Lastensuojelu pelastaa lapsia minkä ehtii, mutta se ei riitä. Jos työntekijöitä ei saada äkkiä lisää, tulee yhä enemmän vääriä vastauksia, surullisia lööppejä ja piiloon jäävää hätää, sanoo Kirsi Nurmi.

LASTENSUOJELUA EI VOI TEHDÄ HYVIN.
Lastensuojelun työntekijät eivät tee työtään riittävän hyvin. Se onkin mahdotonta. Suosituksen mukaan yhdellä lastensuojelun työntekijällä tulisi olla 35 asiakasta, mutta ihan tavallista on, että asiakkaita on 70, pahimmillaan jopa sata. Aikaa per asiakas on siis viikossa karkeasti puoli tuntia. Yhden työpäivän aikana asiakkaana saattaa olla kaupasta karkkia näpistänyt koululainen, perheväkivaltaa kokenut lapsi, huumeista vieroittuva nuori, syömishäiriön riuduttama teini ja täysin passiivinen vauva. Työhuone on niin täynnä hätää, että on vaikea valita, mitä tulipaloa yrittää sammuttaa ensimmäisenä.

TARJOLLA VÄÄRIÄ VASTAUKSIA.
Kun lastensuojeluun soittaa hirveän väsynyt äiti ja sanoo, että minun on pakko saada nukkua edes yksi yö, vastaus on usein karu: Yritä pärjätä, ajan myötä helpottuu, soitan joskus. Jokainen sosiaalityöntekijä haluaisi sanoa, että saat vauvan viikonlopuksi tukiperheeseen – mutta siinä jonossa on jo 150 vielä kriittisempää odottajaa. Hyvin monessa kaupungissa tämä lopen uupunut äiti saa apua vasta, kun prakaa kokonaan ja joutuu vaikka osastohoitoon. Tai kun tulee lööppi lehteen, että äiti ravisteli vauvaa.

HUOLTORIITA ON KIROSANA.
Huoltoriita on lastensuojelussa kirosana. Sosiaalityöntekijän edessä on silloin kaksi hänelle ennestään täysin vierasta ihmistä ja kaksi täysin toisistaan poikkeavaa käsitystä. Kuinka kukaan voi lyhyessä ajassa ottaa kantaa, kumman luona lapsen tulee asua? Välillä vanhemmat tekevät vuoron perään lastensuojeluilmoituksia toisistaan: äidin luona on juotu siideriä, isän luona oltu nälissään. Osa ilmoituksista on kiusantekoa, osaa vakavaa huolta. Huoltoriitojen selvittämiseen pitäisi olla erillinen taho. Se olisi reilua vanhempia ja etenkin lapsia kohtaan.

PERHEIDEN HÄTÄ EI NÄY PAPERILLA.
Monesti sosiaalityöntekijä näkee lapsesta heti, että kaikki ei ole kunnossa, mutta se ei riitä. Esimerkiksi huostaanotoissa pitäisi saada vakuutettua myös hallinto-oikeus, ja ne käsittelyt ovat usein paperien perusteella päättämistä. Miten osoittaa aukottomasti paperilla, että lapsella on tuskainen ilme aina, kun isä yrittää koskea? Että kahdeksanvuotias vapisee, kun äiti katsoo häntä silmiin. Kun lapsi sanoo, että mun koti on maailman paras paikka, kuinka todistan paperilla, että tämä lapsi valehtelee peloissaan? Toivoisin, että päätösten tekijät tapaisivat enemmän itse näitä ihmisiä, eivät vain papereita.

PALJON PAHAA JÄÄ TAPAHTUMATTA.
Kun tapahtuu hirveitä asioita, keskitytään siihen, että lastensuojelun työntekijät ovat tehneet virheen. Miksi ei sanota, että kun Suomessa perheiden ja lasten pahoinvointi on näin valtavan suurta, onneksi näitä ei tapahdu enempää! Lastensuojelun avulla on saatu monta lasta pelastettua. Salassapitosäädösten sitoma sossu ei vain voi soittaa iltapäivälehtiin ja kertoa, että säästin taas viime hetkellä lapsen vähintäänkin varmalta pahoinpitelyltä.

LISÄÄ AIKUISIA JA HETI.
Olen varma, että lastensuojelun avulla Suomessa on saatu monta Eerika-tytön kaltaista lasta pelastettua. Yhtä varma olen, että näitä lapsia on koko ajan jossakin. 1990-luvun alun laman aikaan leikattiin kaikkia palveluita, eikä niitä ole 20 vuodessa nostettu ennalleen. Lopputulos on karmea. Todennäköisesti pahoinvoinnin rahallinenkin hinta on lopulta suurempi kuin palveluiden. Priorisointi ja organisointi eivät enää riitä. On helppo sanoa, mitä lapset tarvitsevat – lisää aikuisia. Niin paljon työntekijöitä, että jokainen asiakas voitaisiin hoitaa kunnolla.

Lue lisää Suoria sanoja täältä.