Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi vanhenevan äitini asioita maailman digitalisoituessa ja hänen tullessaan yhä avuttomammaksi.

Lapsena harmittelin harvoin, että olin ainoa lapsi. Lähinnä jouluisin olisin halunnut enemmän ihmisiä pöydän ympärille. Sain vanhempieni jakamattoman huomion. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin maailman ei-kovin-helläkätisessä koulutuksessa, etten ole niin ainutlaatuinen.

Opiskeluaikana sain vanhemmiltani ainokaisena kaiken taloudellisen avun. Perintökin lankeaa kokonaan minulle.

Vanhempieni piirit olivat pienet, joitain työkavereita ja lähisukulaisia. Nekin kontaktit harvenivat heidän vanhetessaan. Heidän elämänsä keskipisteeksi tulin taas minä ja perheeni.

Se on raskas rooli, kun työ haastaa, lapset ovat keskenkasvuisia ja parisuhde meni nurin. Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi heidän asioitaan maailman digitalisoituessa ja heidän tullessa yhä avuttomammiksi. Vain minä käyn, siivoan ja soitan heille.

Kun äiti alkoi kaatuilla ja isä eksyä tutussa kaupunginosassa, minut hälytettiin paikalle. Muita ei ole. Jostain syystä tilanteet ajoittuivat usein keskelle työpäivää ja palavereita.

Isä kuoli jokin aika sitten, ja äiti vihjailee, että voisi muuttaa luokseni asumaan. Se on mahdottomuus tilanpuutteen vuoksi, mutta myös ajatus äidistä 24/7 kauhistuttaa. En halua että hän tulee viereen elämään minun elämääni, kun ei hänellä ole mitään omaa elämää.

Kuitenkin tekee pahaa torjua äidin toive. Äiti ei halua eikä enää liikkumisen puolesta kykenekään hankkimaan omaa tekemistä ja omia tuttavuuksia. Minua ahdistaa. Miksi he eivät hankkineet enempää lapsia!

Ainokainen

Kävijä

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Tärkeä aihe. Mutta tiedän että moni iäkäs pari olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta enempää ei tullut. Siinä mielessä tuo kysymys on vaikea. Ehkä ennemmin olisi tärkeää miettiä mistä saat tukea sekä äitisi että omaan jaksamiseesi. Olisiko jollain kotikaupunkisi järjestöllä tai seurakunnalla vapaaehtoinen joka kävisi esim kerran viikossa tai kahdessa katsomassa äitäsi? Löytyisikö kerhoa joka kiinnostaisi? Pääsisikö äitisi silloin tällöin tilapäisesti johonkin hoitokotiin, jossa olisi...
Lue kommentti
Nuorimmainen

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Hassua, minä taas olen äitini äkillisen kuoleman jälkeen useasti hiljaa mielessäni toivonut, että todellakin olisin ainut lapsi. Jos olisin, niin en uskoisi kokevani tilannettani yhtä epäoikeudenmukaiseksi. Ehkä kaikki olisi ollut myös helpompaa. Minä siis olen nuorin lapsi kolmesta. Täyssisarukseni ovat kumpikin olleet liki täysi-ikäisiä syntyessäni. Elinkin lapsuuteni käytännössä ainoana lapsena kolmistaan isän ja äidin kanssa. Olin helppo ja mukautuva lapsi, joka usein pelkäsi...
Lue kommentti

Valehtelijan kanssa ei tule kuin surua ja pettymystä.

Sellaisen kumppanin kanssa ei kannata edes yrittää rakentaa suhdetta, joka valehtelee ja tekee sen yhä uudestaan. Valehtelu on hänen tapansa selvitä tilanteista.

Minulle selvisi yli 20 vuoden yhteiselon jälkeen, miten paljon puolisoni oli valehdellut minulle. Hän valehteli aina uudelleen, vaikka lupasi olla valehtelematta. Annoin anteeksi, koska hän lupasi lopettaa valehtelun. Se oli kuitenkin hänen toimintamallinsa ja mahdollisuus tehdä asioita, joita en voi hyväksyä.

Jätin puolisoni ja tein hirveän surutyön. Nykyinen mieheni on ihana, rehellinen mies, johon luotan täysin. Elämäni on hyvää ja onnellista. Valehtelijan kanssa ei tule kuin surua ja pettymystä, ja itsetunto on kovilla.

Rehti on paras

Vierailija

Lukijan kirje: Valehtelu voi olla pysyvä tapa

Myös vihan lietsonta yhtä ihmistä kohtaan, värvääjien värvääminen, voi olla tapa, riippuvuus. Mutta mitä jos asuinalueelle sattuu sosiopaatti. Jonka lapsuus ollut riekkumista, lapsijengin pomona jota naapurusto on peloissaan sietänyt. Jossain vaiheessa sadistinen loinen on päätynyt lastensuojeluun, saanut terapeuttia, hirveät määrät rahaa. Oppinut vain enemmän elämään muiden piikkiin, hakemaan empatiaa olemaan uhrinsa uhrina, värväämään, manipuloimaan hovia lisää. Löytää samanlaisen puolison...
Lue kommentti

Mieheni petti minua alusta alkaen. Miksi en lähtenyt viimeistään toisesta kerrasta?

Mieheni petti minua suhteemme alkuvuosista asti. Alussa en tiennyt sitä, mutta sitten tietooni alkoi tulla eri kanavia pitkin juttua hänen suhteistaan. Yksi hänen naisistaan oli jopa poikamme luokkakaverin äiti, ja yksi oli nainen, josta eräs ystäväni oli aiemmin sanonut, että hän harrastaa ainoastaan varattuja miehiä.

Mieheni kertoi minulle myös tarinaa erikoista seksiä harrastavasta kollegastaan. Minulla meni kauan, ennen kuin oivalsin, että tämä kollega olikin mieheni itse.

Kaikkiin pettämisiin liittyi yleensä alkoholi. Mies lähti kavereiden kanssa liikenteeseen ja päätyi sitten milloin minnekin.

Siedin sitä monta vuotta. Nyt kun niistä ajoista on mennyt riittävän kauan, olen alkanut syytellä itseäni ja ihmetellä samalla, miksi ihmeessä jäin tilanteeseeen? Miksi en lähtenyt ensimmäisestä kerrasta tai viimeistään toisesta?

Menneisyys harmittaa

E

Lukijan kirje: Olisinpa lähtenyt ajoissa

Aikaisempi kommentti riivisti tämän minusta hyvin - et lähtenyt, koska et ollut valmis. Jos olisit lähtenyt, miettisitkö nyt kenties, oliko lähteminen sittenkään oikea ratkaisu - entä jos...? Ihminen on kokonaisuus, jonka lopputulos on kaikki kokemansa kokemukset. Entä, jos ystäväsi olisi samassa tilanteessa, syyttäisitkö häntä siitä, miksi ihmeessä hän ei lähtenyt aikaisemmin, vai ymmärtäisitkö kuitenkin? Aivan. Ole armollinen myös itsellesi :)
Lue kommentti
Ajattele positiivisesti

Lukijan kirje: Olisinpa lähtenyt ajoissa

Et kerro "Menneisyys harmittaa" aivan selkeästi, oletko nyt eronnut miehestäsi vai et. Teen oletuksen, että olet, koska puhut miehestäsi mennessä muodossa. Ymmärrän, että sinua harmittaa, mutta elämä on kertakäyttöinen luonnonvara. Siksi on todella arvokasta, ettet lähtenyt heti, vaan annoit miehellesi mahdollisuuden. Oikeastaan en ymmärrä, mikä sinua harmittaa. Ajatteletko menettäneesi omia mahdollisuuksia uuteen suhteeseen? Olisikto nyt onnellisempi ja luuletko, ettei sunua harmittaisi...
Lue kommentti

En voi odottaa, että puoliso täyttäisi kaikki tarpeeni.

Toista ihmistä ei voi yrittää muokata liikaa omia toiveita ja tarpeita vastaamaan, ei edes puolisoa. Parisuhteessa luonto kyllä hoitaa riittävän muutoksen. Jokainen parisuhteessa elävä haluaa luonnostaan miellyttää toista.

Joskus käy niin, että omat toiveet eroavat kovasti puolison toiveista. Se on surullista, mutta jos yrittää liikaa muokata toista, ampuukin omaan jalkaansa.

Toinen ihminen ei ole vastuussa minun hyvinvoinnistani. Hyvinvointini on minun vastuullani. En voi odottaa, että puoliso täyttäisi kaikki tarpeeni. Kaikille muille tarpeilleni paitsi seksuaalisille voin etsiä tyydytyksen parisuhteen ulkopuolelta. Jos teen sen myös seksuaalisille tarpeilleni, parisuhde on entinen.

Anna toiselle tilaa

Nuorempien sukulaisten yhteydenpito kanssani loppui, kun en enää voinut välimatkan vuoksi olla käytettävissä lapsenvahtina.

Olen sitä mieltä, että saaduista lahjoista tulisi kiittää ja ilmaista, että lähetys tuli perille.

Minulla on ollut tapana lähettää sukulaisperheen lapsille villasukkia, ja joskus heidän vanhemmilleenkin, koska tiedän heidän harrastavan talviurheilulajeja. Kiitos olisi minusta paikallaan, ja varsinkin silloin, kun lapsi itse on pyytänyt neulomaan sukat. Vanhempien tulisi opettaa lapsiaan kiittämään lahjasta.

Nykyisin tuntuu olevan yleistä, että yhteyttä vanhempiin sukulaisiin ei pidetä, jos heistä ei ole hyötyä esimerkiksi lapsenvahteina. Omalla kohdallani yhteydenpito loppui, koska en ole enää heidän käytettävissään välimatkan takia.

Usein sanotaan, että nuorilla perheillä on niin kiire, etteivät he muista tai kerkiä ottaa yhteyttä, vaikka se on nykyisin niin helppoa. Kuitenkin heillä on aikaa kommentoida ja jakaa Facebook-kirjoituksia jopa päivittäin. Onko ihme, että yksinäisyys ja sen mukana masennus ovat monen vanhemman ihmisen ongelma?

Muutama ystävällinen sana olisi monelle iso asia.Yleensä sukulaisten ja muiden läheisten olemassaolo huomataan vasta, kun tulee eteen vaikeuksia, joissa tarvitaan toisten apua ja tukea. Silloin olisi mukava, jos ystävyyssuhteet olisivat kunnossa ja avun pyytämisen kynnys matala.

Tuuliviiri

Vierailija

Lukijan kirje: Muistakaa sukulaisia edes vähän

Mutta ajattele toki mummon kannalta! Näiden asioiden puhuminen on hänelle tärkeää eikä siinä tarvitse niitä mitenkään ratkoa tai edes antaa neuvoja, vaan ainoastaan kuunnella. Jokaisessa iässä on omat tärkeät aiheensa eikä kukaan toinen voi mennä määrittelemään minkälaisia asioita saa missäkin iässä puhua tai uhkaa lopettaa yhteydenpidon. Ethän varmaan lakkaa puhumasta lastesikaan kanssa, vaikka heidän murheensa voivat olla maailmankaikkeudessa mitättömiä; reppu unohtunut kouluun, kaveri ei...
Lue kommentti
Ninna

Lukijan kirje: Muistakaa sukulaisia edes vähän

Olen samaa mieltä että lahjasta ja yhteydenotostakin tulee kiittää. Sen sijaan velvollisuudentunteen takia ei mielestäni pidä sukulaisiin olla yhteydessä. Varsinkaan jos niitä on paljon. Eikä hankaliin sukulaisiin tarvitse olla yhteydessä. Olen karsinut mummoni yhteydenottoa koska puhelut menee aina hänen vaivojen, ongelmien ja murheiden vatvomiseksi erityisesti menneisyyden virheistä joille ei voi mitään. Se että ollaan yhteydessä vain rahan tai palveluksen takia on kyllä väärin. Olisi kyllä...
Lue kommentti