Pertti Kurikka ei vaadi mahdottomia. Hän haluaa vain vähän kunnioitusta. Hän haluaa, että kehitysvammaiset otetaan­ tosissaan. Ja hän tahtoo päättää itse, koska syö tai keitä kutsuu kylään.

"AAMULLA SAIN AAMUPALA SITTEN REIPPAANA TÖIHIN. PERTTI ELI PERTSA SOITTAA MUSIIKKIA. SAIMME RUOKAA JA KAHVIA JA TAAS ON MUSIIKKIA. PERTSA KOTIIN. NYT ON MUSIIKKIA. PERTSA ON HYVÄ TYYPPI. EN TULE ILTAPALALLE KOSKA KUUNTELEN RADIO SUOMI POP. SAIN JAFFA. SUIHKU ON TÄRKEÄ. HYVÄÄ YÖTÄ IHANIA UNIA. PERTSA ON KIVA JÄTKÄ.”

Joka ilta Pertti Kurikka kirjoittaa mustakantiseen päiväkirjaansa, jotta muistaisi myöhemmin, mitä on tehnyt ja ajatellut.

Joka arkiaamu hän lähtee töihin. Ensin päälle farkkuliivi ja varmistus. Kyllä, kaikki bändipinssit ja rintamerkit ovat paikoillaan: Iron Maiden, Viikate, Naimamaisteri, NHL -95, WWF.

Sitten hattu, hanskat, avaimet ja puhelin, sitten ulos bussiin.  Bussin ikkunasta näkyy aamuinen Helsinki.

Bussissa Pertti tiedustelee viereen istahtaneelta matkustajalta: Mitä kuuluu? Mitä meinaat tehdä viikonloppuna?

Joskus hän saa vastauksen. Jos ei saa, harmittaa.

Paljon kirosanoja

”Ihmisten täytyy juoda aamulla teetä, mutta kun ei anneta. Asuntolan ämmät, saatana. Tämä tilanne niin muuttuu, kun soitan minun sosiaalityöntekijälle.”

Pertti Kurikan nimipäivät -yhtyeen treenit alkavat kehitysvammaisten Lyhty ry:n kulttuurityöpajassa tänäänkin aamuyhdeksältä,­ mutta laulaja Kari Aaltoa ärsyttää. On tullut kiire, aamiainen on jäänyt kesken.

”Aika paljon kirosanoja”, Pertti kommentoi ja katsoo ympärilleen. Hiljenee, alkaa soitto. Pertti koskee kitaraansa hellästi ja taitavasti.

Ensimmäinen kappale, Kari laulaa kiukkuisena: Mä en tarvi paskanjauhajia, enkä myöskään ohjaajia, enkä mitään päällepäsmäreitä, enkä mitään katsojia! Mä en tarvi mitään koska mä en tarvi mitään!

Kari on tehnyt laulun sanat, Pertti sille sävelen.

Sitten poikki kesken kaiken koko kappale. Basisti Sami Helle hermostuu: ”Muista Pertti se sääntö, että jos on biisi menossa, ei ruveta virittämään kitaraa.”

”Aina mä teen jumalauta väärin”, Pertti katuu.

”Se on Pertti ihan sun tapaista. Mutta nyt kundit seuraava biisi”, Sami komentaa.

”Juu juu höpöliini, anteeksi anteeksi”, Pertti vastaa.

Kari huutaa mikkiin: Mä kaipaan vähän kunnioitusta, tasa-arvoa elämään. Mä tarvin vähän kunnioitusta, ihmisarvoa elämään.

Tyypilliset treenit, toteaa Lyhdyn työntekijä Kalle Pajamaa, joka seuraa sivusta.­ Hän sovittaa Pertti Kurikan nimipäivien kappaleet ja auttaa niiden harjoittelussa. Kalle tutustui Perttiin yksitoista vuotta sitten.

”Ajattelin, että koska Pertti tykkää punkista, hänen pitäisi saada bändi, joka soittaa punkia.”

Kalle ei osannut arvata, että nyt, tammikuussa 2015, kokoonpano harjoittelee osallistuakseen Uuden musiikin kilpailuun. Sen voittaja edustaa Suomea Euroviisuissa. Idea osallistumisesta tuli Pertiltä, joka on suuri euroviisufani. Pertti nykäisee farkkuliiviään.

”En sano vielä muuta kuin että jos kansa äänestää meidän bändiä, niin avot! Sitten juhlitaan kunnolla. Se tarkoittaa täytekakkua ja boolia ja kahvia ja leipää ja perunamuusia ja makkaraa.”

Minä määrään asiat

Valkoinen muovinen leikkimatkustajalaiva, jonka kaveri antoi omaksi. Kani, jolla oli pitkät korvat ja jota sai ruokkia. Äiti.

Nämä kolme asiaa Pertti muistaa lapsuudestaan. Hän on nyt 58-vuotias. Viisivuotiaana Pertti muutti lastenkotiin asumaan.

”En ole ihan varma, miksi. Äiti kävi kyllä katsomassa.”

Ensimmäistä lastenkotia seurasi toinen, sitten monta muuta asuntoa. Pertti luettelee yhdeksän ryhmäkotia ja asuntolaa vuosilukuineen.

”Aika paljon niitä on. Aina joku on sanonut, että nyt pitää muuttaa ja mennä toiseen paikkaan ja olen mennyt.”

Olisi ollut kiva päättää itse. Valita, että tuolta on lyhyt matka levykauppaan ja pitseriaan, tuon kaupunginosan tunnen jo etukäteen, tuolla asuu kaveri, tuolla asuu tyhmä tyyppi.

”Yhdessä asuntolassa huudettiin, että nyt ei ole vierailuaika. Kylässä sai käydä vain, jos kello oli kymmenen viiva yksitoista tai neljätoista viiva viisitoista”, Pertti muistelee.

Jos vieras olisi tullut, Pertti olisi tarjonnut vettä mukista tai kahvia kupista ja soittanut musiikkia. Sitten vieras olisi lähtenyt.

”En halua, että muut määrää. Se olen minä, joka määrää minun asiat.”

”Uskon kyllä aika hyvin, jos joku kertoo, että nyt pitää tulla syömään tai nyt työpäivä on loppunut. Mutta hei vähän kunnioitusta!”

Pertin äiti kuoli vuonna 1992.

”Soitin sairaalaan ja sieltä sanottiin, että ai, äitisi on kuollut. Äidin hautajaiset pidettiin, mutta kukaan ei kertonut siitä.”

Pertti näyttää valokuvaa. Hän on mielestään äidin näköinen, molemmilla on samanlainen nenä. Sitten hän laittaa kuvan pois.

”Älä puhu enää mun äidistä. Mulla tulee kyynel silmiin”, Pertti pyytää.

Tämä on yksityisalue

Mamba. Nirvana. Ti-Ti Nalle. Jonna Tervomaa. Beethoven. PMMP. AC/DC. Lauri Tähkä. Rauli Badding Somer­joki. Eläkeläiset. Bryan Adams. Smurffit. Paula Koivuniemi.

Pertin olohuoneessa on satoja kasetteja ja vinyyli- ja cd-levyjä. Jokainen äänite­ on paikallaan siistissä rivissä, läjässä tai pinossa.

Tässä kodissa, yhdeksän miehen ryhmäasunnossa, Pertillä on oma kaksio ja keittonurkkaus. Käytävän varrella päivystää ohjaaja, mutta ei määrää liikaa.

Ulko-ovessa on kuva Pertin farkkuliivistä ja pieni tarra, jossa lukee: Yksityisalue.

”Täällä saa olla, miten tahtoo, kun ei ala paikkoja rikkoa. Kaljaakin saisin juoda, mutta en kovin paljon juo. Kerran viikossa joku käy katsomassa, että kaikki on hyvin.”

Silloin vaihdetaan yhdessä lakanat ja jutellaan. Kukaan ei tule kutsumatta käymään.

Aamulla miehet syövät yhteiskeittiössä aamiaista, ottavat kattilasta puuroa.  Illalla he kokoontuvat iltapalalle ja katsovat Salatut elämät televisiosta. Ohjaajat auttavat virasto- ja paperiasioissa, jos on tarve.

Kun Pertti Kurikan nimipäivät eilen treenasi Avaimet-kappalettaan, Pertti heilui sanojen mukana: Jätän asunto­lan hoitajat, sekä myös asuntolan asukkaat. En kaipaa mä sääliä. En kun­nioi­tusta.­ Enkä niiltä, vittu, mitään muuta­kaan, saatana. Avaimet heitän pellolle.

Se kuuluu punk-asiaan, Pertti sanoo. Että huudetaan, vaikka ei oltaisikaan vihaisia.­ Näytetään keskaria. Pertti viihtyy kotonaan ihan hyvin.

”Mutta kaikki eivät viihdy. Kehitysvammaisia pitää kuunnella. ”

Pertti on hetken hiljaa ja raapii kättä. Sitten hän venyttelee. Sitten huokaisee. Sitten rykäisee.

Hän on miettinyt paljon asiaa, jonka aikoo seuraavaksi sanoa.

”Kehitysvammainen ei näytä kehitysvammaiselta, mutta on sellainen. Kehitysvammainen asuu asuntolassa ja tarvitsee ohjaajia. Sellainen on kehitys-
vammainen. Kehitysvammainen ei ole tyhmä.”

Illalla Pertti lähtee lähikauppaan. Hän ostaa jaffakeksejä ja lettuja.

Sohvan yläpuolelle hän on teipannut ryhmäkodin säännöt: Yhteisissä tiloissa ollaan pukeutuneita päivävaatteisiin. Itsetyydytystä voi harrastaa omassa asunnossa. Muille asukkaille ei huudeta tai kirota. Pahasta mielestä on hyvä puhua ohjaajille.

Yhä punkkarihullu

Ovatko kaikki käyneet tänään pesulla? varmistaa ohjaaja Kalle Pajamaa ennen keikkaa.

Perttikin huolehtii: Rumpukepit? Skeba? Virveli? Bassokitara? Paidat? Levyt? Kaikki mukana?

Keikoille mennään yhdeksän hengen tila-autolla. Tai lentokoneella, jos mennään kauemmas, vaikka Texasiin tai Kosovoon. Pertti Kurikan nimipäivät on tehnyt viime vuosina yli kaksisataa keikkaa festareilla, pubeissa ja klubeilla.

Lavalla Pertti ei ensin katso yleisöä vaan kitaraa. Sitten hän katsoo.

”Jos toisilla on hyvä mieli, minulle tulee hyvä mieli. Mutta jos siellä on tuppisuita, jotka eivät heilu meidän musiikin tahdissa, tulee paha mieli.”

Kalle huokaisee vasta, kun keikka on ohi. Monella bändillä on juomisongelmia, niin myös Pertti Kurikan nimipäivillä. Rumpali Toni Välitalon täytyy aina saada kokista lavalle. Mutta jos sitä on liian vähän tai muki on vääränlainen, hän protestoi soittamalla tahallaan mitä sattuu.

Pertti on ollut punkkari kolmekymmentä vuotta.

”Punkkarihulluus alkoi, kun ostin kaupasta Hurriganesin levyn.”

Erityiskansakoulussa Pertti oppi lukemaan ja kirjoittamaan, seuraavina vuosi­kymmeninä hän pakkasi sähkölaitteita, ompeli saumoja ja kolasi lunta.

Nyt punkin soittaminen on Pertin työ. Hän saa siitä kansaneläkkeen päälle pientä palkkaa, työosuusrahaa.

Sielukas värssy

Eräs asia palaa Pertin mieleen usein. Melkein aina, kun hän katsoo parve­ketta.

”Kerran meinasin heittää itseni parvekkeelta alas. Olin niin vihainen itselleni. Yritin puhua asioita, ja ne eivät tulleet suusta niin kuin piti.”

”Mitä olisi tapahtunut, jos olisin heittänyt? Olisiko tullut kuolema?”

Ajatus alkaa itkettää. Pitää hyräillä vähän iloista laulua vastapainoksi ja rummuttaa sormilla pöytää.

”Hyvä, etten heittänyt. Olisin mennyt hukkaan. Tiedän kaikenlaisia asioita, jotka kuuluvat asiaan.”

Hänen mielestään Pertti Kurikan nimipäivien Päättäjä on pettäjä -kappaleessa sanotaan asiat oikein: Päättäjät sulkevat ihmiset suljettuihin huoneisiin, mutta me ei haluta olla niissä huoneissa niin. Kukaan ei huolehdi meistä, ei tuu edes niihin huoneisiin katsomaan. Miten meidän orpojen niissä huoneissa käy?

”Poliitikkojen pitäisi huolehtia, että asiat ovat hyvin, selvästi ja ihan ookoo.”

Parvekkeen ikkunan turvalliselle puolelle on pinottu Raamattu sekä muutama hengellinen kirja ja elämäntaito-opas.

Lues tuosta sielukas värssy, Pertti pyytää.

Värssy kuuluu: Ihmisen kasvava minä puhuu maailmankaikkeudelle itsensä unohtaen ja alkuperänsä muistaen. Omuuteni kahleista vapautuen tavoitan sinussa oman todellisen olemukseni.

Se oli vähän vaikeatajuista.

”Niin oli”, Pertti myöntää.

Sitten hän hermostuu: Eivätkö nämä levyt pysy kädessä, helvetin huono päivä, Pertti on paskapää, Pertti on kusipää.

”Totta kai uskon Jumalaan ja se on totta. Kirpputorilta olen ostanut raamatullisia kasetteja, joilta voi kuunnella raamatullisia asioita. Niiden päälle ei saa nauhoittaa musiikkia.”

Illalla Pertti rukoilee: Anna rauhallinen sydän ja rauhallinen kroppa ja hyvää yötä.

Unessa on kesä, Pertti makaa pellolla ja joku vetää häntä lahkeesta. Hän ei näe, kuka. Sitten tulee pikkutyttö, joka kutittaa ruoholla leuan alta.
Pertti herää siihen, että nauraa.

Kummallista touhua

Pertti kulauttaa kahvikupillisen kerralla. Ruokailuun riittää kolme minuuttia. Pertti tekee kaiken nopeasti.

”Hän on oikea hotkijamestari. Ja sitten häntä närästää”, bändikaveri Sami sanoo.

Siviilipalvelustaan Lyhdyssä suorittava Sakari Kumpula on samaa mieltä.

”Kerran kutsuin Pertin kylään ja tein sen virheen, että tarjosin kahvia heti ensimmäisenä. Pertti hörppäsi ja lähti. Visiitti kesti korkeintaan vartin.”

Kahden vuoden kuluttua Pertti aikoo kuitenkin hidastaa. Silloin hän täyttää kuusikymmentä.

”Jään eläkkeelle ja sitten loppuu töissä käyminen. En tee mitään. Olen vain ja käyn kaupungilla hummaamassa kirpputoreilla, ostan uusia kasetteja.”

”Ja rakastan.”

Pertti on kihloissa. Hanna asuu samassa talossa kerrosta alempana. Kun Pertti puhuu Hannasta, häntä alkaa hymyilyttää.

”Hanna on ihana ja nainen. Annoin joskus sormuksen ja sanoin, että ole hyvä, tässä on sulle sormus. Kerran kuukaudessa tavataan. Ollaan yhdessä ja istutaan käsikkäin. Rakkaus on ihana asia.”

Oikeastaan elämässä on paljon ihania asioita: Hanna ja musiikki. Se tunne, kun Kalle avaa suuren pahvilaatikon ja sen sisältä paljastuvat levy-yhtiön lähettämät uunituoreet Pertti Kurikan nimipäivät -bändin vinyylialbumit. Sekin tunne, kun keikan jälkeen tyytyväisenä töniskellään ystäviä takahuoneessa. Kesä, pyöräily, tuuli tukassa. 

Pelottavia asioita on vähemmän: krokotiilit ja vihaiset sonnit.

Käsittämättömiä asioita on vain yksi: ilkeys.

”Kerran bussissa humalainen mies otti minua kädestä kiinni ja huusin, että irti,­ irti. Kuski katsoi vain, ei välittänyt. Rouva tuli sitten sanomaan, että päästä irti. Kummallista touhua. Entä jos mies olisi lyönyt naamaan?”

Pertti näyttää taulua seinällään. Siinä lukee: Kehitysvammaisella on oikeus elää omaa elämää, oikeus rakastua ja seurustella, oikeus tehdä omaa elämää koskevia päätöksiä, oikeus kokea epäonnistumisia.

Hän laittaa Dingon ensimmäisen levyn soimaan, Sinä ja minä liikennevaloissa, alkaa tiskata, lorottaa vettä ja kolistelee. Sitten Pertti hiljentää musiikin ja sanoo:

”Ihmisiä en ikinä pelkää, sillä ihminen on hyvä.”

 

Pertti Kurikan nimipäivät -bändi edusti Suomea vuonna 2015 Euroviisuissa, mutta valitettavasti karsiutui jo semifinaalissa.

Lue lisää:
Nämä 7 asiaa voit oppia Pertti Kurikalta
Kuuntele Pertti Kurikkaa, toimitus kokosi soittolistan

lols

Pertti Kurikka: "Idea Euroviisuihin osallistumisesta oli minun"

Vierailija: Toimintaterapeutti 03.03.2015 klo 01:31 "Kurikan nimipäivät on tehnyt viime vuosina yli kaksisataa keikkaa festareilla, pubeissa ja klubeilla." "Nyt punkin soittaminen on Pertin työ. Hän saa siitä kansaneläkkeen päälle pientä palkkaa, työosuusrahaa." Mitä ihmettä, vetääkö joku välistä? Ei kuulosta enää musiikkiterapialta, miksi ei kunnon palkkioita niin kuin muutkin bändit saavat? Johtuisikohan pieni palkka siitä, että ei vaarannu eläke kun keikat voi loppua ihan yhtä hyvin kuin ne...
Lue kommentti
Maria - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt8.2.2013

Pertti Kurikka: "Idea Euroviisuihin osallistumisesta oli minun"

Hei Avalonian Vertailun vuoksi: seuraavassa numerossa ilmestyy toimittaja Tarja Hirvasnoron kirjoittama mainio artikkeli kirjailija Risto Isomäestä. Se alkaa näin: "Risto Isomäki puhaltaa keuhkot tyhjiksi. Hän vaihtaa asentoa kuppien ja paperinippujen täyttämän keittiön pöydän ääressä ja huokaisee. Vetää henkeä kuin aikoisi ryhtyä puhumaan, mutta tulee toisiin ajatuksiin." Ystävällisin terveisin, toimituspäällikkö Maria Tuominen
Lue kommentti