Olen yrittänyt saada ikääntyvät vanhempani muuttamaan paikkakunnallemme, jotta voisimme auttaa heitä, mutta he eivät halua muuttaa.

Vanhempani asuvat 500 kilometrin päässä perheestäni. Kun lapsemme olivat pieniä, he vierailivat meillä silti usein ja olivat lapsille läheisiä.

Nyt vanhempani ovat jo eläkkeellä. Yritimme saada heidät muuttamaan paikkakunnallemme, mutta he eivät suostuneet. Olisimme auttaneet muutossa.

Nyt tilanne on mennyt hankalaksi, sillä vanhempani eivät jaksa enää kovin usein käydä luonamme. Meillä on työmme ja lapsilla koulu, eikä vuodessa tule monta kertaa lähdettyä viikonloppuna heidän luokseen. Teen vuorotyötä, ja siitä palautuminen vaatii entistä enemmän aikaa, kun minullekin tulee lisää ikää.

Minua surettaa. Haluaisin mielelläni auttaa vanhempiani kiitokseksi siitä, miten paljon he meitä auttoivat, kun lapset olivat pieniä. Välimatkan vuoksi auttaminen ei onnistu. Olen joutunut kovettamaan itseni ja ajattelemaan, että heillä olisi enemmän täällä, mutta he eivät sitä halua.

Surullista

Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Oletko ajatellut että nykyinen kotipaikkakunta on heidän kotinsa? Ei monikaan halua muuttaa kotoaan pois. Ja kun vanhenee, muutos on monelle vielä vaikeampi kuin "aktiivi-iässä". En tohtisi painostaa vanhempiani muuttamaan paikkakuntaa, jolleivät he sitä halua (eivätkä he halua), enkä missään tapauksessa haluaisi että omat lapseni tulisivat kertomaan minulle missä minun on "parempi" asua. Herranen aika.
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Ymmärrän huolesi täysin. Omakin äitini asuu melkein 500 kilometrin päässä ja odotan jo kauhulla aikaa, kun huomaan ettei hän enää pärjää. Mutta kuten edellinenkin kommentoija sanoi, ei tulisi kuuloonkaan että pyytäisin muuttamaan tänne. Eihän hän tunne täältä ketään, ei kaupunkia, ei paikkoja, ei ihmisiä, ei mitään muistoja missään! Olisi liikaa vaadittu - kuten myös se, että minä pakkaisin perheeni muuttoautoon ja muuttaisin sinne. Mutta ennemmin vaikka niin päin, jos olisi pakko.
Lue kommentti

Laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta toinen kysymys on, toteutuuko laadukkuus.

Kun subjektiivista oikeutta päivähoitoon rajoitettiin, korostettiin varhaiskasvatusta. On totta, että laadukas varhaiskasvatus tukee ja kehittää lasta, mutta laadukkuuteen pääseminen on sitten eri asia.

Koulutettua, motivoitunutta ja sitoutunutta henkilöstöä on vaikea saada, sijaisia ei ole, ryhmäkoot ovat liian suuret ja lisäkoulutus on olematonta. Päivähoidossa työskentelevät kasvattajat ovat jaksamisensa äärirajoilla erityislasten määrän kasvaessa, vanhempien ongelmien keskellä, alipalkattuina.

Vanhemmuus on tänä päivänä monella hukassa. Monet tuntuvat vaativan, että yhteiskunta hoitaa vanhemmuuden. Lapsiryhmiin tulee lisäpainetta, kun lasten hoitopäivät venyvät 10-tuntisiksi ja vanhemmat kiukuttelevat omaa pahaa oloaan kasvattajille aamuisin tai iltaisin. Lapsen sairastuminenkin tuntuu olevan hoitajien syytä.

Lapsilla ei ole aina edes lomaa, koska vanhemmat tarvitsevat omaa aikaa. Pienet lapset viettävät hereillä ollessaan 9–10 tuntia päiväkodissa, mutta omien vanhempiensa kanssa usein vain noin 3 tuntia päivässä. Lapsista on tullut rasite liian monissa perheissä.

Vanhemmuus tulisi nähdä rikkautena, ainutlaatuisena mahdollisuutena ja kokemuksena. Varhaiskasvatuskin pystyy olemaan laadukas osa lasten kasvatusta mutta yhdessä vanhempien kanssa.

Mummarainen

Järki käteen

Lukijan kirje: Päivähoidon kasvattajat ovat jaksamisen rajoilla

Niin totta! Ja kuitenkin nyky-Suomessa on rahaa enemmän kuin koskaan. Kyse ei ole rahan puutteesta, vaan tahdosta kohdentaa se. Jos lapsille haluttaisiin hyvää, päiväkotien taakkaa kevennettäisiin. Jos pienten lasten vanhempia haluttaisiin tukea, kotihoidon tukea lisättäisiin. Nyt sen sijaan halutaan kaikki töihin, vaikka kaikille ei riitä töitä. Vanhemmat kärsivät ja lapset pohjimmaisena saavat karvaimmat palat. Nyt seuraavissa vaaleissa äänestämään niitä kansanedustajia, jotka ymmärtävät...
Lue kommentti

Lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissamme tapahtuvia muutoksia, koska ne etenevät pikkuhiljaa.

Vanhenevat vanhempani tarvitsevat yhä enemmän huolenpitoa arjessa. Isä ei halua tontilleen kotipalvelua, ja lähellä asuva sisareni käy hoitamassa vanhempieni asioita. Minä ja kaksi muuta siskoa asumme parin sadan kilometrin päässä.

Vanhempieni asioita hoitava sisko laittaa sähköpostia äitiin ja isään liittyvissä asioissa ja soittaa silloin tällöin. Joskus olen erehtynyt kommentoimaan hänen tekemisiään ja saanut kipakan vastauksen: "Mitä te sieltä näihin asioihin puututte". Sen jälkeen en ole kommentoinut siskoni päätöksiä.

Minulla olisi kyllä moneen asiaan toisenlaista näkökulmaa. Välillä tuntuu, että lähellä elävä sisko ei näe vanhemmissa tapahtuvia muutoksia, koska ne tapahtuvat pikkuhiljaa. Me, jotka käymme harvemmin, huomaamme muutokset ja puhumme niistä keskenämme. Kukaan ei kuitenkaan halua puuttua asiaan, ettei lähellä asuva sisko loukkaannu.

Vanhempieni arjessa on kuitenkin on asioita, joihin olisi hyvä tarttua nyt, eikä odottaa että asiat menevät huonommaksi. Pitäisikö meidän sovun säilymisen takia pitää silti suumme kiinni? Vai kaiken uhallakin ottaa huomiomme esille?

Jos siskoni heittää loukkaantuneena hanskat tiskiin, me muut emme pystyisi hoitamaan vanhempia parin sadan kilometrin päästä. Toisaalta sanotaan, että ongelmat pitäisi hoitaa silloin, kun ne ovat vielä pieniä, eikä odottaa niin kauan, että vieressä istuvakin huomaa ne.

Suu supussa

Ihanat ikääntyneet Vanhemmat

Lukijan kirje: Asioihin olisi tartuttava nyt

Voi ei mikä kysymys?? Kuinka moni olettaa, että ne läheellä asuvat sisarukset ovat niitä vanhempien hoitajia. Ihan hirveeltä tuntuu se, että selitellään aina tuolla 200 km etäisyydellä näitä juttuja ja oletetaan, että se joka asuu läheellä on jotenkin velvollisuudessa hoitamaan. Toivottavasti edes yhtään ymmärrätte, mitä se tuolta läheellä asuvalta sisareltanne vaatii. Jatkuvaa lääkityksien ja asioiden hoitoa ja kuuntelemista arkiasioiden kanssa. Haluaisitteko itse jakaa koko arkielämänne...
Lue kommentti