Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi vanhenevan äitini asioita maailman digitalisoituessa ja hänen tullessaan yhä avuttomammaksi.

Lapsena harmittelin harvoin, että olin ainoa lapsi. Lähinnä jouluisin olisin halunnut enemmän ihmisiä pöydän ympärille. Sain vanhempieni jakamattoman huomion. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin maailman ei-kovin-helläkätisessä koulutuksessa, etten ole niin ainutlaatuinen.

Opiskeluaikana sain vanhemmiltani ainokaisena kaiken taloudellisen avun. Perintökin lankeaa kokonaan minulle.

Vanhempieni piirit olivat pienet, joitain työkavereita ja lähisukulaisia. Nekin kontaktit harvenivat heidän vanhetessaan. Heidän elämänsä keskipisteeksi tulin taas minä ja perheeni.

Se on raskas rooli, kun työ haastaa, lapset ovat keskenkasvuisia ja parisuhde meni nurin. Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi heidän asioitaan maailman digitalisoituessa ja heidän tullessa yhä avuttomammiksi. Vain minä käyn, siivoan ja soitan heille.

Kun äiti alkoi kaatuilla ja isä eksyä tutussa kaupunginosassa, minut hälytettiin paikalle. Muita ei ole. Jostain syystä tilanteet ajoittuivat usein keskelle työpäivää ja palavereita.

Isä kuoli jokin aika sitten, ja äiti vihjailee, että voisi muuttaa luokseni asumaan. Se on mahdottomuus tilanpuutteen vuoksi, mutta myös ajatus äidistä 24/7 kauhistuttaa. En halua että hän tulee viereen elämään minun elämääni, kun ei hänellä ole mitään omaa elämää.

Kuitenkin tekee pahaa torjua äidin toive. Äiti ei halua eikä enää liikkumisen puolesta kykenekään hankkimaan omaa tekemistä ja omia tuttavuuksia. Minua ahdistaa. Miksi he eivät hankkineet enempää lapsia!

Ainokainen

Kävijä

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Tärkeä aihe. Mutta tiedän että moni iäkäs pari olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta enempää ei tullut. Siinä mielessä tuo kysymys on vaikea. Ehkä ennemmin olisi tärkeää miettiä mistä saat tukea sekä äitisi että omaan jaksamiseesi. Olisiko jollain kotikaupunkisi järjestöllä tai seurakunnalla vapaaehtoinen joka kävisi esim kerran viikossa tai kahdessa katsomassa äitäsi? Löytyisikö kerhoa joka kiinnostaisi? Pääsisikö äitisi silloin tällöin tilapäisesti johonkin hoitokotiin, jossa olisi...
Lue kommentti
Nuorimmainen

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Hassua, minä taas olen äitini äkillisen kuoleman jälkeen useasti hiljaa mielessäni toivonut, että todellakin olisin ainut lapsi. Jos olisin, niin en uskoisi kokevani tilannettani yhtä epäoikeudenmukaiseksi. Ehkä kaikki olisi ollut myös helpompaa. Minä siis olen nuorin lapsi kolmesta. Täyssisarukseni ovat kumpikin olleet liki täysi-ikäisiä syntyessäni. Elinkin lapsuuteni käytännössä ainoana lapsena kolmistaan isän ja äidin kanssa. Olin helppo ja mukautuva lapsi, joka usein pelkäsi...
Lue kommentti

Ulospäin kaikki näyttää hienolta, mutta ulkokuoren alla on paljon kiusaamista.

Työpaikkani siloisen ulkokuoren alla on paljon kiusaamista. Varsinkin yksi johtaja ottaa aina jonkun hampaisiinsa. Hän ryhtyy mustamaalaamaan tätä ensin sivulauseissa, sitten avoimemmin. Sitten alaiselta aletaan vähentää työtehtäviä. Vaino jatkuu niin kauan, että alainen ajautuu tilanteeseen, jossa ainoa terveenä selviytymisen mahdollisuus on lähteä.

Alaisilla on omat klikkinsä. Tietyillä osastoilla päälliköt eivät viihdy pitkään, sillä alaiset osaavat piilevän kiusanteon ja istumalakkoilun. Ulkoapäin katsova ei näe kiireiseltä vaikuttavan hyörinän läpi eikä ymmärrä, että kyse on teatterista. Kumma kyllä, johtokaan ei ihmettele sitä, miksi joillakin osastoilla esimiehet vaihtuvat tiuhaan.

Työntekijöistä on viimeksi kuluneiden vuosien aikana vaihtunut melkein puolet. Suuri osa jääneistä on henkisesti niin hajalla, että heistä on tullut osittain työkyvyttömiä. Ulospäin kaikki saadaan näyttämään hienolta, sen johto osaa.

Hammasta purren

Olen yrittänyt saada ikääntyvät vanhempani muuttamaan paikkakunnallemme, jotta voisimme auttaa heitä, mutta he eivät halua muuttaa.

Vanhempani asuvat 500 kilometrin päässä perheestäni. Kun lapsemme olivat pieniä, he vierailivat meillä silti usein ja olivat lapsille läheisiä.

Nyt vanhempani ovat jo eläkkeellä. Yritimme saada heidät muuttamaan paikkakunnallemme, mutta he eivät suostuneet. Olisimme auttaneet muutossa.

Nyt tilanne on mennyt hankalaksi, sillä vanhempani eivät jaksa enää kovin usein käydä luonamme. Meillä on työmme ja lapsilla koulu, eikä vuodessa tule monta kertaa lähdettyä viikonloppuna heidän luokseen. Teen vuorotyötä, ja siitä palautuminen vaatii entistä enemmän aikaa, kun minullekin tulee lisää ikää.

Minua surettaa. Haluaisin mielelläni auttaa vanhempiani kiitokseksi siitä, miten paljon he meitä auttoivat, kun lapset olivat pieniä. Välimatkan vuoksi auttaminen ei onnistu. Olen joutunut kovettamaan itseni ja ajattelemaan, että heillä olisi enemmän täällä, mutta he eivät sitä halua.

Surullista

Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Oletko ajatellut että nykyinen kotipaikkakunta on heidän kotinsa? Ei monikaan halua muuttaa kotoaan pois. Ja kun vanhenee, muutos on monelle vielä vaikeampi kuin "aktiivi-iässä". En tohtisi painostaa vanhempiani muuttamaan paikkakuntaa, jolleivät he sitä halua (eivätkä he halua), enkä missään tapauksessa haluaisi että omat lapseni tulisivat kertomaan minulle missä minun on "parempi" asua. Herranen aika.
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Ymmärrän huolesi täysin. Omakin äitini asuu melkein 500 kilometrin päässä ja odotan jo kauhulla aikaa, kun huomaan ettei hän enää pärjää. Mutta kuten edellinenkin kommentoija sanoi, ei tulisi kuuloonkaan että pyytäisin muuttamaan tänne. Eihän hän tunne täältä ketään, ei kaupunkia, ei paikkoja, ei ihmisiä, ei mitään muistoja missään! Olisi liikaa vaadittu - kuten myös se, että minä pakkaisin perheeni muuttoautoon ja muuttaisin sinne. Mutta ennemmin vaikka niin päin, jos olisi pakko.
Lue kommentti

Aito, välittävä ihminen ei kehu itseään ja hauku muita.

Vielä kolmekymppisenä luotin miltei kaikkiin ihmisiin. Onneksi silloin ei ollut Facebookia, olisin varmaan hyväksynyt kaikki kaveriksi.

Kun 35-vuotias ystäväni liittyi Facebookiin, hän tiesi sen jälkeen kaikista kaiken. Ikään kuin se ja se olisi vain hänelle siitä ja siitä asiasta uskoutunut. Ollessani kylässä hän sekoitti toisella kädellä ruokaa ja toisella selasi Facebookia. Hän arvosteli miehensä veljenvaimon päivityksiä, haukkui naapurinsa puutarhakuvaa, arvosteli kampaajansa herkkukuvia ja aliarvioi tätä, koska kampaaja oli ylipainoinen.

Meillä oli yhteinen ystävä, joka oli eronnut, ja hän oli päivittänyt Facebookiin uuden kumppaninsa kuvan. Se työnnettiin nenäni eteen halveksivasti ja minua yritettiin saada mukaan haukkumaan miehen ulkonäköä.

Ystäväni on työssä, jossa on salassapitovelvollisuus. Minulta meni luottamus häneen. Oli kuin hän olisi muuttunut 35-vuotiaasta aikuisesta naisesta kymmenvuotiaaksi juoruilevaksi tytöksi.

Katkaisin välit häneen. Hän ei ole arvoiseni eikä monen muunkaan, jota hän väittää ystäväkseen. Aito, välittävä ihminen ei kehu itseään ja hauku muita. Tämä nyt entinen ystäväni jäi myöhemmin kiinni valheista. Se on jollakin asteella hillinnyt hänen kaverimorkkaamistaan.

Aidon ystävän olkapäähän voi nojata, kertoa surunsa ja tietää varmasti, että asia pysyy vain kahdenkeskisenä. Sellaisesta olkapäästä saa paljon voimaa!

Tänään on paras päivä

Tytärpuoli käyttäytyy  aina itsekkäästi, eikä koskaan ole valmis  tulemaan vastaan.

Olemme olleet 21 vuotta naimisissa vaimoni kanssa. Meillä on yksi yhteinen lapsi, melkein aikuinen. Vaimollani on edellistä liitosta lapsia, ja lapsilla on lapsia.

Keskimmäinen vaimoni lapsista, tytär, on aina ollut määräilevä. Kaiken pitäisi mennä hänen päänsä mukaan. Jos ei mene, hän suuttuu.

Joulu on minulle painajainen. Olen halunnut edes kerran viettää rauhallisen joulun ja olla oman perheen kanssa kolmistaan. Tänä jouluna emme menneet vaimon tyttären luokse toiselle paikkakunnalle, vaikka hän yritti kaikin keinoin. Hän ajatteli, että me kustantaisimme sitten joulun hänen perheelleen.

Vaimoni sanoi moneen kertaan, ettei meillä ole varaa joka joulu teitä auttaa. Tytär suuttui ja ilmoitti, että tulee sitten siskonsa luo ja yöpyvät omalla isällään. Meidät heitettiin syrjään, kun emme olleet valmiit matkustamaan heidän luokseen.

Mietin monesti, mitä pahaa vaimoni on tehnyt, kun tyttö käyttäytyy  aina itsekkäästi, eikä koskaan ole valmis  tulemaan vastaan. Ihmettelen, miten hän pärjää työyhteisössä, jossa vaaditaan joustamista ja sovittelua.

Koen pahaa oloa tilanteesta ja mietin, mitä tässä voi tehdä?

Isäpuolena ahdistaa

Tervetuloa aikuisten maailmaan

Lukijan kirje: Tytärpuoli ei suostu joustamaan

Tytärpuoli kuulostaa keskenkasvuiselta. Ei ilmeisesti ole vielä aikuistunut. Eikä aikuistu jos vanhemmat sina joustavat ja tyynnyttelevät riidan pelossa. Ehkä on hyvä ottaa etäisyyttä aikuiseen tytärpuoleen. Riitelemään ei kannata ryhtyä, mutta aina voi vetäytyä omaan rauhaan. Ja kertoa ystävällisesti oman kantansa. Antaa maailman opettaa.
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Tytärpuoli ei suostu joustamaan

Tässä on paljon mitä ei tiedetä. Perhesuhteet eivät koskaan johdu vain yhdestä osapuolesta, vaan kukin on siinä yhtä osallinen. En oikein ymmärrä aloitusta: miten tytärpuolen olisi pitänyt joustaa? Kirjoituksen mukaan hän kutsui äitinsä ja isäpuolensa jouluksi heille ja niin ikään kirjoituksen mukaan oletti heidän kustantavan joulun; onko tämä edes totta, oli tai ei, se on aika vihamielisesti sanottu. Ei oikein kuulosta todelliselta elämältä. Ja miten heidät sitten heitettiin syrjään? Itsehän...
Lue kommentti