Kuinka toimia, ettei ärtymyksestä kasva megariitaa, vaan asiat saadaan eteenpäin?

Terapeutit ovat opettaneet meille, että ihminen ei saa padota tunteitaan. Viha, ärtymys ja harmi pitää näyttää, jotta ei ei tule patoutumia.

Oppi on mennyt hyvin perille. Nykyisin viha ja ärtymys näytetään kaunistelematta parisuhteessa ja monessa muussa tilanteessa.

Mielestäni olisi seuraavaksi aika opettaa, miten tunteet tuodaan esiin toinen huomioon ottaen. Olisi hyvä tiedostaa, että kaikella on aikansa, myös vihalla, mutta tunteisiin ei pidä jäädä makaamaan, koska ongelmansa siitäkin tulee.

Vihalla ja ärtymyksellä on myös se puoli, että ne tarttuvat. Ärtynyt ihminen saa yleensä takaisin ärtymystä, sillä harvassa ovat ne, jotka ryhtyvät ymmärtämään aikuista ihmistä, että nyt sulla on varmaan paha mieli.

Mikä siis on oikea tapa näyttää viha, harmi ja ärtymys, ettei tilanteesta kasva megariita, vaan asioita saadaan oikeasti eteenpäin?

Tuuliatuu

Maaseutu on vanhukselle armoton ympäristö. Kannattaa muuttaa kaupunkiin, kun vielä on hyväkuntoinen, että ehtii tottua siellä asumiseen.

Kävin viikko sitten järjestämässä vanhalle isälleni apua ja virikettä pienessä kunnassa. Olemme myös joka päivä puhelinyhteydessä.

Tiistaina isä vastasi virkeänä puheluun, mutta heti sen jälkeen hän oli kaatunut. Nyt hän on vakavassa tilassa terveyskeskuksen vuodeosastolla maattuaan lattialla yli kymmenen tuntia.

Isä ei halunnut muuttaa kotoaan lähelleni samaan kaupunkiin. Sairastuessaan hän olisi saanut täältä paremman avun ja tukea jo aiemmin.

Maaseutu on vanhukselle armoton ympäristö, vaikka siellä olisikin tuttavia. Siksi kannattaa muuttaa kaupunkiin vielä, kun on hyväkuntoinen, että ehtii tottua siellä asumiseen ja liikkumiseen.

Heli

Kuka laskee kaiken ajan, matkakulut ja puhelinkulut, joita ihmisille tulee siitä, että hyvin toimivat nykysysteemit lopetetaan?

Sote tulee. Mitähän terveydenhoito on sitten, kun jo nyt keskittämiset hankaloittavat terveyskeskuskäyntejä ja aiheuttavat lisäkuluja asiakkaille?

Helsingissä terveyskeskuslaboratorioon pitää nykyisin varata aika HUS:n kautta, vaikka laboratorio on vieressä olevassa terveyskeskuksessa. HUS:n ajanvaraus ei näe, mitä kokeita sinulle on määrätty, joten jos täytyy tietää, onko oltava esimerkiksi syömättä, siitä pitää ensin soittaa omaan terveyskeskukseen. Keskitetty laboratorio ei myöskään anna kokeen jälkeista puhelinaikaa lääkärille, vaan siitä pitää soittaa taas puhelun jälkeen omaan terveyskeskukseen.

Ennen kaikki sujui yhdellä soitolla terveyskeskuksen ajanvaraukseen, nyt maksan puhelinkuluja moneen kertaan.

Keskittämisen jälkeen oma terveyskeskuksemme ei enää anna virtsanäytepurkkeja, koska niiden jakelu on keskitetty kaukana olevaan isompaan terveyskeskukseen. Sinne on mentävä julkisilla ja maksettava matkat. Virtsanäytteen voi kyllä palauttaa omaan terveyskeskukseen, mutta pahoittelivat, että näytepurkkien antaminen on heiltä nyt kielletty.

Jos sote tarkoittaa lisää tällaista, kuka laskee kaiken ajan, matkakulut ja puhelinkulut, joita ihmisille tulee siitä, että hyvin toimivat nykysysteemit lopetetaan?

Järki hoi

Omalla asenteella on iso merkitys, kun joku on päättänyt voittaa sairauden. Mutta on myös niitä, jotka ovat vahvasti päättäneet voittaa, ja silti he ovat hävinneet.

En väheksy tahdonvoimaa, enkä oman asenteen vaikutusta kuntoutumiseen tai paranemiseen. Niillä on valtava merkitys, kun joku on päättänyt nousta pyörätuolista ja opetella kävelemään tai voittaa syövän ja elää.

Näillä ihmisillä on kuitenkin ollut asenteen ja tahdonvoiman lisäksi hyvä tuuri. On myös heitä, jotka yhtä vahvasti ovat päättäneet selättää syövän, masennuksen tai toipua onnettomuudesta. Silti he ovat hävinneet.

Sitten on meitä, jotka tarvitsisimme määräaikaisen sairauseläkkeen, jotta elämä olisi taloudellisesti turvattua ja voisimme keskittyä käyttämään tahdonvoimamme kuntoutumiseen. Myönteistä sairauseläkepäätöstä ei kuitenkaan tule tai se tulee vuosien prosessin jälkeen.

Määräaikainen sairauseläke on olemassa olevaan tilanteeseen tarkoitettua toimeentuloa. Se mahdollistaa kuntoutumisen, ja sen kautta paluun tuottavaksi yhteiskunnan jäseneksi.

Itse sain pitkän hakemisen jälkeen määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja hyvää hoitoa. Haaveilen osa-aikatyöstä ja opiskelusta kevyempään ammattiin. Tällä hetkellä teen voimieni mukaan vapaaehtoistyötä. Voin olla hyödyksi ja samalla näen, mihin pystyn. Elän lasi puoliksi täynnä.

Voi käydä niinkin, ettei henkilö kaikesta huolimatta kuntoudu työkykyiseksi. Myös silloin hänellä on ihmisarvo ja paikka yhteiskunnassa. Työkyvyttömyys tai sairaus ei määritä ketään ihmisenä, ellei itse anna niin käydä.

Kipupotilas

2000€/kk Sairas- ja kansaneläk...

Lukijan kirje: Kaikki eivät kuntoudu

Pahinta on aidon perusturvan puuttuminen, sairas- ja kansaneläkeläisiltä. Et sinäkään kuntoutuisi, tai voisi hoitaa itseäsi, jos sinulta puuttuisi mahdollisuudet syödä riittävän monipuolisesti, käydä edes terveysasemalla lääkärissä ja ostaa välttämättömiä lääkkeitäsi. Kaikki vanhenevat, voivat sairastua, joutua väkivallan kohteiksi, tai onnettomuuksiin. Pienen kansakunnan pitäisi pystyä, välittämään toisistaan ja vahvistamaan perusturvaa heille, joille se perustuslainkin mukaan pitäisi kuulua...
Lue kommentti

Voiko lapsettomille ystäville kertoa omien lasten kuulumisista vai aiheuttaako se pahaa mieltä?

Ystäväpiiriini kuuluu erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Olen välillä neuvoton, kun mietin, miten menetellä kunkin kanssa oikein.

Lapsettomalle pariskunnalle on vaikeaa puhua omista lapsista ja heidän tekemisistään. Aiheuttaako siitä puhuminen pahaa mieltä? Samoin arkailen jutella ystävien kanssa, joilla on lapsia, mutta ei lastenlapsia. Miltä heistä tuntuu, jos alan innostuneena kertoa, kuinka minua ilahduttaa, kun lapsenlapset tulevat kylään?

Yritän kuvitella, millaista elämä on, kun ei ole isovanhempi mutta ehkä haluaisi olla, ja sisimmässäni pahoittelen ystävieni puolesta. Kun puntaroin näitä ja tarkkailen omaa käytöstäni, minulle tulee olo, että en ole kokonaan läsnä. Mikä olisi vastaus tähän pulmaan?

Onnellinen mummi

Maijantytär

Lukijan kirje: Pulmalliset puheenaiheet

Olen lapseton aikuinen nainen, nyttemmin eronnutkin, joten joku voisi vaivautua seurassani. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikista asioista pitää voida jutella KOHTUUDELLA. Voihan seurueessa olla työttömiä, sairaita, köyhiä, rikkaita, kädentaitajia, tumpeloita, maalaisia, kaupunkilaisia... meitä kun on niin moneen junaan, että eihän kanssakäymisestä tulisi mitään, jos koko ajan pelkäisi pahoittavansa jonkun mielen. Asiasta kuin asiasta voi mielestäni siis jutella hetkisen ja sitten siirtyä...
Lue kommentti
Lapseton, mutta ihminen

Lukijan kirje: Pulmalliset puheenaiheet

Onpa ilahduttavaa, kun joku edes pohtii tällaista. Olen lapseton, keskenmenon kokenut. Emme ehkä saa koskaan lapsia, emmekä lastenlapsia. Se on surullista, kyllä vaan. Toisten ilo ei ole sinänsä minulta pois, mutta tietysti jos ainoa puheenaihe on lapset ja ainutlaatuinen ilo lapsista, voi alkaa tuntea itsensä ulkopuoliseksi. Lapsettomillakin voi olla ajatuksia lapsiin liittyen. Joskus lapsettomilla voi olla jopa lapsellisia syvällisempiä ajatuksia kasvusta, vaikka usein lapsettomia pidetään...
Lue kommentti