Kai Latvalehdon koti on nyt Haukiputaalla. Perheeseen kuuluu myös lapinporokoira Vimpa.

Kai Latvalehto tunsi olevansa aina vähän vääränlainen, suomalaislapsena Ruotsissa ja teini-ikäisenä paluumuuttajana Suomessa. Aikuisena miehenä hän halusi selvittää, miten menneisyyden haamuista voi vapautua.

"Kasvuvuosieni häpeä ja nolous tiivistyvät tässä tapahtumassa:

On lämmin syyspäivä vuonna 1976 Göteborgissa. Olen yhdeksänvuotias ja potkin palloa kotitaloni pihassa, oman talon pojat vastaan naapuritalolaiset. Vieras aikuinen pysähtyy viereeni ja kysyy nimeäni.

"Kai", vastaan.

Osaan ruotsia niin hyvin, ettei kukaan huomaa kielessäni vajavaisuutta. Nimen lausun neutraalisti niin, että ruotsinkielinen voi helposti kuulla Kain lopussa j:n. Se ei riitä. Eläkeläismies haluaa tietää sukunimenikin.

"Latvalehto", sanon.

Kohtelias herra ei voi peittää inhoaan kuullessaan suomalaisen nimen, vaan vetäytyy taaksepäin. Ottaa varmuudeksi vielä pari askelta taakse.

Suomalaisten kellarikoulussa

"Olen Gårdstenin lähiössä hiekkalaatikolla 70-luvun alussa."
"Olen Gårdstenin lähiössä hiekkalaatikolla 70-luvun alussa."

Olin muuttanut Ruotsiin kaksivuotiaana ja kävin ruotsalaista peruskoulua, mutta olin aina ulkopuolinen. Tavallaan olin näkymätön, sillä kieleni ja ulkonäköni eivät minua ruotsalaislapsista erottaneet. Suomalaisuus liitti minut kuitenkin samaan joukkoon kuin miehet, joita majaili aseman lähellä: Göteborgissa oli Karjalaksi nimetty alue, jossa kokoontui viisikymmenpäinen alkoholistien joukko. Jo kaukaa kuuli heidän suomenkielisen ölinänsä.

Suomalaisuus oli noloa. En puhunut lähiössä asuvien kavereideni kanssa koskaan suomea, paitsi silloin, jos jäimme ratikassa kiinni ilman lippua ajamisesta.

Ruotsalaiset ovat loistavia joukkuepelaajia. Sen kääntöpuoli on tasapäistäminen. Lapsena tuntui, etten saanut erottua pahassa enkä hyvässä. Ei riittänyt, että pelasin jalkapalloa paremmin kuin toiset tai sain kokeista paremmat numerot kuin ruotsalaiset luokkatoverit.

Meitä myös eristettiin. Kävin kaksi lukuvuotta koulua kerrostalon kellarissa, kilometrin päässä varsinaiselta koululta. Kellarissa opiskeli kaksi suomalaisten luokkaa omissa oloissaan. Kukaan ei kyseenalaistanut ratkaisua.

Ruotsissa lellitty poika

Vanhempani raatoivat. Äiti oli Volvolla, isä vaihtoi työpaikkaa usein, tehtailta merille ja takaisin. Se näkyi niin, että viiden vuoden sisällä muutimme betonilähiöstä omistusasunnon kautta omakotitaloon, joka oli vain muutaman kilometrin päässä Göteborgin keskustasta.

Sain 1970-luvun vapaan kasvatuksen, paljon Coca-Colaa ja Aku Ankkoja. Minulle annettiin liikaa periksi, koska olin ainoa lapsi. Tajusin sen jo seuratessani naapurissani asuvia savolaisveljeksiä, jotka jakoivat viivoittimella suklaapatukan kahtia.

"Viikonloppuisin kotielämä pyöri isän viinanjuonnin ympärillä."

Viikonloppuisin kotielämä pyöri isän viinanjuonnin ympärillä. Parhailla suomalaiskavereilla oli sama tilanne, ja oli itsestään selvää, että leikimme pihalla. Jo kymmenvuotiaina ajelimme ratikalla pyörimään Göteborgin keskustaan.

Kesät olivat toisenlaisia. Ne vietin Suomessa, isovanhempieni maatilalla Taivalkoskella, sorateiden päässä. Mummolan lehmien maitoa en suostunut juomaan, joten minulle haettiin kauppa-autosta purkkimaitoa ja todettiin, että minut on Ruotsissa lellitty pilalle. Pelasin koko kesän pihassa palloa ja kalastin. Kun koulu alkoi, palasin Göteborgiin.

Kaikki muuttui, kun aloitin kuudennen luokan. Isäni oli saanut päähänsä, että muuttaisimme takaisin Suomeen. Itkin kaksi viikkoa, mutta se ei auttanut. Vannoin, etten lähde mukaan, mutta niin vain muutimme seuraavana kesänä Oulun lähelle Haukiputaalle.

"Suunnittelin palaavani Ruotsiin heti, kun voisin itse päättää."

Aloitin suomalaisen koulun Haukiputaan yläasteella, jossa oli 600 oppilasta. Olin ikäisekseni pitkä, ja murrosikä oli jo pitkällä.

Koulu oli ahdas ja aggressiivinen paikka, ja ensimmäiset Suomen-vuodet kuluivat kuin usvassa. En mennyt diskoihin vaan pysyin kotona kuuntelemassa musiikkia ja lukemassa, pääasiassa ruotsiksi. Suunnittelin palaavani Ruotsiin heti, kun voisin itse päättää.

Lukiossa elämä muuttui paljon valoisammaksi. Sain hyviä ystäviä ja aloin soittaa kitaraa. Ruotsin-kokemukset painuivat kahdeksi vuosikymmeneksi taka-alalle.

"Parikymppisinä kiertelimme vaimoni Päivin kanssa interraililla, tässä Kreikan saaristossa."
"Parikymppisinä kiertelimme vaimoni Päivin kanssa interraililla, tässä Kreikan saaristossa."

Perustin uusien ystävieni kanssa bändin, ja treenasimme koulun fysiikan luokan varastossa. Myöhemmin bändistä tuli Aknestik, joka teki kymmenkunta levyä ja satoja keikkoja vuoteen 2002 asti. Yhtyeen tunnetuin kappale on Suomirokkia. Aknestik ja haukiputaalaiset koulukaverit ovat yhä ystäväpiirini ydin.

Lukion jälkeen aloin opiskella englantia Oulussa. Siellä olivat myös ystäväni ja vaimoni Päivi, jonka kanssa olimme alkaneet seurustella 18-vuotiaina.
Ruotsi ei merkinnyt minulle juuri mitään. Opiskelin kieltä, mutta vain siksi, että saisin oikeuden opettaa tarvittaessa myös ruotsia. Ajattelin, että luon kasvutarinastani riippumatta oman elämäni kuten itse haluan.

Göteborg onkin kotikaupunkini

Lapsuus alkoi askarruttaa minua vasta, kun tulin isäksi vuonna 2003. Katselin poikaani Oivaa, joka opetteli kävelemään. Mietin, millainen tulevaisuus hänellä olisi pohjoissuomalaisessa maalaiskylässä, kun itse vartuin kaksikielisenä Göteborgin betonilähiön ihmisvilinässä.

Suhteeni ruotsin kieleen lämpeni. Kun olin avustamassa ruotsinkielisen elokuvan kuvauksissa, huomasin, että puhuttuani useita päiviä ruotsia olin omituisen iloinen ja toisaalta herkkä: pienet asiat alkoivat itkettää.

"Poikamme Oiva Pohjois-Ruotsin Storforsenilla, joka on Pohjolan suurin vapaana virtaava koski."
"Poikamme Oiva Pohjois-Ruotsin Storforsenilla, joka on Pohjolan suurin vapaana virtaava koski."

Lopullinen herätys tapahtui Göteborgissa, jonne matkustin katsomaan U2:n keikkaa. Istuin keskustassa penkillä, kun ratikka ajoi ohitseni. Kuuntelin raitiovaunun tuttua ääntä ja tunnistin sen numeron. Se ajoi lapsuuteni kaupunginosaan Hisingeniin.

"Den åker hem", ajattelin ruotsiksi. Se ajaa kotiin. Jäin hämmästelemään omituisen kotoista tunnettani. Koin olevani enemmän juurillani kuin missään muualla.

Isän kanssa matkalle

Minulle tuli tarve selvitellä lapsuuttani Ruotsissa. Meitä on paljon, sillä joka kymmenes suomalaislapsi aloitti koulunsa 1970-luvulla Ruotsissa.
Sanoin oululaiselle ystävälleni, elokuvaohjaaja Mika Ronkaiselle, että hänen pitäisi tehdä dokumentti ikäisistäni ruotsinsuomalaisista. Hän innostui ajatuksesta ja suostutteli minut elokuvansa päähenkilöksi.

Niin päädyin valkokankaalle, elokuvaan Laulu koti-ikävästä. Helmikuun alussa se voitti parhaan dokumenttielokuvan palkinnon Göteborgin filmijuhlilla.

"Lähdimme isäni kanssa katsomaan vanhoja kotimaisemia. Matka lähensi meitä."

Leffa kuvattiin matkalla Göteborgiin, jonne lähdimme isäni kanssa katsomaan vanhoja kotimaisemia. Matka lähensi minua ja isääni. Hän oli raitistunut, ja pystyimme matkalla käymään läpi mennyttä.

Dokumentissa näkyy, miten ulkopuoliseksi tunsin itseni molemmissa kotimaissani ja miten kyllästynyt olin siihen tunteeseen. Mietin sitäkin, mitä elämä Göteborgissa olisi voinut olla.

Olemme uskalikkojen lapsia

Minua kiehtoo uudenlainen ruotsinsuomalaisuus, joka on vapaa menneisyyden haamuista. Aloitin kaksi vuotta sitten tehdä väitöskirjaa toisen sukupolven ruotsinsuomalaisten kulttuuri-identiteetistä. Opettajan työt olen jättänyt toistaiseksi.

Sukupolveni tarina ei ole uhrien tarina. Olemme eri asia kuin vanhempamme, jotka menivät naapurimaahan siirtolaisina. Muutoksen voi huomata ruotsalaisessa kulttuurielämässä. Yhä useampi toisen polven ruotsinsuomalainen on aidosti ylpeä juuristaan.

"Olen Suomessa asuva ruotsinsuomalainen."

Aikuisena en ole asunut Ruotsissa päivääkään. Perheemme juuret ovat Haukiputaalla, mutta olen nyt löytänyt kotikaupunkini ja lapsuudentoverini. Olen äärettömän onnellinen siitä, että sielustani on avautunut luukkuja, jotka olivat kiinni 30 vuotta. Olen Suomessa asuva ruotsinsuomalainen.

Kun olen Haukiputaalla, kaipaan göteborgilaisten iloisuutta ja avoimuutta. Kun palaan pohjoiseen, olen jonkin aikaa itsekin puheliaampi. Jostain syystä jutustelu kuitenkin unohtuu muutamassa viikossa. Kaipaan pieniä asioita: grillien halvspesiaalia, jossa hodarin päälle laitetaan pari kauhallista perunamuusia – äkta mos.

Tuskin koskaan ostan mökkiä pohjoissuomalaisen järven rannalta, mutta ehkä joskus hankimme kesäasunnon Göteborgista. Se on kerrostalokaksio, jonne kantautuu ydinkeskustaan ajavien ratikoiden kolina."

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 5/2013.

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhä polku rauhoittaa

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

KK:n numerossa 18/2014 kävimme metsämökissä Tammelan Susikkaalla. Siellä asuivat Korpiksi ja noidaksi kutsuttu Juha Jaakkola ja pikkuakka Irene Karlstedt, jotka luontaishoitivat ihmisiä ilmaiseksi. Lue, mitä heille kuului syksyllä 2016.

Irene: "Hoidot, joita annoimme Korpin kanssa, ovat tauolla. Metsässäkin käymme vähemmän. Korpin liikkuminen on niin kivuliasta.

Olen nyt kaksi vuotta opiskellut hortonomiksi, kaksi on vielä jäljellä. Parhaillaan opettelen suunnittelemaan avomaaviljelyä."

Korppi: "Kivut iskivät kaksi vuotta sitten. Ensin nousi verenpaine, siihen sain neljää troppia. Seuraavaksi tuli munuaisten vajaatoiminta, sitten hermosäryt koko kehossa. Kun nyt kävelen sata metriä metsään, minun pitää pysähtyä miettimään, miten pääsen sieltä takaisin.

Siitä tulee surumielisyys. Kun kivut ovat päällä, luonto ei pääse ihon alle.

Levollinen mieli ja mielenrauha ovat nyt suurin apu, mitä voin saada. Ne helpottavat kipua ja tekevät olemisen mielekkääksi. Kiirehdin hiljaa, teen hiljaa.

Sinä olet siinä. Kaikki on hyvin.

Joulun vietämme mökissämme kynttilän valossa. Pihalla lepattavat lyhdyt. Nautimme pirtin lämmöstä, omasta olemisestamme ja luonnon rauhasta. Sinä olet siinä, minä olen tässä, kaikki on hyvin."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.

Lue Korpin ja Irenen tarina:

Korppi ja akka hoitavat ihmisiä ilmaiseksi

 

Ville Virtanen

Sarjassa tutut ihmiset paljastavat tärkeän lauseensa.

”Lauseeni on ruotsiksi Ingmar Bergmanin elokuvien takia. Mitä maailma olisi ilman niitä! Saan voimaa, kun ajattelen maailmaa, jossa on Ingmar Bergmanin elokuvia.

Kuolema on hauska asia. Lähdetään siitä. Se panee kaiken tärkeysjärjestykseen. Kun ajattelee kuolemaa, ymmärtää, mikä on tärkeää, pysyvää ja säilyvää.

Loppujen lopuksi elämä on oikeudenmukaista. Kuolemaa ei kukaan pysty väistämään rotuun, sukupuoleen ja varallisuuteen katsomatta. Se on kaikille yksi ja sama.

Ruotsin kieli on minulle tärkeä. Olen tehnyt 15 vuotta töitä sen eteen, että minusta on tullut kaksikielinen. Ruotsin oppiminen on konkreettinen saavutus elämässäni. Voin sanoa, että ton oon tehnyt. Mitäkö kieli on tuonut minulle? Rakkauden.”

 

Levy ”Jos on joskus eronnut, tämä kannattaa kuunnella. Levyllä prosessi käydään syvällisesti läpi. Islantilaisen Björkin uusin albumi on ajaton klassikko, jota saattavat vielä soittaa sinfoniaorkesterit.” Björk: Vulnicura (2015)

Festivaali ”Sodankylän elokuvajuhlat on huikea tapahtuma sekä maailman että Suomen elokuvalle. Kesäkuista reissua kannattaa alkaa suunnitella jo nyt, ettei se jää väliin.” msfilmfestival.fi

Elokuva ”Ohjaaja Jussi Hiltunen on lupaavimpia nuoren polven tekijöitä. Armotonta maata suosittelen etenkin isille ja pojille. Suhdetta käsitellään siinä syvällisesti ja koskettavasti.” Armoton maa ensi-illassa 20.1.

Kodin Kuvalehden lukijoiden ottamista luontokuvista koottiin kalenteri, jonka kantta komistaa Sanna-Mari Tervon upea kuva marraskuiselta patikkaretkeltä.

Lieksalainen Sanna-Mari kertoo ottaneensa kuvan Patvinsuon luonnonsuojelualueella.

”Olimme marraskuussa patikoimassa kaverini kanssa Teretin taukopaikalle. Oli rapsakka pakkanen, upea talvipäivä. Lumi kimalteli aamuauringossa."

Hoitoalalla työskentelevä Sanna-Mari on Kodin Kuvalehden tilaaja ja harrastaa valokuvausta lähes päivittäin. Kahden tyttären äiti ottaa kännykällä kuvia ulkoillessa, retkillä ja matkoilla.

"Ihan arkisia asioita. Tykkään kuvata myös asetelmia ja muita yksityiskohtia."

Jo ennen kuin hänen kuvansa valittiin KK:n lukijoiden luontokuvakalenteriin, Sanna-Mari suunnitteli, että voisi koota omista kuvistaan kalenterin.

"Kuvia kertyy kuitenkin aika paljon. Myös tauluja olisi kiva tehdä niistä."

Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.
Sanna-Mari jakaa kuviaan Facebookissa ja Instagramissa. Niissä hän seuraa myös KK:n juttuja ja kuvia.

Sanna-Mari sanoo olevansa tyytyväinen kuvaan, kun siinä ei häiritse mikään.

"Tykkään kirkkaista,värikkäistä kuvista. Vuodenajoista minulle rakkain on kesä, ja silloin tulee otettua kuviakin eniten marjastaessa, meloessa ja patikoidessa. Harrastusten parissa saa parhaimmat kuvat."