Ota Fotografiskassa ikkunapöytä.

Ruokatoimittaja Outi Väisänen vinkkaa, mikä on Tukholmassa parasta juuri nyt.

Ykkösnähtävyys:

Östermalmin vanha kauppahalli siirtyi remonttievakkoon naapuriin rakennettuun väliaikaiseen halliin. Mikä luomus! Östermalstorg

Museo:

Valokuvataiteen museossa Fotografiskassa on paitsi upeita näyttelyitä, myös hyvää ruokaa ja maisema. Stadsgårdshamnen 22

Paras buffa:

Lounaalle kannattaa suunnata ravintola Motheriin, jonka kasvisbuffet tarjoaa yli 40 sorttia. Mäster Samuelsgatan 19

Kahville ja pullalle:

Jos pyörit trendikkäällä Södermalmin alueella, poikkea herkkupullalle Bageri Petrus -kahvilaan. Swedenborgsgatan 4

Illalliselle mummolaan:

Ravintola Agrikultur on huikean kodikas ruokaelämys. Avokeittiössä on puu-uuni, ja pöydissä palavat öljylamput. Roslagsgatan 43

Kun hulautat inkiväärishotin kurkusta, pääset flunssasta.

+ Kokeile vielä

Tukholmalaiset fanittavat inkiväärijuomaa, jonka sanotaan poistavan pöpöt ja kolotukset. Kokeile itse! Shotti 2,5 e, Jungle Juice Bar.

Villasukkien tekeminen on rentouttavaa – mutta onko se kutomista vai neulomista? Kysyimme Kielitoimistosta. Kerro sinäkin!

Tämä on tullut selväksi: villasukkien tekemistä kuvaava sana jakaa suomalaiset.

Kun Kodin Kuvalehti teki nettiin villasukkakyselyn, vastaajia oli liki 1800. Heistä kaksi kolmesta oli ehdottomasti sitä mieltä, että kutoo villasukkia. Joka kolmas oli yhtä ehdottomasti sitä mieltä, että neuloo villasukkia.

Neuloa vai kutoa -pohdinta on ikivanha. Jo 1800-luvun lopulla laadittiin ohjelma käsityönopetuksen järjestämisestä kansakouluissa ja neuvottiin käyttämään sanaa ”neuloa” silloin, kun vaate valmistetaan puikoilla. Käytäntö on jatkunut opettajien koulutuksessa siitä asti.

Ammattikäytössä villasukkia neulotaan, ja esimerkiksi Suuri Käsityö -lehden ohjeissa puikoilla varmasti neulotaan. Kutominen liittyy ammattilaisten mielestä kangaspuihin, ja sanojen käyttäminen sekaisin aiheuttaisi vain sekaannusta.

Murre ratkaisee

Mutta mutta. On myös Kielitoimisto ja suomen kielen lautakunta. Niissä ollaan sitä mieltä, että villasukkaa voi sekä neuloa että kutoa.

Kutoa-sanan ensimmäisenä selityksenä on Kielitoimiston sanakirjassakin selitys kankaan valmistamisesta kangaspuissa tai koneella. Silti kutoa-sanaa voi Kielitoimiston mukaan käyttää yleiskielessä myös samoin kuin neuloa-sanaa: voi kutoa oikeaa ja nurjaa ja tehdä kutomalla villasukan tai villapuseron.

Kansa voi siis edelleen sekä kutoa että neuloa villasukkia. Ja niin se tekee. Ratkaisevin asia on lopulta se, miltä murrealueelta on kotoisin. Länsisuomalaiset kutovat sukkaa silloin, kun itäsuomalaiset neulovat. Etelä- ja Pohjois-Suomessa valtaosa kutoo.

Kuulostaa jotenkin tutulta, eikö? Aivan niin, vihta ja vasta. Niissäkin on keskellä Suomea murreraja, ja hyvin samankaltainen kuin kutomisessa ja neulomisessa. Ne, jotka neulovat villasukkia, tekevät saunaan vastan. Ne, jotka kutovat, myös vihtovat.

(vasta ja vihta -tieto päivitetty 27.3. klo 19.40)

Kerro alla kommenttikentässä, mitä sanaa sinä villasukkien tekemisestä käytät ja teetkö vihdan vai vastan. Kerro myös, mistä päin Suomea olet. Katsotaan, pätevätkö murrerajat vai ovatko käytännöt sekoittuneet. Kiitos!

 

 

Kun ruotsalaisdekkaristi Emelie Schepp sai hylkäyskirjeen kustantajalta, hän sisuuntui ja tilasi 4999 omakustannekirjaa.

Emelie Schepp, irtisanouduit työstäsi mainostoimistossa kirjoittaaksesi kirjan. Hui!

Todellakin hui. Minulla ei ollut mitään tietoa, miten kirjan voisi kirjoittaa. Yritin päätellä lukemistani kirjoista, kuinka tarinan voi rakentaa. Menin joka ilta kellariin kello 20, kun olin lähettänyt lapseni Filippan ja Philipin nukkumaan. Suljin puhelimen ja istuin pimeässä. Asetin tavoitteekseni kirjoittaa viisi sivua yössä.

Käsikirjoitus syntyi, mutta ei kelvannut kustantajille.

Niin siinä kävi. Ajattelin, että onneksi en ollut kertonut kirjoittamisesta kuin miehelleni. Olin suunnitellut, että on hauskempaa julistaa: ”minä olen kirjoittanut kirjan” kuin ”minä aion kirjoittaa kirjan.”

Surtuani sisuunnuin ja tilasin käsikirjoituksestani 4999 omakustannekirjaa. Muutamaa viikkoa myöhemmin kuorma-auto ajoi pihatiellemme ja kannoin miehen kanssa kaikki kirjat kellariin.

Omakustanteet eivät ole kellarissa.

Eivät, hommasin niistä jokaisen maailmalle itse. Matkustin ympäri Ruotsia marketteihin, toreille ja jälleenmyyjien toimistoihin. Annoin lukijoiden tuntea kirjan hyppysissään samalla kun kerroin siitä. He alkoivat suositella kirjaani muille.

Kuukauden kuluttua kellari oli tyhjä.

Sain kustannussopimuksen, ja nyt kirjaa on myyty yli puoli miljoonaa kappaletta 29 maassa. Aika hyvä osoitus siitä, että unelmiin kannattaa uskoa, eikö?

Emelie Scheppin esikoisteos Ikuisesti merkitty (HarperCollins Nordic 2017) kertoo häikäilemättömästä syyttäjästä Jana Berzeliuksesta, joka tutkii maahanmuuttoviraston toiminnanjohtajan murhaa.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 6/2017.

 

 

40 vuotta sitten Kodin Kuvalehdessä kysyttiin: Tuhoavatko sarjakuvat suomalaislasten lukutaidon?

Elettiinpä mitä vuosikymmentä tahansa, aikuisten mielestä lapset lukevat aina liian vähän - tai ainakin vääriä kirjoja.

Myös vuonna 1976 Kodin Kuvalehdessä oltiin huolissaan lasten heikentyneestä lukutaidosta.

"Oppilaat eivät ymmärrä pitkiä lauseita, eivät puhuttuna eivätkä kirjoitettuina. He eivät myöskään pysty käyttämään aineissa kielikuvia. Aineitten taso on heikko", kommentoi juttuun haastateltu opettaja.

Jutussa oltiin erityisen huolissaan siitä, että nykylapset lukivat niin innokkaasti sarjakuvia. Huolestuttavimpina pidettiin vampyyrisarjakuvia, joissa seikkailivat "ihmisen ja eläimen sekasikiöt julma ilme kasvoillaan".

Turmelukseksi julistettiin myös Viisikko-kirjat.

"Kotimainen kirjallisuus ei näytä juuri kiinnostavan lapsia. Sen sijaan esimerkiksi englantilaisen Enid Blytonin kirjoittamat Viisikko-kirjat kulkevat kädestä käteen kuin kulkutauti", toimittaja paheksui.

"Näissä sarjakirjoissa seikkailevat aina samat päähenkilöt, jotka tulevat siis tutuiksi lukijalle. Seuraa toistoa, joka turruttaa oman mielikuvituksen."

Sen sijaan jutussa ylistettiin Seitsemää veljestä ja Tuntematonta sotilasta.

Lopuksi annettiin vinkki vanhemmille:

"Kannattaa sijoittaa ennen kirjaan se kolme markkaa, koska sarjakuvalehdet, jotka eivät lasta kehitä, maksavat enemmänkin."

Heitä pois -pakkaaminen ei kuulosta järin ekologiselta, mutta sitä se juuri on. Sitä paitsi se säästää matkalaukussa tilaa tuliaisille.

Ensin katse vaatekaapin  unohdetuimpaan nurkkaan. Siellä kyyristelevät vaatteet, jotka on kerta kaikkiaan pidetty loppuun.

Tiedäthän, juuri ne nyppyyntyneet paidat ja saumoista irvistelevät housut, joita ei kehtaa viedä kirpputorille eikä UFF:n laatikkoon. Kotinurkilla niissä ei ilkeä liikkua ollenkaan, koska vastaan voi tulla tuttuja, eikä mökillekään voi varastoida loputtomasti röntöstelyvaatteita.

Sinänsä lumppukasassa ei ole mitään häpeilemistä. On erinomaisen ekologista käyttää vaatteita niin pitkään kuin ne suinkin pysyvät päällä. Ongelma niistä tulee vasta loppumetreillä.

Viime vuonna astui voimaan säädös, joka kieltää tekstiilijätteen viemisen kaatopaikalle. Lumppujen keräysastioita saa kuitenkin etsiä kissojen ja koirien kanssa.

Myös jotkut kauppaketjut (H&M, Kappahl, Lindex) ovat alkaneet kerätä vanhoja vaatteita, mutta nekään eivät aina ole kätevän matkan päässä.

Heittäisikö siis vaaterasut vanhaan tapaan sekajätteeseen poltettaviksi?

Ratkaisu: älä heitä, vaan kokoa hylkiövaatteista villi matkagarderoobi. Pakkaa matkalaukkuun kaikenlaista, yhdistele sydämesi kyllyydestä ja vasta viimeisen kerran käytettyäsi pudota roskikseen.

Ujosteluun ei ole aihetta. Kunnon ihmiset Kreikan ja Thaimaan turistirannoilla ovat jo nähneet kaiken, etkä todennäköisesti tapaa heitä koskaan uudelleen.

Mikä parasta, matkalaukkusi sen kun kevenee matkan edetessä, ja lähtöpäivänä siinä on runsaasti tilaa tuliaisille.

Tietysti kaikkein ekologisinta olisi, jos voisit heittää vaatteet matkakohteen lumppukeräykseen. Jos sellaista ei löydy, voit ainakin panostaa eettisiin tuliaisiin, vaikka paikallisten valmistamiin käsitöihin ja maataloustuotteisiin.

Tällaiselle matkakikkailulle on muuten maailmalla nimikin. Se on throw away packingia eli heitä pois -pakkaamista.