Suomen posti mainostaa ruohonleikkuuta ja vanhusten ulkoilutuspalvelua. Vanhusten ulkoiluttaminen on tärkeää, mutta posti hoitakoon ensin oman palvelunsa kuntoon.

Posti hukkaa aikakauslehtiä. Ne tulevat perille miten tulevat tai eivät tule ollenkaan. Ykkösluokan kirjeet voivat viipyä matkalla viikon tai enemmän tai katoavat kokonaan. Moni ei lähettänyt joulukortteja vaan siirtyi sähköisiin tervehdyksiin, sillä postin kulkuun ei voinut luottaa.

Postin sekoilu alkoi laitoksen yhtiöittämisestä. Perusteluna olivat säästöt ja tehokkuus. Henkilökuntaa irtisanottiin hurjat määrät. Nyt näyttää, että kohta ei ole postiakaan.

Yhteiskunnan huoltovarmuudesta vastaavien valtion laitosten yhtiöittäminen pitää lopettaa. Varma postinkulku on yksi toimivan yhteiskunnan elinehto. Sen ei tarvitse tuottaa liiketaloudellista voittoa kenellekään, ei edes valtiolle. Järki käteen ja perusasiat kuntoon.

Järki hoi

Vierailija

Lukijan kirje: Posti, hoida palvelusi

Aloin kahden viikon jälkeen kysellä kirjeen perään, joka minulle oli lähetetty. Kävi ilmi, että minut oli postin tiedostoissa jostain käsittämättömästä syystä merkitty yhtäkkiä pois muuttaneeksi osoitteesta, jossa olen asunut iät ajat ja asun edelleen. Kirje oli lähetetty sen vuoksi jonnekin tuntemattomien vastaanottajien selvitysosastolle. Asiaan ei vaikuttanut se, että postilaatikossa on minun nimeni ja kirjeessä oli täsmälleen oikea osoite, kun sen vihdoin sitten sain. Kuinkahan paljon ja...
Lue kommentti