Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori Markus Vinnari tutkii ruuan tulevaisuutta.
Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori Markus Vinnari tutkii ruuan tulevaisuutta.

Jos syöminen perustuisi järkeen, kaikki olisivat kasvissyöjiä, sanoo ruokatutkija Markus Vinnari.

 

JOKAINEN VAIKUTTAA RUUALLA.

1900-luvun alussa suomalainen söi 30 kiloa lihaa vuodessa. Nyt määrä on noin 80 kiloa. Länsimainen, runsas lihansyönti aiheuttaa muun muassa ilmastonmuutosta ja rehevöittää Itämerta. Koska ympäristöuhat koskevat meistä jokaista, ruokavaliommekaan ei ole yksityisasia. Jokainen vaikuttaa syömisellään, halusi tai ei.

Ihmisen ruokavalio koskettaa myös niitä maapallomme yli 65 miljardia eläintä, jotka menettävät vuosittain henkensä lihansyönnin vuoksi. Jos ruokavaliomme perustuisi järkeen eikä tunteeseen tai tottumukseen, kaikki olisivat jo kasvissyöjiä.

SYÖMME SITÄ MITÄ SYÖTETÄÄN.

Ihmiset kuvittelevat syövänsä sitä, mitä itse haluavat. Se on harhaluulo.

Oikeasti ihmiset syövät sitä, mikä on halpaa ja helposti saatavilla. Jos liha on kaupassa halvempaa kuin kasvikset tai lounasruokalassa on tarjolla kolme liharuokaa, onko se vapaasti valitsemista? Ei. Aloittaa voisi esimerkiksi siitä, että kasviproteiinit, kuten nyhtökaura, asetettaisiin lounasruokaloissa ensimmäiseksi vaihtoehdoksi.

Ruokavalintojamme tekevät puolestamme työpaikkaruokaloiden vastuukokit, kauppojen sisäänostajat ja poliitikot.

VAADI PAREMPAA KASVISRUOKAA.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu se, että ruokaa ei saa moittia. Ravintolassa asiakas sanoo nöyrästi, että kiitos hyvää oli, vaikka ruoka olisi ollut kamalaa.

Suomalaisravintoloiden kasvisruoka on viime vuosina hieman parantunut, mutta hyväksi en sitä kehuisi vieläkään. Itse annan kokeille mielelläni palautetta ja palautan huonon annoksen keittiöön. On kuluttajan vastuulla vaatia laadukkaampaa kasvisruokaa.

SYÖ LIHAA EDES VÄHÄN VÄHEMMÄN.

Minusta tuli vegaani hyvin hitaasti. 2000-luvun alussa jätimme vaimoni kanssa pois ensin punaisen lihan, sitten broilerin, kalan, lopulta myös maitotaloustuotteet ja kananmunat. Tarvittaessa joustan yhä. Jos matkustan konferenssiin ulkomaille, eikä tarjolla ole vegaaniruokaa, syön kasvisruokaa. Seuraavana päivänä palaan omaan ruokavaliooni.

Eläinperäisistä tuotteista luopuminen ei välttämättä ole helppoa. Silti sitä kannattaa yrittää. Pyrimmehän paremmiksi ihmisiksi elämässä muutenkin. Emme lakkaa pyrkimästä, vaikka hyvänä ihmisenä eläminen on vaikeaa.

Pienikin muutos on parempi kuin ei mitään. Jos haluat vegaaniksi mutta et pysty luopumaan juustoista, ryhdy vegaaniksi, joka syö silloin tällöin juustoja. Kukaan ei ole täydellinen, mutta jokainen voi pyrkiä vähän parempaan.

VÄHITELLEN KAIKISTA TULEE KASVISSYÖJIÄ.

Olen lähes varma, että vuoteen 2050 mennessä kaikista suomalaisista tulee kasvissyöjiä.

Suurimmalle osalle kasvissyönti ei tule olemaan tietoinen valinta, vaan muutos tapahtuu huomaamatta. Yhä useampi alkaa tiedostaa lihansyönnin eettiset ongelmat ja ympäristövaikutukset. Uskon myös uuteen teknologiaan. Kun laboratorioissa onnistutaan kehittämään keinoliha tai kasvispohjainen proteiinilähde, jonka maku ja hinta ovat kohdillaan, ruokakulttuurimme mullistuu.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 4/2017.

 

Markus

Vinnari

 

41-vuotias Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulun ekologisen taloustieteen tutkijatohtori tutkii ruuan tulevaisuutta. Hän asuu perheineen Tampereella ja pitää kasvissyönnistä sekä klassisista urheiluautoista, vaikka ei autoilla ajakaan.

MLL:n ohjelmajohtaja Marie Rautava varoittaa, että suoritusten ja kilpailun korostaminen voi saada lapsen lopettamaan harrastuksen kokonaan.

Suorittaminen vie ilon.

Harrastuksen pitää olla lapsen oma valinta. Ei niin, että vanhempi toteuttaa lapsen kautta omia haaveitaan. Suoritusten ja kilpailun korostaminen voi saada lapsen lopettamaan harrastuksen kokonaan – etenkin, jos hän kokee olevansa ryhmän heikoin lenkki.

Moni lapsi haluaa ponnistella ja kehittyä harrastuksessaan, mutta kaikista ei tarvitse tulla Teemu Selännettä tai Saara Aaltoa. Harrastus saa olla puhdasta ajanvietettä, ja silti siinä voi oppia keskittymistä, kurinalaisuutta, ryhmässä toimimista ja muiden huomioimista.

Minulta vei lapsena liikunnan ilon käytäntö, jossa opettaja kirjasi jokaisen pallonheiton pituuden ja juoksutestin tuloksen. Koripallojoukkueesta jäin pois, kun olin aina kilpailuissa vaihtopenkillä, ja ainoan jälki-istuntoni sain liikuntatunnilta lintsaamisesta. En edelleenkään pidä liikunnasta.

Ryhmän pitää olla turvallinen.

Jokainen lapsi haluaa kuulua joukkoon ja olla arvostettu ja pidetty. Koulussa kiusattu lapsi voi saada harrastusryhmästä kavereita, ja joku toinen saa sieltä onnistumisen elämyksiä, joita koulu ei tarjoa.

Onkin äärimmäisen tärkeää, että harrastusryhmissä panostetaan yhteishengen rakentamiseen. Se pitää muistaa myös silloin, kun vakiintuneeseen ryhmään tulee uusia jäseniä.

12-vuotiasta tytärtäni ehdotettiin telinejumpassa kilpailuryhmään, mutta kerran ryhmässä käytyään hän ei suostunut menemään toista kertaa: kukaan lapsista ei ollut toivottanut häntä tervetulleeksi.

Tiukat aikataulut uuvuttavat.

Jos harrastaminen monta kertaa viikossa sopii lapselle ja vanhemmille, hyvä. Jos aikatauluttamisesta ja kuskaamisesta tulee stressi, on syytä miettiä, tätäkö me varmasti haluamme.

"Vanhemmillakin on oikeus omaan aikaan ilman velvollisuuksia."

Kannattaa seurata lapsen jaksamista. Koulutyö ei saisi kärsiä, aikaa pitäisi jäädä kavereille ja oleiluun, ja välillä saa olla vähän tylsää.

Aikaa tarvitaan myös perheen rentoon yhdessäoloon. Harrastaa voi myös koko perheen voimin, vaikka pelaamista tai retkeilyä. Sitä paitsi vanhemmillakin on oikeus omaan aikaan ilman velvollisuuksia.

Lapset ovat eriarvoisessa asemassa.

Monet harrastusvälineet ja osallistumismaksut ovat niin kalliita, ettei kaikilla perheillä ole varaa niihin. Olisi toivottavaa, että kunnat ja järjestöt lisäisivät edullisia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia.

Haja-asutusalueilla lapset ovat eriarvoisessa asemassa jo etäisyyksien vuoksi. Koulupäiviin voisikin järjestää enemmän harrastustoimintaa. Myös koulujen tiloja ja välineitä voisi käyttää enemmän sekä ohjattuihin että oppilaiden omatoimisiin harrastuksiin.

Lukeminenkin on harrastus.

Joskus on hyvä miettiä, mitä harrastaminen tarkoittaa. Se ei ole vain aikaan, paikkaan ja rahaan sidottua ohjattua toimintaa. Kotona lukeminen, pelaaminen ja piirtäminen ovat oikein hyviä harrastuksia.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2017.

Marie Rautava

MLL:n ohjelmajohtaja kävi lapsena partiossa ja oli vartionsa huonoin suunnistaja. Se ei haitannut, koska partiokavereiden kanssa oli niin hauskaa.

Peilin sijaan kannattaa katsoa läheisten katseita.

Suomalainen etsii itseään.

Me suomalaiset häpeämme ihan kaikkea. Olemme kuin murrosikäisiä: kapinoimme järjettömästi tai emme uskalla olla omia itsejämme. Uskon, että tämä johtuu sota-ajan läheisyydestä ja siitä, että etsimme kansana ja ihmisinä vielä identiteet-tiämme.

Moni häpeää vartaloaan, mutta silti alastomuus on meille suomalaisille suhteellisen luontevaa. Se luontevuus on hyvä alku.

Poistu peilin edestä.

Itsensä tuijottaminen on aina huono idea. Päädyn itsekin peilin edessä ajattelemaan, että kauheaa, rypyt oikein hyökkäävät esiin. Parempi on lähteä pois peilin edestä, etsiä peilejä läheisistä ja katsoa itseään heidän silmin. Heidän katseensa on rakastava. Olemme itseämme kohtaan armottomia ja kriittisiä, mutta muut näkevät meidät aivan eri silmin.

Ajattele kroppaasi ulkonäön sijaan toiminnan kautta: mikä upea väline, joka pystyy vaikka mihin!

Hoikkuus ei ole onnistumisen merkki.

Välillä koen huonoa omaatuntoa siitä, että olen hoikka. Hoikkuuteen liitetään ajatuksia itsekurista ja itsevarmuudesta, mutta hoikkuus ei ole mikään onnistumisen merkki.

Vaikka olen ollut aina laiha, suhde itseeni ja kehooni ei ole silti ongelmaton. Olen sairastanut syömishäiriötä, ortoreksiaa, jossa on pakkomielle syödä terveellisesti ja jossa syömisen suunnittelu alkaa hallita elämää. Lisäksi lähipiirissäni on ollut mies, joka nuoruudessani säännöllisesti muistutti siitä, että olen ruma. Tätä traumaa olen käsitellyt terapiassa. Onneksi vaikeat asiat voi parhaassa tapauksessa kääntää vahvuudeksi.

Kehuminen kannattaa.

Kun uskallamme paljastaa heikkoutemme, otamme ne haltuun ja olemme vahvempia. Myyttejä ja kipeitä mielikuvia kannattaa purkaa yhdessä. Vertaistuki on tärkeää: on ihana huomata, että muut pyörittelevät samoja ajatuksia. Melkein kaikki miettivät, kelpaavatko.

Kun hyväksyt itsesi, hyväksyt myös muut. Muista antaa niin tutuille kuin tuntemattomillekin myönteistä palautetta. Kommentti hyvästä huulipunasävystä tai kivoista kengistä voi pelastaa päivän. Se parantaa myös omaa fiilistä.

Nauti naiseudestasi.

Naisellisuuden käsitteen laajentaminen tekisi hyvää meille kaikille. Naiseuttaan voi ilmentää juuri kuten haluaa: kukilla tai meikillä tai vaikka sporttisuudella, mikä omalta tuntuukin.

Tärkeintä on muistaa, että olet mahtava ja arvokas sellaisena kuin olet, vatsamakkaroiden määrä ei vaikuta siihen yhtään.

Kukaan ei mahdu muottiin.

Keväällä kuvasin työparini kanssa Älä laihduta -päivän yhteydessä 150 vapaaehtoista. Oli naisia ja miehiä eri puolelta Suomea.

Jokainen kuvattavista poseerasi kameramme edessä alasti mallinuken takana. Mallinuken takaa näkyi nuken jalkoja paksumpia pohkeita, reisiä, vyötäröitä ja käsivarsia. Viesti oli selvä: tämä nukke on väärän kokoinen – minä en. Kukaan ei täytä täydellisyyden vaatimuksia, joita meille syötetään.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Mirkku Merimaa

48-vuotias valokuvaaja asuu Hausjärvellä avomiehensä kanssa. Työparinsa Nina Stoltin kanssa Mirkulla on Älä mahdu muottiin -kuvaprojekti ulkonäköpaineita vastaan. Mirkku harrastaa maastopyöräilyä ja hänellä on viha-rakkaussuhde isoihin, kivisiin mäkiin.