35-vuotias Väestöliiton perhetutkija asuu Espoossa.  Telkkarista hän katsoo mieluiten jalkapalloa.
35-vuotias Väestöliiton perhetutkija asuu Espoossa. Telkkarista hän katsoo mieluiten jalkapalloa.

Pettäminen ja erityisesti sen salailu jäytää luottamusta kumppaniin. Se on parisuhteelle kriisin paikka. Miten siitä selvitään eteenpäin? Tutkija Lassi Lainiala neuvoo.

Pettäjä ottaa riskin.

Pettäminen on riskialtista. Siinä on vaara menettää kaikki yhdessä rakennettu.

Parisuhteen ydin on kahdessa asiassa: luottamuksessa kumppaniin ja avoimessa kommunikaatiossa eli rehellisyydessä. Pettäminen ja erityisesti sen salailu syövät molempia. Siksi se on suhteelle kriisin paikka.

Asiaan liittyy paljon vaikeita tunteita: suuttumusta, vihaa, häpeää ja arvottomuuden kokemusta. Uskoakseni paras lääke haavaan on pariterapia, jos kumpikin lähtee siihen tosissaan.

Pettäminen on yhä tabu.

Meidän tutkijoiden on vaikea saada todenmukaisia vastauksia, kun aiheena on pettäminen. Pettäjät ja petetyt vaikenevat. Tiedossa on, että tavallisinta pettäminen on vielä vakiintumattomissa suhteissa, noin 17–22-vuotiaiden keskuudessa.

Vakiintuneissa suhteissa noin 10–40 prosentissa petetään. Positiivisesti ajateltuna useimmissa suhteissa ollaan uskollisia.

Pettäjää ei ymmärretä.

Perinteisesti miehet pettävät hieman naisia enemmän. Pikkuhiljaa ero sukupuolten välillä on kuitenkin tasoittunut.

Toisaalta asenteet pettämistä kohtaan ovat koventuneet. Nuoret vaativat kumppaneiltaan uskollisuutta entistä tiukemmin. Asenteessa on selvä muutos, jos verrataan 1960–70-lukuun, jolloin korostettiin seksuaalista vapautumista.

Tunnustaminen kannattaa.

Eräs yhdysvaltalainen seurantatutkimus paljastaa, että pettää ei kannata, mutta jos niin käy, tunnustaminen on viisasta. Se auttaa pysymään yhdessä.

Pariskunnista, joista vähintään toinen osapuoli oli tunnustanut pettäneensä kumppaniaan, oli viiden vuoden jälkeen yhdessä vielä 60 prosenttia. Pariskunnista, joista toinen oli pettänyt mutta salannut asian, oli viiden vuoden jälkeen yhdessä enää 20 prosenttia.

Paras ennuste oli pareilla, joista kumpikaan ei ollut pettänyt. Heistä oli seurannan päättyessä yhdessä vielä 80 prosenttia.

Pettäminen ei ole maailmanloppu.

Vaikka pettäminen saattaa paljastuttuaan tuntua ylitsepääsemättömältä, aina se ei sitä ole. Seurantatutkimus paljasti, että jos pettäminen tunnustettiin ja pari pysyi yhdessä, tyytyväisyys suhteeseen kasvoi vuosien myötä samalle tasolle kuin liitoissa, joissa ei ollut petetty. Rehellisyys ilmeisesti auttoi vaikean ajan yli.

Tyytyväisyyden kokemusten tasoittumiseen parien välillä toki vaikuttaa myös se, että uskollisissakin liitoissa tyytyväisyys suhteeseen laskee ajan mittaan. Lohdullinen tieto on, että pitkissä liitoissa pysyneet löytävät tyytyväisyyden usein uudelleen eläkepäivillään.

MLL:n ohjelmajohtaja Marie Rautava varoittaa, että suoritusten ja kilpailun korostaminen voi saada lapsen lopettamaan harrastuksen kokonaan.

Suorittaminen vie ilon.

Harrastuksen pitää olla lapsen oma valinta. Ei niin, että vanhempi toteuttaa lapsen kautta omia haaveitaan. Suoritusten ja kilpailun korostaminen voi saada lapsen lopettamaan harrastuksen kokonaan – etenkin, jos hän kokee olevansa ryhmän heikoin lenkki.

Moni lapsi haluaa ponnistella ja kehittyä harrastuksessaan, mutta kaikista ei tarvitse tulla Teemu Selännettä tai Saara Aaltoa. Harrastus saa olla puhdasta ajanvietettä, ja silti siinä voi oppia keskittymistä, kurinalaisuutta, ryhmässä toimimista ja muiden huomioimista.

Minulta vei lapsena liikunnan ilon käytäntö, jossa opettaja kirjasi jokaisen pallonheiton pituuden ja juoksutestin tuloksen. Koripallojoukkueesta jäin pois, kun olin aina kilpailuissa vaihtopenkillä, ja ainoan jälki-istuntoni sain liikuntatunnilta lintsaamisesta. En edelleenkään pidä liikunnasta.

Ryhmän pitää olla turvallinen.

Jokainen lapsi haluaa kuulua joukkoon ja olla arvostettu ja pidetty. Koulussa kiusattu lapsi voi saada harrastusryhmästä kavereita, ja joku toinen saa sieltä onnistumisen elämyksiä, joita koulu ei tarjoa.

Onkin äärimmäisen tärkeää, että harrastusryhmissä panostetaan yhteishengen rakentamiseen. Se pitää muistaa myös silloin, kun vakiintuneeseen ryhmään tulee uusia jäseniä.

12-vuotiasta tytärtäni ehdotettiin telinejumpassa kilpailuryhmään, mutta kerran ryhmässä käytyään hän ei suostunut menemään toista kertaa: kukaan lapsista ei ollut toivottanut häntä tervetulleeksi.

Tiukat aikataulut uuvuttavat.

Jos harrastaminen monta kertaa viikossa sopii lapselle ja vanhemmille, hyvä. Jos aikatauluttamisesta ja kuskaamisesta tulee stressi, on syytä miettiä, tätäkö me varmasti haluamme.

"Vanhemmillakin on oikeus omaan aikaan ilman velvollisuuksia."

Kannattaa seurata lapsen jaksamista. Koulutyö ei saisi kärsiä, aikaa pitäisi jäädä kavereille ja oleiluun, ja välillä saa olla vähän tylsää.

Aikaa tarvitaan myös perheen rentoon yhdessäoloon. Harrastaa voi myös koko perheen voimin, vaikka pelaamista tai retkeilyä. Sitä paitsi vanhemmillakin on oikeus omaan aikaan ilman velvollisuuksia.

Lapset ovat eriarvoisessa asemassa.

Monet harrastusvälineet ja osallistumismaksut ovat niin kalliita, ettei kaikilla perheillä ole varaa niihin. Olisi toivottavaa, että kunnat ja järjestöt lisäisivät edullisia ja maksuttomia harrastusmahdollisuuksia.

Haja-asutusalueilla lapset ovat eriarvoisessa asemassa jo etäisyyksien vuoksi. Koulupäiviin voisikin järjestää enemmän harrastustoimintaa. Myös koulujen tiloja ja välineitä voisi käyttää enemmän sekä ohjattuihin että oppilaiden omatoimisiin harrastuksiin.

Lukeminenkin on harrastus.

Joskus on hyvä miettiä, mitä harrastaminen tarkoittaa. Se ei ole vain aikaan, paikkaan ja rahaan sidottua ohjattua toimintaa. Kotona lukeminen, pelaaminen ja piirtäminen ovat oikein hyviä harrastuksia.

Juttu on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 17/2017.

Marie Rautava

MLL:n ohjelmajohtaja kävi lapsena partiossa ja oli vartionsa huonoin suunnistaja. Se ei haitannut, koska partiokavereiden kanssa oli niin hauskaa.

Peilin sijaan kannattaa katsoa läheisten katseita.

Suomalainen etsii itseään.

Me suomalaiset häpeämme ihan kaikkea. Olemme kuin murrosikäisiä: kapinoimme järjettömästi tai emme uskalla olla omia itsejämme. Uskon, että tämä johtuu sota-ajan läheisyydestä ja siitä, että etsimme kansana ja ihmisinä vielä identiteet-tiämme.

Moni häpeää vartaloaan, mutta silti alastomuus on meille suomalaisille suhteellisen luontevaa. Se luontevuus on hyvä alku.

Poistu peilin edestä.

Itsensä tuijottaminen on aina huono idea. Päädyn itsekin peilin edessä ajattelemaan, että kauheaa, rypyt oikein hyökkäävät esiin. Parempi on lähteä pois peilin edestä, etsiä peilejä läheisistä ja katsoa itseään heidän silmin. Heidän katseensa on rakastava. Olemme itseämme kohtaan armottomia ja kriittisiä, mutta muut näkevät meidät aivan eri silmin.

Ajattele kroppaasi ulkonäön sijaan toiminnan kautta: mikä upea väline, joka pystyy vaikka mihin!

Hoikkuus ei ole onnistumisen merkki.

Välillä koen huonoa omaatuntoa siitä, että olen hoikka. Hoikkuuteen liitetään ajatuksia itsekurista ja itsevarmuudesta, mutta hoikkuus ei ole mikään onnistumisen merkki.

Vaikka olen ollut aina laiha, suhde itseeni ja kehooni ei ole silti ongelmaton. Olen sairastanut syömishäiriötä, ortoreksiaa, jossa on pakkomielle syödä terveellisesti ja jossa syömisen suunnittelu alkaa hallita elämää. Lisäksi lähipiirissäni on ollut mies, joka nuoruudessani säännöllisesti muistutti siitä, että olen ruma. Tätä traumaa olen käsitellyt terapiassa. Onneksi vaikeat asiat voi parhaassa tapauksessa kääntää vahvuudeksi.

Kehuminen kannattaa.

Kun uskallamme paljastaa heikkoutemme, otamme ne haltuun ja olemme vahvempia. Myyttejä ja kipeitä mielikuvia kannattaa purkaa yhdessä. Vertaistuki on tärkeää: on ihana huomata, että muut pyörittelevät samoja ajatuksia. Melkein kaikki miettivät, kelpaavatko.

Kun hyväksyt itsesi, hyväksyt myös muut. Muista antaa niin tutuille kuin tuntemattomillekin myönteistä palautetta. Kommentti hyvästä huulipunasävystä tai kivoista kengistä voi pelastaa päivän. Se parantaa myös omaa fiilistä.

Nauti naiseudestasi.

Naisellisuuden käsitteen laajentaminen tekisi hyvää meille kaikille. Naiseuttaan voi ilmentää juuri kuten haluaa: kukilla tai meikillä tai vaikka sporttisuudella, mikä omalta tuntuukin.

Tärkeintä on muistaa, että olet mahtava ja arvokas sellaisena kuin olet, vatsamakkaroiden määrä ei vaikuta siihen yhtään.

Kukaan ei mahdu muottiin.

Keväällä kuvasin työparini kanssa Älä laihduta -päivän yhteydessä 150 vapaaehtoista. Oli naisia ja miehiä eri puolelta Suomea.

Jokainen kuvattavista poseerasi kameramme edessä alasti mallinuken takana. Mallinuken takaa näkyi nuken jalkoja paksumpia pohkeita, reisiä, vyötäröitä ja käsivarsia. Viesti oli selvä: tämä nukke on väärän kokoinen – minä en. Kukaan ei täytä täydellisyyden vaatimuksia, joita meille syötetään.

Kirjoitus on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 14/2017.

Mirkku Merimaa

48-vuotias valokuvaaja asuu Hausjärvellä avomiehensä kanssa. Työparinsa Nina Stoltin kanssa Mirkulla on Älä mahdu muottiin -kuvaprojekti ulkonäköpaineita vastaan. Mirkku harrastaa maastopyöräilyä ja hänellä on viha-rakkaussuhde isoihin, kivisiin mäkiin.