Susanna Salo (vas.), Hanna Erkkilä ja Minna Malin valikoituivat KK:n Rakkautta yli nelikymppisille -juttusarjaan.

Kodin Kuvalehti auttaa kolmea yli 40-vuotiasta naista Susannaa, Hannaa ja Minnaa, löytämään rakkauden. Haku on päällä, mutta samalla naiset ovat oppineet paljon myös itsestään.

"Jokaisessa yli nelikymppisessä sinkkumiehessä on jotain epäilyttävää", sanoo Susanna Salo, 56.

"Olemmehan mekin sinkkuja, eikä meissä ole mitään vikaa. Emme ole edes ainoita", puolustaa Hanna Erkkilä, 40.

Susanna on väärässä ja Hanna oikeassa.

Viime vuonna 40–59-vuotiaista suomalaisnaisista joka kolmas asui yksin. Se on melkein 230 000 naista.

"Tutkimusten mukaan valtaosa yksin asuvista haluaisi löytää kumppanin", sanoo perhetutkija Lassi Lainiala Väestöliitosta.

Susanna, Hanna ja Minna Malin, 41, ovat kolme sinkkunaista tilastojen takaa. He ovat myös kolme harvinaisen rohkeaa naista. He ovat lupautuneet kertomaan kumppanin etsinnästään, vaikka kaikkia ujostuttaa ja jännittää.

Johtaako tämä mihinkään? Onko tämä ihan noloa?

Yksin ei tarvitse uskaltaa. Kodin Kuvalehti ja rakkausvalmentaja Mervi Makkonen ovat tukena etsinnän ajan.

"Haluavatko he edes tavata toisiaan, jos kiinnostuksen kohteet ovat aivan erilaiset?"

RAKKAAN LÖYTÄMINEN yli nelikymppisenä ei ole helppoa, sen Lasse Lainiala tietää. Sinkut jakaantuvat maantieteellisesti karkeasti ottaen kaupungeissa asuviin korkeasti koulutettuihin naisiin ja maaseudulla asuviin matalasti koulutettuihin miehiin.

"Missä he tapaisivat? Netissä ehkä, mutta haluavatko he edes tavata toisiaan, jos kiinnostuksen kohteet ovat aivan erilaiset?"

Tavallisimmin suomalaiset löytävät kumppanin suunnilleen samasta koulutusryhmästä, johon itse kuuluvat. He ovat töissä samankaltaisissa ympäristöissä ja viettävät vapaa-aikansa samoissa paikoissa.

Korkeakoulutettuja miehiä on vapailla markkinoilla selvästi vähemmän kuin korkeakoulutettuja naisia, sillä naiset kouluttautuvat miehiä enemmän.

"Ennen kolmekymppinen naimaton nainen oli monen mielestä vanhapiika, nyt vapaa ja vauhdikas nuori aikuinen."

AINA JOKU ON. Niin uskoo Lassi Lainiala.

"Nuoruus elämänvaiheena on pidentynyt. Ennen kolmekymppinen naimaton nainen oli monen mielestä vanhapiika, nyt vapaa ja vauhdikas nuori aikuinen", Lainiala sanoo.

"Lisäksi nykyään halutaan avioitua yhä myöhemmin ja seurusteluaikana halutaan asua entistä pidempään eri osoitteissa."

Myös Susanna, Hanna ja Minna uskovat, että jossain joku odottaa. Sellainen aika tavallinen ihminen, jonka kanssa voisi käydä lauantaisin ruokakaupassa, saunassa ja joskus ehkä Tallinnassa.

Sellainen, joka olisi itselle ainutlaatuinen.

"Onnellinen parisuhde on mahdollinen vasta, kun tuntee itsensä ja tykkää itsestään."

ENNEN ENSIMMÄISIÄKÄÄN TREFFEJÄ treffejä rakkautta etsivät naiset tapaavat rakkausvalmentaja Mervi Makkosen ja miettivät, mitä suhteelta toivovat.

"Onnellinen parisuhde on mahdollinen vasta, kun tuntee itsensä ja tykkää itsestään. Siitä syntyy hehku, jonka muutkin huomaavat", Mervi sanoo.

Tunnin mittaisten juttutuokioiden jälkeen otetaan kuvia.

"Minusta ei ole elämässäni otettu yhtäkään onnistunutta kuvaa. Aina on vähintään outo ilme", Susanna sanoo.

Lopulta alkoi naurattaa.

"Olenko tuo todella minä? Aika ihanan näköinen. Luulisi, että monellekin kelpaisi tällainen aikuinen nainen."

Susanna on oikeassa.

Kun Kodin Kuvalehti lupasi auttaa kolmea yli 40-vuotiasta naista löytämään rakkauden, hakemuksia tuli melkein 60.

 

Kiinnostuitko? Pysy kanavalla!

Ovatko treffit muuttuneet parisuhteiksi? Tuoreita kuulumisia luvassa Kodin Kuvalehdessä 19/2016

 

 

 

Koira on ihmisen paras ystävä ja fiksuin terapeutti, koska se ei pilaa suhdetta puhumalla.

En ymmärrä, miten ihmiset selviytyvät ilman koiraa.

Minä en selviäisi. Tarvitsen elämääni yhden yliherkän villakoiran.

Veikko säikkyy vieraita. Toisinaan se pissii sisälle, kun on niin iloinen, että on ihan pakko vain pissata.

Se on rasittava. Rakastan sitä.

Yksi sen parhaista puolista on se, ettei se puhu. Pidän sanoista, mutta joskus väsyn niihin. Veikon seurassa ei tarvitse olla nokkela. Voin toki yrittää olla, mutta ei se kuitenkaan naura, joten ihan sama.

Nelivuotisen suhteemme aikana meillä kahdella ei ole ollut yhtään väärinkäsitystä. Suosittelenkin hiljaisuutta kaikkiin rakkaussuhteisiin. Puhuminen on yliarvostettua, järkevämpää on vain rapsuttaa toista mahasta.

Veikolle on aivan sama, mitä päässäni liikkuu, kunhan pääni ilmestyy joka ilta töistä kotiin. Riitän sille aina.

Mikä parasta, Veikko ei sääli. Se on ystävässä mahtava ominaisuus. Jos olen surullinen, Veikko kallistaa ehkä päätään söpösti, mutta siinä se.

Sen jälkeen se on taas oma röyhkeä karvainen itsensä ja jatkaa vaatimistaan: Vie minut kakalle! Anna kuivattua ankanlihaa! Helli! Nyt!

Veikko pitää minut käynnissä.

Jos minun pitäisi antaa lapsilleni vain yksi elämänohje, sanoisin: Mene koiran kanssa ulos.

Sen jälkeen olet aina vähän iloisempi. Lupaan.

Miten voisi ja uskaltaisi puuttua, jos joku päästelee rasistisia heittoja bussissa tai illanvietossa? SPR:n Ei rasismille! -hankkeen koordinaattori Janette Grönfors neuvoo.

Se tuntuu hirveältä, kun sitä joutuu todistamaan:

Joku julistaa bussissa tai raitiovaunussa suureen ääneen, että toiseen uskontoon tai etniseen ryhmään kuuluvat ihmiset ovat loisia ja terroristeja. Solvattua ryhmää edustava ihminen istuu parin penkkirivin päässä. Me muut katselemme kiusaantuneina ulos ikkunasta.

Jotenkin pitäisi puuttua, mutta miten?

Veri pakkaa kasvoille pelkästä ajatuksesta, että nousisin paikaltani kaikkien tuijotettavaksi ja käskisin julistajaa olemaan hiljaa. Entä jos hän käy päälle? Entä jos kaikki muut vaikenijat ovatkin samaa mieltä kuin julistaja?

Pysy kiusatun rinnalla

Janette Grönfors on SPR:n Ei rasismille! -hankkeen koordinaattori. Hän tietää, mitä jokainen voi tilanteessa vähintään tehdä.

Tärkeintä on, ettei suunsoiton kohteeksi joutunut jää yksin. Mene siis hänen luokseen tai pyydä hänet viereesi istumaan, pois huutelijan läheltä. Sano hänelle, että huutelija tekee väärin etkä hyväksy sellaista käytöstä.

"Aikuisen pitää aina puolustaa lasta."

"Aivan välttämätöntä se on silloin, kun uhrina on lapsi. Aikuisen pitää aina puolustaa lasta", Janette Grönfors painottaa.

Hän rohkaisee myös hakemaan reippaasti tukea muilta ympärillä olevilta. Kun yksi tohtii sanoa ääneen, ettei noin saa käyttäytyä, moni muukin rohkaistuu komppaamaan.

"Kyllä suomalaiset edelleen tietävät, mikä on oikein ja mikä väärin ja haluavat auttaa. Jos ihmisellä ei ole rohkeutta puolustaa heikommassa asemassa olevaa, ketä hän sitten puolustaisi?"

Muista oma turvallisuutesi

Janette Grönfors muistuttaa, että puolustajan on muistettava huolehtia myös omasta turvallisuudestaan. Puuttumisen tapa riippuu paljon siitä, millainen ihminen siellä suutansa soittaa.

"Jos huutelija on humalassa, käyttäytyy aggressiivisesti ja on muutenkin pelottava, ainakaan naisihmisen ei kannata mennä komentamaan häntä hiljaiseksi", Janette Grönfors sanoo.

Jos tilanne syntyy julkisessa liikennevälineessä, paras vaihtoehto on käydä kertomassa siitä kuljettajalle tai junassa konduktöörille: Tuolla on ihminen, joka käyttäytyy huonosti. Voitko poistaa hänet kyydistä?

"Kuljettaja on vastuussa matkustajien turvallisuudesta. Jos suunsoittaja vaikuttaa uhkaavalta, kuljettaja soittaa paikalle poliisin."

Uskalla sanoa tyhmää vitsiä tyhmäksi

Kaikkein noloimmalta tuntuu, jos rasistisen möläytyksen päästää oma tuttu.

Se tulee usein aivan puskista: istutaan seurassa, puhutaan mukavia – ja kesken kaiken joku heittää törkyisen vitsin somaleista, juutalaisista, romaneista, vammaisista tai homoista.

Mitäs silloin tehdään?

"Epävarma liittyy helpommin naurajien joukkoon."

"Jos ihminen on epävarma omista arvoistaan ja asemastaan porukassa, hän liittyy helpommin naurajien joukkoon", Janette Grönfors toteaa.

"Mutta jos aikuinen ihminen tietää, kuka on ja mitä muiden pilkkaamisesta ajattelee, hän tekee tilanteessa muutakin kuin vain jättää nauramatta. Tuttujen vitsailuun puuttuminen ei edes vaadi yletöntä rohkeutta: riittää, kun sanoo, että minusta tuo oli tosi tyhmä juttu."

  • Mene uhrin luo ja pysy hänen rinnallaan, kunnes tilanne on ohi.
  • Sano ääneen, ettei tuollainen käytös sovi. Hae tukea ympärillä olevilta ihmisiltä.
  • Julkisessa liikennevälineessä pyydä kuljettajaa tai junassa konduktööriä puuttumaan asiaan.
  • Jos huutelija vaikuttaa uhkaavalta, hälytä paikalle poliisi.

Tässä kasvatustyötä helpottava tieto teinien vanhemmille: muutkin perheet rajoittavat lasten kännykän käyttöä.

Kysyimme teinien vanhemmilta, millaisia kännykän käyttöön liittyviä sääntöjä heidän perheessään on.

Ainakin yksi asia tuli selväksi: Kun teini sanoo, ettei kenelläkään muulla ole mitään sääntöjä, hän puhuu muunneltua totuutta.

Tässä oman kasvatustyösi tueksi toisten perheiden yleisimpiä käytäntöjä:

Kännykkäsäännöt teineille

  • Kännykän käyttö loppuu iltaisin useimmiten klo 20. Monissa perheissä aikaraja on klo 19 tai 21, hiukan lapsen iästä riippuen.
  • Kännyköitä ei pidetä yöllä makuuhuoneessa.
  • Ruokapöydässä ei käytetä kännykkää.
  • Pyörällä ajaessa ei käytetä kännykkää.
  • Kaverin kanssa tehdään jotain muuta kuin ollaan puhelimella.

”Valvon yökäyttöä (silloin kun muistan, mutta uhkailen aina) omasonera-sivuilta. Lapset tietää sen ja ovat varovaisia.”

Lasten tavallisimmat vastalauseet

  • ”Kenelläkään muulla ei ole sääntöjä.”
  • ”Kännykän pitää olla makuuhuoneessa, koska se on herätyskello.” (Yhden isän ratkaisu: hän osti jokaiselle lapselle oman herätyskellon.)
  • ”En edes ole paljoa kännykällä.”
  • ”Ei ole mitään tekemistä.”
  • ”Kellään ei ole yhtä juntteja vanhempia.”
  • ”Nyt on nykyaika.”

”Yökieltoa kritisoidaan, kun kaveritkin saa. Totta on, että viestejä tulee öisin satoja. Kaikissa perheissä ei vaan tiedetä, että lapset valvoo.”

Vanhemmat perustelevat rajoituksia näin

  • Vanhempien tehtävä on valvoa, että lapset nukkuvat riittävästi.
  • Lapsen terveys on vanhempien vastuulla.
  • Ruutuvalo häiritsee unen saamista, viestiäänten piippaukset yöunta.
  • Hyvä yöuni edistää pituuskasvua.
  • Kouluun keskittyminen kärsii, jos on väsynyt.
  • Jatkuva puhelimen selaaminen aiheuttaa päänsärkyä, kipeyttää silmät, niskan ja kännykkäkäden.

”Välillä toki joustetaan, jos on tarve saada yhteys kaveriin, viikonloppuna useammin. Lomilla sallitaan viihdekäyttökin silloin tällöin aikarajan jälkeen.”

  • Ihmisten kanssa on opittava olemaan muutenkin kuin kännykän välityksellä.
  • Koko perheen ruokahetki on tarkoitettu yhteisistä asioista puhumiseen.
  • Kännykkä on pöpöjen pesä, koska sitä sormeillaan kaikkialla. Siksikään sen paikka ei ole ruokapöydässä.
  • Niin kauan kuin vanhemmat maksavat alaikäisten kännykät ja kännykkälaskut, he määräävät kännyköiden käytöstä.
  • Internetin kautta älypuhelimeen avautuu maailma, jota edes kaikki aikuiset eivät pysty kontrolloimaan.
  • Olet tärkeä. Säännöt ovat siksi, että me vanhemmat välitämme sinusta.

Ai niin: sääntöjä on myös aikuisille

  • Aikuinenkaan ei käytä puhelinta ruokapöydässä.
  • Yöksi kännykkä vähintään äänettömälle, mieluiten eri huoneeseen.

”Kaikkienhan pitäisi toimia samojen sääntöjen mukaan, mutta taidan minä, äiti, olla se joka lipsuu eniten.”

Vierailija

”Kaikki muut saa käyttää kännykkää milloin vaan!” – Älä usko, kun teini sanoo noin

Meillä kuunnellaan nukkumaan mennessä musiikkia, joka siis esim. Spotifysta. Tämä on suurin hankalius/syy siihen, että puhelimet on sängyssä. Itsekin olen lapsesta lähtien kuunnellut musiikkia nukkumaan mennessä. Ja kun kolme lasta on samassa huoneessa, ei radiokanavat oikein toimi. Soittimet ehkä, mutta niissähän ei ole läheskään kaikkea musiikkia. Huoh.. ☺
Lue kommentti

Keppihevostelu ei ole pelkkää leikkiä vaan kuntoa vaativa liikuntalaji.

Keppihevonen ei ole leikin asia. Vaikka se näyttää täytetyltä kankaanpalalta, josta sojottaa keppi, se on enemmän.

Omistajansa silmissä se on ihan oikea hevonen.

Keppihevoset eli kepparit ovat niin oikeita, että Suomeen on perustettu Suomen Keppihevosyhdistys. Se pitää näyttelyitä ja järjestää jokakeväiset Keppihevosten SM-kisat, joissa kisataan muun muassa esteratsastuksessa.

”Kepparikisat ovat fyysisesti rankka liikuntalaji. Nuoret ratsastajat hyppivät taitavasti ja tosissaan”, ompelija Eija Nordström kertoo.

Kisat pisteytetään samoin kriteerein kuin elävien hevosten kisat.

"Tärkeintä on aitous"

Pietarsaarelainen Eija alkoi valmistaa keppihevosia työkseen kolme vuotta sitten. Ensimmäistä kepparia kehitellessä vaikeuksia tuotti turpa. Se piti jättää avonaiseksi, jotta sisään saisi ujutettua kuolaimet, mutta alaleuka ei saanut repsottaa. Löysäleukainen hevonen ei nimittäin näytä oikealta, ja lelulla taas ei halua ratsastaa kukaan.

”Tein toistakymmentä versiota ennen kuin onnistuin”, Eija sanoo.

”Tärkeintä kepparissa on aitous. Siksi sen sieraimien on kiillettävä ja väriyhdistelmien oltava virallisten värimääritelmien mukaiset.”

Yksi keppihevonen maksaa noin sata euroa. Eija tunnustaa koeratsastaneensa muutaman hevosistaan, tosin muiden katseilta salaa.

Useimmat harrastajat ovat nuoria tyttöjä, monet teini-ikäisiäkin. Eivät mitä tahansa tyttöjä, vaan tyttöjä, joilla on mahtava mielikuvitus ja kyky eläytyä. 

Suomen Keppihevosyhdistys: viuhku.net/sky