Ellille tehdään eläinlääkärissä pentujen perustarkastus. Jo odotushuoneessa on mahdottoman paljon kiinnostavaa haisteltavaa. Miten mahtaakaan käydä tutkimuspöydällä?

Elli on musta labradorinnoutaja, syntynyt 27. helmikuuta 2016. Ellistä saattaa tulla puolentoista vuoden päästä sokeiden opaskoira. Sitä ennen se elää kotikoiran elämää helsinkiläisessä hoitoperheessä. Tervetuloa seuraamaan Ellin elämää!

Katso kaikki Elli-videot.

Patapää, pottatukka, harakanpesä, sheivatut kulmakarvat. Kodin Kuvalehden lukijat paljastivat ikimuistettavimmat kampaamomokansa.

1. Kulmakarvani katosivat.

"Helsinkiläisessä parturissa oli ripeä meininki. Ensin parturi kyni hiukseni salakavalasti todella lyhyiksi. Sitten hän kysyi, saako kulmakarvojani siistiä. Yllätyin, mutta sanoin joo. Sekunnin sadasosassa parturi sujautti kamman kulmakarvoihini ja kyni ne hiustenleikkauskoneella. 

Peiliin katsoessani järkytyin. Parturille sanoin: Kiitos, kyllä on tosi hyvä. Jäin odottamaan, että kulmakarvat kasvavat takaisin. Olin tuolloin kolmikymppinen nuorimies."

2. Muutuin peikoksi.

"Pyysin kampaajalta ihanaa juhlakampausta, mutta hän föönasikin kiharani suoraksi, sähköiseksi sotkukimpuksi. Peilistä katsoi peikko.

En jäänyt jahkailemaan vaan pyysin vesisuihkepullon. Kampaajalta kysyin: Oikeesti, onko tämä näkemyksesi juhlakampauksesta? En kehtaa mennä edes ulos! Tietenkään en maksanut kampauksesta mitään."

3. Minusta tuli patapää.

"Menin kehutulle kampaajalle, jota en ollut koskaan tavannut. Katselin tyytyväisenä, kuinka hänen tuolinsa edessä oli diplomeita kilpailuvoitoista. Leikkaamaan tulikin nuori tyttö, joka alkoi leikata hiuksiini patapäämallia.

Ensin ajattelin, että ehkä en vain ymmärrä tämän päivän muotia. Kun näin peilistä, miten toinen kampaaja alkoi vilkuilla huolestuneena minuun päin, tajusin, että nyt ollaan menossa metsään. Maksuvaiheessa selvisi, että kisakampaaja olikin lomalla. Hiukseni oli leikannut häntä tuurannut opiskelija.

Kotona itkin. Sitten varasin ajan toiseen kampaamoon."

4. Korvani sojottivat kolosta.

"Kampaaja puhui kuin riivattuna ja saksi vimmatusti. Komeuden viimeisteli mummoföönaus.

Kotona työnsin pääni vesihanan alle ja muotoilin kampauksen uudelleen. Tässä vaiheessa huomasin, että otsahiukset olivat aivan vinot ja keskeltä roikkui tuppo. Kampauksen toisella sivulla oli kolo, jonka läpi paistoi korva.

Pyysin hyvitystä. Kampaaja perusteli luulleensa, että nimenomaan haluan vinon otsatukan. Mutta entä se tuppo ja läpipaistava korva?"

5. Sain harakanpesän.

"Pyysin perusnutturaa, mutta sain harakanpesän. Sanoin kampaajalle, että tämä ei ole ookoo. Hän yllättyi palautteesta, mutta poisti harakanpesän ja teki tilalle nutturan."

6. Hiukseni lyhenivät liikaa.

"Pyysin kampaajaa leikkaamaan hiukseni niin, että ne yltävät olkapään korkeudelle. Näytin mitan kädellä.

Kun kampaaja alkoi leikata, sanoin ääneen, että "nyt taitaa lähteä vähän liikaa". Kampaaja kuitenkin sanoi, että "ei lähde, hyvä siitä tulee".

Ensin kauhistuin, mutta lopputulos oli kuitenkin yllättävän hyvä. En olisi koskaan uskaltanut leikkauttaa hiuksiani niin lyhyiksi, jollei se olisi tapahtunut vahingossa. Menin vielä seuraavankin kerran tälle samalle kampaajalle, mutta kun hän TAAS leikkasi enemmän kuin pyysin, äänestin jaloillani."

7. Sain pottatukan.

"Kampaaja ymmärsi kaikki ohjeeni väärin. Lopputulos oli hirveä pottakampaus. Kotona itkin, enkä suostunut ottamaan pipoa päästä."

8. Sain kirkkaankeltaisen pottatukan.   

"Kaupunkiini saapui hiusmallikiertue. Minut valittiin mukaan ja pääsin ryhmään, jossa kampaajalle annettiin vapaat kädet.

Kampaaja halusi väkisin värjätä hiukseni kirkkaankeltaisiksi, vaikka se ei sopinut ollenkaan muiden mallien hiusten kanssa samaan sarjaan. Lisäksi hiukseni leikattiin pottamalliin, joka kuulemma oli muotia. Erotuin muusta porukasta, enkä todellakaan edukseni.

Olen lyhyt ja vähän lihava, joten kirkkaankeltaisessa pottatukassani en ollut todellakaan parhaimmillani. Kamalimmalta tuntui astella lavalle ja nähdä salin täydeltä sääliviä katseita. Kukaan ei halunnut hiuksistani kuvaa koko iltana, enkä kyllä ihmettele."

Lähde: Kodin Kuvalehden nettikysely.

Huhtikuun kirjoissa tytöt ovat sodassa ja kuvataiteilija pohtii äitisuhdettaan.

Tyttöjä sodassa – Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit 

Meidän, jotka rakastamme Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -trilogiaa, on hyvä lukea myös tutkijan kuvaus siitä, mitä vuonna 1918 tapahtui ja miksi. Punaisten naiskaartilaisten kokemukset koskettavat. Kenties eniten liikuttaa tieto siitä, kuinka nuoria he olivat: 31 prosenttia oli alle 18-vuotiaita. Anna Pihlajaniemi

Taiteilija ja hänen äitinsä – Mila Teräs: Jäljet

Vuonna 1945 Helene Schjerfbeck piirtää vielä yhden omakuvan ja muistelee elämäänsä. Idean yksinkertaisuudesta kasvaa kaunis ja yllättävä romaani. Schjerfbeck näyttäytyy muunakin kuin eteerisenä ja herkkänä naistaiteilijana: arjessa on myös syötävä, vaikka ”taideajatukset eivät hengitä tiskausten ja päivittäin samoina toistuvien huushollirutiinien tahdissa”. Erityisesti tyttären ja äidin suhde on kiinnostava kaikessa tunnistettavuudessaan. Anna Pihlajaniemi