pitää aina olla niin kohtelias ja miellyttävä, mutta urheillessa voi olla äkäinen", sanoi presidentti Mauno Koivisto Ylen tv-haastattelussa vuonna 1988. Listasimme presidentti Koiviston 10 ikimuistoista lausahdusta.

1. Myönteisyydestä 

"Yleensä elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin. Yleensä se kannattaa siinäkin tapauksessa, ettei siihen edes uskoisi. Sillä usein on käynyt niin, että uhkakuvat alkavat toteutua juuri sen takia, että niihin varaudutaan."

(Presidentti Mauno Koiviston viimeiseksi jäänyt haastattelu, Helsingin Sanomat 2013)

2. Rakkaudesta

"Vanhempani olivat todella kunnollisia ihmisiä. He pitivät järjestyksestä ja olivat todella säästäväisiä. Siitä olen kiitollinen. Vaimoni arvostelee minua aina, tai yleensä, ja tuo esiin naisnäkökulmia. Joskus sitä tekee myös tyttäreni. Mielestäni he kuuntelevat minua ja toisinaan saan heiltä erinomaisia neuvoja. Olen kiitollinen myös heille." 

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Minä pidän rauhallisista ihmisistä, jotka vaativat aikaa."

3. Vapaudesta

"Tässä (presidentin virassa) on kovin vähän mahdollisuuksia tehdä asioita vapaasti oman mielen mukaan. Siksi olen aina halunnut jättää jotakin kokonaan itselleni. Olen pannut vastaan sanomalla "ei käy", "ei noin" ja "mahdotonta”, ja suostunut vasta pitkien neuvottelujen jälkeen, jotta vapaus valita säilyisi. Silti valinnanvaraa on liian vähän. Se on valtiomiesten kohtalo."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Kyllä se siitä."

4. Ryhtymisestä

"Tarttis tehrä jotain."

(Hokema, johon Koiviston kerrotaan turvautuneen urallaan usein) 

5. Rauhallisuudesta 

"Minä pidän rauhallisista ihmisistä, jotka vaativat aikaa. Joskus toki on kiirehdittävä, jos aikaa ei ole. Mutta jos on aikaa, on tärkeää, että mietitään ja keskustellaan kunnolla. Minä pidän rauhallisuudesta."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

6. Luottamuksesta 

"Kyllä se siitä."

(Vaalipuheiden loppulause vuonna 1988)

7. Hiljaisuudesta 

"Kun joutuu oleman niin paljon ihmisten kanssa tekemisissä kuin minä, on hyvin tärkeätä, että on joku paikka jossa on yksityisyyttä sillä tavalla, että voi harrastaa sitä mitä itse haluaa. Ja tietysti minulle on myös hyvin tärkeätä, että voi tehdä jotakin käsillänsä, voi käyttää niitä työkaluja joita minulla on, joilla minä olen joskus leipääni ansainnut. Siinä tämmöinen oma persoonallisuus vähän säilyy paremmin kuin jos olisi koko ajan muitten ihmisten kanssa. (...) Kyllä se on hyvin tärkeätä myöskin, että saa kootuksi itseänsä välillä. Hiljaisuudessa."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

"Ihmiset, joiden toimeentulo on turvattu, pyytävät eivät ainoastaan enemmän vaan enemmän-enemmän."

8. Urheilusta

"Kyllä, lauloin kuorossakin. Se toi kauneutta aikaan, jossa oli hyvin vähän kauneutta. Sellainen oli tärkeää nuorelle ihmiselle. Urheilua olen harrastanut pidempään ja intensiivisemmin. Sekin on minulle tärkeää ei vain ruumiilliselta kannalta, vaan myös henkisesti. Voisi sanoa niin, että siinä saa olla vihainen kajoamatta silti toisiin. Viranhoidossa pitää aina olla niin kohtelias ja miellyttävä, mutta urheillessa voi olla äkäinen."

(Ylen henkilökuva 1988, haastattelijana Enn Anupõld)

9. Ahneudesta

"Ihmiset, joiden toimeentulo on turvattu, pyytävät eivät ainoastaan enemmän vaan enemmän-enemmän."

(Puhe 1995 Kansantaloudellisessa yhdistyksessä)

10. Itsehillinnästä

"Kuule, minulla on sellainen kokemus, että ei pidä provosoitua kun provosoidaan."

(Uuden Suomen haastattelu, 2008)