Tyynysotaa Riitan kotisohvalla. "Ilkka ei ole muuttunut. Aina hän minua kiusoittelee. Ja soittaa melkein joka päivä."

Kansanedustaja Ilkka Kanerva nousi politiikan huipulle 38 vuotta sitten. Monta kertaa hän on myös mätkähtänyt sieltä alas. Kun lööpit ja kansa ovat kohisseet, yksi ihminen on pysynyt järkähtämättä rinnalla: isosisko Riitta.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 10/2013.

Missä Ilkka on?

Riitta tärisee. Ilkka on taas hukassa. Ilkka on pieni, vasta kolme, ja menee joka päivä hukkaan. Riitta on jo kahdeksan. Hänen pitäisi tietää, missä pikkuveli on. Isosiskojen pitää tietää. Mutta Riitta ei tiedä. Hän vain tärisee.

Ei auta, että äiti sitoo aamuisin Ilkan valjailla kotipihan vaahteraan. Kun äiti katoaa lypsylle, kuluu minuutti, ja Ilkka on irti. Ilkalla on Lokalahden vikkelimmät jalat. Yleensä ne vievät naapuripihoihin, liian usein meren rantaan.

Kunhan ei vaan lammikolle olisi lähtenyt. Riittahan sanoi, että sinne et mene. Jos horjahdat, jäät veteen ja kuolet, etkä enää koskaan saa kuunnella radiosta Holmenkollenin kisoja.

Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis.

Riitta ryntää lammikolle. Sen reunalla on tuttu potkulauta. Vedestä nousee pieni käsi. Ylös alas, pinnalle ja pinnan alle, litsis lätsis. Riitta tunnistaa käden. Hän tarttuu siihen, riuhtaisee Ilkan ylös.

Ilkka yskäisee veden keuhkoistaan. Heti kun henki pihisee, hän kysyy:

"Miks ihmees sä nostit mut jo? Siell oli niin kaunist vihreet."

Niin kaunist vihreet, ja ties vaikka mitä muutakin, jos pöljä isosisko ei olisi pilannut seikkailua. Ilkka mököttää. Sitä hän ei ymmärrä, miksi Riitta-siskokin noin ääneen parkuu, oikein puristaa syliinsä.

Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Sinä päivänä Riitta Kanerva päättää, että ei enää koskaan päästä pikkuveljeään silmistään.

Pitkään hän onnistuukin. Aino-äiti ahertaa navettatöissä, ruokkii lehmät, hevoset, siat, kanat ja lampaat ja kääntää pellon. Viljo-isä kiertää Turun maalaiskyliä tarkkailukarjakkona, touhuaa Lokalahden kokoomuksen puheenjohtajana ja piipahtaa kotona vain nukkumassa. Tunja-sisko on Riittaa nuorempi, pentu vielä, eikä Hannele-kuopus ole vielä syntynyt. Mutta Riitta on iso ja järkevä. Siksi Ilkka on hänen vastuullaan.

Tehtävä on mahdoton. Jos Ilkka ei karkaa, hän kiipeää. Kun äiti nyyhkii, miksi sinun on katolla keikuttava, etkö tajua että putoat, Ilkka vastaa tyynesti: "Kuuntelen tääll lintujen lauluu." Riitasta pikkuveli on ihana. Utelias ja pulassa, mutta ei koskaan pahantahtoinen. Riitta toivoo vain, että kasvaisi itse vahvemmaksi. Jaksaisi viimein kantaa veikkaa, eikä vain retustaa kainaloiden alta.

Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.
Riitta (vas.) pääsi ripille samana päivänä, kun pikkusisko Hannele kastettiin. Onnittelukukkien keskellä myös Ilkka, äiti ja isä.

Vain kerran siskon ote herpaantuu. Äiti on lähdössä lypsylle, ja Ilkka nukkuu päiväunia. Tai on nukkuvinaan. Kun Riitta kurkistaa huoneeseen, veljen silmät ovat kiinni.

Äiti lähtee, ja Riitan kaveriksi tupsahtaa naapurintyttö Aila. Kaverusten tekee mieli piipahtaa kylälle. Vain tämän kerran. Vain puoleksi tunniksi. Niin, ettei Ilkka ehdi herätä.

Yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta.

Kun tytöt palaavat, yläkerran ikkunan alla on jalanjäljet. Ilkka on hypännyt ikkunasta. Riitta alkaa etsiä potkulautaa. Jos se on pihassa, Ilkka ei ole voinut ehtiä kauas. Ei lammikon pohjaan asti.

Potkulauta on pihassa. Riitta alkaa juosta naapuritalosta toiseen.

Ilkka löytyy Martan ja Vihtoriinan luota. Ikäneitosiskokset tunnetaan kylän parhaista siirappipipareista, ja Ilkka on päättänyt poiketa kahveelle. Kun Riitta ilmestyy ovelle naama itkusta tuhruisena, nelivuotias Ilkka Kanerva vilkuttaa iloisesti.

Äidin pieni pelle

Ilkka Kanerva ilmestyy helsinkiläisravintolan kabinettiin. En tiedä, kuinka hän sen tekee, mutta ensimmäiset puoli tuntia huomaan puhuvani itsestäni. Avaudun poikani futisharrastuksesta, urani pääpiirteistä ja lapsuuteni kipupisteistä. En haastattele häntä, hän haastattelee minua. Hän on siinä hyvä. Tykittää lisäkysymyksiä, nojaa valppaana eteenpäin, keskittyy täydellisesti.

Tämä uteliaisuus on pitänyt kansanedustaja Ilkka Kanervan hengissä. Se on kannatellut häntä 40 vuotta politiikan huipulla, ja pudottanut hänet monta kertaa alas.

"Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni."

Nyt hän on luvannut selittää. Kertoa, miksi rimpuili irti niistä pahuksen valjaista.

"No kun tiesin, että siinä parin kilometrin päässä on merenranta. Halusin nähdä sen. Tai en vaan nähdä, vaan pikkuisen viipyäkin. Enkä vaan viipyä, vaan ehkä myös kokeilla vettä. Minulla oli hirveä tarve laajentaa reviiriäni. Olen utelias elämää kohtaan, ja olen utelias jokaista ihmistä kohtaan. Erilaisuus ei pelota minua. Se kiinnostaa minua."

Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."
Ilkka Kanerva keräsi pikkupoikana urheilijoiden kuvia lehdistä. "Perunalla Ilkka liimasi kuvat tähän karjakirjaan, Riitta-sisko näyttää."

Karkailun lisäksi Ilkka harrasti urheilua. Hän järjesti kaikki Lokalahden lasten urheilukilpailut. Omin käsin poika väsäsi kylän hyppyrimäet, korkeushyppytelineet, seipäät ja hiihtoladut.

Pikku-Ilkka lumoutui voittamisesta. Ja tunnelmasta, joka täytti keittiön, kun hän ja äiti kuuntelivat radiosta Voitto Hellstenin loppukiriä. Hän ja äiti, aina kahdestaan, korva kiinni radiossa. Perheen urheiluhullut. Isä syttyi enemmän kunnallispoliitikasta.

Ilkka oli äidin kulta. Äitiä hän yritti naurattaa. Availi tämän essun nauhoja, piilotti villapaidan jääkaappiin. Äiti oli harras ja hillitty, vakavampi kuin isä. Pienen Ilkan piti jekuttaa tosissaan, jotta sai äidin hymyilemään.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi."

"Maalla ei hempeilty. En tiedä, miksi minusta kasvoi tällainen tunteilija. Itkukin tulee, ja halailenkin. Vielä 70-luvulla pidin perhettä vanhakantaisena instituutiona. En pidä enää. Olen oppinut, että yksin ei selviä meistä kukaan. Jokainen on joskus niin pulassa, että voimat eivät vain riitä. Silloin turvallisin paikka on perhe. Turha näytellä muuta."

Ilkka Kanerva muistaa lammikon pohjan. Ja sen, kuinka jostain ilmestyi siskon käsi, vaikka hänen tärkeä vedenalainen tutkimuksensa oli vielä kesken.

"Riitta pelasti henkeni. Hän on ihmeellinen nainen. Todellinen sitkeä sissi. Siis ihan helevetin sitkeä. Reumatismin runtelema, ollut varmaan sadassa leikkauksessa, mutta silti niin vahva. Vetää täysillä tukijoukkojani ja muistaa ulkoa kaiken, jopa vanhat puhelinnumerot ja postinumerot. Käsittämätön nainen. Hänen kanssaan minulla on yhteys, joka ei ole katkennut kertaakaan."

Tämän Kanervista sitkeimmän haluan tavata.

Lisbet-opettajan hiuslatvat

Pari viikkoa myöhemmin istun Riitta Kanervan, 70, kotisohvalla Turussa. Päät vastakkain tutkimme Ilkka Kanervan vanhoja juoksupiikkareita.

"Nämä piikkarit ovat ainoa asia, josta meille on tullut Ilkan kanssa riita. Minäkin olisin halunnut pienenä tällaiset, mutta vain Ilkka sai. Hän oli poika."

Kansanedustajan isosisko on hento ja pieni, hauras kuin lintu. Ja niin herttainen, että tekee mieli rutistaa.

Riitta sairastaa reumaa. Melkein kaikki kehossa on keinoniveltä: olkapäät, polvet, ranteet, nilkat, kyynärpääkin.

"Enää en saa auki edes maitopurkkia. Mutta hyvin minä pärjään. Raskainta oli se, kun oli vähällä joutua luopumaan reumani vuoksi asiakaspalvelutyöstäni Saabilla. Olin vasta 46, ja rakastin työtäni. Onneksi sain jatkaa. Olen kiitollinen, että pystyn yhä kävelemään ja olemaan kaikessa mukana."

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut."

"Kaikessa" tarkoittaa sananmukaisesti kaikessa. Riitta Kanerva on vetänyt veljensä tukiryhmiä, Linjanvetäjiä ja Ike-tiimiä, vuodesta 1990 asti. Linjanvetäjissä jäseniä on 600, Ike-tiimissä yli 2 000. Monet tukijoista ovat Kanervien lapsuusystäviä. Riitta lähettää tukijoille sähköpostia, järjestää retkiä ja organisoi joka kesä Ike-hölkän Lokalahdella.

"Ilkan tukijoukot pitävät minut jaloillani. Vaikka on minun tahtini hidastunut. Ennen olimme Raimon kanssa aina menossa, nyt kävelemme yhdessä lähinnä edestakaisin rappukäytävää."

Raimo on Riitan avomies. On ollut jo 25 vuotta. Eikä prinsessahäitä ole näköpiirissä vieläkään, sillä Riittaa ei kuulemma saa harhautettua kultasepänliikkeeseen. Muutama vuosi sitten Raimon niskaleikkaus epäonnistui. Hän heräsi koomasta, mutta kävely on yhä hidasta ja syöminen onnistuu vain letkun kautta.

Mutta ei tämä kahden toipilaan tuvalta tunnu. Päinvastoin: Riitta on Ilkka Kanervan muisti. Kaikki, mitä veljen elämässä on tapahtunut, on tallentunut veitsenterävästi siskon päähän.

"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.
"Päätin jo kahdeksanvuotiaana, että pidän pikkuveljestäni huolta", Riitta Kanerva sanoo.

Pikku-Ilkasta Riitta muistaa sisun. Kerran kun Ilkka hyppäsi mäkeä, hänen suksensa hajosivat saman päivän aikana kolme kertaa.

"Ilkalle tuollainen ei ole ongelma. Hän vain marssi naapurin Mauno-sedän luo, pyysi tätä korjaamaan sukset eikä piitannut, vaikka kolmannella kerralla setä ärähti: 'Etkö jo tajua lopettaa.' Sitten Ilkka palasi mäkeen."

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura."

Naisasioissa veli osoittautui yhtä sitkeäksi. Kun Ilkan piti aloittaa koulu, hänen olisi kuulunut mennä läheiseen kirkonkylän kouluun. Poikapa ilmoitti, ettei suostu.

"Ilkka ei halunnut lähikouluun, koska siellä opettajana oli vanha ikäneito, jolla oli kireä nuttura. Sen sijaan hän halusi Mattisten kyläkouluun. Siellä opettajana oli nuori Lisbet, jonka hiuslatvat oli rullattu. Ilkka oli siinä ehdoton. Se oli iso ongelma, mutta jotenkin isä sen junaili."

Muistaa Riitta senkin, miten tuli 19-vuotiaana yllättäen raskaaksi. Silloin 13-vuotias Ilkka kannusti omaan tyyliinsä: heijasi Tiina-vauvaa sylissään ja kokeili, mahtuuko tämä pullapellille.

"Mittään en sano. Ikinä en neuvo."

Riitan kirjahyllyssä on yli 30 mustaa mappia, jotka ovat täynnä Ilkan uraan liittyviä asiakirjoja ja lehtileikkeitä. Joka kuukausi Ilkan avustaja lähettää sähköpostin, jota klikkaamalla Riitta pääsee katsomaan veljensä sähköistä kalenteria. Hän haluaa pysyä kärryillä. Tietää missä pikkuveli viipottaa. Hän avaa yhden kalenteriviikon näkymän ja huokaa.

"Kato näit päivii. Venyvät yöhön. Kyllä minä olen huolissani, että jaksaako hän. Mutta mittään en sano. Ikinä en neuvo. Tiedänhän minä, että hän elää työstään."

Alusta asti Riitalle on ollut selvää, että hän haluaa tukea Ilkkaa. Vaikka koskaan Ilkka ei ole pyytänyt.

"Tuen häntä sydämeni halusta. Hän on pikkuveljeni, ymmärräthän? Se on ikuinen side. Ei se katoa."

Herra ministerin pudotus

 Palataan Helsinkiin. Ilkka Kanerva muistelee juuri 70-lukua, eikä vaikuta järin ylpeältä.

"Harmittaa penteleesti, että se meni sillä tavalla. Minulla oli hurjimmat kierrokset juuri niinä vuosina, kun olin nuori isä. Tytöt kyllä väittävät, että eivät he poissaolostani kärsineet. Mutta milläs tuollaisia menetyksiä mitataan! Itse tiedän, miten paljosta jäin paitsi. Olin isä, jonka kanssa oli aina vain kivaa. Eihän elämä niin mene. Minun olisi pitänyt osallistua myös kaikkeen tylsään, kuten siivousvuorojen jakamiseen."

Äiti oli tyrkkinyt Ilkkaa urheilun pariin, isä politiikkaan. Isä voitti. Ensimmäisen kerran Ilkka Kanerva valittiin kansanedustajaksi 27-vuotiaana, vuonna 1975.

Kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Menestys sekoitti nuoren lupauksen pään. Karin-vaimo ja kaksi pientä tytärtä, Julia ja Laura, jäivät kakkoseksi, kun Helsingin yöelämä kutsui. Karin oppi lukemaan miestään: kun Ilkka nykäisi kravatin solmun peilin edessä tietyllä eleellä, vaimo tiesi, että miestä vietiin taas.

Kun Ilkka toukokuussa 1985 palasi työmatkaltaan Yhdysvalloista, koti oli tyhjä. Ei huonekaluja, ei perhettä. Vain lappu, jossa luki: Ilkka, tässä uusi osoitteemme. Karin ja tytöt. Syyksi vaimo kertoi, ettei jaksanut julkisuutta. Eikä niitä naisiakaan. Niitä oli alkanut tulla, ja Kanerva sai maineensa.

"Lamaannuin. Tuntui, kuin olisin pudonnut parvekkeelta katuun. Mutta ymmärrän Karinin päätöksen. Syyllinen löytyy minun peilistäni. Vaikka meillä ei enää ole avioliittoa, meillä on yhä hyvä ja läheinen ihmisliitto. Ei noin tärkeää ihmistä laiteta elämästä syrjään."

Ilkka Kanerva valittiin ulkoministeriksi 19. huhtikuuta 2007. Tasan vuoden päästä, 4. huhtikuuta 2008, Jyrki Katainen ilmoitti, että Kanervan on luovuttava tehtävästään. Syynä olivat flirttailevat tekstiviestit, joita ministeri oli lähetellyt eroottisena tanssijana tunnetulle Johanna Tukiaiselle.

"Ulkoministeriys oli urani huippu. Unelma, johon olin valmistautunut koko elämäni. Hoidin pestini hyvin. Ja se, että menetin sen kaiken... Oli se isku."

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää.

Avovaimo Elina Kiikko on pysynyt rinnalla, vaikka tekstiviestikohuja tuli lisää. Vuonna 2010 Ilkka Kanerva totesi julkisesti, että on hakenut ongelmaansa hoitoa.

"En mielelläni tilitä tätä asiaa sen yksityiskohtaisemmin. Mutta sen voin sanoa, että puhuminen kannattaa. Jos eksyy, kannattaa kysyä neuvoa. Mutta taikatemppuihin en usko."

Ymmärrätkö itseäsi nyt paremmin?

"En tiedä. Hirveän vaikea sanoa, mikä mihinkin vaikuttaa. Vähän mysteerisiksi asiat ovat minulle jääneet. Vaikka Elina on minua temperamenttisempi, yhdessä olemme pystyneet keräämään palaset kivilattialta. Hänestä olen pitänyt kiinni, kun koski on kuohunut. Ei asioita saa jäädä hautomaan, ei hyviä eikä huonoja. Muuten jää niiden vangiksi."

Ne pahuksen tekstiviestit

Aina kun Ilkka on lööpeissä, Riitta-sisko valvoo yöt.

"Elän kaikki Ilkan murheet. Reagoin niihin kehollani enkä saa nukuttua. Nytkin, kun odotan tätä hovioikeuden päätöstä Ilkan lahjussyytteestä, minua painaa kamala huoli. Suren Ilkan puolesta."

Öisin Riitta on miettinyt. Itkenytkin. Miksi ihmeessä Ilkka hankkiutuu aina vaikeuksiin?

"Ei sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti."

"Jotenkin näin minä sen ajattelen: Ilkka haluaa aina kokeilla. Ylittää rajan. Katsoa, mitä tapahtuu, jos kokeilee kepillä jäätä. Ja sinisilmäinenkin hän on: Kun hän pelkäsi lääkäriin menoa, hänen silloinen vaimonsa Kallu sanoi, että otapa tästä lasillinen rauhoittavaa lääkettä. Se oli pelkkää vettä, mutta Ilkkaan se tepsi. Jos mietin sitä – ja nyt sanon vähän pahasti – sitä pahuksen Tukiais-juttuakin, niin ehkä Ilkka vaan ajatteli, että teenpäs näin. Eikä sitten osannut vetää rajaa. Hän on aina ollut semmoinen. Lapsesta asti. Kerrankin, kun hänen piti viedä ylioppilasruusut naapurin Ritvalle, hän pelästyi pihan pässiä ja iski kukkakimpun Ritvan kotipihan pylvään päähän. No tietenkin pässi ne söi, ja Ritva ihmetteli, mitkä varrentyngät pylväästä törröttivät. Mikä idea sekin oli? Miksi ne kukat piti pylvääseen tunkea? Miksi Ilkka ei vaan kiertänyt sitä pässiä ja vienyt kukkia tavallisesti ovelle?"

Riitta ja Ilkka soittelevat toisilleen joka päivä. Mutta naisasioista he eivät puhu sanaakaan.

"Tuen Ilkkaa niin, etten ota näitä asioita puheeksi. Kunnioitan häntä hiljaisella vaikenemisella. Hän tietää satavarmaan muutenkin, mitä ajattelen. Ja sanomattakin hän tietää, että hänellä on vankkumaton tukeni. Tapahtui mitä tahansa. Olen niin kiitollinen Elinalle, että hän on ystäväni ja pysynyt Ilkan rinnalla."

Ding ja dong

Ilkka Kanerva on herännyt tänä aamuna viideltä, hypännyt kuuden junaan ja köröttänyt junalla Turusta Helsinkiin. Töitä hän tekee usein keskiyöhön. Silloin eduskuntatalo on niin mukavan hiljainen.

"Moni muukin istuu työhuoneessaan keskellä yötä. Esimerkiksi huonenaapurini Kimmo Sasi ja Anne Holmlund. Ei politiikka tunnu minusta työltä. Se on intohimoni. Saan energiani ihmisistä."

Siksi eduskuntamme pitkäaikaisin kansanedustaja jaksaa yhä kiertää. Jos joku pyytää häntä puhujaksi Kurikan Ryhdin tai Kuortaneen Kunnon juhlatilaisuuteen, hän suostuu empimättä.

"Kauheinta olisi, jos kukaan ei enää pyytäisi. Jos mielipiteeni eivät enää kiinnostaisi ketään tai jos olisin yhtäkkiä niin tyhjä, ettei minulla olisi enää annettavaa. En tiedä kestäisinkö. Mieluummin vietän viikonloppuni Lapuan Virkiän 80-vuotisjuhlissa."

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä."

65-vuotias Kanerva juoksee, hiihtää ja paljastaa haaveilevansa joogatunneista. Ravintolassa hän pyytää, että kokki vaihtaisi nieriän voikastikkeen kevyempään.

"Jos minun pitäisi luetella pelkojeni top ten, eläkkeelle joutuminen olisi kärjessä. Pelkään sitä tosissani. Miten eläkkeellä voi elää? Jämähdänkö paikoilleni?"

Tuskin. Ainakin vaaria aikovat juoksuttaa Julian lapset: viisi- ja kolmivuotiaat tyttäret ja yksivuotias poika.

"Viimeksi toinen tytöistä halusi lukea minulle Kolme karhunpentua -sadun ääneen. Oikeasti hän keksi juonen päästään. Ovat minun tyttöni ihania. Ehkä olen vaarina parempi kuin isänä."

Ilkka Kanerva on kuuluisa siitä, että hänen ympärillään parveilee ihmisiä. Mutta on maailmassa yksi paikka, jossa hän haluaa olla yksin.

"Aamusuihku. Siellä saan parhaat ideani. Ja haluan minä olla urheillessanikin yksin. Ihmisellä pitää olla tasapaino, ding ja dong. Vai mitkä ne olivatkaan?"

Yin ja yang.

"Just ne."

Pullo käsidesiä, kiitos

Riitalla on usein niin kova ikävä lapsuuttaan, että sydämestä nipistää. Ikävä hänen on niitäkin vuosia, jolloin Ilkan lapset olivat pieniä.

"Kun Ilkalle tuli ero, vietin paljon aikaa Julian ja Lauran kanssa. Olin niin onnellinen, kun he tuhrivat ikkunani täyteen sormenjälkiään. En halunnut putsata niitä ollenkaan."

Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."
Riitta ja Ilkka puhuvat kaikesta, paitsi kohuista."En halua repiä kipeitä asioita. Ilkka tietää sanomattakin, mitä ajattelen."

Suvun kesken Riittaa kutsutaan mammaksi. Mamma on yhä läheinen Ilkan ex-vaimon kanssa, aivan kuten tyttärensä ex-miehenkin. Kun tähän sukuun kerran tullaan, mamma huolehtii, ettei siitä niin vain irrottauduta.

Julian nuorempi tytär muistuttaa erehdyttävästä jotakuta.

"Tyttö on kuin ilmetty pikku-Ilkka. Ihan samanlainen, niin täynnä ideoita! Kun tämä pikkuneiti sai valita lelukaupasta mitä tahansa, arvaa mitä hän valitsi? Käsidesin. Se oli hänen juttunsa. Pulahtipa hän jo kerran terassin altaaseenkin. Ja oli niin ehtiväinen, että pääsi ihan itse ylös."

Miten läheinen voi auttaa alkoholistia? Mitä ei ainakaan kannata tehdä? Raitistunut alkoholisti Petri Kankaanpää antaa neljä neuvoa.

Alkoholistin läheinen joutuu pohtimaan usein vaikeita kysymyksiä, joista vaikein on ehkä tämä: Miten voin auttaa? Mitä minun ei ainakaan kannata tehdä?

Vaasalainen Petri Kankaanpää, 46, on raitistunut alkoholisti. Hän aloitti päihdekokeilut 10-vuotiaana ja raitistui vuonna 2010.  

Tässä Petrin neljä neuvoa alkoholistin läheisille:

1. Lakkaa ymmärtämästä liikaa. Lähde mieluummin pois. 

"Alkoholismi on sairaus. Sairauteen kuuluu se, että ihminen ei tajua omaa tilaansa. Juopon mielestä vika on aina muissa.

Niin oli minunkin mielestäni. En nähnyt itselläni minkäänlaista ongelmaa, ongelma oli vain läheisilläni.  Alkoholismi tekee ihmisestä kyynisen ja tunnekylmän, eikä suojamuuria murra mikään.

Kerran rupesin juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina.

Siksi uskon, että alkoholistia ei pidä ymmärtää liikaa. Ymmärtäminen vain mahdollistaa juomisen. 

Tietenkin voi jankuttaa, että mene hoitoon. Mutta ei se auta. Alkoholisti etsii syyn juomiselleen, sanoi tai teki läheinen ihan mitä tahansa.

Itse rupesin kerran juomaan vain siksi, että oli vastatuuli. Syy juomiseen löytyy aina, oli siinä järkeä tai ei.

Neuvoisinkin: lakkaa ymmärtämästä ja häivy. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta oman kokemukseni mukaan se on ainut keino, joka toimii. Häipyminen on tavallaan tapa osoittaa alkoholistille rakkautta.

Itsekin jäin lopulta yksin. Olin juonut kaikki ystäväni, parisuhteeni, työpaikkani, rahani. Vasta kun saavutin pohjani, hakeuduin hoitoon." 

 2. Älä kaada viinoja lavuaariin.

"Moni läheinen etsii kotoa pulloja ja kaatelee viinoja lavuaariin, koska kuvittelee auttavansa.

Ei kannattaisi. Juoppo löytää viinansa aina. Tarve juoda on niin pakonomainen, ettei juomista estä mikään.

Kun viinat kaadetaan lavuaarista, alkoholistista tuntuu samalta kuin koirasta, jolta otetaan luu pois. Olo on epätoivoinen, vihainen ja hallitsematon, eikä viinanhimo ainakaan lievene." 

Alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa.

3. Kutsu alkoholisti sukujuhliin.

"Jos mietit, uskallatko kutsua juoppoa sukulaista vaikkapa ylioppilasjuhliin, kutsu vaan.

Useimmat puliveivarit ovat korostetun hyväkäytöksisiä ja nöyriä. Harvalla on tapana rähistä. 

Sitä paitsi alkoholisti ei sukujuhlissa yleensä montaa minuuttia viihdy. Hänellä on aina kiire pois, juomaan kunnolla ja rauhassa."

4. Raitistunutta alkoholistia ei tarvitse suojella.

"Jos läheisesi on raitistunut alkoholisti, voit ottaa rennosti. Sinun ei tarvitse suojella häntä viinalta. Jos hän tulee kylään, viinipulloja ei tarvitse piilottaa kaappiin.

Minua ei häiritse yhtään, jos kihlattuni ottaa joskus lasin tai kaksi punaviiniä. Viinanhimo ei iske vaan käy päinvastoin: viinin haju alkaa etoa minua niin, että karkaan kauemmas sohvalle istumaan.

Työpaikan pippaloissakin käyn, vaikka muut juovat. Pois lähden ajoissa, sillä en tykkää katsella kännistä menoa.

Välit vanhoihin ryyppykavereihin on kuitenkin viisainta katkaista. Itse en ehtinyt edes katkaista niitä, sillä kaikki neljä parasta juoppokaveriani ovat raitistumiseni jälkeen kuolleet.

Oli onnellinen ihme, että minulle kävi toisin."

Lintulan luostarissa tunnetaan superruuat. Nunna Nektaria hoitaa yrttimaata ja valmistaa sen sadosta vahvistavaa teetä.

Kiire katkeaa heti luostarin portin sisäpuolella. Valkoisen kirkon ympäristö on luonnonkaunis, ja raikas ilma tuntuu hyvältä hengittää. Näin ajattelee nunna Nektaria, joka on asunut 20 vuotta Heinäveden Lintulassa, pohjoismaiden ainoassa ortodoksisessa nunnaluostarissa. Hänen kuuliaisuustehtävänsä on vastata luostarin yrttiviljelmistä.

Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.
Lintulan luostari on toiminut Heinävedellä vuodesta 1946.

Lintulan hyvin hoidetuilla yrttimailla kasvaa kolmisenkymmentä yrttiä komeasta valerianasta moniin minttulajikkeisiin. Yrttiviljelystä on viime vuosina tullut yhä tärkeämpi elinkeino luostarille. Lintulassa tehdään teesekoituksia, superruuista käyviä viherjauheita ja uusimpana luonnonkosmetiikkaa.

Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.
Nuoret poimulehdet sopivat salaatteihin.

"Luostarimme edesmennyt johtaja, äiti Marina kasvatti selleriä ja kuivatti sitä hieman myytäväksi. Häneltä sain tehtäväksi sellerimaan hoitamisen, ja vuosi vuodelta viljelmät ovat laajenneet. Ehkä minulla on multasormi", Nektaria arvelee.

Lintulan tarhassa viihtyvät muun muassa karjalanminttu, viherminttu ja suklaaminttu, joka maistuu After eight -konvehdeilta. Jopa Kreikan Athos-vuorelta munkkiluostarista saatu minttulajike viihtyy eteläsavolaisessa maassa.

Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.
Minttua käytetään muun muassa luostarin iltahetkiteehen.

Viljeltyjen yrttien ja kasvisten lisäksi nunnat keräävät luostaria ympäröiviltä niityiltä villinä kasvavaa nokkosta, vuohenputkea, maitohorsmaa, mesiangervoa, poimulehteä, puna-apilaa, siankärsämöä ja voikukan lehtiä. Niitä kuivataan myyntiin sekä käytetään luostarin keittiössä.

Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.
Luostarin yrttisekoituksia varten nunnat keräävät myös villikasveja.

Elämänmuutos viisikymppisenä

Nunna Nektarian tie luostariin alkoi pienestä eteläsuomalaisesta maalaiskunnasta. Hän omaksui kristilliset arvot luterilaisilta vanhemmiltaan niin, että Raamattu oli jo lapsena hänen lempikirjansa. Aikuisena hän opiskeli yhteiskuntatieteitä, solmi pitkän avioliiton, sai neljä lasta ja teki uraa julkisella sektorilla hallinto- ja kehittämistehtävissä.

Lasten aikuistuttua hänellä oli aikaa syventyä miettimään, miten hän haluaa loppuelämänsä elää. Ortodoksinen usko vetosi Nektariaan, mutta uskontokunnan vaihtaminen ei tuntunut olevan tarpeeksi.

"50-vuotiaana aloin miettiä, voisiko minusta tulla nunna. Rippi-isäni rohkaisi minua, joten otin yhteyttä Lintulan luostariin, missä minut toivotettiin tervetulleeksi", Nektaria kertoo.

Hän jätti taakseen työn ja kodin, sai uuden nimen sekä tehtävät luostariyhteisössä. Lapset olivat iloisia äitinsä onnesta.

"Heidän mielestään luostari on hyvä paikka minulle", Nektaria sanoo.

Aikaiset herätykset ja sääntöjen omaksuminen tuntuivat Nektariasta luontevilta.

"Jumalanpalvelukset aamuin illoin ovat minusta arjen ihanuutta. Koska olen rakastanut aina kasveja, yrttimaa on erityisen mieleinen kuuliaisuustehtävä."

Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.
Yrttimaan hoitaminen on Nektarialle mieluinen tehtävä.

Voimaa viherjauheesta

Lintulassa eletään ulkoisesti vaatimatonta elämää. Päivää rytmittävät jumalanpalvelukset, ruokailut ja kahvitauot.

Yhteisten rutiinien välillä Nektaria tekee kuuliaisuustöitään, joita ovat luostarin matkamuistomyymälän hoitaminen, ikonimaalaus, keskustelut matkailijoiden kanssa, yrttiviljelmien hoito ja tuotteiden valmistaminen kasveista.

Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.
Puutarhan tuotteita myydään luostarin kaupassa.

"Päivät ovat erilaisia. Joskus voin maalata koko päivän, toisinaan taas voin olla tarpeen mukaan pellolla tai kaupassa."

Yrttimaan satoa hyödyntäessään Nektaria on oppinut, että kuivatusta vuohenputkesta ja lehtikaalista tehty viherjauhe antaa potkua keitolle tai letuille. Ruokalusikallisesta kuivattua nokkosta taas voi hauduttaa vahvaa mutta terveellistä hunajateetä, joka sisältää rautaa ja c-vitamiinia.

"Nokkosessa on jopa enemmän kalsiumia kuin maidossa."

Luostariyhteisöön kuuluu kahdeksan nunnaa ja yksi viitankantajasisar, joka ei ole vielä antanut luostarilupauksiaan. Nunnilla ei ole omaisuutta eikä tuloja, vaan he saavat luostarista kaiken tarvitsemansa. Matkailu on luostarin elinkeinoista tärkein.

Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.
Matkailu on Lintulan luostarille tärkeä elinkeino.

Viime keväänä luostarin 120-vuotisjuhlien yhteydessä siunattiin käyttöön yrttihalli, jonka ansiosta hyötykasveja voidaan kuivata entistä enemmän. Hallissa on kolme kuivauskaappia.

Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.
Nektaria kuivaaa sadon yrttihallin kuivauskaapeissa.

"Yhteen mahtuu kottikärryllinen yrttejä, jotka kuivuvat vuorokaudessa 35 asteessa. Kotioloissa yrttien kuivaaminen onnistuu uunissa samalla tavalla pienessä lämpötilassa", nunna Nektaria vinkkaa.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016

Pyhiinvaelluskävelylle ei tarvitse lähteä Euroopan toiselle laidalle, sillä mielenkiintoisia reittejä löytyy kotimaastakin. Lintulan luostarin alueen 51 hehtaarista suurin osa on metsää. Luostarin puutarhan takaa lähtee pyhä polku, joka johtaa Valamon luostariin. 16 kilometrin reitti kulkee pitkin metsäpolkua, hiekkatietä ja pitkospuita. Kävelyretriittiin voi yhdistää yöpymiset Lintulan ja Valamon luostareissa.

Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.
Lintulan luonnonkauniissa ympäristössä on helppo hiljentyä.

Katriina Pietilä-Junturalle mankelointi on äidiltä peritty tapa, sunnuntairituaali ja parisuhteen koetus.

Miten kauan olet mankeloinut? 

Aina. Äitini mankeloi ja ­vanhempi sisareni myös. Kävin lukion jälkeen talouskoulun, jossa opetettiin mankeloinnin säännöt. Sain äidiltä Upon klassikkomankelin kihlajais- tai häälahjaksi 1980-luvulla.  

Millaisia tunteita mankelointi sinussa herättää?

Tunnen olevani osa sukupolvien ketjua. Tällaisia töitä naiset ovat aina tehneet. Mies auttaa tietysti vetämään ja laskostamaan lakanat.

Miten usein mankeloit?

Noin kahden viikon välein tai aina, kun on tarpeeksi lakanapyykkiä. On ihana viikon­lopputraditio pestä ja lajitella pyykit ja sitten mankeloida. Kun tyttäremme olivat pieniä, he istuivat ravisteltavien lakanoiden alla tai heittivät nallen siihen päälle pomppimaan.

”Mies on saanut ope­tella, että  taittelemme lakanat ­minun  tapaani”, Katriina sanoo.
”Mies on saanut ope­tella, että taittelemme lakanat ­minun tapaani”, Katriina sanoo.

Mitä mankelointi sinulle antaa?

Se on ihanaa vastapainoa työlle. Kun museossa säilöö kulttuuriperintöä, tulosta ei heti näe. Mankelointi on selkeää käsityötä, josta palkinnoksi saan siistit rullat kaappiin. Illalla on ihanaa pujahtaa raikkaisiin, sileisiin lakanoihin. Se on arjen luksusta, jonka olen itse saanut aikaan.

Oletko koukussa mankelointiin?

Todellakin! Meillä on vapaa-ajan asunto Ruotsin puolella, ja sinnekin minun piti saada mankeli, etteivät lakanat olisi ryppyisiä. Olen kahden mankelin loukussa. Mankeloin lakanat, tyynyliinat, astiapyyhkeet ja kesällä myös kylpypyyhkeet, kun ne ovat kuivuneet narulla.

Oletko koskaan yrittänyt vähentää mankelointia? 

Käyhän se välillä mielessä. Tai ei puuhasta ainakaan viitsi kertoa muille. Keskustelemme siitä Facebookissa meän­kielen murreryhmässä. Siellä on kaksi koulukuntaa: ne, jotka mankeloivat, ja ne, jotka eivät. Siksi minulla on nyt pinssikin, jossa lukee ”Mie manklaan”. En tosin tiedä, mihin olen pannut sen... Ei sitä viitsi töissä käyttää.

Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.
Katriinan pyyhe­kaapissa on vain tasaisia taitteita.

Ovatko läheisesi huolestuneet mankeloinnistasi?

Nuoremmat sisareni puistelevat päätään ja sanovat, että olen aivan kuin äitini. Kälynikin oli pöyristynyt siitä, että joku vielä mankeloi.

Parisuhteessamme sunnuntain mankelointihetki on rituaali, joka valmistaa tulevaan viikkoon. Mies on saanut opetella, että taittelemme lakanat minun tapaani, koska olen vasenkätinen. Siinä on parisuhde koetuksella.

Kiusaako sinua, jos joudut nukkumaan ryppyisissä lakanoissa?

No, ei sitä eroa kyllä huomaa, jos totta puhutaan.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 8/2014.

  1. Mankeloitavien lakanoiden pitää olla hieman kosteita. Jos kostutat ne suihkepullolla, rullaa lakanat ja anna kosteuden vetäytyä hetki ennen mankelointia.
  2. Syötä huolellisesti taiteltu lakana mankeliin ja anna sen pyöriä ainakin viisi minuuttia. Froteepyyhkeet kannattaa pyöräyttää vain kerran, jotta niistä ei tule liian littanoita.
  3. Säästät aikaa, kun jätät viimeisen lakanan mankeliin ja annat sen kuivua siellä. Myös puu­villapyyhkeet on hyvä jättää pidemmäksi aikaa suoristumaan.
Pergamentti

Katriina rakastaa mankelointia: "Eihän tästä oikein viitsi kertoa muille"

Mikä on sen ihanampaa kuin viikonloppuna viikkosiivouksen ja saunan jälkeen pujahtaa sileisiin mankeloituihin lakanoihin? Sehän on juuri sitä arjen luksusta! Kotona nuorena likkana jo opittiin mankeloinnin salat; äiti mankeloi aina kaiken. Meillä se on yleensä sunnuntai, kun lakanapyykkiä pestään, koneesta lakanat kuivausrumpuun, säätö mankelikuivaksi, lakanoiden veto ja mankelointi saman tien. Saavat sitten kuivahtaa pyykkipirkossa ennen kuin vien ne kaappiin. Ei se tunnu edes työläältä,...
Lue kommentti
Roller derby -harrastajan kolme oivallusta:

Tässä sarjassa ihmiset kertovat, mikä auttaa heitä jaksamaa. Tiina Rusanen, 27, harjoittelee roller derbyä parhaimmillaan seitsemänä päivänä viikossa.

1. Jokaisella on vahvuutensa.

Ihastuin roller derbyn fyysisyyteen. Lajissa taklataan täysillä. Vaikka olen pienikokoinen, voin käyttää pienuutta vahvuutena pysymällä taklaustilanteissa matalana. Kaikenlaiset kehot, pikkuisesta kaksimetriseen, ovat pelin ja joukkueen kannalta tarpeellisia.

Derbyssä vallitsevat suvaitsevaisuuden kulttuuri ja feministiset arvot. Ketään ei syrjitä esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

2. Onnellisuuden eteen pitää tehdä työtä.

Ei riitä, että treenaa vartaloa, on harjoitettava myös mieltä. Pelaan parhaiten onnellisena, joten kisoja edeltävällä viikolla joogaan ja meditoin joka päivä. Teen mielikuvaharjoituksia, pyrin olemaan vakaa ja voimakas.

Tässä lajissa ketään ei syrjitä. Jokainen saa olla sellainen kuin on.

Kaksi vuotta sitten polveni olivat huonossa kunnossa ja luulin, että minun täytyy lopettaa pelaaminen. Muistutan itselleni, kuinka kiitollinen saan olla, kun kehoni toimii.

3. Kuunteleminen kasvattaa.

Olin aiemmin aika jääräpää. Derby on opettanut minulle muiden ihmisten kuuntelemista ja kompromissien tekoa. Edelleen sooloilen kentällä, mutta haluan oppia kurinalaiseksi.

Meillä on tiivis joukkue, ja vietämme paljon aikaa yhdessä. En voi kehua vieläkään olevani suuri myönnytysten tekijä, mutta hyväksi joukkuepelaajaksi olen kasvamassa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 24/2016.