Rahankäyttö perheiden sisällä ei aina ole reilua. Puolisoilla voi olla jopa eri elintaso. Muun muassa tämä selvisi Kodin Kuvalehden suuresta rahankäyttökyselystä.

Kodin Kuvalehden kysely perheiden rahankäytöstä kertoo samaa tarinaa, mistä tutkimus antaa osviittaa: jopa 10 prosentissa perheistä puolisoilla on keskenään erilainen elintaso.

Dosentti Anu Raijas Helsingin yliopistosta tuntee ilmiön ja on pohtinut sen syitä. Yksi suurimmista on se, että puolisot eivät keskustele raha-asioista eivätkä sovi siitä, millaisella osuudella kumpikin yhteiseen taloudenpitoon osallistuu.

"Mieheni on reissutyössä. Hänellä ei ole juuri käsitystä perheen kuluista ja menoista. Näkee vain viikonloppuarkea. Olen tinkinyt kaikki omat menoni 0 €." KK kysely

"Jotkut selittävät suunnittelemattomuutta sillä, että kaikki perheessä on joka tapauksessa yhteistä. He luottavat siihen, että kumpikin puolisoista toimii perheen hyväksi", Anu Raijas sanoo.

"Tilanne ei vain aina ole niin onnellinen. Meillä kaikilla on myös henkilökohtaisia tarpeita, joita haluamme tyydyttää."

"Huonommin tienaavalla on kalliit harrastusmaksut. Se syö suurimman osan palkasta, minkä takia maksan suurimman osan ruokakuluista ja kalliista hankinnoista." KK kysely

Ovatko minun rahani vain minun rahojani?

Äkkiä ajatellen ihmisellä on oikeus päättää, mihin hän käyttää omalla työllään ansaitsemansa eurot.

Ongelmat alkavat, jos puolisoilla on hyvin suuret tuloerot.

"En voi ostaa itselleni mitään, ellen erikseen pyydä puolisoltani rahaa, koska minulla ei ole mitään tuloja." KK kysely

Anu Raijas suosittelee, että viimeistään siinä tilanteessa on aika istua alas ja puhua rahasta: onko reilua, että molemmat maksavat euromääräisesti tasan yhtä paljon yhteisistä menoista?

"Voi olla, että pienempipalkkainen käyttää kaikki tulonsa yhteiseen talouteen, kun taas suurituloiselle jää useampi tonni omaa rahaa", Anu Raijas toteaa.

"Olen opiskelija ja käyn osa-aikatyössä. Puolisoni käy vakituisessa palkkatyössä. Hänelle jää rahaa vapaa-aikaan. Itse en pysty ostamaan uusia vaatteita rikkoutuneiden tilalle." KK kysely

Tee näin, jos menojen jakaminen mättää

Yksinkertainen ruutupaperivihko auttaa, jos alkaa tuntua, ettei rahankäyttö perheessä suju tasapuolisesti. Ruutupaperin kehittyneempi vaihtoehto on Excel-taulukko.

Pitäkää aluksi kuukauden verran kirjaa siitä, kuinka paljon perheessä kuluu rahaa yhteisiin menoihin ja kuka mitkäkin menot maksaa.

"Sen jälkeen otetaan esiin palkkakuitit ja lasketaan, miten paljon puolisoille jää omaa rahaa yhteisten menojen jälkeen. Sitä pitää jäädä molemmille. Ei ehkä eurolleen saman verran, mutta ainakin suhteessa tuloihin", Anu Raijas neuvoo.

"Olen työttömänä. Normaalisti tienaan enemmän kuin mieheni ja vastaan allergiaperheen ruokakuluista. Valitettavasti vastuu näistä on säilynyt minulla, vaikka rahaa on nyt puolet vähemmän." KK kysely

Sama laskutoimitus on syytä tehdä myös, jos toisen puolison tulot romahtavat ratkaisevasti: jos hän jää työttömäksi tai vaikka vanhempainvapaalle.

"Silloin hän ei voi osallistua perheen menoihin samalla tavalla kuin työssä käydessään, mutta saattaa kyllä hoitaa suurimman osan kotitöistä ja lasten päiväohjelmasta."

"Toki voin niellä ylpeyteni ja pyytää puolisoltani rahaa, mutta kynnys siihen on aika korkea." KK kysely

Lapsi perii taloustaidot etenkin äidiltä

Rahankäyttötavat ja -taidot periytyvät. Tutkimukset kertovat, että äidit ovat lapsille selvästi vahvempia esikuvia taloudenpidossa kuin isät.

"Lapsi ja nuori oppii kotona käytännöt, miten maksetaan ostoksia ja miten laskut hoidetaan. Jos perheessä on tapana maksaa laskut vasta eräpäivän jälkeen, lapsi kuvittelee, että se on aivan hyväksytty tapa toimia", Anu Raijas sanoo.

"Mies tienaa kuussa noin 1 000 euroa enemmän, joten olisi perusteltua, että hän ostaisi lapsille isompia ostoksia: talvihaalareihin, kenkiin ja lasten harrastuksiin menee yllättävän paljon rahaa ja kaikki minun kukkarostani." KK kysely

Useista tutkimuksista - myös Kodin Kuvalehden kyselystä - käy ilmi, että äidit yleensä vastaavat lasten menoista. Usein he huolehtivat myös sisustuksesta, tekevät ruokaostokset ja kaiken päälle saattavat vaatettaa miehenkin.

Mies kustantaa useammin tekniset hankinnat.

Jos työnjako perheessä on jakautunut näin, on jälleen laskutoimituksen paikka.

"Pitää miettiä oikeasti, miten tasapuolista menojen jakaminen silloin on. Televisiota ja kännyköitä ei osteta joka vuosi, mutta ruokakaupassa voi joutua käymään monta kertaa viikossa", Anu Raijas muistuttaa.

"Tienaan kolme kertaa enemmän kuin puoliso. Rahoitan noin 60 viikkotunnin työtahdilla perheen kulutuksen. Vaimo ja kolme lasta tuhlaavat ja minä joudun raatamaan, ilman että on varaa ostaa itselle mitään hauskaa." KK kysely

Sitaatit ovat Kodin Kuvalehden Perheen rahankäyttö -kyselystä.

Raha hiertää välejä

  • Kodin Kuvalehden kyselyyn perheen rahankäytöstä tuli 636 vastausta. Vastaajista 571 oli naisia, 65 miehiä.
  • 13 % vastanneista oli sitä mieltä, että rahankäyttö omassa perheessä ei ole reilua.
  • 9,8 % vastaajista kertoi, että puolisoiden elintasot eroavat toisistaan.

Taitoluistelun MM-kisojen katsomossa mietitään taas: miten luistelija kestää kameroiden ristitulessa, kun suoritus on mennyt ihan pieleen. Entinen taitoluistelija Mila Kajas-Virtanen tietää.

Taas vääntyy tv-katsojan sydän solmuun: Taitoluistelija on satsannut kaikkensa juuri tähän suoritukseen MM-jäällä, mutta hyppy jääkin vajaaksi tai luistelija kaatuu pyllylleen. Ohjelman päätyttyä hän jää kaikkien katsottavaksi odottamaan murskaavia pisteitä. Televisiokamerat tähtäävät kasvoihin.

Miltä luistelijasta sellaisella hetkellä tuntuu, MM-kisojen viestintäpäällikkö ja entinen taitoluistelija Mila Kajas-Virtanen?

"Kyllähän siinä monesti ovat sanat vähissä. Luistelija ja valmentaja istuvat vierekkäin ja tuijottavat kaukaisuuteen", Mila kertoo ja naurahtaa.

Toisaalta kaikki luistelijat oppivat jo nuoresta, mikä on pelin henki. Kameran eteen pitää jäädä. Siitäkin huolimatta, että harmittaa vietävästi.

"Olisi hyvin epäurheilijamaista, jos vain häipyisi eikä jäisi kuuntelemaan pisteitä. Joskus niinkin on tapahtunut, mutta ei enää nykypäivänä."

Erityisen karvaalta tuntuu, jos luistelija on jo ehtinyt riemuita hyvästä suorituksesta, mutta pisteet jäävätkin vaisuiksi.

Häipyminen olisi tyhmää myös taloudelliselta kannalta. Hetket suorituksen jälkeen ovat monesti ainoita, jolloin urheilija pääsee näyttämään henkilökohtaisten sponsoreittensa logoja. Kilpailupuvussa niitä ei saa olla, mutta suorituksen jälkeen luistelija vetää päälleen edustushupparin tai -fleecen.

"Monen urheilijan sopimuksessa lukee, että yhteistyökumppaneiden logojen pitää näkyä aina, kun he esiintyvät kuvissa. Jos urheilija haluaa, että sponsori on mukana jatkossakin, sopimuksesta kannattaa pitää kiinni", Mila muistuttaa.

Erityisen karvaalta tuntuu, jos luistelija on jo ehtinyt riemuita hyvästä suorituksesta, mutta pisteet jäävätkin vaisuiksi.

"Sekin kuuluu lajiin. Arvioijat voivat tarkistaa suorituksen hidastuksena videolta, ja pisteet laskevat, jos piruettiin ei tullut tarpeeksi kierroksia tai ilmalento jäi hitusen vajaaksi."

"Jäätanssiparit osaavat vetää roolinsa hymyillen loppuun asti."

Luistelijaa ei erikseen valmenneta siihen, että hänen pitäisi näyttää iloista ilmettä myös ohjelman jälkeen. Silti moni jatkaa hymyilemistä, vaikka sitten kyynelten läpi. Yleisölle tulee parempi mieli, kun pettynyt luistelija jaksaa vilkutella ja heittää lentosuukkoja.

"Olen huomannut, että etenkin jäätanssiparit osaavat vetää roolinsa hymyillen loppuun asti: jäätanssi on teatraalisempi laji kuin taitoluistelu. Yksinluistelijat näyttävät herkemmin ilmeellään, että pieleen meni", Mila kertoo.

Pistelaskunurkkauksen nimi on suomalainen keksintö.

Vaan mikä onkaan sen nurkkauksen nimi, jonne taitoluistelija istahtaa odottamaan pisteitä? Se on kiss and cry, suomeksi suukota ja itke. Nimi on kansainvälisessä käytössä, mutta sen juuret ovat supisuomalaiset.

"Nimen keksi suomalaisen taitoluistelun grand old lady Jane Erkko 1970-80-lukujen taitteessa, kun Suomessa järjestettiin arvokisat. Ennen sitä puhuttiin vain nurkkauksesta, jossa pisteet annetaan."

Taitoluistelun MM-kisat Helsingissä 29.3.–2.4.2017.
 

Villasukkien tekeminen on rentouttavaa – mutta onko se kutomista vai neulomista? Kysyimme Kielitoimistosta. Kerro sinäkin!

Tämä on tullut selväksi: villasukkien tekemistä kuvaava sana jakaa suomalaiset.

Kun Kodin Kuvalehti teki nettiin villasukkakyselyn, vastaajia oli liki 1800. Heistä kaksi kolmesta oli ehdottomasti sitä mieltä, että kutoo villasukkia. Joka kolmas oli yhtä ehdottomasti sitä mieltä, että neuloo villasukkia.

Neuloa vai kutoa -pohdinta on ikivanha. Jo 1800-luvun lopulla laadittiin ohjelma käsityönopetuksen järjestämisestä kansakouluissa ja neuvottiin käyttämään sanaa ”neuloa” silloin, kun vaate valmistetaan puikoilla. Käytäntö on jatkunut opettajien koulutuksessa siitä asti.

Ammattikäytössä villasukkia neulotaan, ja esimerkiksi Suuri Käsityö -lehden ohjeissa puikoilla varmasti neulotaan. Kutominen liittyy ammattilaisten mielestä kangaspuihin, ja sanojen käyttäminen sekaisin aiheuttaisi vain sekaannusta.

Murre ratkaisee

Mutta mutta. On myös Kielitoimisto ja suomen kielen lautakunta. Niissä ollaan sitä mieltä, että villasukkaa voi sekä neuloa että kutoa.

Kutoa-sanan ensimmäisenä selityksenä on Kielitoimiston sanakirjassakin selitys kankaan valmistamisesta kangaspuissa tai koneella. Silti kutoa-sanaa voi Kielitoimiston mukaan käyttää yleiskielessä myös samoin kuin neuloa-sanaa: voi kutoa oikeaa ja nurjaa ja tehdä kutomalla villasukan tai villapuseron.

Kansa voi siis edelleen sekä kutoa että neuloa villasukkia. Ja niin se tekee. Ratkaisevin asia on lopulta se, miltä murrealueelta on kotoisin. Länsisuomalaiset kutovat sukkaa silloin, kun itäsuomalaiset neulovat. Etelä- ja Pohjois-Suomessa valtaosa kutoo.

Kuulostaa jotenkin tutulta, eikö? Aivan niin, vihta ja vasta. Niissäkin on keskellä Suomea murreraja, ja hyvin samankaltainen kuin kutomisessa ja neulomisessa. Ne, jotka neulovat villasukkia, tekevät saunaan vastan. Ne, jotka kutovat, myös vihtovat.

(vasta ja vihta -tieto päivitetty 27.3. klo 19.40)

Kerro alla kommenttikentässä, mitä sanaa sinä villasukkien tekemisestä käytät ja teetkö vihdan vai vastan. Kerro myös, mistä päin Suomea olet. Katsotaan, pätevätkö murrerajat vai ovatko käytännöt sekoittuneet. Kiitos!

 

 

Kun ruotsalaisdekkaristi Emelie Schepp sai hylkäyskirjeen kustantajalta, hän sisuuntui ja tilasi 4999 omakustannekirjaa.

Emelie Schepp, irtisanouduit työstäsi mainostoimistossa kirjoittaaksesi kirjan. Hui!

Todellakin hui. Minulla ei ollut mitään tietoa, miten kirjan voisi kirjoittaa. Yritin päätellä lukemistani kirjoista, kuinka tarinan voi rakentaa. Menin joka ilta kellariin kello 20, kun olin lähettänyt lapseni Filippan ja Philipin nukkumaan. Suljin puhelimen ja istuin pimeässä. Asetin tavoitteekseni kirjoittaa viisi sivua yössä.

Käsikirjoitus syntyi, mutta ei kelvannut kustantajille.

Niin siinä kävi. Ajattelin, että onneksi en ollut kertonut kirjoittamisesta kuin miehelleni. Olin suunnitellut, että on hauskempaa julistaa: ”minä olen kirjoittanut kirjan” kuin ”minä aion kirjoittaa kirjan.”

Surtuani sisuunnuin ja tilasin käsikirjoituksestani 4999 omakustannekirjaa. Muutamaa viikkoa myöhemmin kuorma-auto ajoi pihatiellemme ja kannoin miehen kanssa kaikki kirjat kellariin.

Omakustanteet eivät ole kellarissa.

Eivät, hommasin niistä jokaisen maailmalle itse. Matkustin ympäri Ruotsia marketteihin, toreille ja jälleenmyyjien toimistoihin. Annoin lukijoiden tuntea kirjan hyppysissään samalla kun kerroin siitä. He alkoivat suositella kirjaani muille.

Kuukauden kuluttua kellari oli tyhjä.

Sain kustannussopimuksen, ja nyt kirjaa on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta 29 maassa. Aika hyvä osoitus siitä, että unelmiin kannattaa uskoa, eikö?

Emelie Scheppin esikoisteos Ikuisesti merkitty (HarperCollins Nordic 2017) kertoo häikäilemättömästä syyttäjästä Jana Berzeliuksesta, joka tutkii maahanmuuttoviraston toiminnanjohtajan murhaa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2017.

 

 

40 vuotta sitten Kodin Kuvalehdessä kysyttiin: Tuhoavatko sarjakuvat suomalaislasten lukutaidon?

Elettiinpä mitä vuosikymmentä tahansa, aikuisten mielestä lapset lukevat aina liian vähän - tai ainakin vääriä kirjoja.

Myös vuonna 1976 Kodin Kuvalehdessä oltiin huolissaan lasten heikentyneestä lukutaidosta.

"Oppilaat eivät ymmärrä pitkiä lauseita, eivät puhuttuna eivätkä kirjoitettuina. He eivät myöskään pysty käyttämään aineissa kielikuvia. Aineitten taso on heikko", kommentoi juttuun haastateltu opettaja.

Jutussa oltiin erityisen huolissaan siitä, että nykylapset lukivat niin innokkaasti sarjakuvia. Huolestuttavimpina pidettiin vampyyrisarjakuvia, joissa seikkailivat "ihmisen ja eläimen sekasikiöt julma ilme kasvoillaan".

Turmelukseksi julistettiin myös Viisikko-kirjat.

"Kotimainen kirjallisuus ei näytä juuri kiinnostavan lapsia. Sen sijaan esimerkiksi englantilaisen Enid Blytonin kirjoittamat Viisikko-kirjat kulkevat kädestä käteen kuin kulkutauti", toimittaja paheksui.

"Näissä sarjakirjoissa seikkailevat aina samat päähenkilöt, jotka tulevat siis tutuiksi lukijalle. Seuraa toistoa, joka turruttaa oman mielikuvituksen."

Sen sijaan jutussa ylistettiin Seitsemää veljestä ja Tuntematonta sotilasta.

Lopuksi annettiin vinkki vanhemmille:

"Kannattaa sijoittaa ennen kirjaan se kolme markkaa, koska sarjakuvalehdet, jotka eivät lasta kehitä, maksavat enemmänkin."