"Toivottavasti lasteni ei tarvitse aikanaan kokeilla kaikkea samalla tavalla kuin minun piti", sanoo Serena Boa.

Kaupunkilaistyttö Venetsian läheltä järkyttyi, kun hän näki ensimmäistä kertaa uuden kotinsa: 300 asukkaan eteläpohjalaiskylän.

"Kun lentokone reilut 12 vuotta sitten laskeutui Helsinki-Vantaan kentälle, kauhistuin. En ollut koskaan nähnyt niin paljon lunta. Oli joulukuu, ja olin lähtenyt Italiasta pelkällä ohuella takilla. Ulkona kylmyys sai sormet ja varpaat kipeiksi. Ensimmäinen ostos uudessa kotimaassani olikin untuvatakki.

Jatkoin Helsingistä Etelä-Pohjanmaalle junalla. Seinäjoen rautatieasemalla vastassani oli mies, jonka takia tänne tulin.

Tunsimme toisemme vain viikon ajalta Rodokselta. Tapasimme, kun työskentelin hotellissa, ja Arto oli saarella lomailemassa. Rakkaus syttyi heti. Nyt hän oli polvillaan ruusupuskan kanssa asemalla. Siitä alkoi uusi elämäni.

Asuin lapsuuteni Trevison kaupungissa lähellä Venetsiaa. Isäni, eläkkeellä oleva kenraali, oli suorittajaluonteinen pomottaja ja vaati minulta ja kuusi vuotta nuoremmalta veljeltäni paljon. Matematiikan opettajana työskennellyt äitini oli melko kylmä ja kova. Kodissamme ei halailtu eikä hellitelty. Tuntui, että minua ei hyväksytty, vaan aina olisi pitänyt olla vähän parempi.

"Ulospäin täytyi näyttää täydelliseltä perheeltä, vaikka hetki aiemmin olisi huudettu naama punaisena."

Joka sunnuntai menimme vanhempien kanssa kirkkoon kauniisti puettuina. Ulospäin täytyi näyttää täydelliseltä perheeltä, vaikka hetki aiemmin olisi huudettu naama punaisena. Siksi pidin uskontoakin suurena näytelmänä.

En saanut kyläillä ystävieni luona, eivätkä he saaneet tulla meille. Teini-ikäisenä aloin valehdella. Sanoin lähteväni kouluun, mutta vaihdoin koulun vessassa ylleni punkkarivaatteet ja menin muualle. Vanhempani halusivat minun olevan nätti ja kiltti katolinen tyttö, itse halusin muuta.

Peruskoulun jälkeen olisin tahtonut taidekouluun, mutta vanhemmat vaativat minua opiskelemaan kunnollisen ammatin. Lähdin opiskelemaan matkailua. Kun valmistumisen jälkeen 19-vuotiaana minulla oli mahdollisuus lähteä töihin tunisialaiseen hotelliin, otin tarjouksen vastaan epäröimättä. Olin viimein vapaa.

"Osallistuimme veljeni kanssa vuosittain italialaiseen karnevaalin pukeutumalla yhteisen teeman mukaisesti. Oli hauska laittaa ylle hassuja vaatteita ja syödä makeisia."
"Osallistuimme veljeni kanssa vuosittain italialaiseen karnevaalin pukeutumalla yhteisen teeman mukaisesti. Oli hauska laittaa ylle hassuja vaatteita ja syödä makeisia."

Rakkaus iskee

Vapaus lähti heti käsistä. Otin ensimmäiset tatuointini ja elin villiä bile-elämää. Tein mitä huvitti, join ja juhlin paljon. Olisin varmasti jäänyt koukkuun alkoholiin ja juhlimiseen, ellen olisi tavannut Artoa.

Kun täytin 20, siirryin töihin rodoslaiseen hotelliin. Eräänä vapaailtanani lähdimme ystäväni kanssa kaupungille. Kadulla vastaamme käveli vaalea pitkähiuksinen mies, ja olin myyty. Sanoin ystävälleni, että haluan tuon muukalaisen kanssa vielä naimisiin. En tiennyt miehestä mitään; en nimeä, en kotimaata. Vain sen, että hän näytti suloiselta.

Samana iltana huomasin miehen baarissa. Keräsin rohkeutta ja menin juttelemaan. Keskustelu oli kankeaa, sillä molempien englannin kieli oli ruosteessa. Päätimme poistua hälyisestä baarista ja kävelimme ulos rannalle. Tuo yö on jäänyt mieleeni lähtemättömästi. En ollut koskaan keskustellut samalla tavalla. Puhuimme kaikesta, myös uskonnosta.

Seuraava viikko meni huumassa. Tein päivät töitä ja yöt vietin Arton kanssa. Onneksi tapasimme jo Arton loman ensimmäisenä iltana, joten meillä oli useita iltoja ja öitä aikaa tutustua.

"Viimeisenä aamunamme itkin, mutta Arto oli varma, että tapaisimme vielä."

En ole koskaan ollut niin virkeä kuin silloin, vaikka nukuin öisin vain muutaman tunnin. Arto ja hänen tapansa puhua uskonnosta menivät sydämeeni. Ymmärsin, että Jumala voi olla ystävä, eikä uskonto ole vain sääntöjen noudattamista.

Viimeisenä aamunamme itkin, mutta Arto oli varma, että tapaisimme vielä. Sovimme pitävämme yhteyttä kirjeitse.

En osannut enää jatkaa vanhaa elämäntapaani. Itkeskelin ja kaduin aiempaa itsekästä elämääni. Kirjoittelimme koko ajan.

Palasin Italiaan ja kerroin vanhemmilleni, että muutan Suomeen. En edes tiennyt, missä maa on. Kun googlasin sitä, näin kuvia lappalaisista. Vanhempani olivat lujasti vastaan, ja välimme menivät lähes poikki.

Epäuskoa kylätiellä

Muutin Suomeen vuonna 2001. Aluksi asuimme Seinäjoella, missä Arto työskenteli toimittajana Radio Deissä. En ollut töissä, joten kiertelin kaupungilla ja tutustuin uuteen ympäristööni. Tuntui kuin olisin ollut lomalla.

Pian kielitaidottomuus ja ystävien puute alkoi masentaa. Olin vapaa mutten itsenäinen, tarvitsin Artoa kaikkeen. Päätin oppia kielen mahdollisimman nopeasti. Menin kursseille ja sain pikkuhiljaa myös omia ystäviä.

Menimme naimisiin vuonna 2003, jonka jälkeen lähdimme interreilaamaan. Jäimme muutamaksi kuukaudeksi Tanskan Hellebaekiin vapaaehtoistyöhön erityiskouluun.

"Ihmettelin, kuinka kukaan voi asua täällä."

Puolen vuoden kuluttua rahat alkoivat loppua, joten palasimme Suomeen ja muutimme Arton äidin luokse Etelä-Pohjanmaalle.

Ensimmäinen automatka Arton lapsuusseudulle pikkuruiseen Soinin Hautakylään oli erikoinen kokemus. Kylässä ei ollut kauppoja, tiet olivat huonokuntoisia ja talojen välimatkat pitkiä. Ihmettelin, kuinka kukaan voi asua täällä.

Saimme molemmat paikalliselta sahalta töitä, ja minä valmistuin oppisopimuksella liimariksi. Muutaman kuukauden päästä olin raskaana.

"Menimme Arton kanssa naimisiin 18.5.2003 anopin kotona. Päivä oli täynnä rakkautta ja kukkaloistoa."
"Menimme Arton kanssa naimisiin 18.5.2003 anopin kotona. Päivä oli täynnä rakkautta ja kukkaloistoa."

Lapsia ja sairautta

Esikoisemme Erica syntyi alkuvuodesta 2008. Vain viikkoa ennen laskettua aikaa Artolta katkesi verisuoni päästä. Hän makasi henkihieverissä sairaalassa, ja minä olin yksin ison mahani kanssa lähes sadan kilometrin päässä lähimmästä synnytyssairaalasta. Katselin letkuissa makaavaa miestäni kauhuissani. Kuinka pärjäisin, jos hän kuolisi?

Erica meni reilusti yliaikaiseksi, ja Arto toipui odotettua nopeammin muutamassa viikossa. Lapsiveteni tulivat lattialle lähes samalla hetkellä, kun hän astui kotiovesta sisään. Heikkovointisena Arto tuli kanssani synnytykseen.

"Vauva-aika ei ollutkaan sitä, mitä olin odottanut. Päätin, etten enää koskaan synnytä."

Ensimmäiset kuukaudet synnytyksen jälkeen valvoin koliikkivauvan kanssa ja kärsin jonkinlaisesta masennuksesta. Vauva-aika ei ollutkaan sitä, mitä olin odottanut. Päätin, etten enää koskaan synnytä.

Yllätys olikin suuri, kun lääkäri kertoi nelisen kuukautta synnytyksen jälkeen minun olevan jälleen raskaana. Toinen raskausaika oli rankka, koska parisuhteessakin oli hankaluuksia.

Hieman ennen laskettua aikaa jysähti taas, kun Arton keuhko puhkesi. Olin viimeisilläni raskaana, kun ambulanssi haki mieheni. Pelkäsin taas jääväni yksin.

Tästäkin Arto toipui, ja Viola syntyi vain vuosi ja viikko Erican jälkeen.

"Minä ja tyttäreni Viola, 5, ja Erica, 4, yhteisellä shoppailureissulla."
"Minä ja tyttäreni Viola, 5, ja Erica, 4, yhteisellä shoppailureissulla."

Uusi suhde vanhempiin

Suhteeni vanhempiini muuttui, kun tulin äidiksi. Isovanhemmuus on pehmentänyt vanhempiani, ja he kyläilevät luonamme lähes joka vuosi. Isäni ja äitini olivat jopa mukana, kun minut kastettiin helluntaiseurakunnan jäseneksi.

Nykyään vanhempani hyväksyvät Arton, vaikka alku oli hankalaa. He tapasivat ensimmäisen kerran Italiassa. Isäni piti Artoa hippinä ja näytti tälle vanhoja sotaelokuvia kaitafilmiltä. Arto joutui nukkumaan paikallisen papin luona, koska emme olleet naimisissa.

Uudessa kotikylässäni minut on otettu vastaan hienosti. Kylän naisten kanssa tapaamme parin viikon välein rukousilloissa. Niistä on tullut minulle henkireikä.

"Olen oppinut nauttimaan hiljaisuudesta ja luonnon läheisyydestä."

Aiemmin masennuin helposti varsinkin talvella ehkä juuri siksi, että minulta puuttui sosiaalinen verkosto. Nykyäänkin talven pimeys ja kylmyys saa minut usein apeaksi.

Olen oppinut nauttimaan hiljaisuudesta ja luonnon läheisyydestä. Tämä on mahtava paikka kasvattaa lapset. He saavat olla kaukana suuren maailman pahuuksista. Ehkä heidän ei tarvitse aikanaan kokeilla kaikkea samalla tavalla kuin minun piti.

Sata paria kenkiä

Välillä kaipaan kaupunkielämää. Nyt kuitenkin riittää se, että ajan päiväksi Seinäjoelle tankkaamaan ihmisvilinää.

Ennen hain kipinää hurjista tempauksista ja muutoksista. Nykyään lähimmäksi tuota kipinää pääsen, kun ostan netistä itselleni kauniit ja kalliit kengät. Minulla on yli sata paria korkokenkiä. Eihän niitä täällä pelloilla voi käyttää, mutta ne muistuttavat minua naiseudestani. Olen muutakin kuin äiti, vaimo ja maaseudun asukas.

Tuntuu, että tämä paikka on merkitty minulle. Luonto on kaunis juuri sellaisena kuin se on. Itse vaadin itseltäni ehkä lapsuuteni vuoksi aina vielä vähän enemmän. Lapsiltakin tulee vaadittua usein liikoja. Se on minulle kasvun paikka.

"Ehkä vielä joskus koko perheemme asuu ulkomailla lähetystyössä."

Olen löytänyt kutsumusammatin vanhusten parista. Menin vanhainkotiin aluksi laulamaan ja lakkaamaan vanhusten kynsiä. Sinne sosiaalisuuteni ja iloisuuteni toi kaivattua väriä. Sain vanhainkodilta töitä sijaisena ja nyt opiskelen lähihoitajaksi.

Arto valmistuu pian Raamattukoulun lähetyslinjalta ja hänet siunattiin juuri evankelistaksi. Ehkä vielä joskus koko perheemme asuu ulkomailla lähetystyössä.

Erilaisuus tuo vapautta

Italialaisuutta meillä edustavat kokkailut, italialainen televisio ja temperamentti. Ulkomaalaisuus näkyy myös pukeutumisessani. Paikalliset voivat mennä kauppaan kumisaappaissa, minä en osaisi.

"Täällä saan olla erilainen."

En halua palata takaisin kotimaahani, vaikka en olekaan luopunut kansalaisuudesta. Siellä olisin tavallinen, täällä saan olla erilainen – italialaisnainen suomalaisessa maalaiskylässä. Tunnen olevani vapaa, kun saan olla tällainen.

En tiedä, ymmärtääkö Artokaan sitä täysin. Hän ehkä toivoisi välillä minun näyttävän tavallisemmalta. Mutta minä en halua enää takaisin siihen vankilaan. Jos en saa olla oma itseni, kadotan sisäisen iloni."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 13/2013.

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhä polku rauhoittaa

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

KK:n numerossa 18/2014 kävimme metsämökissä Tammelan Susikkaalla. Siellä asuivat Korpiksi ja noidaksi kutsuttu Juha Jaakkola ja pikkuakka Irene Karlstedt, jotka luontaishoitivat ihmisiä ilmaiseksi. Lue, mitä heille kuului syksyllä 2016.

Irene: "Hoidot, joita annoimme Korpin kanssa, ovat tauolla. Metsässäkin käymme vähemmän. Korpin liikkuminen on niin kivuliasta.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut hortonomiksi, kaksi on vielä jäljellä. Parhaillaan opettelen suunnittelemaan avomaaviljelyä."

Korppi: "Kivut iskivät kaksi vuotta sitten. Ensin nousi verenpaine, siihen sain neljää troppia. Seuraavaksi tuli munuaisten vajaatoiminta, sitten hermosäryt koko kehossa. Kun nyt kävelen sata metriä metsään, minun pitää pysähtyä miettimään, miten pääsen sieltä takaisin.

Siitä tulee surumielisyys. Kun kivut ovat päällä, luonto ei pääse ihon alle.

Levollinen mieli ja mielenrauha ovat nyt suurin apu, mitä voin saada. Ne helpottavat kipua ja tekevät olemisen mielekkääksi. Kiirehdin hiljaa, teen hiljaa.

Sinä olet siinä. Kaikki on hyvin.

Joulun vietämme mökissämme kynttilän valossa. Pihalla lepattavat lyhdyt. Nautimme pirtin lämmöstä, omasta olemisestamme ja luonnon rauhasta. Sinä olet siinä, minä olen tässä, kaikki on hyvin."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Lue Korpin ja Irenen tarina:

Korppi ja akka hoitavat ihmisiä ilmaiseksi

 

Ville Virtanen

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Lauseeni on ruotsiksi Ingmar Bergmanin elokuvien takia. Mitä maailma olisi ilman niitä! Saan voimaa, kun ajattelen maailmaa, jossa on Ingmar Bergmanin elokuvia.

Kuolema on hauska asia. Lähdetään siitä. Se panee kaiken tärkeysjärjestykseen. Kun ajattelee kuolemaa, ymmärtää, mikä on tärkeää, pysyvää ja säilyvää.

Loppujen lopuksi elämä on oikeudenmukaista. Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään rotuun, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Se on kaikille yksi ja sama.

Ruotsin kieli on minulle tärkeä. Olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, että minusta on tullut kaksikielinen. Ruotsin oppiminen on konkreettinen saavutus elämässäni. Voin sanoa, että ton oon tehnyt. Mitäkö kieli on tuonut minulle? Rakkauden.”

 

Levy ”Jos on joskus eronnut, tämä kannattaa kuunnella. Levyllä prosessi käydään syvällisesti läpi. Islantilaisen Björkin uusin albumi on ajaton klassikko, jota saattavat vielä soittaa sinfoniaorkesterit.” Björk: Vulnicura (2015)

Festivaali ”Sodankylän elokuvajuhlat on huikea tapahtuma sekä maailman että Suomen elokuvalle. Kesäkuista reissua kannattaa alkaa suunnitella jo nyt, ettei se jää väliin.” msfilmfestival.fi

Elokuva ”Ohjaaja Jussi Hiltunen on lupaavimpia nuoren polven tekijöitä. Armotonta maata suosittelen etenkin isille ja pojille. Suhdetta käsitellään siinä syvällisesti ja koskettavasti.” Armoton maa ensi-illassa 20.1.

Kodin Kuvalehden lukijoiden ottamista luontokuvista koottiin kalenteri, jonka kantta komistaa Sanna-Mari Tervon upea kuva marraskuiselta patikkaretkeltä.

Lieksalainen Sanna-Mari kertoo ottaneensa kuvan Patvinsuon luonnonsuojelualueella.

”Olimme marraskuussa patikoimassa kaverini kanssa Teretin taukopaikalle. Oli rapsakka pakkanen, upea talvipäivä. Lumi kimalteli aamuauringossa."

Hoitoalalla työskentelevä Sanna-Mari on Kodin Kuvalehden tilaaja ja harrastaa valokuvausta lähes päivittäin. Kahden tyttären äiti ottaa kännykällä kuvia ulkoillessa, retkillä ja matkoilla.

"Ihan arkisia asioita. Tykkään kuvata myös asetelmia ja muita yksityiskohtia."

Jo ennen kuin hänen kuvansa valittiin KK:n lukijoiden luontokuvakalenteriin, Sanna-Mari suunnitteli, että voisi koota omista kuvistaan kalenterin.

"Kuvia kertyy kuitenkin aika paljon. Myös tauluja olisi kiva tehdä niistä."

Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.
Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.

Sanna-Mari sanoo olevansa tyytyväinen kuvaan, kun siinä ei häiritse mikään.

"Tykkään kirkkaista,värikkäistä kuvista. Vuodenajoista minulle rakkain on kesä, ja silloin tulee otettua kuviakin eniten marjastaessa, meloessa ja patikoidessa. Harrastusten parissa saa parhaimmat kuvat."