Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi vanhenevan äitini asioita maailman digitalisoituessa ja hänen tullessaan yhä avuttomammaksi.

Lapsena harmittelin harvoin, että olin ainoa lapsi. Lähinnä jouluisin olisin halunnut enemmän ihmisiä pöydän ympärille. Sain vanhempieni jakamattoman huomion. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin maailman ei-kovin-helläkätisessä koulutuksessa, etten ole niin ainutlaatuinen.

Opiskeluaikana sain vanhemmiltani ainokaisena kaiken taloudellisen avun. Perintökin lankeaa kokonaan minulle.

Vanhempieni piirit olivat pienet, joitain työkavereita ja lähisukulaisia. Nekin kontaktit harvenivat heidän vanhetessaan. Heidän elämänsä keskipisteeksi tulin taas minä ja perheeni.

Se on raskas rooli, kun työ haastaa, lapset ovat keskenkasvuisia ja parisuhde meni nurin. Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi heidän asioitaan maailman digitalisoituessa ja heidän tullessa yhä avuttomammiksi. Vain minä käyn, siivoan ja soitan heille.

Kun äiti alkoi kaatuilla ja isä eksyä tutussa kaupunginosassa, minut hälytettiin paikalle. Muita ei ole. Jostain syystä tilanteet ajoittuivat usein keskelle työpäivää ja palavereita.

Isä kuoli jokin aika sitten, ja äiti vihjailee, että voisi muuttaa luokseni asumaan. Se on mahdottomuus tilanpuutteen vuoksi, mutta myös ajatus äidistä 24/7 kauhistuttaa. En halua että hän tulee viereen elämään minun elämääni, kun ei hänellä ole mitään omaa elämää.

Kuitenkin tekee pahaa torjua äidin toive. Äiti ei halua eikä enää liikkumisen puolesta kykenekään hankkimaan omaa tekemistä ja omia tuttavuuksia. Minua ahdistaa. Miksi he eivät hankkineet enempää lapsia!

Ainokainen

Kävijä

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Tärkeä aihe. Mutta tiedän että moni iäkäs pari olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta enempää ei tullut. Siinä mielessä tuo kysymys on vaikea. Ehkä ennemmin olisi tärkeää miettiä mistä saat tukea sekä äitisi että omaan jaksamiseesi. Olisiko jollain kotikaupunkisi järjestöllä tai seurakunnalla vapaaehtoinen joka kävisi esim kerran viikossa tai kahdessa katsomassa äitäsi? Löytyisikö kerhoa joka kiinnostaisi? Pääsisikö äitisi silloin tällöin tilapäisesti johonkin hoitokotiin, jossa olisi...
Lue kommentti
Nuorimmainen

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Hassua, minä taas olen äitini äkillisen kuoleman jälkeen useasti hiljaa mielessäni toivonut, että todellakin olisin ainut lapsi. Jos olisin, niin en uskoisi kokevani tilannettani yhtä epäoikeudenmukaiseksi. Ehkä kaikki olisi ollut myös helpompaa. Minä siis olen nuorin lapsi kolmesta. Täyssisarukseni ovat kumpikin olleet liki täysi-ikäisiä syntyessäni. Elinkin lapsuuteni käytännössä ainoana lapsena kolmistaan isän ja äidin kanssa. Olin helppo ja mukautuva lapsi, joka usein pelkäsi...
Lue kommentti

Kun ei ole kauppoja, ei tule tehtyä turhia hankintoja.

Muutin kaupunkiin 10 vuotta sitten. Olin tyytyväinen, kun palvelut, apteekki, kaupat, posti ja monet muut olivat naapurissa. Nyt ne kaikki ovat 1,5 kilometrin päässä, ja tämä entinen keskusta on lähes aavekaupunki täynnä tyhjiä liiketiloja.

En viitsi uudestaan muuttaa lähemmäs palveluja. Ajattelen asian positiivista puolta: kun ei kauppoja ole vieressä, ei tule tehtyä turhia hankintoja. Rahaa säästyy.

Itsenäinen

Avioero voi lamauttaa, varsinkin jos se tulee yllättäen. Mutta kun aika kuluu, vastoinkäyminen voi kääntyä onnenpotkuksi.

Joskus tuntuu siltä, että jokin asia murskaa koko elämän. Olen kuitenkin huomannut, että kun aika kuluu, ylitsepääsemättömiltä tuntuneet vastoinkäymiset voivatkin kääntyä positiivisiksi.

Avioero tai potkut voivat lamauttaa varsinkin, jos ne tulevat yllättäen. Siinä joutuu pitkiksi ajoiksi paniikkiin ja tuuliajolle. Olen kokenut molemmat, mutta nyt ajattelen, etten huolisi takaisin sen paremmin vanhaa puolisoani kuin työpaikkaanikaan.

Nykytilanteestani katsottuna vastoinkäymiset olivat minulle onnenpotkuja. Ilman niitä en olisi sama ihminen kuin olen nyt. Nykyisin olen paremmin sinut itseni kanssa kuin ennen.

Avioeron kauhun lamaannuttaneita ystäviäni olen lohduttanut, että joskus vielä kiität kumppaniasi siitä, että hän jätti sinut. Yksikään ei ole ymmärtänyt sanojani, vaan on pitänyt minua puukottajana, joka lyö lyötyä. Vasta paljon jälkeenpäin he ovat alkaneet ymmärtää, mitä tarkoitin.

Feeniks