"Kokemukset ovat opettaneet huomaamaan pienet, hyvät asiat ja nauttimaan niistä", Päivi-Maarit Luukkonen sanoo. Sylissä lapsenlapsi Oona.

Päivi-Maarit Luukkosen mies ei koskaan palannut sukellukselta, jonka piti olla vain tavallinen päiväretki ystävien kanssa. Yhtäkkiä täytyi selvitä kaikesta yksin vieraassa maassa kahden pienen lapsen kanssa.

"Seisoin lukemattomat kerrat yksin jalkapallokentän laidalla ja murehdin. Surin sitä, että mieheni jätti minut yksin. Sitä, ettei pojillani ollut isää ja sitä, että olin yksin vastuussa kaikesta. Mutta periksi en antanut, koska se olisi ollut tärkeää myös Omerille, edesmenneelle miehelleni. Hänkin olisi vienyt poikia urheiluharrastuksiin, herännyt viikonloppuaamuisin voitelemaan sämpylöitä jalkapallojoukkueen kahvioon ja tukenut heitä väsymättä. Päätin, että selviän, vaikka sitten hammasta purren.

En voinut korvata pojilleni isää, vaikka olin niin hyvä äiti kuin pystyin. Antero oli neljävuotias ja Alexander vasta 15 kuukautta vanha, kun mieheni Omer tai Omppu, kuten häntä kutsuin, kuoli.

"Elämä jatkuu ja olen sinut kuoleman kanssa, mutten usko, että suru häviää koskaan."

Olen miettinyt usein, että kunpa voisin elää ihan tavallista, tylsää arkea. Mutta uskon korkeampaan suunnitelmaan ja siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Minun suurin menetykseni on ollut mieheni kuolema.

En ymmärrä käsitettä ”päästä yli”. Elämä jatkuu ja olen sinut kuoleman kanssa, mutten usko, että suru häviää koskaan.

Nyt suren sitäkin, ettei mieheni koskaan nähnyt ihanaa lapsenlastamme Oonaa.

Lentolippu maailmalle

Vuonna 1984 puristin kädessäni lentolippuja suureen maailmaan. Olin tuore ylioppilas. En saanut opiskelupaikkaa ja takana oli kariutunut parisuhde. Kun ystäväni vinkkasi minulle suomalaista au pairia etsivästä perheestä San Fransiscossa, suunnitelmani oli selvä.

Perheeni ja ystäväni pelkäsivät, että jäisin sille tielleni, mutta vannoin, ettei niin kävisi. Olin feministi henkeen ja vereen – minun päätäni ei kukaan mies kääntäisi.

"Ei kestänyt kuin puolitoista kuukautta, kun olin umpirakastunut komeaan amerikkalaiseen opiskelijapoikaan."

Vannomatta paras. Ei kestänyt kuin puolitoista kuukautta, kun olin umpirakastunut komeaan amerikkalaiseen opiskelijapoikaan.

Omppu kolahti ensi hetkestä. Hän opiskeli Berkeleyn yliopistossa ja minä pidin päivisin huolta au pair -perheen lapsesta. Tapasimme iltaisin ja viikonloppuisin. Kun Omppu polvistui eteeni kahden viikon seurustelun jälkeen, vastasin empimättä: Yes!

Avioparina takaisin

Au pair -vuoteni lopussa sanoin Ompulle, että jos hän on tosissaan kanssani, hänen on lähdettävä tutustumaan kotimaahani. Matkustin Suomeen ja Omppu seurasi muutaman kuukauden kuluttua. Talvella 1986 palasimme Yhdysvaltoihin – avioparina.

Tunsin kotiutuneeni Kaliforniaan, kun aloin nähdä unenikin englanniksi. Omppu valmistui ja minä opiskelin graafisen viestinnän insinööriksi. Aina ei ollut helppoa, mutta viihdyin ja olin onnellinen parisuhteessani.

"Me onnelliset Omerin siskon häissä 1980-90-luvun taitteessa. Minä olin morsiusneitona ja puin kiltisti päälleni morsiamen valitseman puvun."
"Me onnelliset Omerin siskon häissä 1980-90-luvun taitteessa. Minä olin morsiusneitona ja puin kiltisti päälleni morsiamen valitseman puvun."

Olin toivonut isoa perhettä, ja tulin ensimmäistä kertaa äidiksi vuonna 1991. Äitiysloma oli hyvin lyhyt ja koin syyllisyyttä siitä, että Antero meni hoitoon vain nelikuisena. Kun Alex syntyi kolme vuotta myöhemmin, jäin kotiin hoitamaan häntä.

Asuimme pienessä kalifornialaisessa merenrantakaupungissa Lompocissa, kun Omppu sai työtarjouksen Nokian tehtaalta Salosta. Asunto oli myymättä, mutta suunta oli selvä: muuttaisimme Suomeen.

Omppu oli aina ollut seikkailuhenkinen ja harrasti urheilusukeltamista. Elokuisena lauantaina vuonna 1995meidän piti pitää pihakirppis ja myydä pois turhat tavarat. Ompun ystävät pyysivät kuitenkin häntä mukaansa sukeltamaan, ja minä kehotin häntä lähtemään.

Lappu sheriffiltä

Omppu ei ollut palannut, kun tulin illalla kotiin. En osannut huolestua. Menin autotallin kautta suoraan sisään, joten en nähnyt sheriffin ulko-oveen jättämää lappua.

Myöhemmin illalla puhelin soi ja Ompun sukelluskaveri soitti. Hän oli sekaisin ja hoki vain olevansa tosi pahoillaan. Hän puhui niin sekavia, että lopetin puhelun. Ymmärsin kuitenkin, että jotakin vakavaa on sattunut.

"Kokosin itseni. Luin iltasadun ja laitoin lapset nukkumaan. Itkimme ystäväni kanssa koko yön."

Kokosin itseni, sillä lapset olivat vielä hereillä. Luin iltasadun ja laitoin heidät nukkumaan. Sitten soitin ystävälleni ja pyysin hänet luokseni. Sain vielä samana iltana yhteyden sheriffiin, ja hän kertoi, että mieheni oli luultavasti hukkunut. Itkimme ystäväni kanssa koko yön.

Omppu oli jostain syystä joutunut muista eroon ja vajonnut meren pohjaan. Häntä etsittiin vielä seuraavanakin päivänä. Ihmiset yrittivät rohkaista, mutta tiesin, että Omppu ei enää palaa. Hän löytyi hukkuneena. Lääkäri epäili kuolinsyyksi typpinarkoosia. Hänen mukaansa kuolema oli lempeä. Toivon, että hän oli oikeassa.

Naapuriapu kannatteli

Äitini tuli Suomesta luoksemme kolmeksi viikoksi. Amerikkalaisia sanotaan usein tekoystävällisiksi, mutta oma kokemukseni on toisenlainen. Olin onnellinen kaikesta tuesta. Ystäväni lensi maan toiselta puolelta Virginiasta luoksemme. Ompun ystävä vastasi hautajaisjärjestelyistä, ja tutut hoitivat lapsiamme.

Pahinta oli yksinäisyys. Omppu oli ollut paras ystäväni, ja nyt minulta puuttui ihminen, jonka kanssa olisin halunnut jakaa kaiken – myös tämän tragedian.

"Hyvä ystäväni asui 90-luvun lopulla Venetsian lähellä. Leskeksi jäätyäni vierailin siellä usein poikieni kanssa."
"Hyvä ystäväni asui 90-luvun lopulla Venetsian lähellä. Leskeksi jäätyäni vierailin siellä usein poikieni kanssa."

Arki vaati paljon. Lähdin loppusyksystä lasten kanssa Venetsiaan ystäväni luokse, joulun vietimme Suomessa. Palasimme Kaliforniaan enää valmistelemaan muuttoa.

Keväällä 1996 asuin taas Suomessa yli vuosikymmenen poissaolon jälkeen. Byrokratia tuntui raskaalta ja juoksin eri toimistoissa hoitamassa paperiasioita. Lapsetkin väsyivät siihen. Kerrankin 2-vuotias Alex istui vaunuissa ja katsoi minua epäuskoisena: ”Ei Kelaan!”

"Kun minä olin surusta sekaisin, lapset pitivät itsensä koossa, mutta kun aloin selvitä, he alkoivat oirehtia."

Lapset ovat uskomattomia. Kun minä olin surusta sekaisin, he pitivät itsensä koossa, mutta kun aloin selvitä, he alkoivat oirehtia. En voinut sulkea vessan ovea, sillä Antero pelkäsi, että katoaisin niin kuin daddy.

Halusin olla aluksi lasten kanssa kotona, mutta sain elämästä kiinni vasta sitten, kun aloitin työni mainossuunnittelijana. Selviytymistäni auttoivat terapia ja vertaistuki. Nuorilla leskillä on aktiivista toimintaa; keskustelupalsta netissä, juhlia ja vertaistukiryhmiä. On helpottavaa puhua saman kokeneiden kanssa.

Uusi rakkaus

Tapasin Jarin nuorten leskien bileissä vuonna 2003. On aivan tavallista, että keskustelu alkaa kysymyksestä: Mihin puolisosi kuoli? Jari taisi ottaa vähän nokkiinsa avauksestani mutta leppyi, kun pyysin häntä tanssimaan. Tanssimme koko illan. Siitä lähtien puhuimme puhelimessa joka päivä, jopa viisi tai kuusi tuntia.

Jari oli jäänyt leskeksi vasta vuotta aiemmin, mutta tunteet veivät voiton. Kun lähdimme yhteiselle lomalle poikieni ja Jarin kahden tyttären kanssa vain neljän kuukauden seurustelun jälkeen, yhteiset leskiystävämme löivät vetoa, ettemme palaisi pariskuntana – niin harvinaista on, että vertaisryhmässä syntynyt suhde kestää. Mutta suhteemme kesti loman ja on kestänyt paljon muutakin.

"Tuntui ihanalta ja melkein epätodelliselta, että elämässäni oli taas tosi rakkaus."

Yhdeksän kuukauden jälkeen meillä oli yhteinen tontti ja aloimme rakentaa taloa Espooseen. Uusi koti valmistui vuonna 2006, ja vuotta myöhemmin minusta tuli rouva Luukkonen. Tuntui ihanalta ja melkein epätodelliselta, että elämässäni oli taas tosi rakkaus.

Niin meillä aikuisilla kuin lapsillakin oli totuttelemista, mutta olemme selvinneet kaikesta. Paljon on mahtunut vuosikymmeneen, jonka olemme olleet yhdessä. Uuvuin rakennusprojektin aikana, mutta toivuin ystävien ja terapian avulla. Viisi vuotta sitten minusta tuli isoäiti,
kun Jarin tytär sai suloisen Manuel-pojan.

"Ihana yllätyslapsenlapseni Oona syntyi viime vuonna ja täytti juuri vuoden."
"Ihana yllätyslapsenlapseni Oona syntyi viime vuonna ja täytti juuri vuoden."

Viimeisin yllätys ja kriisin paikkakin oli poikani uutinen. Reilu vuosi sitten 17-vuotias poikani ja hänen vuotta nuorempi tyttöystävänsä kertoivat odottavansa lasta. Olin kauhuissani. Ensišokki muuttui pian iloksi, ja nuoret vanhemmat ovat pärjänneet hyvin.

Vietän paljon aikaa Oonan kanssa ja käyn hänen kanssaan vauvauinnissa. Joskus minua luullaan Oonan äidiksi, mutta ei se mitään. Minusta on mukavaa olla nuori isoäiti.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 7/2013.

KK:n numerossa 18/2014 kävimme metsämökissä Tammelan Susikkaalla. Siellä asuivat Korpiksi ja noidaksi kutsuttu Juha Jaakkola ja pikkuakka Irene Karlstedt, jotka luontaishoitivat ihmisiä ilmaiseksi. Lue, mitä heille kuului syksyllä 2016.

Irene: "Hoidot, joita annoimme Korpin kanssa, ovat tauolla. Metsässäkin käymme vähemmän. Korpin liikkuminen on niin kivuliasta.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut hortonomiksi, kaksi on vielä jäljellä. Parhaillaan opettelen suunnittelemaan avomaaviljelyä."

Korppi: "Kivut iskivät kaksi vuotta sitten. Ensin nousi verenpaine, siihen sain neljää troppia. Seuraavaksi tuli munuaisten vajaatoiminta, sitten hermosäryt koko kehossa. Kun nyt kävelen sata metriä metsään, minun pitää pysähtyä miettimään, miten pääsen sieltä takaisin.

Siitä tulee surumielisyys. Kun kivut ovat päällä, luonto ei pääse ihon alle.

Levollinen mieli ja mielenrauha ovat nyt suurin apu, mitä voin saada. Ne helpottavat kipua ja tekevät olemisen mielekkääksi. Kiirehdin hiljaa, teen hiljaa.

Sinä olet siinä. Kaikki on hyvin.

Joulun vietämme mökissämme kynttilän valossa. Pihalla lepattavat lyhdyt. Nautimme pirtin lämmöstä, omasta olemisestamme ja luonnon rauhasta. Sinä olet siinä, minä olen tässä, kaikki on hyvin."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Lue Korpin ja Irenen tarina:

Korppi ja akka hoitavat ihmisiä ilmaiseksi

 

Ville Virtanen

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Lauseeni on ruotsiksi Ingmar Bergmanin elokuvien takia. Mitä maailma olisi ilman niitä! Saan voimaa, kun ajattelen maailmaa, jossa on Ingmar Bergmanin elokuvia.

Kuolema on hauska asia. Lähdetään siitä. Se panee kaiken tärkeysjärjestykseen. Kun ajattelee kuolemaa, ymmärtää, mikä on tärkeää, pysyvää ja säilyvää.

Loppujen lopuksi elämä on oikeudenmukaista. Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään rotuun, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Se on kaikille yksi ja sama.

Ruotsin kieli on minulle tärkeä. Olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, että minusta on tullut kaksikielinen. Ruotsin oppiminen on konkreettinen saavutus elämässäni. Voin sanoa, että ton oon tehnyt. Mitäkö kieli on tuonut minulle? Rakkauden.”

 

Levy ”Jos on joskus eronnut, tämä kannattaa kuunnella. Levyllä prosessi käydään syvällisesti läpi. Islantilaisen Björkin uusin albumi on ajaton klassikko, jota saattavat vielä soittaa sinfoniaorkesterit.” Björk: Vulnicura (2015)

Festivaali ”Sodankylän elokuvajuhlat on huikea tapahtuma sekä maailman että Suomen elokuvalle. Kesäkuista reissua kannattaa alkaa suunnitella jo nyt, ettei se jää väliin.” msfilmfestival.fi

Elokuva ”Ohjaaja Jussi Hiltunen on lupaavimpia nuoren polven tekijöitä. Armotonta maata suosittelen etenkin isille ja pojille. Suhdetta käsitellään siinä syvällisesti ja koskettavasti.” Armoton maa ensi-illassa 20.1.

Kodin Kuvalehden lukijoiden ottamista luontokuvista koottiin kalenteri, jonka kantta komistaa Sanna-Mari Tervon upea kuva marraskuiselta patikkaretkeltä.

Lieksalainen Sanna-Mari kertoo ottaneensa kuvan Patvinsuon luonnonsuojelualueella.

”Olimme marraskuussa patikoimassa kaverini kanssa Teretin taukopaikalle. Oli rapsakka pakkanen, upea talvipäivä. Lumi kimalteli aamuauringossa."

Hoitoalalla työskentelevä Sanna-Mari on Kodin Kuvalehden tilaaja ja harrastaa valokuvausta lähes päivittäin. Kahden tyttären äiti ottaa kännykällä kuvia ulkoillessa, retkillä ja matkoilla.

"Ihan arkisia asioita. Tykkään kuvata myös asetelmia ja muita yksityiskohtia."

Jo ennen kuin hänen kuvansa valittiin KK:n lukijoiden luontokuvakalenteriin, Sanna-Mari suunnitteli, että voisi koota omista kuvistaan kalenterin.

"Kuvia kertyy kuitenkin aika paljon. Myös tauluja olisi kiva tehdä niistä."

Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.
Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.

Sanna-Mari sanoo olevansa tyytyväinen kuvaan, kun siinä ei häiritse mikään.

"Tykkään kirkkaista,värikkäistä kuvista. Vuodenajoista minulle rakkain on kesä, ja silloin tulee otettua kuviakin eniten marjastaessa, meloessa ja patikoidessa. Harrastusten parissa saa parhaimmat kuvat."

 

 

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

"Ystäväni stressasi hulluna synnytyssuunnitelmastaan. 'Mitä laitoit omaasi?' hän kyseli. 'En mitään', vastasin, ja se on totta.

Kun tyttäreni Adele seitsemän vuotta sitten syntyi, ainoa suunnitelmani oli tulla kotiin sairaalasta vauvan kanssa. Arvelin, että kätilöt ja lääkärit tietävät kyllä minua paremmin, miten homma hoituu. On turha stressata siitä, mistä ei paljon tiedä ja mihin ei juuri pysty vaikuttamaan. 'Tee vaan niinku ne sanoo', kannustin ystävää.

Sama pätee esimerkiksi laihduttamiseen. Olen pudottanut kolmekymmentä kiloa kuudessa vuodessa tutuilla asiantuntijaneuvoilla: säännöllisillä ateriaväleillä, liikunnalla, kärsivällisyydellä ja terveellisillä valinnoilla.

Siis tekemällä just niin kuin sanotaan."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 18/2016.

Tv-sarja "Ikisuosikkiini Gilmoren tytöt saa tänä syksynä jatkoa Netflixillä. Silloin lapsi menee viikonlopuksi hoitoon ja äiti valtaa sohvan." Gilmore Girlsin uudet jaksot alkaen 25.11.2016, netflix.com/fi

Lastenkirja "Suosikkimme Töölön kirjasto avautui elokuussa remontin jälkeen. Tyttäreni lainaa sieltä maailmanmaineeseen nousseita Neropatin päiväkirja -sarjakuvaromaaneja." Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja (Otava)

Jalkapallo "Minulla on HJK:n kausikortti ja käyn matseissa tyttäreni kanssa säännöllisesti. Meille se on tyttöjen laatuaikaa. Suosittelen Veikkausliigan matseja ihan jokaiselle!" veikkausliiga.com