KK valitsee Kodinkuvalehti.fi-saitin keskusteluista viikon parhaan kommentin ja palkitsee sen kirjoittajan. Viime viikon voittaja kirjoitti siitä, saako puolison lihomista moittia.

Nimimerkki Vierailija otti kirjoituksessaan kantaa nettijuttuun Puoliso vaati Kaisaa laihtumaan.

Kirjoittaja kommentoi artikkelia näin:

"Mielestäni tarinoiden kaltaisille miehille ei kelpaa mikään, koska he ovat itse niin täydellisiä. Aikuisuuden kynnyksellä seurustelin miehen kanssa, joka varmuuden vuoksi alkoi kommentoida syömisiäni.

Olin hoikka tai normaalivartaloinen, mutta perheessäni muut ovat ylipainoisia. Siksi hän aina ohimennen kommentoi, jos söin joskus suklaapatukan tai muuta vastaavaa.

Se oli todella ärsyttävää, sillä hän sai rauhassa syödä ja juoda, mitä halusi.

Hän oli aivan tavallinen mies, vaikka luuli olevansa suuri lahja naisille.

Onneksi monen asian summana ymmärsin lähteä. Minä olen meistä kahdesta löytänyt onneksi itselleni puolison, jonka kanssa olen saanut toteuttaa haaveita ja elää kohta kymmenen vuotta. Onnellista elämää."
 

rumilus

Viikon lukijakommentti: "Mieheni kommentoi varmuuden vuoksi syömisiäni"

Hyvin usein puhutaan siitä, että mies moittii naisensa ulkonäköä, jos hänellä on ylipainoa. Minäkin olin reilusti ylipainoinen, ja aloin omatoimisesti laihduttamaan. Saavutin aika helposti normaalipainon ja omasta mielestä olin ihan hyvän näköinenkin. Mies alkoi moittimaan ja haukkumaan rumaksi yms ja meillä meinasi mennä välit poikki sen takia. Ennen hän kyllä arvosteli sitä, että napostelen kaikkea hyvää ja kun lopetin sen, niin sekään ei ollut oikein. Hän olisi mieluummin nähnyt minut "...
Lue kommentti
Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Viikon lukijakommentti: "Mieheni kommentoi varmuuden vuoksi syömisiäni"

Hienoa, nimimerkki Rumilus! Olet selvästi viisas ihminen, joka osaa puolustaa omia tarpeitaan ja tietää, miten haluaa elää. Kenelläkään ei todellakaan ole velvollisuutta tilittää toiselle ihmiselle syömisiä tai syömättä jättämisiä. Hyvää jatkoa sinulle ja lämmin halaus!
Lue kommentti

Saunan jälkeen suomalainen haluaa makkaraa tai salaattia, telkkarin ja hiukan hellyyttä. Yllättävän moni haluaa myös saunakahvit.

Saunan jälkeen on kiva istua sohvalle katsomaan televisiota tai juoda kahvit, ilmenee Kodin Kuvalehden saunakyselystä. Listasimme tapoja ja tottumuksia, joita meillä on saunomiseen liittyen, sekä asioita, joita oikeastaan haluaisimme saunan jälkeen.

Suosituimmat saunajuomat: olut ja kahvi

Kyselystä ilmenee, että moni saunoo sekä arkena että viikonloppuna, mutta yleisin aika saunomiselle on ilta. Kuuman saunan jälkeen on kiva juoda jotain vilpoista, mutta yllättävää on, että usea kyselyyn vastannut lukija kertoo saunan jälkeen juovansa kahvit.

"Saunan jälkeen on ehdottomasti saatava kahvit. Jos mahdollista, niin otan lonkeron saunajuomaksi."

"Joskus syömme saunan jälkeen kiuasmakkaraa ja juomme saunakahvit."

"Yleensä ostan kaupasta lonkeron tai limpparia ja juon sen saunan jälkeen, jääkylmä lonkero tai limsa on saunan jälkeen parasta juotavaa."

Ranskalaisia, nugetteja ja jäätelöä

Moni kyselyyn vastanneista kertoo katsovansa televisiota yksin tai muiden kanssa. Televisionkatselun seuraksi sopivat myös viikonlopun herkuttelueväät, kuten ranskalaiset ja nugetit tai jäätelöä.

"Meillä syödään saunan jälkeen pannukakkua."

"Viikonloppuisin saunan jälkeen syödään sipsejä ja karkkia."

"Lauantaisin miehelläni on tapana laittaa kiukaalle folioon lenkkimakkaraa, jonka syömme oluen kanssa. Minulle riittää pieni makupala ja juomaksi usein vesi."

Saunan jälkeen hemmotellaan kehoa ja mieltä

Kaikki eivät halua juoda alkoholia tai syödä epäterveellisesti saunan jälkeen, kyselystä ilmenee. Saunanjälkeisiin lempiruokiin ja juomiin voi aivan hyvin kuulua vissyvesi tai salaatti.

"Saunan jälkeen maistuu raikas vesi ja grillattuja vihanneksia hyvillä mausteilla."

"Meillä juodaan teetä ja syödään leipää ja hedelmiä."

Saunan jälkeen on kiva vain olla ja rentoutua.

"Kesäisin istahdan saunan jälkeen pihakeinuun ja juon jotain viileää juomaa."

"Rasvaan omat ja miehen jalat ja laitan hänelle villasukat. Juomme jotain hyvää yhdessä, katselemme televisiota ja rapsuttelemme koiraa."

Haaveina hellyys ja hyvät yöunet

Usea kyselyyn vastannut lukija toteaa, että saunomisen jälkeen halutaan rentoutua tavalla tai toisella. Joku tahtoo vihreää teetä ja toinen selkähieronnan. Kesäisiin toiveisiin kuuluu pulahdus järvivedessä.

"Haluaisin saunomisen jälkeen vain istua kesällä lämpimällä terassilla ja katsella pellon hiljaisuuteen ilman itikoita. Hyvä seurakin kelpaisi."

"Saunomisen jälkeen haluan puhtaiden lakanoiden väliin nukkumaan."

"Haluaisin saada kerrankin kahdeksan tunnin yöunet."

"Minusta on mukavaa, kun saunan jälkeen saa kömpiä suoraan peiton alle eikä tarvitse enää tehdä mitään."

Myös seksi kuuluu saunanjälkeisiin rutiineihin ja siitä haaveillaan, sillä monelle saunan jälkeinen aika on yhteistä laatuaikaa kumppanin kanssa.

"Haluan rakastella, rentoutua ja kuunnella hyvää musiikkia."

"Jos saunomme kahdestaan, rakastelemme ellemme tee sitä jo saunassa."

"Haluaisin, että meillä olisi saunan jälkeen enemmän erotiikkaa."

Toimittaja Tarja Hirvasnoro poikkeaa kesällä Halosenniemessä ja kuuntelee tiistaisin 70-luvun musiikkia.

TAIDENÄYTTELY Taiteilija Pekka Halosen ateljeekoti on kuin jättikokoinen mummola, jossa pelargoniat kukkivat ikkunoilla ja lasten sileiksi pedattuihin vuoteisiin tekisi mieli käpertyä päivä-unille.

Kesän näyttelykin on nostalginen. Tuoksuville hirsiseinille on ripustettu töitä 1800-luvun lopun taiteilijoilta: Akseli Gallen-Kallelalta, Albert Edelfeltiltä, Maria Wiikiltä... Heidän intohimonsa oli keksiä, mitä sellainen uusi ilmiö kuin suomalaisuus voisi olla.

Into, toivo, rohkeus -näyttely Halosenniemessä Tuusulan rantatiellä 3.9. saakka.

Takaisin 70-luvulle


RADIO Voi niitä kesiä muinaisella 70-luvulla, kun olin tarpeeksi vanha valvoakseni aamuyölle mutta liian nuori saadakseni lähteä kotoa mihinkään. Lohtua toi radio. Lähetykset loppuivat puoliltaöin, mutta olivathan C-kasetit. Kesähuoneessa lauloivat Juice ja Hector, ulkona aamun ensimmäinen tiltaltti.

Sen ajan musiikkia soittaa nyt Radio Suomessa Yöradion tunti 70-lukua. Viikon muina öinä soi poppi 60-, 80-, 90- tai 2000-luvulta, mutta maanantain ja tiistain välinen yö on meidän 70-luvun teinien. Tarja Hirvasnoro

Yöradion tunti 70-lukua tiistaisin klo 00.05.

Anne Mikkola huolehti yrittäjänä kaikesta niin, että alkoi kuvitella olevansa korvaamaton. Sitten tuli pyöräkolari, joka sekoitti muistin mutta opetti, mikä on tärkeintä.

On heinäkuun ilta vuonna 2015. Istun ravintolamme patiolla untuvatakki päällä ja villasukat jalassa, myyn lippuja Jonna Tervomaan keikalle. Tämä on ainoa muisto, joka minulla on kolaria edeltävältä päivältä.

Mieheni Jari on kertonut minulle, että Tervomaan keikkaa seuraava päivä meni näin: Oli torstai ja olin iloinen, kun minulla oli keskellä viikkoa vapaapäivä. Harvinaista herkkua ravintoloitsijalle heinäkuussa. Olimme ostaneet Jarin kanssa alkukesästä uudet maastopyörät ja päätimme lähteä 30 kilometrin pyöräretkelle Oulusta Yli-Kiiminkiin.

Kännykästäni löytyy siltä päivältä kuva, jossa minulla on pyöräilykypärä päässä ja Jari pussaa minua poskelle. Seuraava kuva on otettu sairaalassa.

OLIMME POLKENEET asvalttipätkää vasta alle kymmenen kilometriä. Pidin toisessa kädessäni juomapulloa, toinen käsi oli pyörän tangolla. Vauhtimme oli aika hiljainen.

Minä pyöräilin edellä, Jari perässä. Yhtäkkiä vasemmalta tuli auto, ja olen ilmeisesti painanut liian äkäisesti pelkkää etujarrua. Lensin päälleni asvalttiin ja menin sokkiin.

Jari soitti ambulanssin. Joku nainen pysäytti autonsa ja tuli auttamaan, hätisti samalla katselijoita ja kännykällä kuvia ottavia pois. Etuhampaani oli irronnut ja haljennut, Jari nappasi tyngän kadulta. Ambulanssissa se laitettiin maitolasiin, ja heti ensiavussa tynkä istutettiin suuhuni. Myöhemmin sen päälle rakennettiin uusi hammas.

Oikea puoli kasvoistani oli ruvella huulesta silmäkulmaan ja hampaita oli vaurioitunut. Huuli oli haljennut, joten se piti ommella kiinni. Pyöräilykypärän etuosan styroksi oli mennyt lyttyyn.

Ilman pyöräilykypärää en todennäköisesti  olisi enää elossa.

Lääkäri sanoi, että ilman kypärää en todennäköisesti olisi enää elossa tai ainakin olisin vammautunut hyvin vakavasti. Se on pysäyttävä ajatus.

NOUSUKAUSI OLI Oulussa kiivaimmillaan 1990-luvun lopulla. Olin silloin reilu kolmekymppinen kolmen lapsen äiti: Eetu oli 11-vuotias, Emmi kahdeksan ja kuopuksemme Olga kaksivuotias. Olin ammatiltani kokki ja erittäin kiinnostunut järjestämään tilaisuuksia isoillekin seurueille.

Sana kiiri nopeasti, ja aloin saada firmoilta yhteydenottoja. Järjestin Nokian tuhansien ihmisten pikkujoulut, sitten yritysten virkistysmatkoja, joissa ajettiin moottorikelkoilla Venäjän puolelle Venehjärvelle suomenkieliseen kylään. Päätin perustaa yhden naisen yrityksen, joka tuotti sekä catering- että ohjelmapalveluja.

Vuoden päästä minulla oli viisi työntekijää ja kolme ravintolaa Oulun seudulla. Työtahti ja kasvuyrityksen paine oli kova. Jari jatkoi omassa työssään terveydenhuoltoalan apuvälineteknikkona, mutta auttoi, minkä ehti.

"Pienestä pitäen olen tykännyt ulkoilla. Potkukelkka luisti kotona Keminmaalla."
"Pienestä pitäen olen tykännyt ulkoilla. Potkukelkka luisti kotona Keminmaalla."

Yrittäjänä pystyin vaikuttamaan aikatauluihin niin, että olin aamut lasten kanssa kotona. Tein meille aamupalaa ja kuskasin lapset kouluun ja hoitoon.

Kävimme koko perhe tutustumassa matkailukohteisiin Suomessa ja Venäjällä. Teimme autolla reissuja Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan ja etsimme matkoilla uusia ideoita omaan yritykseemme. Lasten mielipiteistä oli paljon hyötyä jo silloin.

LAMA ALKOI vuonna 2008. Oulun seudulla se tarkoitti sitä, että Nokian ja muiden vahvojen it-alan yritysten toiminta supistui huomattavasti. Asiakaskuntani oli muodostunut vain yrityksistä, joten myös yritykseni myynti romahti.

Päätin myydä kaikki muut liiketoiminnat ja keskittyä vain yhteen ravintolaan. Suuntasin myynnin nyt yritysten sijaan yksittäisille asiakkaille. Tilausravintolana tunnettu Rauhala muuttui lounasravintolaksi. Jännitin, miten uudistus otettaisiin vastaan Oulussa ja tulisiko vähän keskustan ulkopuolella sijaitsevaan ravintolaan asiakkaita. Olin valtavan huojentunut, kun tuli.

Nykyisin tärkeintä on, että kaikki voivat hyvin ja töissäkin on hauskaa.

Kolme vuotta sitten uskalsin avata samaan pihapiiriin toisen lounasravintolan. Siellä näkyy ekologisuus. Pöydät, tuolit ja kahvimukit ovat kaikki erilaisia, sillä ne on hankittu kierrätyskeskuksesta ja kirpputoreilta.

Taantuman vuodet ovat olleet hyvin työläitä ja taloudellisesti isoja riskejä. Työntekijäni olivat melko nuoria, ja olin kuin kanaemo. Minulla oli aina viimeinen sana, vastuu kaikesta ja kaikista. Hoidin yrityksen taloushallinnon, suunnittelin viikoittaiset ruokalistat, tilasin tavarat ja hain ne tukusta. Tein lehti-ilmoitukset tapahtumistamme, hankin esiintyjät, olin aina paikalla jokaisessa tilaisuudessa.

Huomaamattani aloin kuvitella olevani yli-ihminen ja korvaamaton.

MITÄ ON TAPAHTUNUT? Missä minä olen? Nämä olivat ensimmäiset kysymykseni, kun heräsin pyöräonnettomuuden jälkeisenä aamuyönä sairaalassa.

Kännykkäni oli yöpöydällä, ja soitin Jarille. Häneltä kuulin, että olin toistanut samoja kysymyksiä jo koko illan, ja siksi tyttäremme Olga oli jättänyt yöpöydälle lapun.

Se lappu on yhä tallella. Siinä lukee: "Olet ollut pyöräkolarissa. Pyörä on ehjä. Töissä kaikki hyvin. Nyt on 17.7.2015. Ei tarvitse huolehtia, kaikki hoituu. Nyt lepää rauhassa."

Ymmärsin, ja lopetimme puhelun. Kahden minuutin kuluttua soitin Jarille uudestaan ja kysyin samoja asioita.

Ja jälleen kahden minuutin kuluttua.

Pääsin sairaalasta kotiin toipumaan heti onnettomuuden jälkeisenä päivänä. Viikon päästä halusin palata töihinkin, vaikka naamani näytti hurjalta ja syöminen oli hankalaa.

Ne olivat kuitenkin pieniä murheita sen rinnalla, että lähimuistini ei toiminut kunnolla.

Tuntui, että muistini oli pistetty palasiksi hattuun. Sieltä nostin aina palan, jota yritin sovittaa oikeaan kohtaan aikajanalla.

Tuntui, että muistini oli pistetty palasiksi hattuun. Sieltä nostin aina palan, jota yritin sovittaa oikeaan kohtaan aikajanalla. Valokuvat olivat iso apu. Selasin myös molempien ravintoloideni Facebook-sivuja ja aloin hahmottaa asioita niiden kautta.

Jari näytti minulle kuvia lomamatkastamme Mikkelissä. Loma yhdessä sisareni perheen kanssa oli ollut juhannuksen jälkeen, ja kuvissa näytän onnelliselta. En edelleenkään muista matkasta mitään mutta uskon, että meillä on ollut mukava reissu.

OLEN MUUTTUNUT pyöräkolarin jälkeen herkemmäksi. Olen kuullut, että ihmisillä, joilla on aivovamma, saattaa olla normaalia voimakkaammat tunnereaktiot. Minullakin on. Kävin kolarin jälkeen neuropsykologisessa testissä, jossa todettiin, että oireeni viittaavat aivovamman aiheuttamaan muistihäiriöön.

Nykyään minun on vaikea pidätellä tunteitani. Varsinkin alussa minun oli vaikea kertoa onnettomuudesta. Puhe ryöpsähti hillittömäksi itkuksi. Se nolotti. Tuntui, että olisi pitänyt pyytää anteeksi hallitsematonta käytöstä. Yllätyin, kun monet tulivatkin jälkeenpäin kertomaan omista rankoista kokemuksistaan ja kiittivät, että kerroin.

Nyt, puolentoista vuoden totuttelun jälkeen, en enää mieti tunnereaktioitani paljon. Jos alan itkeä jotain asiaa, niin sitten alan. Reagoin herkästi erityisesti siihen, jos tutulle ihmiselle on tapahtunut jotakin ikävää.

Kiitollisuus on kasvanut. Nyt tajuan senkin, että yksin en ole mitään.

Moni sanoo, ettei minusta huomaa, mitä olen joutunut käymään läpi. Se on tarkoitettu kohteliaisuudeksi mutta minusta tuntuu välillä raskaalta, koska tajuan, miten paljon olen muuttunut.

MUISTINI EI OLE PALANNUT entiselleen. Tekemiseni näyttää tehokkaalta, mutta teen kovasti töistä sen eteen, että asiat pysyvät päässäni.

Joudun kirjoittamaan kaiken ylös. Ravintolassa pikkujoulu- ja kesäsesonkien vetäminen on onnettomuuden jälkeen aiempaa rankempaa sekä fyysisesti että henkisesti.

Asioiden järjestäminen vaatii minulta nyt äärimmäistä keskittymistä ja huolellisuutta. Tuntuu, että muistini on 110-prosenttisesti käytössä. Se kuormittaa ja väsyttää mieltä. Stressinsietokykyni on tämän vuoksi heikompi kuin ennen. Jos on kova kiire ja olen sopinut itselleni liian tiukan aikataulun, minua masentaa, harmittaa ja itkettää.

KIITOLLISUUS ELÄMÄÄ, läheisiäni ja työkavereitani kohtaan on suurempi kuin koskaan ennen. Tajuan, että en ole yksin mitään, kukaan ei ole. Olen aina ollut suorapuheinen, mutta kolarin jälkeen sanon aiempaa enemmän positiivisia asioita. Viimeksi kiitin nuorta kokkiamme siitä, miten hyvin hän hoitaa homman kiireessäkin.

Jarin kanssa puhumme nykyään usein, miten kiitollisia olemme, että meillä on edelleen toisemme, terveys on hyvällä mallilla ja kolme lastamme ovat läheisiä sekä keskenään että meidän kanssamme.

"Olin mieheni Jarin kanssa Kuusamossa patikoimassa ja melomassa. Se oli ihana reissu syksyllä 2014."
"Olin mieheni Jarin kanssa Kuusamossa patikoimassa ja melomassa. Se oli ihana reissu syksyllä 2014."

Olen joutunut opettelemaan vastuun jakamista ja luottamaan, että toiset pärjäävät töissä ilman valvovaa silmää. He pärjäävät. Aiemmin olin aina mukana, jos ravintolassa oli jokin tapahtuma. Nykyään olen paikalla vain, jos siitä erikseen sovitaan.

Kaikki lapsemme ovat mukana ravintolabisneksessämme. Eetu vastaa IT-asioista ja hoitaa keikoilla ääni- ja valotekniikan. Emmi on ottanut vastuun markkinoinnista. Olga opiskelee ravintoloissamme oppisopimuksella taloushallintoa.

OLEN OPPINUT ARMOLLISUUTTA. Joskus saan sähköpostiini aamulla tarjouspyynnön häistä tai syntymäpäiväjuhlista, ja jos en ole vastannut iltapäivään mennessä, asiakas on kiukkuinen. Onko meillä oikeasti niin kiire?

Ennen kolaria soimasin itseäni kovasti, jos en pysynyt joka hetki tiukassa työtahdissa kiinni. Nyt teen parhaani, ja sen täytyy riittää.

Ennen tein viittä asiaa yhtä aikaa, nykyään yhden asian kerrallaan alusta loppuun.

Ennen tein viittä asiaa yhtä aikaa, nykyään yhden asian kerrallaan alusta loppuun. Tällaisen tavan olisin voinut opetella ilman onnettomuuttakin.

LEVON MERKITYKSEN ymmärrän ihan eri tavoin kuin ennen onnettomuutta. Päähän kohdistuvissa iskuissa lepo on tärkeää toipumisessa.

Onneksi voin itse vaikuttaa työaikatauluihini. Harvoin sovin aikaiseksi aamuksi mitään, jotta voin nukkua aamulla vähän pidempään, vaikka yhdeksään. Päivän tärkeimmät työt hoidan aamupalan jälkeen kotoa. Hyvin nukutun yön jälkeen aamupäivän tunnit ovat tehokkaimpia työtunteja. Muistinikin pelaa silloin parhaiten.

Varaan kalenteriini etukäteen viikon liikuntahetket.

Varaan kalenteriini etukäteen viikon liikuntahetket. Harrastan kestävyysurheilulajeja kuten juoksua, hiihtoa ja pyöräilyä.

Pyöräilemään lähdin taas Jarin kanssa pian onnettomuuden jälkeen. Kuljen neljän kilometrin työmatkani pyörällä, mutta onnettomuuden jälkeen en ole vielä uskaltanut tehdä pitkiä pyörälenkkejä yksin. Talvella en pyöräile ollenkaan.

KOLARIN TÄRKEIN OPETUS on ollut kyky pysähtyä. Onnettomuuden jälkeen niin oli pakko tehdä. Nyt ymmärrän, että tarvitsin sen pysähtymisen taidon.

Lapseni elivät 20 vuotta niin, että äiti saattoi lähteä töihin lähes koska tahansa. Vapaapäivä saattoi vaihtua työpäiväksi. Siinä mielessä minuun ei voinut luottaa.

Nykyään perhe menee aina töiden edelle. Yhteisen ajan merkitys on kasvanut entisestään, samoin traditioiden. Kaikki lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa, mutta vietämme perheen kesken saunailtoja tai kokkaamme yhdessä vaikka sushia tai leivomme sämpylöitä. Jos emme näe, ainakin soittelen kaikkien lasteni kanssa päivittäin.

OLEN KYSYNYT LAPSILTA, harmittaako heitä, että tein niin paljon töitä heidän ollessaan pieniä. He sanovat, etteivät ole koskaan ajatelleet asiaa sillä tavalla. Kotona oli aina jompikumpi vanhemmista. Lisäksi lapsista oli hauskaa reissata yhdessä eri matkailukohteissa. Siinä yhdistyivät huvi ja työ.

"Tuorepastaa tekemässä kotona tyttäreni Emmin kanssa."
"Tuorepastaa tekemässä kotona tyttäreni Emmin kanssa."

Menneitä on turha jäädä jossittelemaan. Jokainen tekee valintoja sen hetken tietojen ja olosuhteiden mukaan ja yrittää tehdä oikein. Kun tilanteet muuttuvat, voi tehdä toisin.

Murehtiminen ei auta mitään eikä haikailu kuulu tyyliini. Menetin kolarissa jotakin, mutta sain muuta tilalle. Elämästä löytyy aina paljon asioita, joista voi olla kiitollinen.

Artikkeli on julkaistu Kodin Kuvalehdessä 3/17.

Hei äiti,

toivottavasti tiedät, kuinka paljon arvostamme sinua. Vaikka olet ollut omistautunut työllesi, olet aina tukenut meitä ja antanut aikaasi. Työsi on ollut perheemme yhteinen asia: me lapset olemme saaneet olla ravintoloissasi kokkina, tiskaajana, siivoojana, roudarina, lipunmyyjänä - eri-ikäisinä erilaisissa hommissa. Se on ollut arvokasta oppia työelämään.

Yksi perhettämme yhteen nivonut asia on ollut ruoka. Vaikka nyt aikuisina olemme asuneet eri kaupungeissa, olemme silti kokoontuneet koko perhe saman pöydän ääreen.

Eräs ruokatraditio on erityisen tärkeä. Ravintola-alalla pikkujoulukausi on vilkas, joten joulun tullessa olet varmasti ollut aina aivan poikki. Silti joka ikinen joulu jokainen meistä on saanut toivoa sinulta, mitä haluaa jouluna syödä. Olga toivoi monta vuotta peräkkäin "nakkipottuja", iskä tietysti kinkkua. Kaikkien toiveet toteutuivat, ja ravintoloitsijan kotona joulupöydässä syötiin nakkikeittoa.

Vielä yksi tärkeä asia: Kiitos äiti!

Emmi, Eetu ja Olga

Ainahan haluamme tietää, mitä ulkomaalaiset meistä suomalaisista ajattelevat. Luimme Joel Willansin uuden kirjan 101 Very Finnish Problems, ja nämä viisi asiaa jäivät mieleen.

Suomi ja suomalaisuus herättävät paljon ihmetystä ulkomaalaisista, ainakin mikäli on uskominen Joel Willansin kirjan 101 Very Finnish Problems. Jos olet aina halunnut tietää, mitä ulkomaalaiset meistä ajattelevat, yhden vastauksen tarjoaa kirja, jossa suomalaisia ihmetyksenaiheita on kerätty yli 100 kappaletta. Listasimme niistä muutaman:

1. Rapujuhlat

Willansin mukaan ulkomaalaisen kannattaa ehdottomasti suostua kutsuun osallistua rapujuhliin, ovathan ne ikimuistoisia kokemuksia. Rapujuhlien suurin haaste on kuitenkin itse ravun syöminen, koska niiden syötävän osan erotteleminen on työn ja tuskan takana. Rapujuhla on kokemuksena siksikin kovin uskomaton, että snapsilasien jälkeen ravunsyönnistä ei tule helpompaa, mutta ainakin se nolottaa vähemmän. 

2. Kesän pituus

Ulkomaalainen pistää merkille, kuinka Suomen kesä on todella arvaamaton. Hänen havaintonsa on, että kesällä on tapana saapua myöhässä, lähteä aikaisin ja kaiken lisäksi kestää jopa 15 minuuttia. Willans panee merkille, että vaikka juhannuksena olisi 13 astetta ja vesisadetta, säästä piittaamattomat suomalaiset pitävät hauskaa kaikesta huolimatta.

3. Alastomuus

Willans varoittaa, että mikäli ulkomaalaisena sinulla on suomalainen kumppani, on hyvin todennäköistä, että saatat jossain vaiheessa nähdä koko suomalaisen kumppanisi suvun ilman rihman kiertämää. Usein tilaisuus sisältää saunan ja järven, ja joku sukulaisista tulee ehdottaneeksi yhteistä uintihetkeä järvessä. Eipä aikaakaan, kun kaikki ovat täysin alasti silmiesi edessä matkalla juoksemassa järveen ja ulkomaalainen ihmettelee, miten alastomuus on normaalia.

4. Linnanjuhlat

Ulkomaalaisen mielestä suomalaisten tapa juhlia itsenäisyyttä on huvittava. Siinä missä muut maat ampuvat raketteja ja humaltuvat, suomalainen tapa juhlia itsenäisyyttä on katsoa televisio-ohjelmaa, jossa 1500 ihmistä odottaa pitkässä jonossa vuoroaan presidentin kättelyyn.

5. Kesäloma (ja sen pituus)

Willans haluaa kirjassaan muistuttaa, että suomalaiset ovat onnekkaita pitkien kesälomiensa vuoksi. Siinä missä kahden viikon kesäloma on pohjoismaiden ulkopuolella lähes lottovoitto, suomalaisten mielestä se on huono vitsi. Niinpä Willans vinkkaakin, että ulkomaalaisen kannattaa olla hissukseen lomansa kestosta suomalaisen kanssa, tai vastaus voi olla jotain seuraavaa: "Vain kaksi viikkoa? Sinulla menee viikko päästä lomamielelle ja sen jälkeen sinulla on viikko aikaa alkaa valmistautua töihin paluuseen. Miksi edes vaivautua?"

Nämä ja muut 96 ulkomaalaisen havaintoa Suomesta: Joel Willans: 101 Very Finnish Problems, Gummerus, 2017.