Oivaltavaa kieltä, herkullista ruokaa ja piinaavia hetkiä. Tässä neljä kirjavinkkiä KK:n toimittajilta.

Emma Cline: Tytöt – Kaunis, viisas ja surullinen

Tarina 1960-luvusta, yksinäisyydestä ja murhenäytelmään päättyvästä kommuunikokeilusta koukuttaa jo juonellaan, mutta ihmeellisintä kirjassa on kieli. Miten joku osaa kirjoittaa näin täsmällisesti, ilman ainuttakaan ylimääräistä sanaa tai teennäistä ilmaisua! Lue tämä, mutta varaa aikaa (koska et voi lopettaa kesken) ja nenäliina. Anna Pihlajaniemi

Anders Roslund ja Börge Hellström: Kolme minuuttia – Huumerikollisuus ei tunne armoa 

Ruotsalaiskaksikon viisi vuotta sitten julkaistu Kolme sekuntia päättyi vankilaan soluttautuneen pikkurikollisen valekuolemaan. Nyt Piet Hoffman toimii Kolumbiassa ja työskentelee kaksoisroolissa huumekuninkaan oikeana kätenä poliisimyyränä.

Kirja on koukuttava, mutta kidutus- ja tappotilanteet on kuvattu välillä niin rajusti, että pahaa tekee. Kirjan sanoma on muutenkin lohduton: asumme maailmassa, jossa kaiken voi ostaa. Jenni Rinkinen

Outi Väisänen: Samasta padasta. Huippuhyvää kotiruokaa vauvalle ja itsellesi – Syö kuin vauva ja nauti!

Olisipa tämä opus ollut olemassa, kun lapseni olivat vauvaikäisiä. Onneksi kirjasta ei ole myöhäistä nauttia, sillä reseptit sopivat erinomaisesti perhearjen helpottajiksi. Testaamani yhden padan kesäkurpitsa-savulohipasta syntyi vartissa ja maistui mainiolta. Ahaa-oivalluksen aiheutti lause: kun syötkuten vauva, syöt automaattisesti terveellisesti. Eikä se tarkoita sosetta vaan vaikkapa sushia ja pizzaa. Sanna Tyry

Katja Kettu, Meeri Koutaniemi ja Maria Seppälä: Fintiaanien mailla – Ajantajun kadottaja

Uppouduin kirjaan bussimatkalla töistä kotiin niin, että unohdin jäädä oikealla pysäkillä pois. Puolimatkassa itkin. Tietokirja suomalaisten ja intiaanien, fintiaanien, jälkeläisistä on kuin hyvän romaanin, koukuttavan dekkarin ja itkettävän kauniin valokuvanäyttelyn yhdistelmä. Samalla se on ajankohtainen julistus muukalaisvihan järjettömyydestä. Anna Pihlajaniemi

Kirjavinkit on julkaistu Kodin Kuvalehden numeroissa 18 ja 19/2016.

Selvitimme, mikä ihmisiä kiehtoo matkailussa juuri nyt. Tässä kolme vahvaa trendiä.

1. Omatoimimatkailun suosio kasvaa

Kodin Kuvalehden nettikyselyssä kävi ilmi, että jopa vastaajista 70 prosenttia valitsisi mielummin omatoimiloman kuin pakettimatkan.

2. Löhöily alkaa jo riittää

Alan toimijoiden mukaan nousussa ovat aktiiviset lomanviettotavat kuten joogamatkat, sukelluslomat ja pyöräilyreissut. Reissaajat haluavat tehdä ja toimia, eivät vain nähdä.

3. Nostalgiassa on nostetta

Yksi kotimaan matkailun yllätyshiteistä ovat Metsähallituksen järjestämät lammaspaimenviikot. Paimenten askareisiin kuuluu muun muassa lampaiden laskemista, rapsuttelua ja hellimistä. Hakijoita on ollut satoja enemmän kuin on pystytty ottamaan. Tämän vuoden haku on käynnissä nyt (luontoon.fi).

Arvossaan ovat muutkin perinteet kuten tikkupullan paisto nuotiolla tai mummolamajoitus, jossa voi oppia matonkudontaa.

Juttua varten haastateltiin Rantapallo.fi:n liiketoimintajohtajaa Riikka Krenniä, Aurinkomatkojen viestintävastaavaa Annina Metsolaa, mediakoordinaattori Eva Kivirantaa Visit Finlandista sekä matkailuntutkija Maria Hakkaraista Lapin yliopistosta.

Lisää matkatrendejä parhaillaan kaupoissa olevassa Kodin Kuvalehdessä 2/2017.

Millaisten ominaisuuksien tai piirteiden takia suomalainen nainen rakastaa miestään? Kysyimme naisilta itseltään. Näin he vastasivat.

1 Hän kestää minua sellaisena kuin olen. Saan olla hänen seurassaan oma itseni.

2 Hän pysyy rinnallani ja tukee, vaikka elämä potkii välillä kovaa.

3 Hän tekee pieniä, huomaavaisia arjen tekoja.

"Hän tuo kaupasta yllärinä minulle herkkuja, antaa hierontaa, kutsuu samoilla hellittelynimillä kuin alussa." Nainen, yhdessä 18 vuotta

4 Hänellä on hyvä huumorintaju – samanlainen kuin minulla.

5 Hän on paras isä lapsillemme.

6 Hän on kiltti ja rauhallinen.

"Mieheni huolehtii turvallisuudestani ja siitä, että otan tarpeeksi eväitä töihin. Pieniä, ihania asioita." Nainen, yhdessä 8 vuotta

7 Hän on komea.

8 Hänellä on samanlaiset elämänarvot kuin minulla.

9 Hän on kumppanini, paras kaverini.

10 Hänkin rakastaa minua.

"Hän on elämäni mies." Nainen, yhdessä 29 vuotta

Tammikuun kirjoissa tutustutaan juutalaisten historiaan ja kuolemantuomittuun.

Samuel Davidkin: Esikoisten lunastus – Aarteen metsästäjät

En vielä luettuanikaan ymmärrä, mitä aarretta tarinan roistot ja sankarit etsivät ja minkä takia he toisiaan murhasivat. Ei haittaa: tämä dekkari ei kerro niinkään rikoksista, vaan Helsingin juutalaisten historiasta ja tavasta nähdä maailmaa. Se on uutta ja viehättävää. Tarja Hirvasnoro

Carina Bergfeldt: Seitsemän päivää jäljellä – Viimeisiä sanoja

Yhden ihmisen tarina on aina enemmän kuin vain yhden ihmisen tarina. Ruotsalaistoimittaja kertoo kuolemaantuomitun teksasilaismiehen elämästä paitsi haastattelemalla häntä itseään, myös kuulemalla esimerkiksi uhrien omaisia, tuomittuun rakastunutta naista ja tuomion täytäntöön panevaa viranomaista. Tositarina Vaughn Rossista on lohduton jokaisen osapuolen kannalta. Kuolemaansa Ross ehti odottaa yksin sellissään kymmenen vuotta. Anna Pihlajaniemi

Kun nykyiset noin 60-vuotiaat olivat teinejä, he luistivat säännöistä ja tulivat joskus kotiin humalassa. Sen paljastaa Kodin Kuvalehden juttu vuodelta 1971.

"Yön hiljaisuus talossa; nukkuvien hengitys kuuluu vaimeana ympäri huoneita tassuttelevan valvojan korviin. Puolenyön hetki on ohitse. Ikkunasta toiseen hän vaeltaa, savukkeen pää hehkuu pimeässä; missä se poika viipyy?"

Noin pakahduttavasti kuvaa huolentäyteisiä öitään teinipojan äiti Kodin Kuvalehdessä marraskuussa 1971. Siis siihen aikaan, kun nykyiset noin kuusikymppiset elivät murrosikäisiä vuosiaan eivätkä kaikesta päätellen olleet sen kuuliaisempia kuin myöhempienkään aikojen teinit.

Äiti pohtii, johtuisiko hänen pelkonsa itseluottamuksen puutteesta. Jos hän vaikka kuuluu niihin vanhempiin, jotka erehtyvät varjelemaan lasta liikaa. Lapsihan lakkaisi kunnioittamasta vanhempaansa, jos tämä komentaisi, että "sinä tulet kotiin kello yhdeksän, koska minä sanon niin, ja sillä siisti".

Tosin tämän päivän silmin katsottuna äidillä oli vähän syytäkin pelätä. Hän jatkaa:

"Se pelko heräsi silloin kun poika, lapsi ihan vielä, tuli ensimmäisen kerran alkoholiin tutustuttuaan uudenvuoden hipoista melkein kulmakarvoillaan kotiin ja lunta oli paksuina paakkuina alushousunkin vyötärönkauluksen alla. Pakkasta oli toistakymmentä astetta…"

Eikä silloin ollut kännyköitä, joilla olisi voinut koettaa lasta tavoitella. Ei edes lankapuhelimia joka taloudessa.

Hyh hyh, te 50-luvulla syntyneet teininroikaleet!