Olen yrittänyt saada ikääntyvät vanhempani muuttamaan paikkakunnallemme, jotta voisimme auttaa heitä, mutta he eivät halua muuttaa.

Vanhempani asuvat 500 kilometrin päässä perheestäni. Kun lapsemme olivat pieniä, he vierailivat meillä silti usein ja olivat lapsille läheisiä.

Nyt vanhempani ovat jo eläkkeellä. Yritimme saada heidät muuttamaan paikkakunnallemme, mutta he eivät suostuneet. Olisimme auttaneet muutossa.

Nyt tilanne on mennyt hankalaksi, sillä vanhempani eivät jaksa enää kovin usein käydä luonamme. Meillä on työmme ja lapsilla koulu, eikä vuodessa tule monta kertaa lähdettyä viikonloppuna heidän luokseen. Teen vuorotyötä, ja siitä palautuminen vaatii entistä enemmän aikaa, kun minullekin tulee lisää ikää.

Minua surettaa. Haluaisin mielelläni auttaa vanhempiani kiitokseksi siitä, miten paljon he meitä auttoivat, kun lapset olivat pieniä. Välimatkan vuoksi auttaminen ei onnistu. Olen joutunut kovettamaan itseni ja ajattelemaan, että heillä olisi enemmän täällä, mutta he eivät sitä halua.

Surullista

Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Oletko ajatellut että nykyinen kotipaikkakunta on heidän kotinsa? Ei monikaan halua muuttaa kotoaan pois. Ja kun vanhenee, muutos on monelle vielä vaikeampi kuin "aktiivi-iässä". En tohtisi painostaa vanhempiani muuttamaan paikkakuntaa, jolleivät he sitä halua (eivätkä he halua), enkä missään tapauksessa haluaisi että omat lapseni tulisivat kertomaan minulle missä minun on "parempi" asua. Herranen aika.
Lue kommentti
Vierailija

Lukijan kirje: Miten saisin vanhemmat lähelle?

Ymmärrän huolesi täysin. Omakin äitini asuu melkein 500 kilometrin päässä ja odotan jo kauhulla aikaa, kun huomaan ettei hän enää pärjää. Mutta kuten edellinenkin kommentoija sanoi, ei tulisi kuuloonkaan että pyytäisin muuttamaan tänne. Eihän hän tunne täältä ketään, ei kaupunkia, ei paikkoja, ei ihmisiä, ei mitään muistoja missään! Olisi liikaa vaadittu - kuten myös se, että minä pakkaisin perheeni muuttoautoon ja muuttaisin sinne. Mutta ennemmin vaikka niin päin, jos olisi pakko.
Lue kommentti

Huono johtaminen tulee yritykselle kalliiksi.

Olin aikoinaan ahkera ja tunnollinen työntekijä. Painoin töitä hyvällä fiiliksellä kelloon katsomatta.

Sitten kaiken tietävä ja aina oikeassa oleva narsistinen johtaja otti minut silmätikukseen. Siihen loppui venymiseni. Koirakoulu jatkuu nyt vuodesta toiseen. Työsuoritukseni on murto-osa aikaisemmasta.

Huono johtaminen tulee yrityksille kalliiksi. Narsistisen ja kaikki narut itsellä pitävän johtajan kynsissä työntekijöiltä tapetaan motivaatio. Työpaikalla kyräillään ja katsotaan, millä tuulella johtaja tänään on. Huonona päivänä saadaan kuulla, kuinka surkeita työntekijöitä ollaan, ja hyvänä päivänä kaikki on niin hyvin kuin vain olla voi.

Konsernin HR-ohjeet eivät koske minun osastoani, meillä on ihan omat säännöt. Koska satumme olemaan tukiyksikössä, huono johtaminen ei nouse esiin, sillä bisnes pyörii, tehtiinpä se kuinka huonosti hyvänsä.

Huono pomo tulee kalliiksi

Samanlainen pomo mutikaisella

Lukijan kirje: Jouduin pomon silmätikuksi

Olet valitettavan oikeassa nimimerkki "Huono johtaminen tulee kalliiksi". En tiedä, mistä johtuu, mutta kuvaamasi kaltaisi johtajia tuntuu olen Suomi pullollaan. Kaikenlaisista hienoista johtamismalleista kyllä puhutaan ja johtajat istuvat kalliissa seminaarissa oppiakseen uusista tuulista, mutta firmoissa meno jatkuu niin kuin ennenkin. Lieneekö tässä myös syy siihen, miksi Suomella ei bisneksessä mene niin hyvin, vaikka ongelmista lamaa syytetäänkin.
Lue kommentti

Kinaamme miehen kanssa jatkuvasti pikkuasioista. Miten siitä pääsisi eroon?

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä pitkään, ja periaatteessa meillä menee hyvin. Ainoa, mikä arjessamme rassaa, on kinaaminen pikkuasioista.

Kinaamme esimerkiksi siitä, kumman tahtiin vaihdetaan lakanat. Minä haluan vaihtaa lakanat kerran viikossa, miehelle riittäisi 2-3 viikon välein. Mieheni mielestä minä olen jatkuvasti imurin varressa, kun haluan imuroida kerran viikossa. Jos pyydän häntä imuroimaan, hän saattaa tehdä sen, mutta marmattaa, että olen ylihygieeninen.

Mieheni on muutenkin boheemimpi. Hän tykkää, että kotona on tavaroita siellä täällä, kuten kirjoja ja lehtiä pöydällä. Tiskipöydälle voi hänen mielestään ihan hyvin kasautua astioita, ennen kuin ne laitetaan tiskikoneeseen, ja keittiönpöytä voi lainehtia sitä sun tätä. Minua taas häiritsee, jos tavarat eivät ole paikoillaan ja yleisnäkymä on sotkunen.

Muutenkin mieheni elää enemmän hetkessä ja improvisoi tekemisiään. Hän sanoo, että häntä ahdistaa, jos asiat on ennalta suunniteltu ja kalenterissa. Elämä on silloin jo eletty, ennen kuin päivät ovat edes tulleet.

Miten kahden näin erilaisen ihmisen arjessa voisi löytyä sellainen tapa elää, että kumpikaan ei tunne tulevansa ahdistetuksi?

Nämä elämän pienet asiat!

Jope

Lukijan kirje: Kuinka eroon kinaaamisesta?

Joskus on helpompi kinata pienistä, kun oikeasti mieltä painaa joku isompi asia. Voiko pohtia, mikä oikeasti harmittaa? Sehän voi olla tuo erilainen siisteysvaatimus tai sitten joku ihan muu. Jos se on siisteys niin voiko kumpikin hyväksyä toisen ja antaa olla? Eli sinä imuroi/vaihda lakanat, jos tuntuu ja saat mitä haluat - miehen pitää sietää se, mutta hän voi olla imuroimatta/vaihtamatta (kuin joka 3.vko).
Lue kommentti

Minuus on urakka, joka ei lopu koskaan.

Omaan itseen keskittyminen johtaa yksinäisyyteen. Terveessä parisuhteessa on sallittua olla myös riippuvainen.

Minuus on urakka, joka ei lopu koskaan. Sille linjalle kun lähtee, on aina vain kauempana toisista ihmisistä. Tämän sanominen saa ärhäkät suuttumaan, mutta nehän nyt suuttuvat muutenkin.

Sallitut riippuvuudet

-S-

Lukijan kirje: Parisuhteessa saa olla riippuvainen

Parisuhteessa saa toki olla riippuvainen toisesta, mutta kohtuudella. Pitää pystyä olemaan myös itsenäinen ja tuntea itsensä - terve itserakkaus ja itsenäisyys ovat myös parisuhteen rakennuselementtejä. Parisuhde on kahden aikuisen suhde, eikä se toimi, jos toinen osapuoli kaipaa toista kuin lapsi vanhempaansa. Sopivasti yhteistä tekemistä, sopivasti omia harrastuksia ja mielenkiinnon kohteita, niin parisuhteellakin on mahdollisuus kukoistaa. Kun tuntee itsensä ja rakastaa itseään sellaisena...
Lue kommentti

Emme ole saaneet sisarusta ainoalle lapsellemme toiveista huolimatta.

Haluaisin 14-vuotiaalle ainokaisellemme sisaruksen, että hän voisi jakaa huolensa meistä vanhemmista tulevaisuudessa jonkun kanssa. Toiveeni ei kuitenkaan ole toteutunut.

Toivon, että lapseni voi tulevaisuudessa tukeutua muihin sukulaisiin, esimerkiksi serkkuihin.

Olen seurannut, kuinka mieheni ja hänen siskonsa ovat hoitaneet vanhempiensa asioita. On ihailtavaa, miten he ovat lähentyneet vanhempiaan hoitaessaan.

Ruusun nuppu

Onnellisuus on näkökulma

Lukijan kirje: Lapset saadaan, ei hankita

Olemme nykyaikana niin omavoimaisia. Mutta lopulta kaikki on Luojan kädessä. Tiedemiehet ovat selvittäneet monia yksityiskohtia luomakunnasta, mutta monelle tulee yllätyksenä se, ettei lapsia tosiaankaan hankita. Lapset saadaan, jos Luoja suo. Ruusunnuppu, ole kiitollinen ainokaisestasi. Ymmärrän hyvin toiveenne toisesta lapsesta, mutta kannattaa olla onnellinen ja kiitollinen siitä, mitä on saanut kuin onneton siitä, mitä ei ole.
Lue kommentti