Mies puhuu aina vain ajasta, jolloin hänen entinen perheensä oli kasassa.

Miesystäväni on jäänyt kiinni menneeseen eli aikaan, jolloin hänen entinen perheensä oli kasassa. Miehelleni ja hänen ex-puolisolleen oli tullut ero vuosia ennen kuin tapasimme.

Nyt meillä on tiedossa vakava keskustelu siitä, pystyykö hän päästämään menneestä irti. Jos pystyy, voimme jatkaa yhdessä. Muuten jatkamme kumpikin omaa elämäämme.

Jatkossa en enää kuuntele, mitä he tekivät perheenä, enkä kuuntele myöskään ex-vaimon haukkumista.

Kaikki loppuu aikanaan

saint

Lukijan kirje: Miten mies irti entisestä?

Koen, ettei menneisyydessä elävä henkilö ole tehnyt eroon liittyvää tervettä 'suru' tai kutsuttakoon sitä vaikka'erkanemistyötään'. Elämään kuuluu eri vaiheita, jopa aikuisena! Aikuinen ihminen eroaa lapsesta kyeten käsittelemään asioita, myös ikäviä sellaisia, rinnastamatta niitä menneisiin tapahtumiin. Huokaus...paljon on tehtävää ja ei hyvältä näytä(surullinen).
Lue kommentti
yksin_parempi

Lukijan kirje: Miten mies irti entisestä?

Reilusti kirjoitti: Miehesi käytös kertoo vain siitä, ettei hän ole käsitellyt eroaan. Siinä olen nimimerkin, Saint, kanssa samaa mieltä. Painolasti pysyy niin kauan kuin se on käsitelty. Olisi viisasta, ettet painostaisi miestäsi. Anna hänelle aikaa ja rohkaise vaikka perheterapiaan. Esimerkiksi seurakunnan perheterapiaan voi mennä yksinkin. Siellä saa keskustella kaikki äpi ammattilaisen kanssa. Jos painostat miestäsi, hän voi lopettaa menneistä puhumisen sinulle, mutta se ei tarkoita, että...
Lue kommentti

Epäpätevän esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni.

Kun työpaikalla tiiminvetäjäksi palkataan henkilö, jolla on vähän kokemusta, ja alaiset tuntevat toimialueen paremmin, uudella pomolla on kova tarve pomottaa.

Pomottavan esimiehen alaiset oppivat nopeasti, että palaverissa on parempi pitää suu kiinni, vaikka näyttää siltä, että pomo tekee väärän ratkaisun. Vaihtoehto kun voi olla kahdenkeskiset nuhteet palaverin jälkeen ja jatkossa aina pomon hampaisiin joutuminen.

Olen huomannut, että pomo osaa esittää ylöspäin, että hyvin menee ja notkahdus johtuu vain nykyisestä taloustilanteesta tai huonoista alaisista. Tämän seurauksena alaisia siirretään toisiin tiimeihin tai irtisanotaan verukkeilla.

Kuinka monen yrityksen huono tulos on oikeasti kiinni epäpätevistä johtajista ja huonosta johtamisesta enemmän kuin yleisestä taloustilanteesta?

Turhautunut

Terveisiä Kaijalle

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

Aika monen on, mutta toki alaisissakin on toivomisen varaa. Olen ihmetellyt, kuinka työyhteisön ihmisiltä puuttuu niin siviilirohkeutta kuin solidaarisuutta. Lähdettyäni keskitason pomona ajamaan ylimpään johtoon päin, alaiseni pyynnöstä, epäkohdan korjausta olenkin huomannut jääneeni yksin. Alainen ei olekaan saanut suutaan auki silloin, kun yhdessä olisi pitänyt asiaa kuvata tai jopa kieltänyt ongelman olemassaolon. Kyllä tunsin itseni petetyksi silloin.. Jos tekin siellä pitäisitte yhtä ja...
Lue kommentti
Irmeli

Lukijan kirje: Epäpätevä esimies ahdistaa

On valitettavaa, että esimiehiksi suostuvat sellaiset ihmiset joista siihen tehtävään ei ole. Henkilö tarvitsee ilmeisesti minäkuvan kohotusta ja lisää liksaa. Luulisi ahdistavan esimiestä, joka ei ole tehtäviensä tasalla. Alainen on usein esimiestä pätevämpi ja kauemmin yrityksessä työskennellyt. Itse odotan esimieheltä avoimmuutta, ryhtiä ja oikeudenmukaisuutta. Voin arvostaa sellaista esimiestä, jolla on avoin keskustelusuhde alaisiinta, ja joka myöntää omat heikkoutensa ja virheensä.
Lue kommentti

Suomen posti mainostaa ruohonleikkuuta ja vanhusten ulkoilutuspalvelua. Vanhusten ulkoiluttaminen on tärkeää, mutta posti hoitakoon ensin oman palvelunsa kuntoon.

Posti hukkaa aikakauslehtiä. Ne tulevat perille miten tulevat tai eivät tule ollenkaan. Ykkösluokan kirjeet voivat viipyä matkalla viikon tai enemmän tai katoavat kokonaan. Moni ei lähettänyt joulukortteja vaan siirtyi sähköisiin tervehdyksiin, sillä postin kulkuun ei voinut luottaa.

Postin sekoilu alkoi laitoksen yhtiöittämisestä. Perusteluna olivat säästöt ja tehokkuus. Henkilökuntaa irtisanottiin hurjat määrät. Nyt näyttää, että kohta ei ole postiakaan.

Yhteiskunnan huoltovarmuudesta vastaavien valtion laitosten yhtiöittäminen pitää lopettaa. Varma postinkulku on yksi toimivan yhteiskunnan elinehto. Sen ei tarvitse tuottaa liiketaloudellista voittoa kenellekään, ei edes valtiolle. Järki käteen ja perusasiat kuntoon.

Järki hoi

Vierailija

Lukijan kirje: Posti, hoida palvelusi

Aloin kahden viikon jälkeen kysellä kirjeen perään, joka minulle oli lähetetty. Kävi ilmi, että minut oli postin tiedostoissa jostain käsittämättömästä syystä merkitty yhtäkkiä pois muuttaneeksi osoitteesta, jossa olen asunut iät ajat ja asun edelleen. Kirje oli lähetetty sen vuoksi jonnekin tuntemattomien vastaanottajien selvitysosastolle. Asiaan ei vaikuttanut se, että postilaatikossa on minun nimeni ja kirjeessä oli täsmälleen oikea osoite, kun sen vihdoin sitten sain. Kuinkahan paljon ja...
Lue kommentti

Työpaikallani on eri osastoilla erilaiset pelisäännöt.

Työpaikkani eri osastoilla on eri pelisäännöt. Toisella esimies vahtii tiukkaan työaikoja ja vaatii töihin keskittymistä. Toisella osastolla pomo tulee paikalle miten sattuu. Hänen alaisensa tulevat töihin aikaisin ja leimaavat kellokortin, mutta vaihtavat kuulumisia tunnin ajan joka aamu. Pomo ei tätä tiedä.

Ihmettelevä sormeni osoittaa ylimpään johtoon. Kyse on kokonaisuudesta ja yhteisistä pelisäännöistä.

On paljon työtehtäviä, jotka on tehtävä ajallaan. Sitten on tehtäviä, joissa riittää työpaikalla oleilukin, jos esimies antaa siihen mahdollisuuden.

Kun tehdään työtä organisaatiossa, joka saa rahoituksensa muusta kuin bisnestuotosta, johto voi muokata mittareita, miten hyväksi näkee. Epätasa-arvo ja johdon välinpitämättömyys syövät työpaikan moraalia.

Pää tulee vetävän käteen

Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi vanhenevan äitini asioita maailman digitalisoituessa ja hänen tullessaan yhä avuttomammaksi.

Lapsena harmittelin harvoin, että olin ainoa lapsi. Lähinnä jouluisin olisin halunnut enemmän ihmisiä pöydän ympärille. Sain vanhempieni jakamattoman huomion. Kesti pitkään, ennen kuin ymmärsin maailman ei-kovin-helläkätisessä koulutuksessa, etten ole niin ainutlaatuinen.

Opiskeluaikana sain vanhemmiltani ainokaisena kaiken taloudellisen avun. Perintökin lankeaa kokonaan minulle.

Vanhempieni piirit olivat pienet, joitain työkavereita ja lähisukulaisia. Nekin kontaktit harvenivat heidän vanhetessaan. Heidän elämänsä keskipisteeksi tulin taas minä ja perheeni.

Se on raskas rooli, kun työ haastaa, lapset ovat keskenkasvuisia ja parisuhde meni nurin. Ei ole ketään muuta, joka hoitaisi heidän asioitaan maailman digitalisoituessa ja heidän tullessa yhä avuttomammiksi. Vain minä käyn, siivoan ja soitan heille.

Kun äiti alkoi kaatuilla ja isä eksyä tutussa kaupunginosassa, minut hälytettiin paikalle. Muita ei ole. Jostain syystä tilanteet ajoittuivat usein keskelle työpäivää ja palavereita.

Isä kuoli jokin aika sitten, ja äiti vihjailee, että voisi muuttaa luokseni asumaan. Se on mahdottomuus tilanpuutteen vuoksi, mutta myös ajatus äidistä 24/7 kauhistuttaa. En halua että hän tulee viereen elämään minun elämääni, kun ei hänellä ole mitään omaa elämää.

Kuitenkin tekee pahaa torjua äidin toive. Äiti ei halua eikä enää liikkumisen puolesta kykenekään hankkimaan omaa tekemistä ja omia tuttavuuksia. Minua ahdistaa. Miksi he eivät hankkineet enempää lapsia!

Ainokainen

Kävijä

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Tärkeä aihe. Mutta tiedän että moni iäkäs pari olisi halunnut enemmän kuin yhden lapsen, mutta enempää ei tullut. Siinä mielessä tuo kysymys on vaikea. Ehkä ennemmin olisi tärkeää miettiä mistä saat tukea sekä äitisi että omaan jaksamiseesi. Olisiko jollain kotikaupunkisi järjestöllä tai seurakunnalla vapaaehtoinen joka kävisi esim kerran viikossa tai kahdessa katsomassa äitäsi? Löytyisikö kerhoa joka kiinnostaisi? Pääsisikö äitisi silloin tällöin tilapäisesti johonkin hoitokotiin, jossa olisi...
Lue kommentti
Nuorimmainen

Lukijan kirje: Ainoa lapsi kantaa kaiken vastuun

Hassua, minä taas olen äitini äkillisen kuoleman jälkeen useasti hiljaa mielessäni toivonut, että todellakin olisin ainut lapsi. Jos olisin, niin en uskoisi kokevani tilannettani yhtä epäoikeudenmukaiseksi. Ehkä kaikki olisi ollut myös helpompaa. Minä siis olen nuorin lapsi kolmesta. Täyssisarukseni ovat kumpikin olleet liki täysi-ikäisiä syntyessäni. Elinkin lapsuuteni käytännössä ainoana lapsena kolmistaan isän ja äidin kanssa. Olin helppo ja mukautuva lapsi, joka usein pelkäsi...
Lue kommentti