Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi vanhenevan äitini asioita maailman digitalisoituessa ja hänen tullessaan yhä avuttomammaksi.

Lapsena harmittelin harvoin, että olin ainoa lapsi. Lähinnä jouluisin olisin halunnut enemmän ihmisiä pöydän ympärille. Sain vanhempieni jakamattoman huomion. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin maailman ei-kovin-helläkätisessä koulutuksessa, etten ole niin ainutlaatuinen.

Opiskeluaikana sain vanhemmiltani ainokaisena kaiken taloudellisen avun. Perintökin lankeaa kokonaan minulle.

Vanhempieni piirit olivat pienet, joitain työkavereita ja lähisukulaisia. Nekin kontaktit harvenivat heidän vanhetessaan. Heidän elämänsä keskipisteeksi tulin taas minä ja perheeni.

Se on raskas rooli, kun työ haastaa, lapset ovat keskenkasvuisia ja parisuhde meni nurin. Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi heidän asioitaan maailman digitalisoituessa ja heidän tullessa yhä avuttomammiksi. Vain minä käyn, siivoan ja soitan heille.

Kun äiti alkoi kaatuilla ja isä eksyä tutussa kaupunginosassa, minut hälytettiin paikalle. Muita ei ole. Jostain syystä tilanteet ajoittuivat usein keskelle työpäivää ja palavereita.

Isä kuoli jokin aika sitten, ja äiti vihjailee, että voisi muuttaa luokseni asumaan. Se on mahdottomuus tilanpuutteen vuoksi, mutta myös ajatus äidistä 24/7 kauhistuttaa. En halua että hän tulee viereen elämään minun elämääni, kun ei hänellä ole mitään omaa elämää.

Kuitenkin tekee pahaa torjua äidin toive. Äiti ei halua eikä enää liikkumisen puolesta kykenekään hankkimaan omaa tekemistä ja omia tuttavuuksia. Minua ahdistaa. Miksi he eivät hankkineet enempää lapsia!

Ainokainen

Kävijä

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Tärkeä aihe. Mutta tiedän että moni iäkäs pari olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta enempää ei tullut. Siinä mielessä tuo kysymys on vaikea. Ehkä ennemmin olisi tärkeää miettiä mistä saat tukea sekä äitisi että omaan jaksamiseesi. Olisiko jollain kotikaupunkisi järjestöllä tai seurakunnalla vapaaehtoinen joka kävisi esim kerran viikossa tai kahdessa katsomassa äitäsi? Löytyisikö kerhoa joka kiinnostaisi? Pääsisikö äitisi silloin tällöin tilapäisesti johonkin hoitokotiin, jossa olisi...
Lue kommentti
Nuorimmainen

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Hassua, minä taas olen äitini äkillisen kuoleman jälkeen useasti hiljaa mielessäni toivonut, että todellakin olisin ainut lapsi. Jos olisin, niin en uskoisi kokevani tilannettani yhtä epäoikeudenmukaiseksi. Ehkä kaikki olisi ollut myös helpompaa. Minä siis olen nuorin lapsi kolmesta. Täyssisarukseni ovat kumpikin olleet liki täysi-ikäisiä syntyessäni. Elinkin lapsuuteni käytännössä ainoana lapsena kolmistaan isän ja äidin kanssa. Olin helppo ja mukautuva lapsi, joka usein pelkäsi...
Lue kommentti

Perhepolitiikan pitäisi olla tekoja eikä vain vaalipuheita.

Lasta ei pidä laittaa hoitoon ennen kuin hän osaa puhua. Sitä ennen hän ei osaa kertoa kotona päivähoidon tapahtumista.

Lapselle olisi parasta, jos häntä ei tarvitsisi laittaa hoitoon ennen kuin hän täyttää kolme vuotta. Silloin useimmat lapset alkavat kaivata muutakin kuin kotona olemista.

Ymmärrän, ettei kaikilla vanhemmilla ole mahdollisuutta olla kotona niin kauan. Lapsen hyvinvoinnin kannalta kotihoidon tuki on elintärkeä.

Päiväkotien tilanteeseen voidaan vaikuttaa hallituksen päätöksillä. Perhepolitiikan pitäisi olla tekoja eikä vain vaalipuhetta.

Lapsen paras ensin

Maaseutu on vanhukselle armoton ympäristö. Kannattaa muuttaa kaupunkiin, kun vielä on hyväkuntoinen, että ehtii tottua siellä asumiseen.

Kävin viikko sitten järjestämässä vanhalle isälleni apua ja virikettä pienessä kunnassa. Olemme myös joka päivä puhelinyhteydessä.

Tiistaina isä vastasi virkeänä puheluun, mutta heti sen jälkeen hän oli kaatunut. Nyt hän on vakavassa tilassa terveyskeskuksen vuodeosastolla maattuaan lattialla yli kymmenen tuntia.

Isä ei halunnut muuttaa kotoaan lähelleni samaan kaupunkiin. Sairastuessaan hän olisi saanut täältä paremman avun ja tukea jo aiemmin.

Maaseutu on vanhukselle armoton ympäristö, vaikka siellä olisikin tuttavia. Siksi kannattaa muuttaa kaupunkiin vielä, kun on hyväkuntoinen, että ehtii tottua siellä asumiseen ja liikkumiseen.

Heli

Kuka laskee kaiken ajan, matkakulut ja puhelinkulut, joita ihmisille tulee siitä, että hyvin toimivat nykysysteemit lopetetaan?

Sote tulee. Mitähän terveydenhoito on sitten, kun jo nyt keskittämiset hankaloittavat terveyskeskuskäyntejä ja aiheuttavat lisäkuluja asiakkaille?

Helsingissä terveyskeskuslaboratorioon pitää nykyisin varata aika HUS:n kautta, vaikka laboratorio on vieressä olevassa terveyskeskuksessa. HUS:n ajanvaraus ei näe, mitä kokeita sinulle on määrätty, joten jos täytyy tietää, onko oltava esimerkiksi syömättä, siitä pitää ensin soittaa omaan terveyskeskukseen. Keskitetty laboratorio ei myöskään anna kokeen jälkeista puhelinaikaa lääkärille, vaan siitä pitää soittaa taas puhelun jälkeen omaan terveyskeskukseen.

Ennen kaikki sujui yhdellä soitolla terveyskeskuksen ajanvaraukseen, nyt maksan puhelinkuluja moneen kertaan.

Keskittämisen jälkeen oma terveyskeskuksemme ei enää anna virtsanäytepurkkeja, koska niiden jakelu on keskitetty kaukana olevaan isompaan terveyskeskukseen. Sinne on mentävä julkisilla ja maksettava matkat. Virtsanäytteen voi kyllä palauttaa omaan terveyskeskukseen, mutta pahoittelivat, että näytepurkkien antaminen on heiltä nyt kielletty.

Jos sote tarkoittaa lisää tällaista, kuka laskee kaiken ajan, matkakulut ja puhelinkulut, joita ihmisille tulee siitä, että hyvin toimivat nykysysteemit lopetetaan?

Järki hoi

Omalla asenteella on iso merkitys, kun joku on päättänyt voittaa sairauden. Mutta on myös niitä, jotka ovat vahvasti päättäneet voittaa, ja silti he ovat hävinneet.

En väheksy tahdonvoimaa, enkä oman asenteen vaikutusta kuntoutumiseen tai paranemiseen. Niillä on valtava merkitys, kun joku on päättänyt nousta pyörätuolista ja opetella kävelemään tai voittaa syövän ja elää.

Näillä ihmisillä on kuitenkin ollut asenteen ja tahdonvoiman lisäksi hyvä tuuri. On myös heitä, jotka yhtä vahvasti ovat päättäneet selättää syövän, masennuksen tai toipua onnettomuudesta. Silti he ovat hävinneet.

Sitten on meitä, jotka tarvitsisimme määräaikaisen sairauseläkkeen, jotta elämä olisi taloudellisesti turvattua ja voisimme keskittyä käyttämään tahdonvoimamme kuntoutumiseen. Myönteistä sairauseläkepäätöstä ei kuitenkaan tule tai se tulee vuosien prosessin jälkeen.

Määräaikainen sairauseläke on olemassa olevaan tilanteeseen tarkoitettua toimeentuloa. Se mahdollistaa kuntoutumisen, ja sen kautta paluun tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi.

Itse sain pitkän hakemisen jälkeen määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja hyvää hoitoa. Haaveilen osa-aikatyöstä ja opiskelusta kevyempään ammattiin. Tällä hetkellä teen voimieni mukaan vapaaehtoistyötä. Voin olla hyödyksi ja samalla näen, mihin pystyn. Elän lasi puoliksi täynnä.

Voi käydä niinkin, ettei henkilö kaikesta huolimatta kuntoudu työkykyiseksi. Myös silloin hänellä on ihmisarvo ja paikka yhteiskunnassa. Työkyvyttömyys tai sairaus ei määritä ketään ihmisenä, ellei itse anna niin käydä.

Kipupotilas

2000€/kk Sairas- ja kansaneläk...

Lukijan kirje: Kaikki eivät kuntoudu

Pahinta on aidon perusturvan puuttuminen, sairas- ja kansaneläkeläisiltä. Et sinäkään kuntoutuisi, tai voisi hoitaa itseäsi, jos sinulta puuttuisi mahdollisuudet syödä riittävän monipuolisesti, käydä edes terveysasemalla lääkärissä ja ostaa välttämättömiä lääkkeitäsi. Kaikki vanhenevat, voivat sairastua, joutua väkivallan kohteiksi, tai onnettomuuksiin. Pienen kansakunnan pitäisi pystyä, välittämään toisistaan ja vahvistamaan perusturvaa heille, joille se perustuslainkin mukaan pitäisi kuulua...
Lue kommentti