Kaipaatko piinaavaa jännitystä vai kepeää murhamysteeriä? Kodin Kuvalehden toimitus valitsi syksyn parhaat uutuusdekkarit jokaiseen makuun.

Päätön mysteeri – Camilla Grebe: Kun jää pettää alta

Nuori tukholmalaisnainen löytyy ilman päätä, ja nyt pitäisi jäljittää syyllinen. Maalia lähestytään kolmen kertojan kautta: nuoren ja rakastuneen vaatekaupan myyjän, elämäänsä kyllästyneen poliisin sekä muistisairaan profilointikonsultin. Selvä murhamysteerihän tämä on, muttei liian verinen eikä liian simppeli. Kun luulee oivaltaneensa jotakin, totuus lipeää taas kauemmas. Kärryiltä ei kuitenkaan tipahda.

Helsingissä – Samuel Davidkin: Sodomasta pohjoiseen

Tarina on kuin Kadonneen aarteen metsästäjistä: on kuolleen rabbin perintö, diplomaatin murha keskellä Helsinkiä, Lähi-itää ja kansainvälistä asekauppaa. Lumoavinta on, että lukija saa tilaisuuden katsella Helsinkiä ja maailmaa juutalaisin silmin.

Liiankin kamalaa – Jo Nesbö: Jano

Tuntuu, että Nesbö joutuu ponnistelemaan koko ajan enemmän, jotta hän keksisi edellistä kirjaansa kauheamman tavan murhata ihmisiä. Naisten verta Tinder-treffeillä juova sarjamurhaaja alkaa olla siinä rajoilla, etten ehkä halua lukea enää seuraavaa Harry Hole -kirjaa. Tähänkin on viisainta tarttua näin kesällä, mahdollisimman valoisaan aikaan.

Maestro määrää (tappo)tahdin – Geir Tangen: Maestro

Norjalaiskirjailijan nimi on syytä painaa mieleen, sen verran kiehtovan esikoisteoksen hän on luonut. Juonessa on mukana tympeä toimittaja, jolle murhaaja ilmoittaa tulevista veritöistään sähköpostilla, ja sosiaalisilta taidoiltaan rajoittunut poliisi, joka tuo mieleen tv:n Silta-sarjan. Vaikuttavin hahmo on murhaaja itse. Hän toteuttaa kuvottavaa murhasarjaa kuin maestro, joka ohjaa sinfonia-orkesteria

Jos et jaksa velloa – Jörn Lier Horst: Luolamies

Poliisi-isä jahtaa sarjamurhaajaa norjalaisessa rannikkokaupungissa. Toimittajatytär tekee juttua erakoituneesta miehestä, joka on kuollut kotonaan ja muumioitunut sinne. Kirjoittaja on entinen rikostutkija, ja sen huomaa: päähenkilöt eivät ryve henkilökohtaisissa ongelmissaan vaan keskittyvät työhön.

Särmää – Cilla & Rolf Börjlind: Uinu, paju pienoinen

Dekkari etenee kuin elokuva, eikä ihme: ruotsalainen kirjailijapari on kunnostautunut muun muassa Beck-leffojen käsikirjoittajina. Hahmot ovat särmikkäitä, käänteitä riittää ja kirjan teema on lohduttoman ajankohtainen. Miten turvattomia ovatkaan pakolaiskriisin jalkoihin jääneet lapset nuivassa Euroopassa.

Sarjamurhia – Lars Kepler: Kaniininmetsästäjä

Kirjan puoleenväliin asti ajattelen: apua, yäk, en halua lukea. Juoneen on ahdettu kaikki mahdollinen ihmislajin kierous ja raakuus, ja lähes kaikkea liikkuvaa listivä sarjamurhaaja on vastenmielisyydessään vailla vertaa. Jotain dekkarissa on silti kohdallaan, sillä luen sen päivässä. Mielelläni. Vaikka en edes haluaisi. Huom. Ei sovi kanin omistajille!

Kaveriksi laiturille – Jussi Adler-Olsen: Vartija

Tässäpä kevyitä kesämurhia laiturilla luettavaksi: Äksy Carl, kohtelias Assad ja lievästi sanottuna eloisa Rose ovat yhtä kuin Osasto Q, joka selvittää selvittämättömiksi jääneitä rikoksia. Tällä kertaa epäsuhtainen porukka tutkii, kuoliko opiskelijatyttö 17 vuotta sitten auto-onnettomuudessa vai oliko se sittenkin murha. Ohessa ihmetellään karismaattista uskonnon perustajaa ja hänen heilaansa, jonka nimi on kotoisasti Pirjo.

Lempeästi marttatyyliin – Eppu Nuotio: Myrkkykeiso

Eppu Nuotion uusi dekkarisarja esittelee Ellen Lähteen, 58-vuotiaan perennaharrastajan ja intohimoisen marttaihmisen, joka ratkoo vapaa-ajallaan murhamysteerejä. Kirja on kevyt ja lämmin kuin huopa suomalaisella kesäterassilla, ja siinä on ilahduttavan vähän verta ja ahdistusta.

Koulusurmaaja – Malin Persson Giolito: Suurin kaikista

Kaikki alkaa luokkahuoneesta, joka on täynnä ammuttuja nuoria. Hengissä on selvinnyt vain yksi, mallioppilas Maja. Koukuttava oikeussalitrilleri pakottaa miettimään: voiko kenestä tahansa tulla koulusurmaaja? Raskas tarina kerrotaan teinitytön kepeällä äänellä. Ruotsissa kirja palkittiin viime vuoden parhaana rikosromaanina.

Maria ei petä  – Anna Jansson: Pelon vangit

Kun ruotsalainen rikospoliisi Maria Wern alkaa ratkoa poliitikon vaimon murhaa, lukija voi rentoutua. Luvassa on tasaista jännitystä ja ripaus rikospoliisin omaa perhedraamaa. Perinteistä, mutta toimii.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 16/2017

Neljä asiaa on hyvä muistaa ennen kuin suuntaa kansallispuistoon. Sitten voit rauhassa keskittyä metsäretkellä luonnosta nauttimiseen.

Tutustu sääntöihin

Jos suuntaat kansallispuistoon, lue ensin säännöt. Kansallispuistojen säännöt ajavat jokamiehen oikeuksien edelle. Niissä saatetaan rajoittaa esimerkiksi kulkemista tietyillä alueilla tai sitä, mitä metsästä saa poimia.

Huolehdi eväistä

Ruoka ei maistu missään niin hyvältä kuin retkellä. Reittivalintaa tehdessä voi jo etukäteen suunnitella, missä pitää evästauon. Monissa kansallispuistoissa on tulentekopaikkoja ja valmiiksi tehtyjä polttopuita. Muista tulitikut ja sytykkeet!

Varustaudu oikein

Kerrospukeutuminen auttaa, kun säätilat vaihtelevat.

Pitkät hihat ja lahkeet sekä päähine suojaavat hyttysiltä ja punkeilta.

Päälle pantavaa ei tarvitse hakea retkeilykaupasta, vaan kotoa löytyvät vaatteet riittävät jo pitkälle. Kesällä pärjää useimmiten puuvillavaatteilla. Viileämmillä säillä merinovilla tai tekniset kuidut voivat olla tarpeen.

Lenkkarit toimivat ulkoilukenkinä suurimman osan vuodesta. Kun mennään kivikkoiseen tai hyvin mäkiseen maastoon, voi jämäkämpi vaelluskenkä olla paikallaan.

Suunnittele reitti

Kansallispuistojen reitteihin voi tutustua etukäteen niiden verkkosivuilla. Reittikartan saa näkyviin myös puhelimeen Metsähallituksen ylläpitämällä Retkikartta.fi -sivustolla.

Osa lapsena luetuista kirjoista vei yöunet (sängyn yläpuolelle saattaisi ilmaantua kaamea leijuva pää), osa sai tekemään elinikäisen selibaattilupauksen.

1. Eric Maple: Noidan käsikirja

Hän heräsi ja näki veren tahriman pään leijuvan vuoteensa yläpuolella..."

Kun oli lukenut tämän ja kaikki muut "tarinat vampyyreista, aaveista ja oudoista voimista" kuvineen, ei uni tullut viikkokausiin.

Parhaan tärinän sai aikaan, kun kirjaan tutustui kaverin kanssa pelottavassa ympäristössä, kuten kylpyhuoneen lattialla taskulampun valossa.

2. Pohjolan poliisi kertoo

Kuvitettu kirjasarja kertoi todellisista rikoksista ja niiden tutkimisista kuvien kera. Jammu Siltavuori, hampaan uhriltaan vienyt hammasmurhaaja ja monta muuta henkilöä jäivät mieleen unohtumattomasti, vaikkei tapausten kauheutta voinutkaan täysin ymmärtää.

 

3. Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Tengilin sotilaat ja Katla-lohikäärme olivat kaameita sekä kuvissa että kertomuksessa, mutta surullisinta oli kuitenkin loppu. Rintaa puristi ahdistuksesta, kun pikkuveli otti Katlan liekin halvaannuttaman isoveljen selkäänsä ja hyppäsi kallionkielekkeeltä kuolemaan.

 

4. Lääkärikirjasarja

Mustavalkokuvat struumasta, tuhkarokosta, amputoiduista raajoista ja ”vähämielisistä” saivat uskomaan, että sairaus, onnettomuus tai vamma iskee omalla kohdalle kuin salama kirkkaalta taivaalta. Silti kuvia ei voinut olla katsomatta.

5. Oiva Paloheimo: Tirlittan

Kodin räjähtämisen jälkeen pyjama päällään ympäri maata harhailevan orpotytön tarina ahdisti turvattomuudellaan. Kun tyttö varastaa nälkäänsä tomaatin ja joutuu poliisiasemalle, hän tiedustelee: koska minut hirtetään?

 

6. Tiedon rajamailla

Valittujen Palojen tietokirja sisälsi kaameita, tositapauksina esiteltyjä kuvauksia muun muassa ufoista, haamuista ja noituudesta. Lukemisen jälkeen oli kammottavaa pelätä, koska lattiaan ilmestyy kuvia kuolleiden kasvoista tai auton takapenkille epäselvä hahmo ja yhteen liittyneet, rupiset kädet.

 

7. Kama Sutran sukulaiset

Vanhempien kätköistä koulun jälkeisinä joutilaina iltapäivätunteina kaivellut asentokuvin varustetut seksikirjat sisälsivät yksinkertaisesti too much information – ja saivat antamaan selibaattilupauksen loppuelämäksi.

 

8. Ulla-Maija Aaltonen: Kani ei osaa itkeä

Kuvaukset kosmetiikkateollisuuden koe-eläimistä, joiden silmiin tungettiin ripsiväriä, saivat vastustamaan kiivaasti kaikkia eläinkokeita. Illalla yksin sängyssä kanien kohtaloa kuvitellessa uho vaihtui itkuksi: kuinka paha maailma onkaan!

9. Heinrich Hoffmann: Jörö-Jukka

Peukalon imijältä leikataan peukalot pois niks ja naks, tulitikuilla leikkijä ei kukaan enää auttaa voi, jäljelle jää vain tuhkakasa ja kaksi itkevää kissaa. Opettavaisia tarinoita tuki kaamean realistinen kuvitus.

10. Christiane F.: Huumeasema Zoo

Liian aikaisin luettu, yksityiskohdilla maustettu tositarina huumenuoren elämästä sai pelkäämään, että sortuu itsekin huumeiden käyttäjäksi. Se tuntui tapahtuvan noin vain, olihan kirjoittajakin vasta 12-vuotias, kun alamäki alkoi.

Kirjamuistot on koottu Kodin Kuvalehden lukijoilta. Lisäksi aiheesta keskustellaan Vauva.fi:ssä.