Yrittäjä ja luovuusguru Saku Tuomisen mielestä käyttädymme töissä kuin lapset ja käytämme työajan tehottomaan puuhailuun.

Työajat pitää poistaa.

Minusta on järkevämpää, että ihmisille määritellään selkeät tehtävät ja he saavat itse päättää, koska ja missä he niitä tekevät. Jos joku on niin tehokas, että saa kaiken tehtyä kolmessa päivässä, se pitää sallia ja antaa loppuviikko vapaaksi. Kun sanon suomalaisille johtajille, että työajat pitäisi poistaa, he vastaavat usein, ettei se ole realismia isoissa firmoissa. Miksei? Maailma on täynnä isoja pörssiyrityksiä, joissa se toimii. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa amerikkalainen Best Buy, jonka liikevaihto yli 15 miljardia dollaria.

Teemme töitä kuin koululaiset.

Käyttäydymme töissä kuin pienet lapset ja olemme henkisesti kuin peruskoululaisia. Kun vastaan tulee pienikin ongelma, ensimmäinen reaktio on valittaa ja huutaa esimiestä apuun sen sijaan, että ratkaisisimme ongelmat itse. Laitamme meileihimme cc:ksi esimiehen, mikä vastaa kouluaikojen opettajalle vietyä omenaa. Haluamme, että esimies näkee, kuinka ahkeria ja kilttejä me olemme olleet.

Vietämme liikaa aikaa työpaikalla.

Jos ihminen miettii asioita uupuneena ja tylsistyneenä työpöytänsä ääressä, hän on ahkera. Jos hän menee miettimään asioita jäätelötötterö kädessä torille, hän lintsaa. Työpäivässämme on paljon tehtäviä, jotka olisi järkevä tehdä muualla kuin toimistossa. Koko työkulttuurimme perustuu edelleen tehdastyön ja kellokortin logiikalle, vaikka valtaosa työstämme on tietotyötä, joka vaatii ajatusten työstämistä, ideointia ja suunnittelua. Siihen toimisto ei aina ole paras ympäristö.

Työkulttuurimme perustuu kyttäämiseen.

Emme luota aikuisiin ihmisiin. Kyttäämme ja kontrolloimme työntekijöitä, ja se tapahtuu tehokkuuden ja luovuuden kustannuksella. Järkevämmässä työviikossa asioita rytmitetään ja niputetaan. Järkevää on pitää rutiinipalaverit lyhyinä ja hoitaa keskittymistä vaativat asiat muualla kuin avokonttorissa. Poikkeuksen muodostavat tietysti paikalla olemista vaativat ammatit, kuten kirurgin, bussinkuljettajan tai vaikkapa kokin työt.

Ihmiset eivät uuvu, koska he tekevät paljon töitä.

Ihmiset uupuvat enemmän ja helpommin kuin koskaan. En usko, että suurin ongelma on se, että he tekevät liikaa töitä. Isompi ongelma on se, että työtehtävät ovat epämääräisiä. Vaikka töitä tekisi valtavasti, tuntuu, että mitään ei saa aikaiseksi. Se uuvuttaa. Ihminen saa tyydytystä saadessaan jotain aikaan.

Palaverit ovat sekä liian lyhyitä että pitkiä.

Vatvomme tunnin asioita, jotka olisi mahdollista päättää kymmenessä minuutissa ja toisaalta me yritämme ratkaista haastavia asioita aivan liian lyhyessä ajassa. Päivät täyttyvät tehottomasta puuhailusta, säätämisestä. Tästä seuraa, että ajaudumme tekemään kunnon töitä lähinnä vain iltaisin ja viikonloppuisin.

Emme keskity huolella mihinkään.

Kun palaamme illalla kotiin, yritämme laskea kierroksia valkoviinillä. Sen seurauksena nukumme huonosti ja tarvitsemme kahvia saadaksemme aamulla koneemme käyntiin. Vietämme päivämme kahvin ja valkoviinin välimaastossa.

Huonosta johtamisesta puhutaan paljon, mutta ehkä kaikkein suurin johtamisongelma on jokaisen työtä tekevän korvien välissä. Harva osaa johtaa itseään.

Isät kotiin, rajat huumorille, vaatii pääsihteeri Milla Pyykkönen.

Miehenkin paikka on kotona.

Yhdeksän kymmenestä äidistä jää kotiin vanhempainvapaan jälkeen.

Myös isät saisivat hoitaa pieniä lapsia kotona. Vanhempainvapaa tulisi muuttaa sellaiseksi, että osa siitä olisi tarkoitettu toiselle vanhemmalle ja osa toiselle. Samalla miehet saisivat nykyistä paremman mahdollisuuden osallistua jälkeläistensä hoivaan.

Perhevapaiden tasaisempi jakautuminen edistäisi naisten asemaa työelämässä.

Naisten kotiin jäämistä puolustetaan vetoamalla siihen, että kyseessä on perheiden vapaa valinta. Ulkoministeri Timo Soini esimerkiksi muistutti hiljattain, että viisas perhepolitiikka ei sanele vaan antaa päätösvallan perheille.

Todellisuudessa valinta ei ole vapaa. Erilaiset reunaehdot, kuten raha, ohjaavat liki kaikkia valintojamme.

Tutkimukset ovat yksiselitteisesti osoittaneet, että perhevapaiden tasapuolisempi jakautuminen edistäisi naisten asemaa työelämässä. Äitien eläkkeetkin kasvaisivat, jos kotijaksot lyhenisivät.

Häirinnän on loputtava.

Seksuaalinen häirintä on naisten hallitsemisen muoto, josta pitäisi jo päästä eroon.

Kaikki eivät tunnu tajuavan, että seksuaalinen huumori on helposti alistavaa.

Suomessa ei juuri puhuta esimerkiksi aasialaisten naisten kokemasta ahdistelusta. Jotkut suomalaiset miehet uskovat, että kaikki aasialaisen näköiset naiset myyvät seksiä, joten hintatietojen kyselemistä heiltä pidetään sallittuna.

Monen on vaikea ymmärtää myös sitä, millainen huumori on sopivaa. Ylioppilaslehden toimittajamiehet lahjoittivat hiljattain hieromasauvan parisuhdekolumnisti Maaret Kalliolle. Kun siitä syntyi kohu, lahjan antajat puolustautuivat sillä, että lahja oli huumoria ja kuuluu lehden perinteisiin.

Lehden ”pila” vertautuu 1990-luvun tapaukseen, jossa joukko työmarkkinajohtajamiehiä lähetti tasa-arvoasiain neuvottelukunnan naispuoliselle tutkijalle kikkelikortin.

Vieläkään kaikki eivät tunnu tajuavan, että seksuaalinen huumori on helposti alistavaa.

On hassua, että me punasinivihreissä vetimissä kasvaneet vanhemmat haluamme erotella lapsemme sukupuolen mukaan niin jyrkästi.

Älä pakota tyttöä pinkkiin.

Pienten lasten lelut ja vaatteet on nykyisin selvästi jaoteltu sukupuolen mukaan. Tyttöjä tehdään pinkillä.

On hassua, että me 1980-luvulla syntyneet, aika tasapuolisen punasinivihreissä vetimissä kasvaneet vanhemmat haluamme erotella lapsemme sukupuolen mukaan niin jyrkästi.

Jos tarjoamme lapsillemme kaavamaiset sukupuoliroolit valmiina, kavennamme turhaan heidän maailmaansa. Silloin ympäristö määrittää lapsen puolesta, mitä hänen on sopivaa tehdä ja mistä väristä hänen kuuluu pitää. Sukupuolijaon tiukka korostaminen on suorastaan haitallista niille lapsille, jotka eivät samastu biologiseen sukupuoleensa.

Ihmiset toki kuluttavat enemmän, kun perheen tytöille ja pojille ei voi pukea samoja vaatteita, ja sehän on markkinoijien mieleen. Me kuluttajat voisimme olla kriittisempiä. Aina ei tarvitsisi nielaista kysymättä kaikkia meille tuputettuja normeja.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehden numerossa 15/2016.

Oikeus hyvinvointiin

Tasa-arvo alkaa aidosta perusturvasta ja aidosta terveydenhoidosta - nämä puuttuvat yhä useammalta naiselta Suomessa, varattomuuden takia. Koskee naisia niin työ-elämässä, lapsiperheissä, opiskelijoissa, sairas- ja kansaneläkeläisköyhistä puhumattakaan.

Ei voi olla mitään tasa-arvoa, ellei näitä asioita laiteta kuntoon. Jotkut naisetkin ilmeisesti, ainakin luulevat hyötyvänsä, toisten naisten alistamisesta ja kovan taloudellisen väkivallan käyttämisestä, alisteisissa asemissa oleviin naisiin.

Naisasialiitto Unioninkin, on puututtava naisten kurjistamiseen ja eriarvoistamiseen, asian ytimestä ja sen juurilta alkaen. Lahoon puuhun, ei kannata rakentaa. Köyhyyteen pakottaminen pois, tilalle vahva perusturva ja julkinen terveydenhoito.

AM

Aivan odotetusti Naisasialiitto Unionin edustaja taas vaikeni kaikkein laajamittaisimmasta naisten ahdisteluongelmasta (tietyn kulttuurin edustajat) ja keskittyi suomalaismiesten seksinostoyrityksiin. Täysin tuomittava ilmiö sekin, mutta taas kerran: Unionin feminismi ei ole minun feminismiäni.

Raha tuottaa tutkitusti onnea vain, jos sen käyttää toisten hyväksi, sanoo onnellisuudesta kirjoittanut Tommi Melender.

Älä haksahda kulttiin

Meille omaksuttu positiivisuuden kultti on lähtöisin Yhdysvalloista. Se näkyy ankarana itsetarkkailuna ja julistaa, että kaikki on sinulle mahdollista, jos vain tsemppaat tarpeeksi. Jos et onnistu, vika on aina itsessäsi.

Olemme siirtyneet tarpeiden maailmasta halujen maailmaan. Perustarpeemme ovat tyydytetyt, mutta haluja meillä on enemmän kuin koskaan.

Halut voivat orjuuttaa, ja se aiheuttaa onnettomuutta.

Onnellisuus kietoutuu helposti yhteen menestyksen kanssa.

Sodan jälkeen alkoivat nopean talouskasvun vuosikymmenet, jotka synnyttivät turvatut työsuhteet, nousevan elintason ja lisääntyvän vapaa-ajan. Nyt nämä ihanteet murenevat kovaa vauhtia, kun yhteiskuntia riivaavat joukkotyöttömyys, keskiluokan kurjistuminen ja hyvinvointivaltion rahoitusongelmat.

Suomessakin työmarkkinat jakautuvat matalapalkkaisiin palveluammatteihin ja huippu-osaamista vaativiin asiantuntijatehtäviin.

Keskiluokkaiset ammatit ovat uhattuina, mutta silti useimmat pitävät kiinni keskiluokkaisesta hyvän elämän ihanteesta. Siitä suistuminen voi olla ankara kolaus etenkin, jos on tottunut ajattelemaan, että jokainen on oman onnensa seppä ja kaikki on vain itsestä kiinni.

Onnellisuus kietoutuu helposti yhteen menestyksen kanssa. Rivien välistä paistaa, että onnellisella ihmisellä pitää olla rahaa, ystäviä ja vaikutusvaltaa.

Positiivisia ajatuksia suoltava ihminen voi olla sisimmässään ahdistunut.

Onnellisuustehdas myy kiiltokuvia

Jos onnellisuus kytketään ensisijaisesti ulkoisiin päämääriin kuten työelämässä menestymiseen, ollaan hakoteillä. Silloin ihminen pyrkii luomaan itsestään onnellisen näköisen hahmon, säihkyvän ulkokuoren. 

Onnellisuusteollisuus myy kiiltokuvaa hyvästä elämästä ja lupaa samalla keinoja sen saavuttamiseen. Kaiken ytimessä on ajatus, että jos toimin ja ajattelen kuin menestyjä, minusta tulee sellainen ja saavutan onnellisuuden. Tämä on eräänlaista maagista ajattelua. 

Positiivisia ajatuksia mekaanisesti suoltava ihminen voi olla sisimmässään ahdistunut, pelokas ja vihainen. Ihmisiä ei pitäisi ylipäätään ohjata tavoittelemaan onnellisuutta.

Rikkaus ei takaa onnea.

Kirjailija David Foster Wallace sanoo: "Me kaikki palvomme jotain, ja se mitä päätämme palvoa, on tärkein päätös elämässämme."

Jos palvot rahaa tai menestystä, niitä ei ole koskaan tarpeeksi, koska aina on joku rikkaampi ja menestyneempi.

Vain toisten hyväksi käytetty raha lisää aidosti onnellisuutta.

Harvardin yliopiston tutkimuksessa oli haastateltu erään suuren investointipankin varakkaita asiakkaita. Heistä köyhimmät olivat vain "tavallisia" miljonäärejä. Kun heiltä kysyttiin, paljonko he tarvitsisivat lisää rahaa tullakseen onnellisemmiksi, yleisin vastaus oli, että noin 30 prosenttia enemmän.

Vastaus oli sama riippumatta siitä, paljonko heillä jo oli. On selvää, että he eivät tulisi kylläisiksi koskaan.

Lohdullisempaa tutkimustietoa on se, että toisten hyväksi käytetty raha lisää aidosti onnellisuutta.

Onni ei ole ihmisten sisällä vaan ihmisten välillä. Se syntyy sivutuotteena, kun teet itsellesi tärkeitä asioita.

Arkinen myötätunto, lähelläolo ja pienet konkreettiset asiat auttavat masentunutta, sanoo psykoterapeutti Mirja Sinkkonen.

Pettymys saa näkyä

Suuret pettymykset ja niistä aiheutuva mielialan lasku kuuluvat elämään. Masennus voi olla seurausta vaikkapa työn menetyksestä tai siitä, että puoliso pettää.

Aina ei tarvita edes ulkoista syytä. Mieli joutuu koville jo siksi, että länsimainen yhteiskunta on niin suorituskeskeinen ja jäämme usein yksin. Ihmisen mieli väsyy samaan tapaan kuin keho.

Lähimmäistä ei voi auttaa, kun pettymys tai masennus on syvimmillään. Hänelle on vain annettava lupa olla niin toivoton kuin sillä hetkellä tuntuu.

Vaikka toisen pahaa oloa ei voisi poistaa, on tärkeää jäädä rinnalle ja osoittaa myötätuntoa.

Myötätunto itseä kohtaan on yhtä tärkeää kuin muihin kohdistuva myötätunto.

Myös sisäisen puheen kuuluu olla hellää ja arvostavaa. Tämä on monelle vaikeaa. Vaikka ihminen osaisi suhtautua lähimmäisiinsä lempeästi, voivat itselle kohdistetut sanat olla tuomitsevia.

Elämän tarkoitusta pohtivalle kannattaa tarjota teetä.

Pomoa saa vihata

Pettynyt mieli saa hoivaa asioiden ja tunteiden nimeämisestä. Työpaikalla epäoikeudenmukaisen kohtelun uhriksi joutunut voi julistaa läheisilleen vihaavansa pomoaan ja kaikkia työkavereita.

Myös mielikuvat voivat auttaa. Niissä saa tehdä mitä ikinä haluaa! Meillä voi olla hyvinkin alhaisia mielikuvia, mutta niitä ei sanota ääneen. Hurjaa mielitekoa ei tarvitse toteuttaa, kun sen elää mielessään läpi.

Kun tarpeeksi jaksaa nimetä pettymyksen ja raivon kohteita, kielteiset tunteet alkavat väistyä ja tilalle tulee terve aggressio. Kyllä minä vielä hankin uuden työn!

Synkkiä ajatuksia pohtivan mieli kannattaa kuljettaa tähän hetkeen ja konkretiaan. Jos masentunut kyselee, onko elämällä mitään tarkoitusta, voi kanssakulkija todeta, että siihen en osaa sanoa mitään, mutta joisitko juuri nyt mieluummin kahvia vai teetä.

Haluaisin välittää masentuneelle tunteen siitä, että toivoa on.

Itseään ei voi ottaa niskasta

On loukkaavaa käskeä masentunutta ottamaan itseään niskasta kiinni. Se on sama kuin antaisi korvatillikan. Eihän itseään edes voi nostaa niskasta ylös! 

Itse haluaisin välittää masentuneelle tunteen siitä, että toivoa on.

Elämässä on aina enemmän mahdollisuuksia kuin ensin uskomme. Aivomme työstävät ratkaisuja ongelmiimme, vaikka emme sitä tiedostaisikaan.

Masennus on myös kyky. On tervettä reagoida pettymyksiin alavireisyydellä. Sitä voisi verrata vaikkapa siihen, että on luonnollista ahdistua, jos on joutunut liian lähelle jyrkänteen reunaa. Jos ei siinä tilanteessa ahdista, niin hengenlähtö on lähellä.

Masennus on mielen puudutus menetyksiä, pettymyksiä ja luopumista vastaan. 

Jos masennus kestää pitkään, hanki apua.

Et ole ainoa masentunut

Ihmiset saavat lohtua erilaisista asioista. Yksi saa mielelleen hoivaa vaikkapa siitä, että katsoo kavereiden kanssa urheilua, toinen kävelemällä luonnossa tai hoitamalla lemmikkieläintä.

Jos masennus kestää vähänkin pidempään, kannattaa hyödyntää tarjolla oleva apu.

Moni ryhmätoimintaan hakeutunut yllättyy siitä, miten muiden kuvailemat pettymyksen, masennuksen ja arvottomuuden tunteet ovat täsmälleen samoja kuin itsellä. Oivallus siitä, ettei ole yksin, vie masennuksesta häpeän. 

Mietoja huumeita ei ole ja viinikin on myrkyllistä, sanoo päihdeterapeutti Jussi Kinnunen.

Juomari uskoo fantasiaan.

Olin nuorena ujo ja hyvin itsekriittinen. Minulla oli säännöt siitä, mitä saan tuntea ja mitä en. Yritin kouluttaa itsestäni hyvää ihmistä.

Viinan avulla pystyin vapautumaan. Juominen oli minulle ainoa keino saada hieman rauhaa itseltäni.

Päihteiden käytössä on yksinkertaistetusti kysymys alkeellisesta keinosta tulla toimeen tunteiden kanssa. Tarve käsitellä tunteita on todellinen, mutta alkoholi väärä keino.

Vähänkin tottuneemman käyttäjän juoma pelkästään turruttaa eikä mukavaa nousuhumalaa enää tule. Ihminen on vain luonut itselleen fantasian, että viina tuo hyvää oloa. Raitistumisessa on kyse siitä, että pääsee eroon tästä fantasiasta

Mietoja huumeita ei ole.

Aikoinaan kokeilin hasista. Yllättäen se laukaisi minussa pahoja ahdistuskohtauksia. Mietona huumeena pidetty kannabis olikin minulle yksi vaarallisimmista päihdyttävistä aineista.

Huumevalistuksessa keskitytään varoittamaan lähinnä vain heroiinin ja muiden vahvoiksi luokiteltujen huumeiden vaaroista. Se on nurinkurista. Päihteiden vaikutukset ovat yksilöllisiä, kuten itsekin sain kantapään kautta oppia.

Mietoja huumeita ei yksinkertaisesti ole. Esimerkiksi alkoholi on liuotin, jota käytetään teollisuudessa lisäaineena. Se on yksi myrkyllisimmistä päihteistä.

On suorastaan koomista, että alkoholijuomat jaetaan mietoihin ja väkeviin. Samaa myrkkyä niissä miedoissakin on. Kaikki huumeet, alkoholi mukaan luettuna, voivat olla todella vaarallisia.

Uskon, että lähes kaikki lasten huostaanotot johtuvat vanhempien päihdeongelmasta.

Emme suostu näkemään ongelmaa.

Päihteiden käyttöön kuuluu, että käyttäjä kieltäytyy näkemästä, miten paljon ne ohjaavat hänen elämäänsä. Tämä luonnollisesti vaikeuttaa aineista eroon pääsemistä.

Sama kieltomekanismi toimii laajemminkin.

Olemme sokeita sille, kuinka laajalle päihteiden käytön vaikutukset yhteiskunnassa ulottuvat. Uskon, että esimerkiksi lähes kaikki lasten huostaanotot johtuvat vanhempien hoitamattomasta päihdeongelmasta.

Ongelmakäyttäjät tarvitsevat rangaistusten sijaan hoitoa, viime kädessä pakkohoitoa. Maailmassa tehdään hirvittävä määrä rikoksia rankaisevan päihdepolitiikan seurauksena. Itse olen sitä mieltä, että huumeiden kriminalisointi pitäisi poistaa.

Selvänä olisi ollut mahdotonta tulla toimeen yhtä julman ja vaativan sisäisen elämän kanssa.

Ihan vain ihminen riittää.

Minulle piste päihteiden käyttöön tuli, kun henki meinasi lähteä maksatulehduksen ja muiden terveysongelmien takia. Päihderiippuvuussairauksissa on siis tosiaan kysymys elämästä ja kuolemasta.

Raitistuminen on itsenäistymisprosessi. Ihminen rupeaa tutkailemaan, millainen oikeastaan onkaan. Mitä kestää ja mitä ei kestä, mistä itse oikeasti pitää.

Minun oli opittava olemaan armollisempi itselleni, sillä olisi ollut mahdotonta tulla toimeen selvin päin yhtä julman ja vaativan sisäisen elämän kanssa.

Vähitellen aloin erottaa, mitkä olivat ympäristön vaatimuksia ja mitkä omiani. Tajusin, että sellaista ihmistä, miksi yritin itseäni koulia, ei ole kuin ehkä sarjakuvissa.

Kysyin itseltäni, että tarvitseeko minun tosiaan olla superhessu vai riitäisikö, että olisin ihan vain ihminen.

Muokattu 20.6. 2016 kello 9.46: Korjattu kirjoitusvirhe ingressissä.

Vierailija

Hei,lapseni on huostaanotettu,olen juonut alkoholia viimeksi reippaammin kaverini häissä vuonna 2011. Lapseni sisarukset opiskelevat yliopistossa. Asioita on helppo yksinkertaistaa>siivoojan lapsesta tulee alkoholipitoinen lukutaidoton yhteiskunnan ongelma.Näin voi käydäkin,mutta meidän perhe ei ole mikään valtava poikkeus siinä että jotkut perheessä pärjäävät ja toiset eivät.Onko kyseessä tausta,geenit,yhteiskunta vaikea sanoa,mutta sen jälkeen kun sosiaaliviranomaiset ovat "auttamisessa"mukana niin mitään rakentavaa päihdeongelmaisenlapsen kohdalla ei enää tapahdu.16-vuotias lapseni karkasi oppilaskodistaan helmikuussa(2016),minulle ovat viranomaiset soittaneet tämän viiden kuukauden aikana seitsemän kertaa ja kertoneet että lastani ei ole näkynyt.Minä olen kyllä häntä nähnyt,koska hän syö,pesee pyykit ja välillä nukkuukin kotona.Ymmärrän toki että lastensuojelu laitoksista ei pystytä rakettina lähtemään lapsia hakemaan ja poliisin virka-apu pyyntö ei kyseisissä tapauksissa ole se ensisijainen hälytyskohde,mutta lapsi on lapsi.60-vuotiasta rapajuoppua ei enää mikään pelasta,mutta hänelle löytyy vieroitushoito osastot,kuntoutuspaikat ym. kun on vaan on tehokas sosiaalityöntekijä järjestämässä asioita.Huostaanotettua ala-ikäistä ei auta kukaan,huostaanottokodin henkilökunnalla ei ole resursseja ja sijoituksen sosiaalityöntekijöitä ei saa edes syyttäjä kiinni.Päihdeongelmaiset alaikäiset on pysäytettävä,Robinson Crusoen autio saari olisi yksi ratkaisu,sinne ei saisi päihteitä ja mahdollisuudet tuhota tulevaisuus rikollisilla päihteidenhankita keinoilla,olisivat vähäiset.Ärsyttävä murrosikäinen on hukassa,panostetaan nuoriin!

ex-laitosnuori ehjästä perheestä

'Uskon, että lähes kaikki lasten huostaanotot johtuvat vanhempien päihdeongelmasta.' Tämä kommentti on täysin värää, olen itse aikoinani huostaanotettu ja tulen täysin ehjästä perheestä jossa ollut vain vähäistä alkoholinkäyttöä (noin.5 kertaa vuodessa sivistyneesti, ei humalaan asti). Muistan myös teinivuosiltani kun suurinosa kavereistani kävi jossain vaiheessa laitoksessa tai oli siellä kunnes täytti 18 ja palasi kulmille. Itse tunnen pelkästään vähintään 100 sijoitettua nuorta ja näin äkkiseltä laskettuna ainakin 30:lla heistä oli raittiit vanhemmat jos asiaa tutkisi tarkemmin luku suurenisi varmasti.