Sara Forsberg jännittää vieläkin esiintymistä:
Laulaja, näyttelijä ja videobloggaaja Sara Forsberg, 22, julkaisi ep-levynsä artistinimellä Saara. Hän asuu Hollywoodissa ja rentoutuu mieluummin kylvyssä kuin baarissa.

Sara Forsberg tietää epävarmuudesta kaiken. Hän on selvinnyt kiusaamisesta, laihtunut 20 kiloa ja teettänyt itselleen uudet rinnat. Nyt hän kestää jopa Hollywoodin paineet.

"Kaukaa Suomesta, toivottakaa tervetulleeksi: Sara Forsberg!”

Sara ilmestyy kulisseista, heiluttelee studioyleisölle, ottaa pari tanssiaskelta ja istahtaa nojatuoliin Ellen DeGeneresiä vastapäätä.

Ellen on yksi Amerikan tunnetuimmista juontajista, Sara 19-vuotias ja Pietarsaaresta. Vielä viikko sitten hän työskenteli myyjänä Halpa-Hallissa.

On huhtikuu 2014. Sara on kutsuttu haastateltavaksi tv-kuvauksiin, sillä kaksi viikkoa sitten hän julkaisi YouTubessa videon, jossa imitoi eri kieliä eli puhui siansaksaa.

Videosta on tullut hitti. Parin ensimmäisen viikon aikana sitä on katsottu yli kymmenen miljoonaa kertaa.

Sara vitsailee Ellenille täydellisellä amerikanenglannilla. Hän näyttää rennolta ja varmalta, supertähdeltä.

Mutta koska nyt ollaan Hollywoodissa, mikään ei ole sitä, miltä näyttää.

Älä yritä olla cool

Oikeasti Sara jännitti niin, että alkoi änkyttää, ja osa kysymyksistä jouduttiin kuvaamaan uudelleen.

"Jäädyin täysin. Mutta eihän tv-katsojille tuollaisia paljasteta. Kaikki epävarmuuteni oli leikattu lopullisesta ohjelmasta pois", Sara sanoo.

"Haastattelu alkoi sujua vasta, kun kuulin päässäni äitini äänen."

Ääni sanoi: Rauhassa, Sara. Älä yritä esittää coolimpaa kuin olet.

Se auttoi. Kädet tärisivät yhä, mutta takeltelu loppui.

Vieläkin, aina kun Sara epäilee itseään, hän yrittää kuulla mielessään äitinsä äänen. Kun äidin ääni sanoo, että sinä Sara riität ja pärjäät, Sara uskoo.

Kun hän aamulla heräsi, hänestä oli tullut tähti.

"Hollywoodissa lupaukset eivät merkitse mitään. Vain allekirjoitus sopimuksessa merkitsee."
"Hollywoodissa lupaukset eivät merkitse mitään. Vain allekirjoitus sopimuksessa merkitsee."

Matkalla Helsinkiin

Sara kuvasi videonsa yhtenä tylsänä keskiviikkoiltapäivänä lapsuuskotinsa keittiössä, kun vietti vapaapäivää Halpa-Hallista. Hän oli pelleillyt kielillä aina, matkinut rytmiä ja vivahteita.

Ei Sara Hollywoodista haaveillut, vaan Helsingistä. Koko vuoden hän oli hakenut Helsingistä kokin ja myyjän töitä, muttei ollut päässyt mihinkään.

Illalla Sara latasi videonsa. Kun hän heräsi, hänestä oli tullut YouTube-tähti.

Yhtäkkiä hänet haluttiin kaikkialle. Jopa Helsingin yliopistosta soitettiin ja pyydettiin, että haethan kielitieteelliseen, pääset varmasti.

Sara yritti jatkaa töitä Halpa-Hallissa. Kännykkä soi, työtarjouksia sateli.

Viikon kuluttua Sara päätti irtisanoutua. Eikä pelkästään irtisanoutua, vaan muuttaa saman tien Los Angelesiin ja ruveta paiskimaan töitä Hollywood-uran eteen. Mukaan manageriksi lähti hänen enonsa Johannes Ylinen.

Äiti kannusti Saraa lähtemään. Isä katsoi hiljaa sivusta. Sitten hän antoi Saran mennä.

"Kiusaaminen opetti minut pärjäämään yksin."

Läpinäkyvä lapsi

"Jos kouluun valittaisiin ulkonäön perusteella, sä et saisi koulutusta."

"Sara, sä oot läski."

Lauseet palautuvat mieleen heti. Sara on antanut ne kiusaajilleen anteeksi, mutta unohtamaan hän ei pysty.

Sara ei ole vieläkään varma, miksi häntä alettiin yläasteella kiusata. Ehkä siksi, että hän oli uskovaisesta baptistiperheestä. Tai ehkä hänen ulkonäössään oli jotain erilaista. Hän ei vain tiedä mitä.

"Kun minua kiusattiin, kiusasin takaisin", hän sanoo.

"Lopulta puolustin itseäni kiusaamalla niitäkin, jotka eivät kiusanneet minua. Kuvittelin, että pääsisin siten suosion huipulle. Lopputulos oli murtunut sielu eikä yhtään kavereita."

Ilkeät sanat Sara olisi kestänyt. Pahempaa oli se, että häntä kohdeltiin kuin ilmaa. Ei kutsuttu mukaan, jätettiin ulkopuolelle.

”Toisaalta kiusaaminen opetti minut pärjäämään yksin", hän sanoo.

"Opin jopa rakastamaan yksinoloa. Itsenäisyydestäni on ollut paljon hyötyä nyt, kun asun kaukana lapsuudenperheestäni."

"Vasta hoikkana minut otettiin tosissaan."

Kun Sara opiskeli lukion ohessa ravintolakokiksi, hän alkoi lihoa. Kokkikoulussa hän leipoi voisia leivoksia ja veti niitä kaksin käsin.

Kerran koulussa kokattiin seitsemän ruokalajin lounas. Sara söi itsensä niin täyteen, että joutui juoksemaan vessaan oksentamaan. Pää pytyssä hän päätti, että näin ei voisi jatkua.

"Olin syönyt suruun, jonka kiusaaminen oli minuun jättänyt."

Sara jätti karkit pois. Seuraavan vuoden aikana paino putosi kaksikymmentä kiloa.

Kun Sara laihtui, suurimman muutoksen hän näki muissa.

Enää Sara ei ollut läpinäkyvä. Yhtäkkiä hänen mielipiteitään kuunneltiin. Hän sai huomiota jopa pojilta.

"Vaikka olin helpottunut, tuntui surulliselta tajuta, että vasta hoikkana minut otettiin tosissaan."

Saran ura alkoi pelleilystä. Sitä hän jatkaa videoillaan. Syksyllä Sara aloittaa Talent Suomi -ohjelman tuomarina.
Saran ura alkoi pelleilystä. Sitä hän jatkaa videoillaan. Syksyllä Sara aloittaa Talent Suomi -ohjelman tuomarina.

"Saatan käydä 40 koe-esiintymisessä ja ryssiä kaikki."

Se mikä jää kertomatta

Kun Sara muutti Yhdysvaltoihin, alkoi supina: mitä tuokin itsestään kuvittelee.

Pian Sara allekirjoitti levytyssopimuksen maailman suurimpiin levy-yhtiöihin kuuluvan Capitol Recordsin kanssa, sai roolin Renny Harlinin Skiptrace-elokuvassa ja kehitti avaruuskielen Star Wars -leffaan.

"On siistiä, että onnistumiseni raportoidaan suomalaislehdissä", Sara aloittaa.

"Mutta paljon jää kertomatta. Ihmiset eivät tiedä, että ennen kuin onnistun saamaan yhden leffaroolin, saatan käydä 40 koe-esiintymisessä ja ryssiä kaikki. Epäonnistuminen on osa työtäni. Jos en hyväksy sitä, olen väärällä alalla.”

Tämän kaiken Sara haluaa kertoa: pieleen menneet koe-esiintymisensä, takeltelunsa Ellen-show’ssa. Kaiken kiusallisen, mitä maailmanvalloittajat eivät yleensä kerro.

Sara sietää epävarmuutta paremmin kuin kukaan.

Harjoittelen sitten enemmän

Koe-esiintymisiä Sara inhoaa. Pahinta on oman vuoron odottaminen. Sara tuntee muiden kokelaiden kyräilyn ja kyräilee varovasti takaisin.

Sitten hän kävelee kameroiden eteen ja alkaa näytellä kohtausta, jonka vuorosanat agentti on etukäteen lähettänyt.

Usein hän menee kipsiin.

"Jos saan paskaa palautetta, en ajattele, että olenpa paska vaan harjoittelenpa enemmän", Sara sanoo.

"Nuorempana lannistuin heti. Jos vaniljakohokkaani ei kokkikoulussa onnistunut ensimmäisellä yrityksellä, heitin veitsen seinään ja häivyin."

Hollywoodissa luovuttajat eivät pärjää. Suurin osa työnteosta ei koostu hohdokkaan pitkistä kuvauspäivistä, vaan siitä, että sietää jatkuvia hylkäämisiä ja epävarmuutta.

Sara sietää epävarmuutta paremmin kuin kukaan. Niin monta vuotta hän joutui sitä harjoittelemaan.

Tammikuussa Sara julkaisi videon nimeltä Tissini ovat feikit.

"Sain uskovaisilta vanhemmiltani lahjaksi tiukan moraalin. Siksi he uskalsivat päästää minut maailmalle. En ole kreisibailaaja, vaan nautin yksinolosta."
"Sain uskovaisilta vanhemmiltani lahjaksi tiukan moraalin. Siksi he uskalsivat päästää minut maailmalle. En ole kreisibailaaja, vaan nautin yksinolosta."

Ei tavallinen tissitarina

Ole vaan ittes. Älä esitä coolimpaa.

Äidin ohje on painunut Saran mieleen. Vaikka hän elää Hollywoodissa, hän haluaa olla aito ja totta.

Siksi hän julkaisi tammikuussa videon, jonka otsikkona oli: Tissini ovat feikit.

Ne ovat. Sara halusi kertoa faneilleen, mikä sai hänet suurennuttamaan rintansa.

Hänen tarinansa ei ole se tavallinen: tyttö lähtee Hollywoodiin ja ottaa tekotissit, koska isot tissit ovat kivemmat kuin pienet.

Saran rintaleikkaus tehtiin Kokkolan keskussairaalassa, vuosia ennen kielivideota.

"Se tehtiin tytölle, joka halusi rakastaa itseään. Rakastin itseäni jo, mutta leikkauksen jälkeen rakastin vielä hiukan enemmän", Sara sanoo.

"Ihailen ihmisiä, jotka pystyvät hyväksymään itsensä sellaisena kuin ovat. Minäkin yritin, vuosia. En vain onnistunut. Tunsin oloni epävarmaksi ja itsetuntoni hiipui."

"Jokaisen kauneusleikkauksen taustalla on tarina, josta muut eivät tiedä."

Aitoja asioita

Sara harkitsi päätöstään vuosia. Kun hän oli laihduttanut 20 kiloa, hänen pienet rintansa olivat kutistuneet lähes olemattomiksi. 17-vuotiaaksi asti hän jaksoi toivoa ihmettä ja täytellä rintaliivejään.

Leikkauksessa hän sai B-kupin rinnat. Äiti tuki häntä päätöksessä.

"Arvostan sitä. Uskovaisena äiti olisi voinut ajatella, ettei luojan luomaa saa muuttaa. Sen sijaan hän sanoi: Jos leikkaus tekee sinut onnellisemmaksi, tee se."

Sara on miettinyt, mikä on aitoutta.

Se, että uskaltaa muuttaa kehoaan, jossa ei viihdy? Vai se, että kieltää ongelmansa ja kärsii?

"Mieluummin elän niin, että minulla on hiukan silikonia rinnoissa kuin surkuttelen loppuelämäni. Jokaisen kauneusleikkauksen taustalla on tarina, josta muut eivät tiedä."

Kuusivuotiaaksi asti Sara puhui pelkkää englantia.

Isosisko Eliza (vas.) ja Sara teksasilaisessa leikkipuistossa.
Isosisko Eliza (vas.) ja Sara teksasilaisessa leikkipuistossa.

Sara osoitti musikaalisuuden ja pelleilyn lahjoja jo lapsena.
Sara osoitti musikaalisuuden ja pelleilyn lahjoja jo lapsena.
Sara kävi koulua Englannissa.
Sara kävi koulua Englannissa.

Sara, 12, soitti selloa orkesterimatkalla.
Sara, 12, soitti selloa orkesterimatkalla.

Kotona Halpa-Hallissa

"Mom, is Halpa-Halli our real home?"

Nelivuotias Sara istui ostoskärryissä ja kysyi englanniksi äidiltään, oliko Halpa-Halli heidän kotinsa. Pietarsaaren Halpa-Halli oli perheyritys, ja siellä tuli käytyä Suomen-lomilla usein.

Kuusivuotiaaksi asti Sara puhui pelkkää englantia. Hän ymmärsi kyllä, kun vanhemmat puhuivat hänelle suomea, mutta ei suostunut puhumaan sitä.

Forsbergien perhe oli muuttanut Teksasiin, kun Sara oli vauva. Isä oli töissä raamatunkäännösorganisaatiossa, äiti kotona. Teksasista he muuttivat Britanniaan.

Pietarsaareen perhe palasi vasta, kun Sara täytti kuusi.

Siksi Sara hallitsee yhä täydellisesti sekä amerikanenglannin että brittienglannin. Aksenttiaan hän vaihtelee sen mukaan, missä matkustaa.

Vanhemmiltaan Sara oppi, että lahjoja on synti olla käyttämättä.

Kelly Clarkson ja huono omatunto

Ensimmäinen muistikuva lapsuudesta on Teksasin aurinko. Se tuoksui ja paahtoi, tuntui iholla.

Sara ja siskot Eliza, Vera, Ida ja Wilma soittivat ja lauloivat, usein vanhempien kanssa ja varsinkin kirkossa. Kotona soi kristillinen musiikki, useimmiten gospel.

12-vuotiaana Sara uskaltautui kuuntelemaan epäkristillistä musiikkia ensimmäisen kerran.

"Istuin kellarissa ja kuuntelin salaa Kelly Clarksonin Break Away -kappaletta. Minulla oli hirveän huono omatunto", hän kertoo.

"Koko sukumme oli uskonnollista ja mietin, olinko ainut erilainen. Se oli käännekohtani. Aloin pohtia omia elämänarvojani."

Televisiota kotona ei ollut. Niinpä Sara keskittyi räpläämään tietokonetta. Omat kotisivunsa hän oppi koodaamaan kymmenvuotiaana.

Kapinavaihetta ei tullut. Se oli tuloillaan, mutta sitten Sara ei keksinyt, mitä vastaan hänen olisi pitänyt kapinoida. Kotoa hän sai kaiken sen, minkä varassa pärjää nyt.

"Vanhempani korostivat kaikessa lähimmäisenrakkautta", hän sanoo.

"Äidin ja isän ansiosta opin arvostamaan muita, lopulta itseänikin. Uskonasioissa sielunmaailmamme eivät ehkä kohtaa, mutta toisemme hyväksymme täysin."

Vanhemmiltaan Sara oppi myös sen, että jos ihmisellä on lahjoja, niitä on synti olla käyttämättä.

Siksi hän on Hollywoodissa.

"Saralla ei ollut selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia."

Äiti ei osaa murehtia

Äidin ääni. Sanapari toistuu Saran puheessa niin usein, että moinen ääni on kuultava itse. Soitan Tea Forsbergille.

Ääni on iloinen. Kupliva ja nauravainen kuten Saralla.

Tea huomasi, että jo lapsena Sarassa oli erityistä valoa.  Kun pieni Sara astui ovesta, hän otti huoneen haltuunsa.

Kun Sara soitti selloa, Tea ajatteli, että tytär ja sello ovat yhtä.

Sitä Tea ei ollut tiennyt, että Sara osasi imitoida kieliä niin taitavasti. Kun pyöritys kielivideon ympärillä alkoi, äiti päätti tukea täysillä.

"Saralla ei ollut selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia. Yhtäkkiä hän sai tekemistä, johon oli satasella motivoitunut", Tea sanoo.

"Siksi kannustin häntä seuraamaan sydäntään, tarttumaan tilaisuutensa, menemään jokaiseen haastatteluun."

"Lapsellekin on annettava tilaa epäillä uskoaan."

Tea tuki silloinkin, kun Sara ilmoitti muuttavansa Amerikkaan.

"Olen ehkä hullunkin luottavainen. En osaa murehtia. Haluan uskoa siihen, että taivaan isä pitää kaikesta huolen ja tietää, missä mennään."

Tea muistaa keskustelun, jonka kävi Saran kanssa ennen tämän muuttoa. Sara nojaili keittiön tiskipöytään ja sanoi, ettei ole ihan varma, ajatteleeko uskosta samoin kuin äiti.

Tärkeintä on, että olet rehellinen itsellesi, vastasi Tea.

"Ei lapsi tee äitinsä ja isänsä uskolla mitään. Hänen on käytävä asiat läpi itsensä ja Jumalan kanssa", Tea sanoo.

"Ihmisen mieli on salattu ja monilokeroinen. Minusta lapsellekin on annettava tilaa epäillä uskoaan."

"Vaikka laihduin 20 kiloa, näin peilissä vielä pitkään läskin tytön. Vasta nyt viihdyn kropassani."
"Vaikka laihduin 20 kiloa, näin peilissä vielä pitkään läskin tytön. Vasta nyt viihdyn kropassani."

Puhelun jälkeen tulee itku

Unelmansa Sara sanoo yhä reippaasti ääneen: Grammy olisi kiva, miksei Oscarkin. Menestyksenä hän pitää sitäkin, jos onnistuu säveltämään hienon biisin tai antaa hyvän haastattelun.

"Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, suurin tavoitteeni on tulla onnelliseksi. Parhaaksi versioksi itsestäni. Kertaakaan en ole ajatellut, että haluaisin antaa periksi."

Hollywoodissa Sara asuu yksiössä pienen valkoisen Valo-koiransa kanssa. Miesystävänsä Hoomanin kanssa hän on seurustellut pari vuotta.

Aamuisin Sara herää kuudelta. Koira ulos, kahvia, puuroa, studioon. Studiossa hän on notkunut viime kuukausina keskiyöhön asti.

Kun kärsimättömyys iskee, Sara ajattelee äitiään.

Kunnostaan Sara huolehtii kuntosalilla tai vaeltamalla Hoomanin kanssa vuorilla. Suhde kroppaan on nyt terve. Sara voi viimein katsoa peiliin ja sanoa: näytät hyvältä.

Vaikeinta Amerikassa on ollut elää erossa kahdeksanvuotiaasta pikkusiskosta, Wilmasta. Pari kertaa viikossa Sara soittaa kotiin.

Usein puhelun jälkeen Saraa itkettää. Niin kovasti hän haluaisi nähdä Wilman kasvavan, istahtaa iltaisin viereen ja kysyä, miten koulupäivä meni.

Toisinaan Saralta on kysytty, missä maailmanvalloitus viipyy.

"Mähän teen sitä koko ajan! Työ on hidasta. Se voi viedä vuosia."

Kun kärsimättömyys iskee, Sara ajattelee taas äitiään.

Tea työskenteli vuosia esikoulunopettajana, mutta päätti vasta pari vuotta sitten toteuttaa lapsuudenhaaveensa ja opiskella luokanopettajaksi. Nyt, 49-vuotiaana, hän on valmistumassa.

"Äiti muistuttaa minua siitä, ettei mihinkään ole kiire. Koskaan ei ole myöhäistä toteuttaa unelmiaan."

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 11/2016.

Miten läheinen voi auttaa alkoholistia? Mitä ei ainakaan kannata tehdä? Raitistunut alkoholisti Petri Kankaanpää antaa neljä neuvoa.

Alkoholistin läheinen joutuu pohtimaan usein vaikeita kysymyksiä, joista vaikein on ehkä tämä: Miten voin auttaa? Mitä minun ei ainakaan kannata tehdä?

Vaasalainen Petri Kankaanpää, 46, on raitistunut alkoholisti. Hän aloitti päihdekokeilut 10-vuotiaana ja raitistui vuonna 2010.  

Tässä Petrin neljä neuvoa alkoholistin läheisille:

1. Lakkaa ymmärtämästä liikaa. Lähde mieluummin pois. 

"Alkoholismi on sairaus. Sairauteen kuuluu se, että ihminen ei tajua omaa tilaansa. Juopon mielestä vika on aina muissa.

Niin oli minunkin mielestäni. En nähnyt itselläni minkäänlaista ongelmaa, ongelma oli vain läheisilläni.  Alkoholismi tekee ihmisestä kyynisen ja tunnekylmän, eikä suojamuuria murra mikään.

Kerran rupesin juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina.

Siksi uskon, että alkoholistia ei pidä ymmärtää liikaa. Ymmärtäminen vain mahdollistaa juomisen. 

Tietenkin voi jankuttaa, että mene hoitoon. Mutta ei se auta. Alkoholisti etsii syyn juomiselleen, sanoi tai teki läheinen ihan mitä tahansa.

Itse rupesin kerran juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina, oli siinä järkeä tai ei.

Neuvoisinkin: lakkaa ymmärtämästä ja häivy. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on ainut keino, joka toimii. Häipyminen on tavallaan tapa osoittaa alkoholistille rakkautta.

Itsekin jäin lopulta yksin. Olin juonut kaikki ystäväni, parisuhteeni, työpaikkani, rahani. Vasta kun saavutin pohjani, hakeuduin hoitoon." 

 2. Älä kaada viinoja lavuaariin.

"Moni läheinen etsii kotoa pulloja ja kaatelee viinoja lavuaariin, koska kuvittelee auttavansa.

Ei kannattaisi. Juoppo löytää viinansa aina. Tarve juoda on niin pakonomainen, ettei juomista estä mikään.

Kun viinat kaadetaan lavuaarista, alkoholistista tuntuu samalta kuin koirasta, jolta otetaan luu pois. Olo on epätoivoinen, vihainen ja hallitsematon, eikä viinanhimo ainakaan lievene." 

Alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa.

3. Kutsu alkoholisti sukujuhliin.

"Jos mietit, uskallatko kutsua juoppoa sukulaista vaikkapa ylioppilasjuhliin, kutsu vaan.

Useimmat puliveivarit ovat korostetun hyväkäytöksisiä ja nöyriä. Harvalla on tapana rähistä. 

Sitä paitsi alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa."

4. Raitistunutta alkoholistia ei tarvitse suojella.

"Jos läheisesi on raitistunut alkoholisti, voit ottaa rennosti. Sinun ei tarvitse suojella häntä viinalta. Jos hän tulee kylään, viinipulloja ei tarvitse piilottaa kaappiin.

Minua ei häiritse yhtään, jos kihlattuni ottaa joskus lasin tai kaksi punaviiniä. Viinanhimo ei iske vaan käy päinvastoin: viinin haju alkaa etoa minua niin, että karkaan kauemmas sohvalle istumaan.

Työpaikan pippaloissakin käyn, vaikka muut juovat. Pois lähden ajoissa, sillä en tykkää katsella kännistä menoa.

Välit vanhoihin ryyppykavereihin on kuitenkin viisainta katkaista. Itse en ehtinyt edes katkaista niitä, sillä kaikki neljä parasta juoppokaveriani ovat raitistumiseni jälkeen kuolleet.

Oli onnellinen ihme, että minulle kävi toisin."

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.