Epäpätevän esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni.

Kun työpaikalla tiiminvetäjäksi palkataan henkilö, jolla on vähän kokemusta, ja alaiset tuntevat toimialueen paremmin, uudella pomolla on kova tarve pomottaa.

Pomottavan esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni, vaikka näyttää siltä, että pomo tekee väärän ratkaisun. Vaihtoehto kun voi olla kahdenkeskiset nuhteet palaverin jälkeen ja jatkossa aina pomon hampaisiin joutuminen.

Olen huomannut, että pomo osaa esittää ylöspäin, että hyvin menee ja notkahdus johtuu vain nykyisestä taloustilanteesta tai huonoista alaisista. Tämän seurauksena alaisia siirretään toisiin tiimeihin tai irtisanotaan verukkeilla.

Kuinka monen yrityksen huono tulos on oikeasti kiinni epäpätevistä johtajista ja huonosta johtamisesta enemmän kuin yleisestä taloustilanteesta?

Turhautunut

Terveisiä Kaijalle

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

Aika monen on, mutta toki alaisissakin on toivomisen varaa. Olen ihmetellyt, kuinka työyhteisön ihmisiltä puuttuu niin siviilirohkeutta kuin solidaarisuutta. Lähdettyäni keskitason pomona ajamaan ylimpään johtoon päin, alaiseni pyynnöstä, epäkohdan korjausta olenkin huomannut jääneeni yksin. Alainen ei olekaan saanut suutaan auki silloin, kun yhdessä olisi pitänyt asiaa kuvata tai jopa kieltänyt ongelman olemassaolon. Kyllä tunsin itseni petetyksi silloin.. Jos tekin siellä pitäisitte yhtä ja...
Lue kommentti
Irmeli

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

On valitettavaa, että esimiehiksi suostuvat sellaiset ihmiset joista siihen tehtävään ei ole. Henkilö tarvitsee ilmeisesti minäkuvan kohotusta ja lisää liksaa. Luulisi ahdistavan esimiestä, joka ei ole tehtäviensä tasalla. Alainen on usein esimiestä pätevämpi ja kauemmin yrityksessä työskennellyt. Itse odotan esimieheltä avoimmuutta, ryhtiä ja oikeudenmukaisuutta. Voin arvostaa sellaista esimiestä, jolla on avoin keskustelusuhde alaisiinta, ja joka myöntää omat heikkoutensa ja virheensä.
Lue kommentti

Laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta toinen kysymys on, toteutuuko laadukkuus.

Kun subjektiivista oikeutta päivähoitoon rajoitettiin, korostettiin varhaiskasvatusta. On totta, että laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta laadukkuuteen pääseminen on sitten eri asia.

Koulutettua, motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä on vaikea saada, sijaisia ei ole, ryhmäkoot ovat liian suuret ja lisäkoulutus on olematonta. Päivähoidossa työskentelevät kasvattajat ovat jaksamisensa äärirajoilla erityislasten määrän kasvaessa, vanhempien ongelmien keskellä, alipalkattuina.

Vanhemmuus on tänä päivänä monella hukassa. Monet tuntuvat vaativan, että yhteiskunta hoitaa vanhemmuuden. Lapsiryhmiin tulee lisäpainetta, kun lasten hoitopäivät venyvät 10-tuntisiksi ja vanhemmat kiukuttelevat omaa pahaa oloaan kasvattajille aamuisin tai iltaisin. Lapsen sairastuminenkin tuntuu olevan hoitajien syytä.

Lapsilla ei ole aina edes lomaa, koska vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa. Pienet lapset viettävät hereillä ollessaan 9–10 tuntia päiväkodissa, mutta omien vanhempiensa kanssa usein vain noin 3 tuntia päivässä. Lapsista on tullut rasite liian monissa perheissä.

Vanhemmuus tulisi nähdä rikkautena, ainutlaatuisena mahdollisuutena ja kokemuksena. Varhaiskasvatuskin pystyy olemaan laadukas osa lasten kasvatusta mutta yhdessä vanhempien kanssa.

Mummarainen

Järki käteen

Lukijan kirje: Päivähoidon kasvattajat ovat jaksamisen rajoilla

Niin totta! Ja kuitenkin nyky-Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Kyse ei ole rahan puutteesta, vaan tahdosta kohdentaa se. Jos lapsille haluttaisiin hyvää, päiväkotien taakkaa kevennettäisiin. Jos pienten lasten vanhempia haluttaisiin tukea, kotihoidon tukea lisättäisiin. Nyt sen sijaan halutaan kaikki töihin, vaikka kaikille ei riitä töitä. Vanhemmat kärsivät ja lapset pohjimmaisena saavat karvaimmat palat. Nyt seuraavissa vaaleissa äänestämään niitä kansanedustajia, jotka ymmärtävät...
Lue kommentti

Lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissamme tapahtuvia muutoksia, koska ne etenevät pikkuhiljaa.

Vanhenevat vanhempani tarvitsevat yhä enemmän huolenpitoa arjessa. Isä ei halua tontilleen kotipalvelua, ja lähellä asuva sisareni käy hoitamassa vanhempieni asioita. Minä ja kaksi muuta siskoa asumme parin sadan kilometrin päässä.

Vanhempieni asioita hoitava sisko laittaa sähköpostia äitiin ja isään liittyvissä asioissa ja soittaa silloin tällöin. Joskus olen erehtynyt kommentoimaan hänen tekemisiään ja saanut kipakan vastauksen: "Mitä te sieltä näihin asioihin puututte". Sen jälkeen en ole kommentoinut siskoni päätöksiä.

Minulla olisi kyllä moneen asiaan toisenlaista näkökulmaa. Välillä tuntuu, että lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissa tapahtuvia muutoksia, koska ne tapahtuvat pikkuhiljaa. Me, jotka käymme harvemmin, huomaamme muutokset ja puhumme niistä keskenämme. Kukaan ei kuitenkaan halua puuttua asiaan, ettei lähellä asuva sisko loukkaannu.

Vanhempieni arjessa on kuitenkin on asioita, joihin olisi hyvä tarttua nyt, eikä odottaa että asiat menevät huonommaksi. Pitäisikö meidän sovun säilymisen takia pitää silti suumme kiinni? Vai kaiken uhallakin ottaa huomiomme esille?

Jos siskoni heittää loukkaantuneena hanskat tiskiin, me muut emme pystyisi hoitamaan vanhempia parin sadan kilometrin päästä. Toisaalta sanotaan, että ongelmat pitäisi hoitaa silloin, kun ne ovat vielä pieniä, eikä odottaa niin kauan, että vieressä istuvakin huomaa ne.

Suu supussa

Ihanat ikääntyneet Vanhemmat

Lukijan kirje: Asioihin olisi tartuttava nyt

Voi ei mikä kysymys?? Kuinka moni olettaa, että ne läheellä asuvat sisarukset ovat niitä vanhempien hoitajia. Ihan hirveeltä tuntuu se, että selitellään aina tuolla 200 km etäisyydellä näitä juttuja ja oletetaan, että se joka asuu läheellä on jotenkin velvollisuudessa hoitamaan. Toivottavasti edes yhtään ymmärrätte, mitä se tuolta läheellä asuvalta sisareltanne vaatii. Jatkuvaa lääkityksien ja asioiden hoitoa ja kuuntelemista arkiasioiden kanssa. Haluaisitteko itse jakaa koko arkielämänne...
Lue kommentti