Ulkomaanlukijamme kertovat elämästään. Sarjassa on vuorossa sairaanhoitaja ja kolmen tyttären äiti Anu Lennon Englannin Bristolista. "Englanti on kulttuurien sekamelskaa, vihreyttä, paistetun pekonin ja paahdetun leivän tuoksua, vähän kaoottista menoa", miettii Anu.

TIISTAIAAMUISIN EN TARVITSE herätyskelloa, sillä jäteauto kulkee kadullamme viikoittain täsmällisesti kello seitsemän, ja kierrätyspullojen ja tölkkien kolinan kuulee jo kaukaa. Ulkona on vielä pimeää  ja tuuli ja sade hakkaavat ikkunaan. Englannin lounaisrannikkoa ravistelevat myrskytuulet aina näin sydäntalvella. Tulvatkin ovat yleisiä, mutta kotikaupunkimme Bristol on onneksi kukkuloiden ympäröimä ja talommekin hieman rinteessä.

Tulin tänne Englantiin vuonna 1996, alun perin Lontooseen sairaanhoitajaksi. Suunnitelmissa oli katsella maailmaa vuoden verran ja palata sitten Suomeen, mutta kun tapasin irlantilaisen mieheni Dermotin, päätin jäädä.

Välillä kävimme kokeilemassa elämää Suomessa, mutta totesimme yhdessä, että meidän perheemme toimii parhaiten täällä ei-kenenkään-maalla. Lapsiperheelle Lontoo ei tuntunut houkuttelevalta, joten  aloimme etsiä työtä pienemmistä kaupungeista. Noin 400 000 asukkaan Bristol on lähellä rannikkoa, maaseudun ympäröimä, vilkas yliopistokaupunki, missä on monipuolinen kulttuuritarjonta niin lapsille kuin aikuisillekin. Kun Dermot sai hakemansa työpaikan kuutisen vuotta sitten, ei muuttopäätös ollut vaikea. Työskentelemme molemmat samassa sairaanhoitopiirissä, minä osa-aikaisesti.

Työpaikkani on psykiatrinen  äiti-vauvaosasto, jossa hoidamme raskauden ja synnytyksen jälkeisistä mielenterveysongelmista kärsiviä naisia. Teen tällä hetkellä kolmivuorotyotä 20 tuntia viikossa. Haluan olla vielä paljon kotona, sillä lapseni ovat pieniä. Britanniassa on tavallista, että  äidit jäävät  pois työelämästä  muutamiksi vuosiksi tai työskentelevät osa-aikaisesti, koska lastenhoitomaksut ovat korkeat ja lasten koulukuljetukset on hankala sovittaa työpäivään.

KEITTIÖSSÄ NAPSAUTAN LÄMMITYKSEN päälle ja ryhdyn aamiaisen valmisteluun. Dermot on lähtenyt töihin tuntia aikaisemmin. Kolme tytärtämme valmistautuvat kouluun ja esikouluun minun kanssani. Koulutie alkaa Englannissa samana vuonna kun täyttää neljä ja esikoulun (preschool) voi aloittaa jo 2,5 vuotiaana.

Kolmevuotias Eeva on esikoulussaan kaksi ja puoli paivää viikossa. Ellen, 7, käy infant schoolia (4–7-vuotiaille) ja 9-vuotias  Aliina on junior schoolissa. 11-vuotiaana lapset siirtyvät yläasteelle. Koulussa pidetään koulupukua, johon yleensä kuuluu valkoinen kauluspaita, musta tai harmaa hame tai housut, mustat kengät  ja lasteni tapauksessa sininen collegepaita. Päällyspaidan värit vaihtelevat kouluittain ja yksityisillä, maksullisilla kouluilla on usein hyvin tiukat pukeutumissaannot.
 
Osana aamutouhujani  valmistan tytöille eväät. Mukaan lähtee täytettyjä kolmioleipiä, hedelmä ja pieni makea jälkiruoka, esimerkiksi kakkua tai pieni pussi keksejä seka mehua. Koulussa on saatavilla maksullinen lämmin ruoka, ja satunnaisesti tätäkin mahdollisuutta hyödynnämme, mutta pysyvänä ratkaisuna se tulisi aika kalliiksi.

LASTEN KOULUT OVAT ONNEKSI vieretysten, joten voin ripotella heidät yksitellen opinahjoihinsa. Ala-asteikäisiä lapsia ei täällä näy yksin koulumatkalla, vaan vanhemmat tai isovanhemmat  saattavat heidät aina koululuokan ovelle asti.

Koulupäivä alkaa klo yhdeksältä ja päättyy kolmelta. Koulupäivät saattavat joskus pidentyä koulun tiloissa järjestettävillä  harrastuksilla kuten kokkikoululla tai mad science -kerholla. Kouluvuosi alkaa syyskuun alussa ja päättyy heinäkuun lopussa alkavaan kesälomaan, joka kestää kuusi viikkoa. Lukuvuosi koostuu neljästä lukukaudesta, joita jaksottavat 1–2 viikon pituiset lomat. Pitkin vuotta on lyhennettyjä kouluviikkoja, kun on bank holiday tai opettajien kokouspäiviä. Vanhempia kannustetaan auttamaan oppitunneilla tai muuten vierailemaan koulussa.

EEVAN ESIKOULU ON SUURI sali vanhassa kirkossa. Korkealla katossa ja seinissä on kosteusvaurioita, ja eteisaulaa lämmittää takassa palava kaasuliekki. Ilmoitustaulu täyttyy ohjeista asianmukaiseen pukeutumiseen säätilojen mukaan ja kohteliaista muistutuksista lahjoittaa hedelmiä lasten välipaloiksi tai tuoda pakkaus nenäliinoja nyt, kun nuhakausi on taas alkanut.

Minun ja Eevan suomenkielinen keskustelu ei herätä huomiota. Ympärillämme kuulen englannin lisäksi puolaa, venäjää, ranskaa, espanjaa ja itselleni tuntemattomia kieliä. Asuinalueemme on monikulttuurinen, minkä voin huomata myös, jos kävelen kotiin pääkatuamme pitkin: puolalainen kauneushoitola ja leipomo, afrohiuksiin perehtynyt kampaaja, pakistanilaisen perheen pitämä kauppa kadunkulmassa, thaimaalainen ruokaravintola, italialainen parturi... Monikulttuurisuuteen on kiinnitetty huomiota myös kouluissa, ja lapset tutustuvat eri kulttuureihin  ja uskontoihin varhain. 

Erilaisuutta arvostetaan, ja ainakin omat lapseni ovat ylpeitä maahanmuuttajajuuristaan ja suomen kielestä.

Kun kaikki tytöt ovat kouluissaan, menen itse töihin. Kun olen kotona, päivät täyttyvät tavallisista touhuista: kotitöistä, ruokaostoksista ja koiran kanssa ulkoilusta. Koska me molemmat vanhemmat teemme vuorotyötä, olemme useimmiten vastakkaisissa vuoroissa  ja yhteisen perheajan löytäminen on vaikeaa.

VAPAA-AIKANA ULKOILEMME mahdollisimman paljon ja nautimme kävelyretkistä luonnossa. Vaikka luontoretket ovatkin usein automatkan päässä, niin kovin kauas ei onneksi tarvitse mennä. Bristolissa on useita valtavia luonnonmukaisia puistoja ja kivoja kävelyreittejä joen varsilla ja lehtipuumetsissä.

Joskus lasten ystäviä tulee meille kotiin leikkimään tai lapsemme vuorostaan menevät ystävien luo. Ainakin kaupunkialueilla lapset leikkivät vanhempien valvovan silmän alla, ja vaikka käymme leikkipuistoissa paljon, eivät lapset koskaan liiku ulkona ilman vanhempia.

Silloin tällöin tapaamme ystäviä ruuan ja viinin merkeissä. Ja Englannissa kun ollaan, niin pubit ovat tietysti tärkeitä sosiaalisen elämän keskuksia. Vaikka itse en ihan täysin ole tätä tapaa omaksunutkaan, niin Dermotin tiistai-iltainen pubvisailu on meillä osa viikoittaista rutiinia.

Varhain keväästä aina myöhäiseen syksyyn pienviljelemme vuokraamallamme palstalla. Me aikuiset saamme toteuttaa viettiä  itse tekemiseen ja fyysiseen raatamiseen, ja lapset nauttivat vapaudesta piiloutua pensaisiin ja rakentaa majoja kepeistä. Ja ne mustan muovipeitteen alla asustelevat vaskitsat eivät koskaan jää huomiotta!

OLEN ASUNUT ENGLANNISSA suurimman osan aikuisuuttani ja koen olevani kotona. Englanti on kulttuurien sekamelskaa, vihreyttä, paistetun pekonin ja paahdetun leivän tuoksua, vähän kaoottista menoa, jota pidetään kurissa tiukoilla health and safety -säännöilla. Täällä voi huoletta vanhan talon nurkat narista, minkä suomalaiset kyläilijämme ovat varmaan huomanneetkin.

Suomi on kirkas, toimiva, tehokas ja muistoja täynnä. Sieltä kaipaan perhettä ja ystäviä, hiljaisuutta ja puhtautta ja tietysti kunnon saunaa! Kesällä taas nähdään!

Terveisin Anu Lennon, Bristol, Englanti

Asutko sinäkin ulkomailla? Haluatko kirjoittaa elämästäsi?
Ota yhteyttä toimitussihteeri Mari Karttuseen:
mari.karttunen(at)sanomamagazines.fi