Anoppi valittaa miehelleni, kun huomaa, ettei minua hänen seuransa kiinnosta.

Mieheni äiti asuu kotimme lähellä. Omat vanhempani asuvat toisella puolella Suomea, emmekä näe heitä kovin usein.

Mieheni äiti haluaisi olla kovasti arjessamme mukana,vaikka mieheni on päivät töissä. Meillä ei ole mitään yhteistä anopin kanssa, enkä haluaisi viettää aikaa niin paljon hänen seurassaan. Minulla on paljon ystäviä, joilla on lapsia, ja viihdyn myös itsekseni lapseni kanssa.

Tämä tuntuu olevan suuri ongelma anopille. Hän valittaa minusta miehelleni, kun on huomannut, ettei minua hänen seuransa kiinnosta. Tuntuu ikävältä, että tapaaminen on velvollisuus.

Ninnu

Lado munat moneen koriin

Lukijan kirje: Anoppi tunkee seuraan

Miksi anoppisi on sinulle niin vastenmielinen? Eikö kannattaisi vaikka välisinkin rakentaa suhdetta? Voihan olla, että tulevaisuudessa tarvitset vielä hänen apuaan, kun omat vanhempasi ovat niin kaukana. Olet ilmeisesti nuori ja vielä voimissasi. Kunhan vanhenet ja lapsia tulee lisää, voit vielä kaivata karkottamaasi anoppia. Ei hän varmaankaan pahuuttaan teille tuppaudu. Mutta oma valintasi, mutta muista että elämä on pitkä ja tilanteet voivat muuttua.
Lue kommentti

Laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta toinen kysymys on, toteutuuko laadukkuus.

Kun subjektiivista oikeutta päivähoitoon rajoitettiin, korostettiin varhaiskasvatusta. On totta, että laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta laadukkuuteen pääseminen on sitten eri asia.

Koulutettua, motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä on vaikea saada, sijaisia ei ole, ryhmäkoot ovat liian suuret ja lisäkoulutus on olematonta. Päivähoidossa työskentelevät kasvattajat ovat jaksamisensa äärirajoilla erityislasten määrän kasvaessa, vanhempien ongelmien keskellä, alipalkattuina.

Vanhemmuus on tänä päivänä monella hukassa. Monet tuntuvat vaativan, että yhteiskunta hoitaa vanhemmuuden. Lapsiryhmiin tulee lisäpainetta, kun lasten hoitopäivät venyvät 10-tuntisiksi ja vanhemmat kiukuttelevat omaa pahaa oloaan kasvattajille aamuisin tai iltaisin. Lapsen sairastuminenkin tuntuu olevan hoitajien syytä.

Lapsilla ei ole aina edes lomaa, koska vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa. Pienet lapset viettävät hereillä ollessaan 9–10 tuntia päiväkodissa, mutta omien vanhempiensa kanssa usein vain noin 3 tuntia päivässä. Lapsista on tullut rasite liian monissa perheissä.

Vanhemmuus tulisi nähdä rikkautena, ainutlaatuisena mahdollisuutena ja kokemuksena. Varhaiskasvatuskin pystyy olemaan laadukas osa lasten kasvatusta mutta yhdessä vanhempien kanssa.

Mummarainen

Järki käteen

Lukijan kirje: Päivähoidon kasvattajat ovat jaksamisen rajoilla

Niin totta! Ja kuitenkin nyky-Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Kyse ei ole rahan puutteesta, vaan tahdosta kohdentaa se. Jos lapsille haluttaisiin hyvää, päiväkotien taakkaa kevennettäisiin. Jos pienten lasten vanhempia haluttaisiin tukea, kotihoidon tukea lisättäisiin. Nyt sen sijaan halutaan kaikki töihin, vaikka kaikille ei riitä töitä. Vanhemmat kärsivät ja lapset pohjimmaisena saavat karvaimmat palat. Nyt seuraavissa vaaleissa äänestämään niitä kansanedustajia, jotka ymmärtävät...
Lue kommentti

Lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissamme tapahtuvia muutoksia, koska ne etenevät pikkuhiljaa.

Vanhenevat vanhempani tarvitsevat yhä enemmän huolenpitoa arjessa. Isä ei halua tontilleen kotipalvelua, ja lähellä asuva sisareni käy hoitamassa vanhempieni asioita. Minä ja kaksi muuta siskoa asumme parin sadan kilometrin päässä.

Vanhempieni asioita hoitava sisko laittaa sähköpostia äitiin ja isään liittyvissä asioissa ja soittaa silloin tällöin. Joskus olen erehtynyt kommentoimaan hänen tekemisiään ja saanut kipakan vastauksen: "Mitä te sieltä näihin asioihin puututte". Sen jälkeen en ole kommentoinut siskoni päätöksiä.

Minulla olisi kyllä moneen asiaan toisenlaista näkökulmaa. Välillä tuntuu, että lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissa tapahtuvia muutoksia, koska ne tapahtuvat pikkuhiljaa. Me, jotka käymme harvemmin, huomaamme muutokset ja puhumme niistä keskenämme. Kukaan ei kuitenkaan halua puuttua asiaan, ettei lähellä asuva sisko loukkaannu.

Vanhempieni arjessa on kuitenkin on asioita, joihin olisi hyvä tarttua nyt, eikä odottaa että asiat menevät huonommaksi. Pitäisikö meidän sovun säilymisen takia pitää silti suumme kiinni? Vai kaiken uhallakin ottaa huomiomme esille?

Jos siskoni heittää loukkaantuneena hanskat tiskiin, me muut emme pystyisi hoitamaan vanhempia parin sadan kilometrin päästä. Toisaalta sanotaan, että ongelmat pitäisi hoitaa silloin, kun ne ovat vielä pieniä, eikä odottaa niin kauan, että vieressä istuvakin huomaa ne.

Suu supussa

Ihanat ikääntyneet Vanhemmat

Lukijan kirje: Asioihin olisi tartuttava nyt

Voi ei mikä kysymys?? Kuinka moni olettaa, että ne läheellä asuvat sisarukset ovat niitä vanhempien hoitajia. Ihan hirveeltä tuntuu se, että selitellään aina tuolla 200 km etäisyydellä näitä juttuja ja oletetaan, että se joka asuu läheellä on jotenkin velvollisuudessa hoitamaan. Toivottavasti edes yhtään ymmärrätte, mitä se tuolta läheellä asuvalta sisareltanne vaatii. Jatkuvaa lääkityksien ja asioiden hoitoa ja kuuntelemista arkiasioiden kanssa. Haluaisitteko itse jakaa koko arkielämänne...
Lue kommentti

Jäin pois Facebookista ja sen jälkeen olen pudonnut pois monista työporukan keskusteluista.

Olin jo jonkin aikaa miettinyt irtautumista Facebookista ja tein sen kesälomani ensimmäisenä päivänä. Lomalla nautin perheen kanssa olemisesta ilman somea, enkä kolmen ensimmäisen päivän jälkeen edes kaivannut sitä. Ilmoitin yksityisviestillä kaikille, keiden kanssa enimmäkseen olen tekemisissä, että minulle voi soittaa, sillä en lue viestejä tai päivityksiä Facebookista.

Loma loppui, ja palasin töihin. Työkavereilla oli ollut juhlat lomani aikana. Siitä oli kuulemma tehty Facebookiin sivusto, jonka kautta tuli ilmoittaa osallistumisestaan. Sain kuulla, että vastaustani oli odoteltu. Näin siitä huolimatta, että ilmoitin jättäväni somen.

En ole ottanut Facebookia uudelleen käyttöön. Alan huomata, että työporukkamme fb-ryhmässä käydään keskusteluja, jotka yhtäkkiä eivät kuulu minulle, koska en ole Facebookissa niitä lukemassa. Olen valumassa työkaveripiirin ulkopuolelle. Kun sanoin tästä työkavereille, eräs tokaisi, että mitäs lähdit pois. Juttelen toki edelleen työpaikalla kaikkien kanssa, mutta tietynlainen kuilu alkaa olla välissä.

Minua surettaa, että kanssakäyminen tapahtuu nykyisin niin paljon koneiden ja sivustojen välityksellä. Onko somen oltava kaikessa aina mukana?

AnuK.

Kaikella on hintansa

Lukijan kirje: Valun kaveripiirin ulkopuolelle

AnuK olet oikeassa ja toisaalta väärässä. Tunnen monia, jotka ovat tehneet saman ratkaisun kuin sinä. Moni ei ole koskaan edes liittynyt facebookiin tai muihin some-medioihin, koska ei halua elää somen kautta ja sen ehdoilla. Mutta valinnalla on aina myös kääntöpuoli. Elämä ja varsinkin työelämä on nykyisin niin täyteen kuormitettu, että some-systeemit helpottavat yhteydenpitoa ja asioiden järjestelyjä. Miksi ei siis käyttäisi helpotuksia? Monille fb on osa työtä varsinkin media-alalla. Jotkut...
Lue kommentti
Arja - Kodin Kuvalehti
Seuraa 
Liittynyt12.8.2014

Lukijan kirje: Valun kaveripiirin ulkopuolelle

Kiitos näkemyksistäsi, nimimerkki Kaikella on hintansa. Sosiaalisessa mediassa ja pikaviestimissä on puolensa ja puolensa. Paljon hyvää ja monille elämää nopeuttavaa, edullistakin viestimistä - mutta toisaalta myös monille ristiriitaista ja väärinkäsityksiäkin aiheuttavaa. Kaikki tavat kommunikoida eläkööt!
Lue kommentti

Edelleen poden kelpaamattomuuden tunnetta, vaikka isäni on jo kuollut.

Olen tyttö, jonka isä olisi halunnut olevan poika. Ihan pienenä en sitä tajunnut, mutta jo kouluikäisenä merkit olivat selvät. Lempinimeni olivat poikamaisia, enkä olisi saanut käyttää tytöille ominaisia kaunistuksia.

Kun murrosiän kynnyksellä sain pikkuveljen, isä meinasi revetä. Mikään ei ollut tarpeeksi hyvää pojalle. En osannut olla kateellinen pikkuveljelle, mutta isälle olin katkera siitä, että en ollut hänestä hyvä missään, mitä tein. Jos jossain hänen mielestään onnistuin, hän otti kunnian itselleen: totta kai osasit, koska olet tyttäreni.

Tätä kasvatusta hän jatkoi vielä, kun olin jo naimisissa ja kolmen lapsen äiti. Osasin laittaa hanttiin ja vastata samalla mitalla, mutta syvän jäljen se jätti.

Edelleen poden kelpaamattomuuden tunnetta, vaikka isäni on jo kuollut. Ei hän kyllä osannut sitten veljeänikään rakastaa sen paremmin. Loppujen lopuksi hän oli itse itselleen tärkein. Mutta olen myös tajunnut, että hänen oma taustansa vaikutti paljon tuohon rakkaudettomuuteen ja arvostuksen puutteeseen.

Nyyti

Päästä irti

Lukijan kirje: Minusta toivottiin poikaa

Nyyti, ymmärrän hyvin tunteesi. Minusta ei toivottu vain poikaa, vaan myös urheilijaa. Isäni oli itse urheillut piiritasolla ja ilmeisesti halunnut menestyä paremmin. Kun se ei onnistunut, kaikki odotukset ladattiin minuun - ainoaan tyttäreen. Mutta tyttönä oli lähes kelvoton. Ja kun en ollut urheilusta kiinnostunut, olin mätämuna. Minuun isän asenne jätti myös pysyvän jäljen. Kerjäsin hyväksyntää kaikilta muilta, kun en sitä isältäni saanut, poikaystäviltä, miesystäviltä. Varsinkin...
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Minusta toivottiin poikaa

Maatalousyhteiskunnassa poika oli välttämätön tilan jatkajana (tytöt menivät miehelään) ja samalla vanhempien huolehtijoina näiden vanhuudessa. Tämä vanha asenne vaivaa joitakin edelleen, mutta auttaisiko ajatus, että se on todella historiallinen painolasti eikä kenenkään henkilökohtainen vika (siis isän) eikä tyttären. Ja onpa paljon maita, joissa poikien(yli) arvostus jatkuu täyttä päätä edelleen. Älä ota asiaa ollenkaan henkilökohtaisesti!
Lue kommentti